Yhteiset rahat vuonna 2009, kenelläkään?

[korroosio]

Tottakai jos lapsia on, pitää yhteisesti taloudellisesti huolehtia niistä mahdollisimman hyvin. Naisen elämää taas ei pidä rahoittaa kohtuuttomasti. Eikä niitä lapsia ole pakko hoitaa 5 vuotta kotona.

Joillain ihmisillä saattaa olla yhteisiä pyrkimyksiä, kun ne aloittaa yhteisen elämän.

Sitten katsotaan minkä osan kukin pystyy tekemään. Esimerkiksi meidän tilanteessamme vaimon on ihan turha ottaa mitään työajanlyhennystä ja samalla pienempää palkka, kun työmäärä todennäköisesti olisi hänen työssään ihan sama. Vaimoa ei siis mitkään työaikalait koske, vaan hän on periaatteessa aina töissä.

Sen sijaan voin itse lyhentää työaikaani täysin joustavasti maksimissaan noin kolmasosalla, kun otan haittakorvaukset ja lomarahat vapaana. Ajattelin tällaista aikanaan tehdäkin ja investoida ajan lapsiimme (tai lapseen, jos ei enempää siunaannu). Tämän ajankäytön suora rahallinen hyöty on tietenkin 0 euroa, mutta kun me laskemme asioita muussakin kuin rahassa niin järjestely voi tuntua kaikista järkevältä. Vaimo on tyytyväinen, kun lapsi saa olla isän kanssa ja isä lapsen kanssa. Isä on tyytyväinen kun saa olla lapsensa kanssa. Lapsi on ehkä tyytyväinen, kun saa olla isänsä kanssa. Lisäksi yhteisestä ajasta voi joskus olla taloudellistakin hyötyä (lähinnä lapselle), kun hänestä on kasvanut tasapainoinen ihminen.

Rahanjakoon tällainen työnteon epäsuhta ei tietenkään vaikuta - jokaiselta kykyjensä mukaan, jokaiselle tarpeensa mukaan.

Täällä on käsitelty kutsumusammatti kysymystä. Minulle on tärkeää että ihminen, jota rakastan voi käyttää aikansa sellaiseen toimintaan, josta nauttii. Bonusta tuo, jos siitä saa hyvin rahaa. Raha tuo tutkimustenkin mukaan tietyn tason jälkeen niin vähän lisäonnea, että mieluummin haluan, että vaimoni viihtyy työssään ja tienaa 2700, kuin ettei viihdy ja tienaa 5000.

 

[korroosio]

Mitä muuten ne ihmiset, joilla on erilliset rahat, tekee, jos toinen vaikka sairastuu?

Silloinhan toisen tulot laskevat roimasti ja kulut saattavat kasvaa. Työkyvyttömyyshän saattaa jatkua vaikka loppuelämän. Selvitköön omillaan?

 

[Carbon]

Mutta se onkin ihan naisen oma päätös, että jääkö kotiin ja kuinka pitkäksi aikaa vai ei? Ei niitä lapsia ole kenenkään mikään jumalan määräämä pakko hankkia. On ilman jos massinhankinta kiinnostaa, jos ei kiinnosta, niin turha vonkua, ettei niin hirveenä oo rahaa ja omaisuutta.

Valintojen maailma.. Ihan kun erossa pitäisi saada puolet siitä omaisuudesta mitä 90% ei ole hankkinut.. Ei pidä, se on väärin.

Jos äidin elintaso tippuu radikaalisti, voi vaikka lapset asua isällä?

Voi Indica, näkemyksesi on varsin huvittava... tai oikeastaan pistää miettimään että oletko ihan ajatellut näkemyksesi loppuun asti? Eli naisen tulisi pelätä raskaaksi tulemista sillä hänen pitää tienata rahaa. Lapsia ei itseasiassa ole mahdollista hankkia jos hän haluaa edes jonkinmoisen turvan tulevaisuudelleen, jos sattuisi tulemaan avioero. Lasten hankkiminen on kummankin päätös. Se on myös yhteistyötä, toinen hoitaa lasta ja toinen elättää perhettä.

