Ihan yleisellä tasolla ajatellen, olen viimeaikoina tullut enemmän ja enemmän siihen tulokseen, että mm. koiria on aivan liian helposti ja halvalla saatavana. Kolmelta eri kanavalta, osasta tulee kaksikin,eri versiota koirien käytöskouluista ja kouluttamisesta. Se on ihan hyvä, ja ihan ok, seuraan toki niitä itsekin mielissäni, mut taitaa toisaalta olla kysyntääkin.
Kaikista koirista vain hyvin pieni prosentti on defaulttina päävikainen, eli ongelmakoira, loput ongelmat usein selviävät peiliin katsomalla ja rodun tuntemalla. Viimeaikoina on vissiin muut ongelmat elämässä alkanu pysyy hanskassa, ni on aikaa miettiä sitäkin, että melkein käy sääliksi molempia, sekä koiria, että niitä ihmisiä, jotka eivät sen vertaa tunne itseään, saati ymmärrä yleensäkään eläintenpäälle yhtään mitään.
Hienoa tietysti on se, että ymmärtää mahdolliset virheensä ja vaikkei osaisi itse niitä ratkoa, hakevat neuvoa ja tietoa, onnneksi sitä on nykyisin hyvin saatavilla. Mutta se, että edes päädytään näihin 1,5 vuotiasiin "ongelmakoiriin", joita ilmoitetaan annettavan "äkillisen allergian takia" on minusta ehkä vähän...no en tiedä.
Ei kukaan ota lemmikikseen aitoa sudenpentuakaan, ellei ole täysin tietoinen koko olennon mahdollisista vieteistä, tarpeista ja voimista. Pennusta asti paskaruohontavoin, joskus pelossa, joskus jalustalla kasvatettu taistelukoirarotukin on aika tappavaa. Ja onhan se stressi sekä omistajalla, että koiralla itsellään.
Sen verran pitää pakkislaisten ahtereita pitää puhtaana, että tätä threadia selaillessa, ei edes kertaakaan ole käynyt mielessä se "oh, WTF?!". Muilla saitella ei ikävä kyllä aivan näin ole.
Varsinkin kaupungeissa näkee näitä tapauksia ihan luvattoman paljon, missä ulkoulutetaan selvästi aikuista isoa koiraa, eikä edes omistaja itse ole ihan varma, mihin päin on menossa. Pyöräilijänä vituttaa ihan tolkuttamasti, ettei osaa enää luottaa koirien omistajiin, vaan koittaa hoitaa ohitustilanteen niin, että antaa koiralle mahdollisimman paljon tilaa, vaikkei omistaja itse ymmärtäisikään, että koira saattaa vihan lisäksi pelätä pyörää. No, joo, yksittäisiä tapauksia, mutta vastaavia on aivan turhan paljon.
En tiedä miten, mut olen täysin sitä mieltä, että ihmisille pitäis saada se syvempi koiran ottamisen harkinta jotenkin täysin selkäytimeen.
Viimeisin huolestuminen ihmisten järjenjuoksusta on tämä yksi koira. Nyt 1,5-vuotias sekarotuinenuros, jossa on dogoa ja bokseria. Pojun perheeseen syntyi vauva, se ei hyväksy vauvaa, murisee isännälleen kun isäntä koittaa sohvalle, murisee äidille, joka menee lapsen sängynviereen kun lapsi on nukkumassa, ei laske vieraita sisälle, ei voi sietää muilla tielläliikkujia -vaunujen kanssa kävely on mahdotonta ym.ym, koiran viimeinen tuomio isännän mukaan on, että jossen ota, menee piikille. Huolestuttavinta on se, että näitä tilanteita pääsee edes tapahtumaan, en vain voi käsittää, miten lyhytnäköisiä perheelliset(kin) ihmiset voivat olla.
No joo, julistus ehkä sikseen, mut aiemmin oli jotain juttua johtajuudesta ja sängyistä.
Seuraava kuva on seurausta siitä, mitä tapahtuu kun makaa selällään sohvallaa ja huuta "tänne" käskyn silmät kiinni. :thumbs:
Pallerot on 2-vuotias siperianhusky-pohjanpystykorva-mix-uros- ja
n.1,5-vuotias saku-boxeri-mix-narttu.
Molemmat on tullut mulle "ongelmakoirina", Rymy-uros 1-vuotiaana, ei edes peruskäskyjä koskaan opeteltuna ja Iitu-narttu vähän alta vuoden vanhana, häkissä asunut erittäin arka, mut utelias.
Aika hyvin jo menee, vaikka vielä on loppuikä opettelua.
Joku joskus sanoi koiriani rumiksi. En tiedä, vähän turhan tunnesiteessä koiriin, en voisi koskaan pitää koiriani rumina. En myöskään tahallani dissaille rotukoiria, sakemanneista on enempi kokemusta, joten taival näiden kahden kanssa on viimeisen puolen vuoden aikana ollut melko mielenkiintoinen.
//BTW. emma on aika <3 ja vähänkö tulee huono mutsi olo, kun koirien kakkuakaan tajunnu noin hienoks vääntää
, kun kuitenkin leikittiin synttäreitä ja paperinläpi luun repiminen näyttikin aidolta lahjanavaussessiola :hyvä: