Meillä, kuten jo aiemminkin tässä ketjussa olen todennut, häkittäminen tuli pennun kohdalla kyseeseen pakosta - se soti kaikkia asettamiani ehtoja, tavotteita ja peräänantamattomuuksia vastaan, koska kuten jossain edellä kirjoittanut pitinkin omistaja, en pitänyt sitä edes vaihtoehtona. Se oli ehdoton ei.
Mutta käynti eläinlääkärillä pennun anaalirauhas-ongelmien takia oli sellanen herättävä kokemus, että häkki oikeastaan siirrettiin autosta kotiin samoin tein. Eläinlääkäri nimittäin ihmetteli, miten meillä ei oltu jouduttu jo päivystykseen, leikattavaksi tai edes tähystykseen. Niin paljon kaikenlaista toi oli ehtinyt jo kitaansa hukuttaa yksin ollessaan, eikä sitä itse tullut edes ajatelleeksi.. Joka vuosi koiria kuolee nieltyään sukan. YHDEN SUKAN!! Meidän pentu oli eläinlääkärille mennessä ehtinyt meillä olo aikanaan tehdä selvää jo vähintäänkin yli 20 sukasta... Samaan suuhun oli uponneet mm. terävät esineet ja esineiden palat, kokonaiset kaulapannat ja puolikkaat nahkaiset taluttimet, puolikas neuletakki ja pari t-paitaa, lukuisat alushousut, puolikas wc-matto, lakanoita, päiväpeittoa ja paljon, paljon muuta. Esimerkiksi seinää ja ovenkarmeja, maustettuna jalkalistoilla. Tai mites olis noi ovien lukot? Ei mitään ongelmaa muuten avata lukkoja, vetimettömiä vetolaatikoita tms. Kaikkeen se pääsi käsiksi.
No tässä päästään myös siihen, mikä on riittävä aktivoinnin taso about 6kk ikäisellä holskunartulla. Sen löytäminen oli hankalaa, sillä liikaa ei voinut rasittaa, mutta mikä sitten olisi tarpeeksi.. Itselle tuo on ensimmäinen pk-rotuinen koira, enkä kaikesta ennakkoon valmistautumisestakaan huolimatta osannut arvata, minkä terroristin olin kotiini laskenut ;) Se sopiva määrä aivojumppaa ja liikuntaa löytyi kyllä aikanaan ja nyt ollaan menestyksekkäästi neitokaisen täytettyä pian 11kk alettu jättää sitä vanhemman koiran kanssa ihan vapaaksi asuntoon. Myös yöt ollaan alettu nukkua makkarin ovi auki, niin että koirilla on nyt vapaa pääsy makuuhuoneesta muuallekin asuntoon öisin. Toistaiseksi nappula ei ole käynyt kuin juomassa yön aikana (tiettävästi) muualla ja viettää siis muun ajan yöstä edelleen makkarissa, eikä käy tuhoamassa paikkoja.
Häkkiin totuteltiin alun perin koska tuo pelkäsi autoa kuin kuolemaa. Se alkoi kuolata jo autolle kävellessä ja matkan ajan sai aina jännittää, tuleeko siltä ykä. Jos ei ykää, niin pari litraa kuolaa kuitenkin. Pitkillä matkoilla joutui pakkojuottamaan, koska saattoi olla niin pihalla autosta päästyään, ettei suostunut itse juomaan ja kuolattuaan sen pari litraa jo siihen mennessä, nesteyttäminen oli kuitenkin tarpeen.