Jos perheeseen meinataan hankkia paljonkin lapsia niin avioehtosopimuksen laatiminen on mielestäni hieman kyseenalainen; jos avioero tulee niin nainen jää tyhjän päälle. Osa miehen rahoista kuuluu hänelle sillä hänkin on tehnyt työtä.

 

[Aleksei]

Nimenomaan.

Minä olen koko ajan puhunut avioliitosta (ja sitä edeltävästä seurustelusta). Ja olen koko ajan tähdentänyt sitä että avioliiton aikana kerrytettyä omaisuutta ei suojata avioehdolla vaan eron tullessa esimerkiksi asunto menee puoliksi riippumatta siitä kumpi on maksanut enemmän.

Ihan siitä yksinkertaisesta syystä että arvostan muitakin asioita kuin raha. Arvostan naiseni panosta kodinhoitoon ja ETENKIN lasten hoitoon josta syystä hänen muutenkin jo matalapalkkainen ja kovasti arvostamani ura jää hunningolle. Täten hän ansaitsee erossa meidän yhdessä keräämästä omaisuudesta puolet. Tämä käytännössä tarkoittaa yleisimmin yhteisen asunnon myyntituloja. Enhän mä sen jälkeen ala mitenkään elättämään, paitsi elatusavun muodossa, siitä tässä ei ole ollut kyse.

Mun mielestä mun euroina tuoma panos ei ole yhtään sen tärkeämpi kuin puolisoni panos vaikka siitä suurin osa ei olekaan rahallista. Kyse ei ole eron jälkeen elättämisestä tai liiton aikana elättämisestä vaan siitä että yhdessä kun perheenä eletään niin kaikkien tuoma panos on yhtä arvokas.

Lapsijuttu ei tosiaan ole vain naisen valinta, ne on yhdessä tehtäviä valintoja. Jos katsotaan että lapsen parhaaksi on että toinen luopuu urastaan ja on kotona niin ei kai häntä voi siitä rankaista. Yhteistä hyvää siinä kuitenkin ajatellaan.



Avoliitot on eri juttu. Ja mistään päivittäistavaroista mä en oo juurikaan puhunut. Ne nyt on niin pieniä asioita että jos sellasia tarttee laskea niin silloin ilmeisesti ollaan jo todella lähellä eroa.

 

[Centrum]

Hyvä ystäväni on tullut sihen tulokseen, että jos hän päätyy perinteiseen perhemalliin elämässään (nyt siis vielä sinkku ja täysin uranainen) niin mikäli hän jää yli virallisen äitiysloman kotiin hoitamaan lapsiaan tulee tehdä avioehto, jossa määritellään mahdollisen eron sattuessa hänelle tuleva hyvitys kotiäiti ajalta tulleesta menetetystä eläkekertymästä. Kuulostaa sinänsä tylyltä, mutta minun mielestä ihanan realistista.

 

[Jissen]

Tuo on yksi tapa tehdä se, mistä olen tässä puhunutkin eli kyllä se perheen hoitaminen, kasvattaminen, vaippojen vaihto ja ruoan laitto sen miehen omasta tahdostaan siittämille lapsille on ihan arvokasta työtä sekin ja jos siltä ajalta naisen pitäisi sitten "kärsiä" mm. menetettyjen eläkekertymien, palkkatulojen ja urakehityksen kautta, niin siinä on kyseessä harvinaisen itsekäs mies joka nostaa itsensä oman perheensä yläpuolelle prioriteeteissaan. Itse ainakin ylläpidän vielä perinteistä miehenkuvaa arvossa jossa mies nimenomaan arvostaa perhettään ja yrittää suojella sitä, sen sijaan että pitäisi itseään sen ulkopuolisena, senttejä tarkkaan laskevana yksilönä "minulta ei tuolle porukalle kyllä jää yhtään ylimääräistä lanttia". Avioehto on oikein hyvä ratkaisu hoitaa nämä asiat niin että se normaali arkielo voi sitten olla rahahuoletonta kun kaikki arjessa voidaan tehdä yhdessä.

 

[Mou]

Ihan siitä yksinkertaisesta syystä että arvostan muitakin asioita kuin raha. Arvostan naiseni panosta kodinhoitoon ja ETENKIN lasten hoitoon josta syystä hänen muutenkin jo matalapalkkainen ja kovasti arvostamani ura jää hunningolle. Täten hän ansaitsee erossa meidän yhdessä keräämästä omaisuudesta puolet. Tämä käytännössä tarkoittaa yleisimmin yhteisen asunnon myyntituloja. Enhän mä sen jälkeen ala mitenkään elättämään, paitsi elatusavun muodossa, siitä tässä ei ole ollut kyse.

Juuri näin mäkin asian näen, myös Jisseniä komppaan.

Lihavoituun kohtaan vielä muuten muistutus ulkomailla naimisiin meneville tai myöhemmin siellä naimisissa olevana pitkiä aikoja asuville. Joissain maissa (esim. Saksa) on niin vahvasti juurtuneena nämä perinteiset perheroolit, että avioliitossa oletetaan olevan aina heikompi ja vahvempi osapuoli. Tällöin erotilanteessa vahvempi todella joutuu maksamaan elatusmaksua puolisolleen, jos avioehtoa ei tehdä.

Lisäksi saksalaisen näkemyksen mukaan eron jälkeen lapsia hoitavalla osapuolella on oikeus tehdä osa-aikatöitä tai olla tekemättä töitä lainkaan kunnes nuorin yhteinen lapsi on täyttänyt n. 15 v (jossain määrin tulkinnanvarainen juttu), jolloin se osapuoli, jolta ne lapset on jo viety, joutuu lisäksi kompensoimaan heidän kahden tuloeroa niin kauan, kun lapset ovat tarpeeksi vanhoja. Siis kompensointi ei tapahdu välillä osa-aika-ajan palkka => kokopäivätyön palkka vaan tosiaan siten, että ex-puolison pitää "tienata" yhteensä 3/7 osaa sen työssäkäyvän palkasta, nettosummista siis puhutaan. Ja tämä tasaus tapahtuu vasta lasten elatusmaksujen jälkeen. En muista, tapahtuuko tasausta, mikäli lapsia hoitava osapuoli kaikesta huolimatta kävisi kokopäivätöissä, mutta siitä huolimatta tienaisi paljon vähemmän. Ja tästä, kuten ei tietenkään lastenkaan elatusavusta, ei pääse millään eroon. Ilman avioehtoa tämä tulojen tasaus jatkuisi heikomman osapuolen työtilanteesta riippumatta hamaan loppuun asti, vaikka lapsia ei olisikaan taloudessa yhtään. Niin ja itse asiassa vaikka lapsia ei siunaantuisi ensimmäistäkään ja kyseessä olisi lyhytkin avioliitto (tässäkin on jonkin verran tulkinnanvaraa), niin joutuu silti kompensoimaan tuloeroa samaan malliin, tosin tietysti vain silloin, kun avioehtoa ei ole tehty. Jos tuohon joutuisi, niin pitäisi varmaan harkita työpaikkaa jossain veroparatiisissa ja lähetellä sieltä muksuille hyvät tilit, mutta ex-vaimolle ehkä vähän vähemmän.

Tein tuosta tekstistä sukupuolineutraalin, mutta aika usein se on juuri se sukupuoli, joka laajalti ei tykkää ottaa parrua rajusti kakkoseen, on se, joka sitä sitten erotilanteessa kuivana kuitenkin saa. Tämän kuvauksen yksiselitteisyyden kannalta elintärkeä premissi lienee enemmänkin mun fantasia.

 

[ossipena]

Ongelma vaan on se, että parisuhde tarkoittaa myös yhteistä elämää. Jos jollakin on tarvetta muistuttaa toiselle elämän joka käänteessä, että minä tienaan enemmäin kuin sinä - KYYKKYYN - YLÖS - niin sitten on mielestäni jotain pielessä. Kärjistys toki, mutta yritän vaan saada pointtini selkeästi esille.

niin, pointtina oli se että pitääkö enemmän tienaavan antaa osan rahoistaan siihen, että heikommin tienaava voi nostaa omaa elintasoaan niin, että molemmat ovat about samalla viivalla.

Mitä muuten ne ihmiset, joilla on erilliset rahat, tekee, jos toinen vaikka sairastuu?

Silloinhan toisen tulot laskevat roimasti ja kulut saattavat kasvaa. Työkyvyttömyyshän saattaa jatkua vaikka loppuelämän. Selvitköön omillaan?

mites ne ihmiset joilla on yhteiset rahat ja toiselta tulee huomattavasti enemmän pottiin? pointtinahan on ollut käsittääkseni koko ajan kaikilla joilla omat rahat, että väliaikaisesti totta kai avustetaan jos tulee jotan sairautta/vastaavaa joka ei kauheasti omista valinnoista ole kiinni vaan voi sattua kelle tahansa jne. kyseessä on mielestäni ollut koko ajan se, että onko reilua toisen nostaa elintasoaan ja aiheuttaa toisen elintason lasku esimerkiksi sen takia että toinen on valinnut kutsumusammatin.

lapset monimutkaistaa asioita, mutta sekään ei mun mielestä saa tarkoittaa sitä, että työssäkäyvän rahoista vaikkapa 20% menee lapsen tarpeisiin, 50% kiinteisiin kustannuksiin ja 15% vaimon tarpeisiin jolloin 15% jää itselle. sit jos vaimo tietoisena valinnastaan (mieskinhän voi jäädä nykysuomessa lasta hoitamaan...) johtuen suostuu siihen että hänelle riittää esimerkiksi 10%, niin aletaan päästä jo huomattavasti parempaan tilanteeseen periaatteellisesti.

toim huom tuo taas tarkoittaa että kiinteät kustannukset = vesi katto ruoka ym kaikki välttämättömät. esim ulkona syömisen puute ei ketään tapa jne...

 

[korroosio]

pointtinahan on ollut käsittääkseni koko ajan kaikilla joilla omat rahat, että väliaikaisesti totta kai avustetaan jos tulee jotan sairautta/vastaavaa joka ei kauheasti omista valinnoista ole kiinni vaan voi sattua kelle tahansa jne.

Väliaikaisesti avustetaan. Pari kuukautta, pari vuotta?

Puolisostahan voi sairauden takia tulla työkyvytön loppuelämäkseen. Tai sairauden takia työkyky ja sitä myöten mahdollisuus tienata voi vähentyä selkeästi. Onko erillisten rahojen kannattajat sitä mieltä, että silloinkin tulee selvitä omillaan? Vai tuetaanko puolisoa väliaikaisesti tai mahdollisesti loppuelämän ajan? Kuinka paljon tuetaan, jos tuetaan?

 

[esa67]

heh tarttee vaimolta kysya etta onko mun tillilla rahaa ? En ihan oikeesti tieda. Taisi olla joku 6 kuukautta sitten kun kysyin, ja vaimo vastas etta on siella. Viimesen 4 vuoden aikana ei todellakaan ole ollut hajuakaan etta oonko + vai - tililla. En siis maksa laskuja, kun vaimo hoitaa kotitalouden. Han myos ostaa minun vaatteeni, paitsi sporttikamat ma ostan ite (lahinna lenkkitossut).
Vaimo ilmoitti etta huomenna mun pitaa menna parturiin, jos parturissa pitaa maksaa, niin maksan kortilla. ei ole hajuakaan mita semmonen nykyaan maksaa, taytyy oikeen katsoa kuittia.

Ma tykkaan etta mun elama on helppoa ?

Taman lisaksi vaimo oli esim taanaan tuonut kaljaa ja shampanjaa jaakaappiin.

Ps. vaimoni ei siis ole suomalainen

 

[esa67]

niin, pointtina oli se että pitääkö enemmän tienaavan antaa osan rahoistaan siihen, että heikommin tienaava voi nostaa omaa elintasoaan niin, että molemmat ovat about samalla viivalla.


ne...

hhhm mulla ei ole hajuakaan tienaanko enamman kuin vaimoni

 

[Guitar83]

Oma näkemys ideaalitilanteessa olisi se, että molemmat osapuolet laittaisivat tietyn prosentuaalisen osan tuloistaan (esimerkiksi vaikka puolet) yhteiselle tilille ja loput on sitten omassa käytössä. Yhteiseltä tililtä lähtee asumis- ja ruokakustannukset yms. menot. Erikoistilanteet sitten katsotaan tilanteen mukaan. Joustoa pitää tarvittaessa löytyä, molemmilta.

Toistaiseksi ollaan avovaimon kanssa menty omilla tileillä. Vaimo kun opiskelee niin itse hoidan suurimman osan menoista (vuokra, auton kulut, -lainan +bensat, netti jne.), ja vaimo kustantaa ruoat ja puhelinlaskunsa. Välillä on tosin maksellut myös nettilaskua ihan omaehtoisesti. Tässä tilanteessa tyyli on toiminut oikein hyvin.

 

[vässy74]

Puolisostahan voi sairauden takia tulla työkyvytön loppuelämäkseen. Tai sairauden takia työkyky ja sitä myöten mahdollisuus tienata voi vähentyä selkeästi. Onko erillisten rahojen kannattajat sitä mieltä, että silloinkin tulee selvitä omillaan? Vai tuetaanko puolisoa väliaikaisesti tai mahdollisesti loppuelämän ajan? Kuinka paljon tuetaan, jos tuetaan?

Onko teillä kaikilla työkyvyttömät puolisot? Onko se nyt niin vaikea käsittää että erilliset rahat ei tee ihmisestä sydämetöntä oman edun tavoittelijaa joka ei puolisoaan auta tarvittaessa. Onko tuo yhteiset rahat siis valmistautumista puolison työkyvyttömyyteen? Se kuinka kauan tai paljon tuetaan riippuu tilanteesta oli omat tai yhteiset rahat, aivan turha väittää Äiti Teresana muuta.

Eikös tässä alunperin keskusteltu about normaalissa päivätyössä käyvien pariskuntien taloudellisista järjestelyistä, taloudellisesta vastuunjaosta ja taloudenpidon itsenäisyydestä. "Saako ikinä erota jos kumppanista tulee aivokuollut" linjoille lähtö lienee jo hiukan off-topic...

 

[esa67]

Oma näkemys ideaalitilanteessa olisi se, että molemmat osapuolet laittaisivat tietyn prosentuaalisen osan tuloistaan (esimerkiksi vaikka puolet) yhteiselle tilille ja loput on sitten omassa käytössä. Yhteiseltä tililtä lähtee asumis- ja ruokakustannukset yms. menot. Erikoistilanteet sitten katsotaan tilanteen mukaan. Joustoa pitää tarvittaessa löytyä, molemmilta.

.

Lapsen tulon jalkeen ei olla kylla mitaan eroteltu, eli kuten mainitsin etta ei hajuakaan kumpi kulonkin teinaa enemman. Silla ei todellakaan ole mun mielesta mitaan merkitysta.

 

[korroosio]

Onko teillä kaikilla työkyvyttömät puolisot? Onko se nyt niin vaikea käsittää että erilliset rahat ei tee ihmisestä sydämetöntä oman edun tavoittelijaa joka ei puolisoaan auta tarvittaessa. Onko tuo yhteiset rahat siis valmistautumista puolison työkyvyttömyyteen? Se kuinka kauan tai paljon tuetaan riippuu tilanteesta oli omat tai yhteiset rahat, aivan turha väittää Äiti Teresana muuta.

Eikös tässä alunperin keskusteltu about normaalissa päivätyössä käyvien pariskuntien taloudellisista järjestelyistä, taloudellisesta vastuunjaosta ja taloudenpidon itsenäisyydestä. "Saako ikinä erota jos kumppanista tulee aivokuollut" linjoille lähtö lienee jo hiukan off-topic...

Ihan mielenkiinnosta kyselin, anteeksi.

Yhteisten rahojen talouksien osaltahan tämä on selvä asia. Erillisten rahojen talouksien osalta ei. Siksi se oli mielestäni mielenkiintoista.

Se haluaako hoitaa aivokuollutta on toki off-topicia.

 

[vässy74]

Ihan mielenkiinnosta kyselin, anteeksi.

Onko sulla itselläsi sitten noihin kysymyksiin joku patenttiratkaisu, joka ei todella ratkaisevasti riipu tilanteesta/ennusteesta/vakavuudesta jne.? Lapsen kuvaan tulollahan on paljon helpompi spekuloida, siinä olosuhteet ei poikkea ihan yhtä paljon kuin sairauksissa jossa skaala on about ääretön?

 

[naun]

Meillä on avomieheni kanssa molemmilla omat tilit (hänellä muistaakseni kaksi tiliä ja miulla käyttötili ja säästötili). Sitten joskus tulevaisuudessa, jos lapsia hankitaan tai otetaan lainaa taloa varten, varmastikin hankitaan yhteinen tili.


Vielä viime vuonna raha-asiat meni niin, että saatiin molemmat opintotukea+asumislisää suht saman verran +mie kävin töissä. Homma meni käytännössä siten, että kaikki jaettiin puoliksi esim. että mie maksoin vuokran ja laskut ja mies sitten ne miulle puolet niistä. Nuo miun työstä saamat rahat tuhlailin kyllä usein itse +ostin peruselintarvikkeita ja kuivamuonaa.

Ruokaostokset hoidetaan niin, että molemmat maksaa omat ruokansa. Tää on itseasiassa helppoa, koska syödään aivan eri ruokia. Mie olen kasvissyöjä ja syön muutenkin ihme pöperöitä, jotka on usein kalliita. Mies taas syö perusruokia jauhelihaa, vaaleeta pastaa, perunaa jne. Maidot, juustot ym. jaetaan yleensä kassalla puoliksi, mutta ei nyt kuitenkaan käydä mitään senttejä laskemaan.

Mitä muuten ne ihmiset, joilla on erilliset rahat, tekee, jos toinen vaikka sairastuu?

Silloinhan toisen tulot laskevat roimasti ja kulut saattavat kasvaa. Työkyvyttömyyshän saattaa jatkua vaikka loppuelämän. Selvitköön omillaan?

Tähän voisin vastata sen verran, että oon joutunut miettimään tätä asiaa, nyt kun mies on työttömänä. Eli siis sairastumisesta ei ole kyse, mutta rahallisesti suht samanlainen tilanne. Itselläni on ollut töitä nyt koko tää vuosi (ja myös jatkuu), mies taas on tehnyt töitä n.2 päivää, joista palkka yhteensä on alle 500€. Miun tulojen (jotka tosin on aika paljon alle 2000€/kk) takia mies ei saa työttömyyskorvausta (tehnyt vain pätkätöitä ennen työttömyyttä) eikä asuntolisää. Tämä tarkoittaa siis sitä, ettei hänellä ole lainkaan tuloja.

Tähän asti oon pitänyt tuota "omat rahat" periaatetta hyvänä, kun ei ole yhteistä omaisuutta, mutta koska se ei nyt enää toimi, on pakko tehdä muutoksia. Haluan kuitenkin asua miehen kanssa ja tuossa asunnossa, missä nyt asutaan. Niimpä varmaankin ensi kuun alusta homma menee niin, että mie maksan vuokran +laskut ja mies sitten niistä sen verran kun pystyy. (Jos hän nyt suostuu tähän.) Nyt alkuvuoden mies on elänyt säästöillään + lainannut miulta laskuihin tarpeen vaatiessa.

Toinen vaihtoehto on, että mies vaihtaa kirjat muualle esim. vanhemmilleen ja asuu ns. "paperilla" siellä ja saa siten työttömyyskorvausta, josta maksaa miulle puolet vuokrasta ja asuttaisi kuitenkin käytännössä yhdessä.

Miulle ei oo väliä kummin tehdään, mutta voi olla että mies päätyy jälkimmäiseen, koska "ei halua elää toisen elätettävänä". Tähän vaikuttaa vielä se, että miunkaan palkka ei oo kovin suuri, joten joudun karsimaan omista menoistani, kun maksan yksin vuokrat +laskut. Sopeudun kuitenkin tilanteeseen. Eri asia ois sitten, jos mies päättäisi lopettaa työn hakemisen, kun voi elää miun kustannuksella. :lol2:

Nuo ruokaostokset hoidetaan jatkossa varmaan melko samoin, kun ennenkin eli että molemmat maksaa omat ruokansa (ja mie yhteiset). Paitsi jos miehellä ei oo varaa ostaa jotain lihapullia, ni kyllä mie ne sitten maksan. Eri asia voi olla esim. joittenkin sipsien kanssa. :evil:
Ruokaan meillä menee kuitenkin paljon rahaa, viikossa varmaan n. 100€, josta miulla n.75% miehellä 25%. Se kun nyt suostuis elämään varmaan pelkällä leivällä, mie taas haluan kaikenlaisia proteiinijauhoja yms.

 

[LiXiaoLong]

Keskustelu on mennyt juupas/jaapas vaittelyks, johon en ota osaa, mutta laitan oman tavan toimia tahan.
Meilla siis on omat tilit, eika yhteista ollenkaan, mutta kaikki tulot ja menot ajatellaan yhteisina, joten tavallaan tienatut rahat menevat samaan kekoon kuitenkin. Maksut hoitaa se kumpi nyt sattuu maksamaan, eika ikina lasketa paljonko kumpikin on tienannut tai kuluttanut. Ehka se on rakkautta, tai sitten sinisilmaista luottamusta toiseen, mutta joka tapauksessa itselleni se oma raha ei ole jotain sellaista, mista kynsin ja hampain haluan taistella. Yhdessa kuljetaan elamaa eteenpain ja yhdessa suunnitellaan tulevaisuutta. Ja vaikkei elamaa voi hautaan asti suunnitella, niin itselleni on helpompaa elaa tassa hetkessa taysin kumppaniini luottaen. Ostan myos mielellani lahjoja omalle rakkaalle, ilman etta vaatisin samanarvoista takaisin.

Tähän asti oon pitänyt tuota "omat rahat" periaatetta hyvänä, kun ei ole yhteistä omaisuutta, mutta koska se ei nyt enää toimi, on pakko tehdä muutoksia. Haluan kuitenkin asua miehen kanssa ja tuossa asunnossa, missä nyt asutaan. Niimpä varmaankin ensi kuun alusta homma menee niin, että mie maksan vuokran +laskut ja mies sitten niistä sen verran kun pystyy. (Jos hän nyt suostuu tähän.) Nyt alkuvuoden mies on elänyt säästöillään + lainannut miulta laskuihin tarpeen vaatiessa.

Nainhan se menee. Eli jos toisella ei jostain syysta ole riittavasti tuloja maksaa omaa osuuttaan, niin luulisi olevan luonnollista, etta kumppani on valmis pyytettomasti maksamaan enemman silla hetkella. Tama siis jos ollaan yhteisessa taloudessa ja oikeasti rakastetaan toisia. Mutta kommentoit, etta olet lainannut miehelle rahaa alkuvuodesta. Tarkoittaako tama, etta aiot pyytaa lainaamasi rahat takaisin tulevaisuudessa, kunhan se mies nyt muutaman pennosen taas kokoon saa? Tatahan lainan antaminen tarkoittaa. Ei tulisi itselleni mieleenkaan, vaan olen valmis antamaan kumppanilleni kaiken mita han tarvitsee ilman vaatimusta takaisinmaksusta... ja samoin han myos minulle. Jos joskus on tiukkaa koko taloudessa, niin silloin kiristetaan vyota yhdessa.

 

[naun]

Selvennetäämpä vähän...

Eli siis mies halusi lainata rahaa laskuihin ym. jotka sitten maksoi takaisin. Tulevia vuokria ym. en aijo takaisin pyytää, vaan jatketaan periaatteella, että hän maksaa sitten taas puolet kun rahaa saa. Noita aiempia rahojakaan mie en vaatinut, vaan hän halusi maksaa takaisin, kun vähän rahaa sai...

Yhteistä elämäähän tässä eletään, joten kattoo nyt miten tästä eteenpäi. Periaate kuitenkin on, että se maksaa kummalla rahaa on.

 

[korroosio]

Onko sulla itselläsi sitten noihin kysymyksiin joku patenttiratkaisu, joka ei todella ratkaisevasti riipu tilanteesta/ennusteesta/vakavuudesta jne.? Lapsen kuvaan tulollahan on paljon helpompi spekuloida, siinä olosuhteet ei poikkea ihan yhtä paljon kuin sairauksissa jossa skaala on about ääretön?

Totta kai minulla on ratkaisu. Niin kauan kun eletään parisuhteessa tulot ja menot on yhteisiä, vaikka toinen ei sitten pystyisi tuomaan rahaa juuri yhtään, jos ei pysty tekemään töitä. Tämän kyllä mielestäni ymmärsi aiemmistakin teksteistä.

Parisuhde saattaa tietenkin loppua jossain vaiheessa, mutta se on sitten sitä OTa.