Yhteiset rahat vuonna 2009, kenelläkään?

[Indica]

Niin, vaikka rahat ei ole yhteisiä, niin ei se estä niitä käytettävän myös sen toisen hyväksi.

Mitään pakkoa siihen ei pidä olla, eikä mitään sosialistista tulojentasausjärjestelmää, jos on sellanen olo että huvittaa viedä kumppani tahitille, sen voi tehdä, tai että haluaa ostaa taloon paremman auton, sen voi tehdä, mutta ei niitä rahoja pidä tasata.

Ne jotka hyvätuloisina elää yhteistaloudessa, missä yhdessä ostetaan puoliksi tulojen suhteessa on eron mahdollisesti sattuessa ihan helvetin heikoilla.Vuosikaudet siirtänyt faktisesti omaa omaisuuttaan sen toisen nimiin, omaisuutta mitä se toinen ei ole mitenkään ansainnut.

Asunnon osto pitää mennä niin, että omistus siinä suhteessa missä maksaa. Voihan se nainen maksaa vaikka 85% jos se haluaa kituuttaa, oma valinta, eikä sillon ole mitenkään velvoitettu sponsoroimaan rahallisesti. Enkä sponsoroisikaan, edelleen, autolla antaisin ajaa, ja ulkomaille ottaisin mukaan..;)

e: ei minusta ole oikein, että itse ei olla valmiita oltu, eikä tulla olemaankaan tekemään sen elintason eteen mitään, miksi silloin pitäisi omista rahoistaan rahoittaa sellaista elämäntapaa? Jos valitsee pienituloisuuden, kestäköön seuraukset, jos on siivooja tai kassatäti, so be it, ihan turha tulla mun lompakolle ainakaan. Se on eriasia, että niistä hyödykkeistä saa nauttia, käyttää ihan vapaasti jne.. mutten mikään pankkiautomaatti oo

 

[Centrum]

. Minä en ikinäkoskaanmilloinkaan halua elää miehen rahoilla, jotka hän on työllä ja tuskalla ansainnut silloin ku me ei vielä edes oltu yhdessä.

Ja myöskin keväisin mies maksaa enemmän kaikkea yhteistä koska mun edellisen kesän kesätyörahat on jo huvenneet...Ja mä voin aina mieheltä pyytää rahaa jos on oikeasti jotain tärkeää saatava... vaikka esim. kalliita koulukirjoja joihin mulla ei ois varaa... mutta mihinkään turhaan en pyydä eikä tuo antaisikaan :D

Ja mies ei ymmärrä aina miks mun pitää ostaa uusia vaatteita tms. mutta minähän ne maksan niin ihan sama.
mitä muut mahdollisesti ajattelee :D.

Mä ymmärsin ton kohdan ettet halua elää miehen rahoilla, jotka se on tienannut silloin kun ette ole olleet edes yhdessä hieman ristiriitaiseksi. Missä niiden rahojen raja menee, onko ne joillain erillisellä tilillä vai sekaisin jo yhdessäolon aikana tulleiden säästöjen kanssa?

ja sit mikä ihmetyttää... Jos sun miehes ostaa sulle koulukirjan silloin kun sulla ei ole varaa siihen niin sä et koe mitenkään sun tehtäväksi jättää niitä (miehen mielestä turhiakin) vaatteita ostamassa, että voisit itse ostaa sen koulukirjan eikä miehesi tarttis siihen osallistua?

Ja täysin off topic, jos sun ikä on oikein niin oletko sä mennyt 16-vuotiaana 28-vuotiaan miehen kannsa yksiin ja homma on toiminut 12 vuotta? Hieno juttu!

 

[Jissen]

Tässä meidän ajatukset eroaa eniten toisistaan. Se että toinen lähestulkoon elättää toista, tuo ihan varmasti oman ulottuvuutensa kahden ihmisen väliseen suhteeseen. Mä en kestäis elää toisen rahoilla, varsinkin kun ei oltais naimisissa, koska ei mulla oo mitään oikeutta niihin rahoihin. Ne ei ole mun enkä mä halua niitä käyttää. Musta tuntuis koko ajan, että mä oon jotain velkaa sille toiselle, enkä mä halua olla velkaa kenellekään.

Samaa mieltä. Minun mielestäni on mukavampi lähteä vaikkapa Pariisin matkalle YHDESSÄ puolison kanssa kuin yksinään koska "puolisolla nyt ei ollut omaan reissuunsa varaa niin jäi kotiin". Kyllä se yhteiseen pesään käytetty raha auttaa kumpaakin osapuolta.

 

[Mike]

Jos haluaa ajatella kuten Anix niin silloin on varmaan sama maksaa toisen sikakalliilla korolla olevat käyttöluototkin yhdessä pois, koska ne turhat ja kalliit korot on pois molempien pussista kun kerran yhteisiä rahoja käytetään? Vai olenko taas hakoteillä?

Eli jos ne fyffet loppuu sillä maksavalla, niin annetaan sitten vaikka varastaa safkansa? Mihin se raja vedetään, ennenkuin toista autetaan? Onko se raha niin järjettömän tärkeää teille, että niitä pikku roposia vaalitaan kuin vittu kultamunaa.

 

[anix]

Kyse nyt ei ollutkaan tollasesta vaan esim. toisen osapuolen muista vanhoista lainoista jotka ei liity kummankaan etuun enään mitenkään. Jos mä vaikka oisin aiemmin tuhlannut rahaa ja hankkinut jotain turhaa ennen meidän suhdetta silleen että oisin velkaantunut, niin tulisiko silloin miehen osallistua vaikkapa niihin kuluihin?

Se voi silti olla molempien etu, että niistä päästään mahdollisimman nopeasti eroon, erityisesti siinä tapauksessa, että kyse on kulutusluotoista, joissa korot on aivan käsittämättömät.

ainiin ja mitä asunnon hankkimis asiaan tulee, mites teillä jos ois velka vaikka 200 000, ja mies maksais siitä 150 000 ja nainen 50 000 niin kai se omistussuhde on sitten saman lailla? Ei musta ois kyllä reilua silleen, että toinen maksaa enemmän mutta silti vähemmän maksava osa puoli saa asunnosta tasan puolet?

Miten niin "saa tasan puolet"? Ennen eroa kukaan ei ensinnäkään saa yhtään mitään. Ja jos mää eroan, niin raha ja rahojen jako ei kyllä todellakaan ole päällimmäisenä mielessä, vaan aivan muut asiat. Rahaa saa aina lisää, ei se ole mikään ongelma. Jos ajatellaan tuota maksueroa, niin se mitä kukakin siinä suhteessa tekee, voi olla arvotettu jonkun muun kuin pelkän euromäärän mukaan. Täällä on vastattu tähän kysymykseen jo monessa postauksessa, turha niitä tässä enää on ladella.

 

[MTM1977]

Aika monella tuntuu olevan sellainen oletusarvo, että ero tulee jossain vaiheessa, joten siksi ei voi missään nimessä maksaa esim. asuntolainasta isompaa osaa kuin toinen.
Itse en ainakaan eläisi suhteessa niin, että ajatus olisi kokoajan sen suuntainen, että "sitten kun erotaan niin...".

Jos kerran ollaan sitouduttu niinkin vahvasti, että yhteistä lainaa on menty ottamaan niin eikö silloin pitäisi olla liikkeellä sillä ajatuksella, että yhdessä ollaan loppuun asti?

Jos se ero tulee niin sitten tulee, sitä omaisuutta voi sitten alkaa jakamaan miten parhaaksi nähdään, mutta ei kai sitä nyt esim. lainanlyhennyksiä sen mukaan suunnitella? Ei meillä ainakaan.

 

[Meah]

Se voi silti olla molempien etu, että niistä päästään mahdollisimman nopeasti eroon, erityisesti siinä tapauksessa, että kyse on kulutusluotoista, joissa korot on aivan käsittämättömät.

Joo mutta ei siinä tapauksessa ettei sitä ylimäärästä rahaa ole kummallakaan. Eli tässä kävis juuri se tilanne että toinen joutuisi myös raha-vaikeuksiin yrittäessään auttaa toista. Teillä kaikilla on nyt selkeesti oletusarvona että sitä rahaa jää hienosti käteen.

Miten niin "saa tasan puolet"? Ennen eroa kukaan ei ensinnäkään saa yhtään mitään. Ja jos mää eroan, niin raha ja rahojen jako ei kyllä todellakaan ole päällimmäisenä mielessä, vaan aivan muut asiat. Rahaa saa aina lisää, ei se ole mikään ongelma. Jos ajatellaan tuota maksueroa, niin se mitä kukakin siinä suhteessa tekee, voi olla arvotettu jonkun muun kuin pelkän euromäärän mukaan. Täällä on vastattu tähän kysymykseen jo monessa postauksessa, turha niitä tässä enää on ladella.

No omistaa siis puolet. Kyllä me ainakin jos otettas laina niin molemmat maksaa puolet ja molemmat omistaa puolet. Aika loogistahan tuo on. Jos mul ei ois sitä omaa puolikasta varaa maksaa niin en mä sit ottais lainaa. Toki jos toisella on reilusti paremmat tulot niin sitten toinen voi maksaa enemmän mutta kyllä se omistusoikeus pitäs mennä sen maksuosuuksien mukaan.

 

[Jissen]

Sen pitäisi riittää että eron varalta on avioehto, ei kai sitä sen enempiä tarvitse murehtia? Sitten jos ero tulee niin talon ja kamat voi jakaa sitten maksuosuuksien / omistusosuuksien mukaan, mutta luulisi että ennen sitä eroa eletään yhteisessä pesässä jossa halutaan yhteistä hyvää? Itseä ainakin ihmetyttäisi jos pitäisi ruveta kummankin ostelemaan "omia tavaroitaan", indican äärimmäiseen tyyliin "mun autoa et aja". Kyllä meillä ainakin kumpikin saa ajaa kumpaakin autoa ja pidemmillä matkoilla vaihdellaan kuskia. Ja se kumpi kyydittää lapsia jonnekin saa automaattisesti ottaa isomman auton. Ei meillä lasketa kilometrejä "sä oot nyt ajanu mun autolla 1000 km, rajoitahan vähän että saan sun lukemat kii sun autollas". Tai "nyt katsotaan salkkareita eikä CSI:tä koska mä maksoin yli puolet töllöstä"? Tuntuu hassulta ajatuskin tuollaisesta elosta, jossa ihan arkiasioitakin kontrolloidaan "mä määrään koska mä tienaan" säännöillä.?

 

[Centrum]

Eli jos ne fyffet loppuu sillä maksavalla, niin annetaan sitten vaikka varastaa safkansa? Mihin se raja vedetään, ennenkuin toista autetaan? Onko se raha niin järjettömän tärkeää teille, että niitä pikku roposia vaalitaan kuin vittu kultamunaa.

Mä voin jeesata toista enkä alkais mistään ruokalaskuista nilittää, mutta itse en ala elämään toisen rahoilla päivääkään. Olen maksanut teininä reissussa pelimatkan suomessa hotellihuoneineen päivineen vähistä rahoista, koska halusin toisen mukaan eikä sillä olisi ollut varaa. Tuli itselle hyvä mieli kun pystyi auttamaan toista eli kyllä mä jollain lailla ymmärrän tuon yhteisten rahojen ajatuksen vaan itse en anna toisten maksaa mun elämisiä/menoja.

 

[kuukunen]

Mä ymmärsin ton kohdan ettet halua elää miehen rahoilla, jotka se on tienannut silloin kun ette ole olleet edes yhdessä hieman ristiriitaiseksi. Missä niiden rahojen raja menee, onko ne joillain erillisellä tilillä vai sekaisin jo yhdessäolon aikana tulleiden säästöjen kanssa?

ja sit mikä ihmetyttää... Jos sun miehes ostaa sulle koulukirjan silloin kun sulla ei ole varaa siihen niin sä et koe mitenkään sun tehtäväksi jättää niitä (miehen mielestä turhiakin) vaatteita ostamassa, että voisit itse ostaa sen koulukirjan eikä miehesi tarttis siihen osallistua?

Ja täysin off topic, jos sun ikä on oikein niin oletko sä mennyt 16-vuotiaana 28-vuotiaan miehen kannsa yksiin ja homma on toiminut 12 vuotta? Hieno juttu!

Korjaus... eli mä en halua elää mielellään millään mun miehen rahoilla eli ei oo mitään rajaa. Tosin tässä tapauksessa mies ei nykyisin juurikaan tienaa vaan elelee mukavasti niillä rahoillaan jotka on tienannut aiemmin... Molemmilla on omat tilit. Miehellä on varmaan useitakin tilejä firmansa puitteissa (vieläpä perheyritys) mutta mulla ei oo niistä ees tietoa, käyttötilin tiedän ja saan sitä käyttää jos tarvii eli mulla on tunnusluvut jne. Joita en kyllä yleensä käytä.

Tuo koulukirja oli esimerkki, mies ei siis oo ostanu mulle koulukirjoja...mutta jos sellainen tilanne tulisi eteen ja mulla ei ois varaa niin ostaisi se. Tuo mun vaatteiden ostelu rajoittuukin lähinnä kesäaikaan kun olen töissä (ja miehen mielestä KAIKKI vaatteiden ostelu on turhaa, minä taas olen sitä mieltä että joskus vaan sattuu tarvimaan vaikka uudet kengät, mutta hän ei suostuisi mulle niitä ostamaan). Ikinä en elä yli varojeni, osaan käyttää rahaa ja jätän toki vaatteet ostamatta jos ei ole varaa. Mutta välillä on tullut aikoja että rahat on vaan loppuneet... esimerkiksi olen joutunut maksamaan vanhoja opintotukia takaisin tyhmyyttäni ja esim. auto on hajonnut ja on tullut iso menoerä sen vuoksi (ja nämä tuntuu kyllä jos kk-tulot on sen 400€ :D). Kaikkia vaan ei voi ennustaa. Tällöin mies auttaa, ihan vain siksi että rakastaa mua. Ei mun tarvi takaisin maksaa.

Juu, olen kohta 29 ja aloin seurustelemaan miehen kanssa 17-vee ja hän oli 29-vee...

 

[Meah]

Eli jos ne fyffet loppuu sillä maksavalla, niin annetaan sitten vaikka varastaa safkansa? Mihin se raja vedetään, ennenkuin toista autetaan? Onko se raha niin järjettömän tärkeää teille, että niitä pikku roposia vaalitaan kuin vittu kultamunaa.

Siis tottakai puolisoa jeesataan jos tilapäisesti rahat loppuu, mutta jos ne loppuisi jatkuvasti niin silloin olisi varmaan ihan käyttäjässä vika. Voin toki jelpata, mutta en kyllä toista kykenisi elättämään. Toista nimenomaan autetaan tarvittaessa. Mutta ei se tarvittaessa voi olla joka päiväistä ympäri vuoden. Äitiyslomaa tähän on nyt turha heittää, sillon se on itsestään selvyys että toinen käy töissä. Myöskin jos toinen sairastuisi vakavasti niin silloinhan toisen olisi elätettävä se perhe. Mutta mikään toisen rahattomuus, mikä johtuu huithapeli-asenteesta joka kuukausi ei saa minun empatioitani.

 

[Jissen]

Siis tottakai puolisoa jeesataan jos tilapäisesti rahat loppuu, mutta jos ne loppuisi jatkuvasti niin silloin olisi varmaan ihan käyttäjässä vika. Voin toki jelpata, mutta ne kyllä toista kykenisi elättämään. Toista nimneomaan autetaan tarvittaessa. Mutta ei se tarvittaessa voi olla joka päiväistä ympäri vuoden.

Tätä mä just en oikein ymmärrä. Esim. ruoan ja taloustavaroiden ostaminen tulee yhteensä paljon halvemmaksi kun ne ostetaan yhteisenä isoina määrinä. Siinä siis molemmat saavat parempaa elintasoa edullisemmalla. Niin miksi pitää ne erillisinä, että molemmat ostelee kaiken erikseen ja toisen elintaso on huima ja toisen heikko? Entä kumman elintason mukaan määritellään lasten elintaso? Jos parilla on jälkikasvua niin saako ne heikompitasoisen vanhemman elintason, vai parempituloisen vanhemman, vai jotain siitä välistä?

 

[vässy74]

Järkevä toimintamalli, paitsi jos toinen tienaa selvästi paremmin.. Onko se nyt reilua 200 000 euroa yhdessä siten että toinen maksaa 150 000 ja toinen 50 000?

Maksat 150 000 ainoastaan 100 000 osuudesta. Omistussuhteisiin sen siis silloin pitää vaikuttaa. em. esimerkissä enemmänmaksajan pitäisi omistaa 3/4 asunnosta. Ei sen enempää eikä vähempää. Ei se reaalisesti kuitenkaan köyhemmän osapuolenkaan elämään millään tapaa vaikuta. Onpahan oikeudenmukaista.

Mun elämäni alamäki alkaa varmaan tästä, mutta mä oon itseasiassa indica:n kanssa melkein samaa mieltä :hyvä: Meillä kämpän omistus menee tällä hetkellä 100-0 eli mä omistan tuon paritalon puolikkaan kokonaan. Jos ja kun joskus vaihdetaan isompaan niin omistussuhteet mennee jotakuinkin 75-25.

Hirveän epäreilua laulanee "yhteiset rahat" kuoro tässä kohtaa. Onko kuitenkaan
- kumppani asuu paremmin/laadukkaammin/tilavammin kuin yksin asuisi ja katselee salkkarit isosta plasmasta pienen kuvaputken sijaan
- mahdollisesti tulevilla ~75-25 omistussuhteilla kumppani kerryttää samalla kuukausipanostuksella itse itselleen omaisuutta huomattavasti nopeammin kuin maksamalla itselleen kämppää yksin (tuolla 25% osuudella kun ei saa ostettua vielä edes yksiötä) Tämä hyöty on BTW ihan todellista rahaa verrattuna prodepatukan arvoisiin "isompi korko yhteiseltä käyttötililtä" satuihin
- tämä systeemi on myös taloudellisesti kannattava minulle. en maksa yksin vastiketta, sähköä, vakuutusta jne. Molemmat voittaa, voihan kauhistus

Jos esim. meidän tilannetta lähdettäisiin väkisin laittamaan 50/50 jaoksi kaikesta maksaisin (joko könttänä tai osamaksulla hoitamalla yksin "yhteistä lainaa" tms.) parisuhteesta jotain 50 ja 100 KEur väliltä. Tuhannen kamelin myötäjäiset ei oikein kuulu mielestäni meidän kulttuurin tai aikakauteen. Ja koska avokki on aika pitkälti esim. assiksen ja Centrumin linjoilla hän ei edes ikinä moiseen suostuisi. Vastaavasti omat rajani ja epätäydellisyyteni tiedostavana jamppana en kuvittele olevani niin suuri persoona ettei tuo söisi erotilanteessa jos avokki päättäisi Gunnarin kumppaniksi Westikseen lähteä. Me epätäydelliset ihmiset emme vieraksu realismia.

Onko tämä sitten eroon valmistautumista? Yhtä lailla voitaisiin todeta että kaiken puolittaminen/tasaaminen on eroon valmistautumista, jos yhdessä ollaan kuitenkin ikuisesti ja ei haluta vapaamatkustaa mitä väliä on sillä kenen nimi kämpän omistuspapruissa lukee?

e: Parasta siis etsiä kumppani jonka koulutustaso, tulotaso ja uranäkymät ovat suhteellisen samankaltaisia. Helpottaa kummasti..

Ei tartte. Tarttee olla kumppani jonka käsitys oikeudenmukaisuudesta, reiluudesta ja itsenäisyydestä parisuhteessa on sama kuin sulla itselläsi.

Jos se ero tulee niin sitten tulee, sitä omaisuutta voi sitten alkaa jakamaan miten parhaaksi nähdään, mutta ei kai sitä nyt esim. lainanlyhennyksiä sen mukaan suunnitella? Ei meillä ainakaan.

Ja koska ero ei koskaan johdu toiseen pettymisestä, luottamuksen menettämisestä, lennosta vaihtamisesta tms. kaikki erot menee aina täysin sovussa, harmoniassa, rahoista ei koskaan riidellä. Mä tunnen/tiedän ihmisiä jotka ovat vielä vuosia eron jälkeen katkeria muunmuassa siitä miten ositus meni. Niilläkin oli alunperin niitä ikuisia suhteita joista ei koskaan kuitenkaan erota niin omistuksia ei tarvinnut edes ajatella...

Sen pitäisi riittää että eron varalta on avioehto, ei kai sitä sen enempiä tarvitse murehtia? Sitten jos ero tulee niin talon ja kamat voi jakaa sitten maksuosuuksien / omistusosuuksien mukaan, mutta luulisi että ennen sitä eroa eletään yhteisessä pesässä jossa halutaan yhteistä hyvää? Itseä ainakin ihmetyttäisi jos pitäisi ruveta kummankin ostelemaan "omia tavaroitaan", indican äärimmäiseen tyyliin "mun autoa et aja". Kyllä meillä ainakin kumpikin saa ajaa kumpaakin autoa ja pidemmillä matkoilla vaihdellaan kuskia. Ja se kumpi kyydittää lapsia jonnekin saa automaattisesti ottaa isomman auton. Ei meillä lasketa kilometrejä "sä oot nyt ajanu mun autolla 1000 km, rajoitahan vähän että saan sun lukemat kii sun autollas". Tai "nyt katsotaan salkkareita eikä CSI:tä koska mä maksoin yli puolet töllöstä"? Tuntuu hassulta ajatuskin tuollaisesta elosta, jossa ihan arkiasioitakin kontrolloidaan "mä määrään koska mä tienaan" säännöillä.?

Minusta indicakaan ei tuollaista sanonut ja about kaikki muut erillisiä rahoja/tileja pitävät ovat yrittäneet selvittää ettei se tarkoita samaa kuin pilkunnussiminen ja kaikesta kirjaa pitävä elämä.

 

[Meah]

Tätä mä just en oikein ymmärrä. Esim. ruoan ja taloustavaroiden ostaminen tulee yhteensä paljon halvemmaksi kun ne ostetaan yhteisenä isoina määrinä. Siinä siis molemmat saavat parempaa elintasoa edullisemmalla. Niin miksi pitää ne erillisinä, että molemmat ostelee kaiken erikseen ja toisen elintaso on huima ja toisen heikko? Entä kumman elintason mukaan määritellään lasten elintaso? Jos parilla on kaksi lasta niin saako ne heikompitasoisen vanhemman elintason, vai parempituloisen vanhemman, vai jotain siitä välistä?

Meijän tilanne nyt on varmaan eri kun ei syödä samaa ruokaa ollenkaan. Mies ei taas tykkää mun safkoist ja haluaa pysytellä perusmätössä. Jos olisi lapsia niin silloin varmaankin laitettas palkoista yhdelle tilille osa ja loppuraha jäisi omalle tilille käytettäväksi omiin juttuihin. Emme vain näe tolle nyt tarvettä kun ei ole yhteisiä kuluja muuta kun vuokra ja sähkö.

 

[Indica]

Sen pitäisi riittää että eron varalta on avioehto, ei kai sitä sen enempiä tarvitse murehtia? Sitten jos ero tulee niin talon ja kamat voi jakaa sitten maksuosuuksien / omistusosuuksien mukaan, mutta luulisi että ennen sitä eroa eletään yhteisessä pesässä jossa halutaan yhteistä hyvää? Itseä ainakin ihmetyttäisi jos pitäisi ruveta kummankin ostelemaan "omia tavaroitaan", indican äärimmäiseen tyyliin "mun autoa et aja". Kyllä meillä ainakin kumpikin saa ajaa kumpaakin autoa ja pidemmillä matkoilla vaihdellaan kuskia. Ja se kumpi kyydittää lapsia jonnekin saa automaattisesti ottaa isomman auton. Ei meillä lasketa kilometrejä "sä oot nyt ajanu mun autolla 1000 km, rajoitahan vähän että saan sun lukemat kii sun autollas".

Don't put words in my mouth. Mä kyllä taisin sanoa, että jos tienaa paljon, saa sitte ihan itse ihan omaksi sen auton, minkä ostaa, ja saa täysin valita millaisen auton ostaa tai millasta ei. Ajaa sillä saa tietenkin täysin vapaasti molemmat. Mutta se jonka rahoilla se on ostettu saa päättää sen millanen se auto on, ja millon se vaihdetaan jne.

Sitähän mä sanoin, että rahoja ei jaeta, omilla saa ostaa mitä lystää, ja jos se toinen haluaa niitä tavaroita käyttää, niin sehän on vaan hyvä että molemmat nauttii niistä työn hedelmistä;)

 

[Jissen]

Don't put words in my mouth.

Juu itseasiassa luin näköjään väärin sen mitä kirjoitit, kirjoititkin "Eikä se että itse ostaa vaikka sen mersun tarkoita sitä etteikö sitä saisi molemmat ajaa." ja mä luin ton sillätapaa väärin että sillä EI saa ajaa. My bad. :kippis1:

 

[MTM1977]

Ja koska ero ei koskaan johdu toiseen pettymisestä, luottamuksen menettämisestä, lennosta vaihtamisesta tms. kaikki erot menee aina täysin sovussa, harmoniassa, rahoista ei koskaan riidellä. Mä tunnen/tiedän ihmisiä jotka ovat vielä vuosia eron jälkeen katkeria muunmuassa siitä miten ositus meni. Niilläkin oli alunperin niitä ikuisia suhteita joista ei koskaan kuitenkaan erota niin omistuksia ei tarvinnut edes ajatella...

On se mun mielestä silti aika synkkää touhua suunnitella yhteiselon raha-asiat kokoajan sillä ajatuksella, että saa sitten varmasti omansa pois KUN ero tulee...
Jos ollaan siinä tilanteessa, että lainaa maksellaan niin tuskin sitä rahaa niin paljon kummallakaan on, että siitä mitään isompia tappeluita saa aikaiseksi.

Ja pystyyhän sitä sitten tarvittaessa osoittamaan, että on maksanut isomman osan lainasta, jos se siihen menee.

 

[Jissen]

Ja pystyyhän sitä sitten tarvittaessa osoittamaan, että on maksanut isomman osan lainasta, jos se siihen menee.

Kunhan muistaa tehdä sen avioehdon ensin. Muutenhan ne jaetaan erossa tasan riippumatta siitä kumpi maksoi enemmän.

 

[Aleksei]

ainiin ja mitä asunnon hankkimis asiaan tulee, mites teillä jos ois velka vaikka 200 000, ja mies maksais siitä 150 000 ja nainen 50 000 niin kai se omistussuhde on sitten saman lailla? Ei musta ois kyllä reilua silleen, että toinen maksaa enemmän mutta silti vähemmän maksava osa puoli saa asunnosta tasan puolet?

Tätä mä en sun ja mm. Indican ajatusmallista ymmärrä. Tai siis ymmärrän että joku voi ajatella niin mutta pidän sitä ajattelutapaa vääränä, itsekkäänä ja, kuten aikaisemminkin olen todennut, eron harjoitteluna.

Tuollainen ajattelutapahan sisältää oletuksen siitä että jossain vaiheessa tavaroita jaetaan. Meillä kun ei niin ajatella niin ei ole mitään väliä paljonko kukakin on lainoista maksanut. Silti niillä hankitun omaisuuden omistus on 50/50. Näitähän ei koskaan jaeta vaan lapsemme ne aikanaan perii. JOS nyt sitten ero kaikesta huolimatta tulisi, en kokisi hävinneeni tässä järjestelyssä mitään sillä perheenä on tää aika eletty ja kukin on tuonut siihen talouteen minkä pystyy. Toinen enemmän rahaa, kun taas toinen esimerkiksi enemmän kodinhoitoa ja kasvatusta. Tässä kohtaa juuri nimenomaan ajattelen ettei raha ole se ainoa tai tärkein asia parisuhteessa (mitä jotkut ovat yhteistalouden tapauksesta vihjanneet). Tuo "eron suhteessa helvetin heikoilla" käsite ei edusta mitään meidän elämässä. Meillä parisuhde ei sisällä olettamusta erosta tulevaisuudessa. Puolet on siinä vaiheessa yhteisestä omaisuudesta ihan plenty ja pärjääpähän mun lasteni äitikin jatkossa hyvin kun on varmasti osan oman uraputken ajasta hoitanut lapsiamme kotona ja tästäkin syystä tulotaso on pienempi.


Sen verran vielä kommentoin vaikka tämä nyt on jo täysin eri keskustelun paikka mutta mun mielestä Indican vihjaus ihmisten eriarvoisuudesta ammatinvalinnan takia on jo aika naivia. Nää kommentit: "Ei olla oltu eikä olla valmiita tekemään elintason eteen mitään" tai "valitsee pienituloisuuden" pistää jo melkein vihaksi. Pidätkö esimerkiksi puolisoani, joka on yhtä kauan opiskellut kuin minä ja valmistunut korkeakoulusta lastentarhanopettajaksi, jotenkin vähempiarvoisena koska palkkaus sillä alalla on alhaisempi. Olet siis sitä mieltä että itselleen mielekkään ja yhteiskunnassa HELVETIN tärkeän kutsumusammatin sijaan hänen olisi pitänyt itsekkäästi valita joku ammatti josta hän tienaa enemmän. Tsiisus, hiukan kapeakatseista ajattelua.

 

[Indica]

Lainaa kai voi ottaa myös 500 000 euroa, jos tulot antaa myöten hyvään maksuaikatauluun? Ja oman omaisuuden, ei yhteisen, vaan oman kerryttäminen on tärkeää. Ei ole mitään yhteistä omaisuutta, molemmilla voi olla oma talous, ja sitäpaitsi sekin pienituloisempi osapuoli voi nauttia omistamatta.. Vai onko hienon BMW:n käynnistäminen aivan perseestä jos ei ei olekaan oma, vaan vaikka tyttöystävän?

Elämä on riskejä täynnä, on aivan mahdollista että voi tulla se ero, siihen pitää jo etukäteen varautua. Sitäpaitsi kun tekee niinkuin vässy74:n viestissä lukee, ei ehkä tulekaan niin helposti sitä eroa kun molemmat on taloudellisesti itsenäisiä, ja raha-asiat ei ole riidanaiheena. Kyllä se nyt vaan varmasti lyö kiilaa väliin, jos itse vapaaehtoisesti maksaa monenkymmenen prosentin lisäveroa yhteiset rahat-verukkeella.

Ei kaikkea tarvitse omistaa että siitä voi nauttia, riittää että taloudessa on joku joka omistaa.

e: työstä tavataan maksaa sen mukaan, sitä enemmän, mitä suurempi rajatuottavuus työllä on. On yleisesti tiedossa että opiskelemalla hoitoalalle ja muihin naisvaltaisiin ammatteihin samalla tulee valinneeksi pienemmät tulot. Jos isompia tuloja halajaa kannattaa lukea vaikka lääkäriksi tai juristiksi. Se on ammatinvalintakysymys, ja jos ei ole palkkatasoonsa tyytyväinen ammatissaan, voi miettiä, josko on valinnut väärin, tai josko rahalla ei ole niin suurta väliä. Ja jos ei ole materialismin perään, miksi pitäisi pienemmillä tuloilla saada vipua omaisuuden kartutukseen jonkun suurituloisen siivellä?

Niin, ja musta eroonvalmistautumiskäytökseltä ennemminkin vaikuttaa se kaikkien tulojen tasajako, yhteiset rahat ja yhteiset lainat joita toinen maksaa enemmin koska se on reilua jne jne..