Häkki, tai siis Ferplastin sakemannin mentävä boksi tuotiin makuuhuoneeseen ensin pariksi yöksi ja sen annettiin olla avonaisena, tutun peitteen ja parin lelun kanssa oikeastaan reagoimatta siihen itse mitenkään. Muutamat raksut sinne taidettiin heittää myös. Pentu suhtautui häkkiin todella epäluuloisesti aluksi, eikä suostunut menemään lähellekään sitä, ennen kuin yhtäkkiä ottikin sen omaksi paikakseen. Toisena yönä se jo meni sinne käymään itsekseen ja kun häkki otettiin autoon, se pysyi matka-ajan häkissä vaikkei häkin ovi ollut kiinnikään. Häkistä tuli sille autoillessa siis turvapaikka. Kun häkki siirrettiin autosta sisälle edellä mainitun eläinlääkärikeikan jälkeen (ja koska autoilu ei enää ollut mikään sen kummempi ongelma), koiran laittaminen sinne töihin lähtiessä ei ollut mikään ongelma. Sanomalla "koppiin", neiti tiesi autoilun ansiosta minne mennä ja kiltisti köpötti aina boksiinsa ja kävi pitkälleen. Sanottakoon myös, että aina jos kotona on jotain hämminkiä, eli siirrellään vaikka isompia huonekaluja tai on muuta kovaa meteliä, se menee koppiinsa itsekseen köllimään. Öisinkin se saattaa vetäytyä sinne, jos on muuten levoton tai haluaa jostain syystä omaa tilaa.
Mitä tulee sitten kotiin tuloon, niin se yhtä onnellinen hauva siellä on silti vastassa, vaikka se olisi päivänsä häkissä viettänytkin. Se ei meitä siitä syyllistä, vaan on nukkunut siellä kaikessa rauhassa päivän ajan ja on meidän kotiuduttua huomattavasti levollisempi, kuin aiemmin. "Saatuaan" tuhota koko päivän kaikenlaista, se oli levoton meidän kotiuduttua ja keskittyminen esimerkiksi treenatessa oli heikohkoa. Nyt, kun se on poissa pahan teosta, omassa turvallisessa paikassaan, se tietää olevansa ihan hyvässä tallessa vaikkei me kotona ollakaan, ja käy nukkumaan odotellessaan meitä kotiin. Sen kanssa on huomattavasti kivempi nyt puuhata, koska se on levännyt ja skarppi.
Ei minusta todellakaan tunnu hyvältä sitä sinne häkkiin jättää, eikä tunnu miehestäkään. Siksi ollaan mietitty kuonokopan hankkimista, joka tosin jo haudattiin päätettyämme, että nyt vaan pieninä annoksina totutetaan toi olemaan itekseen täällä tuhoamatta. Se on pakko. Ja se tulee ihan varmasti myös onnistumaan, sillä pahin riiviömeininki on saatu kuriin ja on mennyt osaltaan jo ehkä ohikin. No, se kaikkein pahin on varmasti vielä edessä, kun tulee murrosikää ja näin, mutta sitä odotellessa.
Hirveen pitkä vuodatus, mutta ihan vaan vinkkinä häkittämistä karsastaville: jos koiran saa rauhassa totutettua häkkiin, se on koirallekin _paljon_ parempi paikka olla päivisin, kuin ympäri asuntoa tuhoamassa paikkoja. Joku kerta se tuhoaa vielä jotain, mikä on sille itselleen vaaraksi. Ja vaaraksi tosiaan riittää jo yksikin sukka. Plus sitten tuo lepokysymys, josta puhuin.
Mut kukin tyylillään tietysti. Tämä vain esimerkkinä, että mieli voi muuttua, kun on oikeesti elukan oma henki kyseessä. Paskat mistään tavaroista, oikeesti. Se on materiaa. Jopa ne mun Tukholmasta ostetut, taivaallisen ihanat saappaat.... ;)
Sisuksen voi laittaa täyteen vaikka maksalaatikkoa ja lyödä yöksi pakkaseen. Sit kun koira jää yksin niin annetaan sille. Saa muutamaksi tunniksi tekemistä 
Paha mielikuva tulis kyllä jättää oma turre johonki häkkiin, plus että oon kuullu joillain koirilla tulleen stressiä pahasti sellasissa. No en itsekään missään häkissä haluaisi olla 8h päivästä.
