Noissa vähän erikoisimmissa kielissä ei ensinnäkään ole niin paljoa opiskeltavaa, kuten englannissa, eikä vaadita kokeessakaan niin paljoa. Eikä tuo väite että jos joko matematiikasta, kemiasta tai fysiikasta vetäsee L:n niin se tulee noista muistakin. Sama kun väittäisin kielistä samaa.
Melkein väitän että samansukuisten kielten opiskelu, kuten italia&espanja&ranska, ruotsi&saksa tukee toisiaan samalla lailla, kielellinen lahjakkuus on olemassaoleva ilmiö, toiset on tajuttoman lahjakkaita, toiset ei opi edes välttävää tankeroenglantia mielettömälläkään panostuksella. Jos on hyvä italiassa, oppii taatusti myös hyvin espanjaa, koska kielillä yhteistä sanastoa ja rakenteita on riittämiin. Saksa-hollantiväli on suhteellisen helppo, Pohjoismaisten kielten osalta keskenään sama. Hollanninpohjalta Friisiä oppii varsin nopeasti jne. Tosin parhaiten toisiaan tukevia kieliä suomen yo-tutkinnossa on romaaniset kielet. Ei ole edes mitään järkeä jättää opiskelematta italiaa jos opiskelee jo espanjaa tai portugalia. Ehdottomasti jos osaa jollain tasolla espanjaa ja tilaisuus tulee portugalin opintoihin, kannattaa aloittaa.
Jos on hyvä/siitä parempi kielissä kannattaa opiskella useaa. Osaksi ne menee toistensa kanssa sekaisin, jos ne on lähellä toisiaan, lahjattomilla paljon enemmissä määrin. Ja jos kykenee yhdessä kielessä laudaturiin on se silkkaa laiskuutta olla saamatta sitä ällää muista. Englannissa on suomessa varmasti kovin taso, vaikein ällä, ja sitä osataan parhaiten. Jos pystyy siihen siinä, niin minusta kannattaa kyllä suhtautua vakavasti muihinkin kieliin, ja miettiä vielä toisiaan tukevat kielet.
Itsellä ei lukiossa ollut tarjolla kuin englanti ja ruotsi, oisin toki ottanut saksan ja ranskan ja ehkä venäjän rinnalle jos ei oisi tarvinut mennä aina kielten tunteja varten kaupungissa jossa ei mitään joukkoliikennettä ole yli 6kilsan päähän toiseen kouluun. Olin nimittäin tasan ainoa koko koulussa joka oisi venäjän ottanut, joku toinen oisi ottanu saksan, ja oisin ollu ranskan suhtee ainoa.