Keinottelijat ovat luottaneet niin paljon VW:n kurssin laskuun, että ne ovat lainanneet muilta, varovaisemmilta sijoittajilta yhtiön osakkeita ja myyneet lainaamansa osakkeet markkinoilla. Ajatuksena oli, että kurssien laskiessa keinottelijat ostaisivat markkinoilta halventuneita osakkeita ja palauttaisivat ne lainaajille. Keinottelijoiden voitto muodostuisi korkeamman myyntihinnan ja alemman ostohinnan välisestä erosta.
Sunnuntaina Porsche nimittäin yllättäen ilmoitti, että se oli haalinut käskyvaltaansa yli 74 prosenttia Volkswagenin osakkeista. Aiemmin Porsche oli kertonut, että sillä oli hallussaan 35,1 prosenttia VW:n äänivaltaisista osakkeista. Nyt yhtiö kertoi, että sillä oli ääniosakkeista 42,6 prosenttia ja lisäksi optio 31,5 prosenttiin osakkeista.
Vipurahastoilla oli hätä kädessä; niiden oli pakko ostaa markkinoilta kaikki eteen tulleet VW:n osakkeet pystyäkseen palauttamaan jo kerran myymänsä osakkeet alkuperäisille lainaajille. Osakkeita oli kuitenkin tarjolla niin vähän, että niiden hinta lähti rakettimaiseen nousuun.
Vielä perjantaina Volkswagenin osake maksoi alle kaksisataa euroa. Maanantaina kurssi nousi melkein 150 prosenttia, ja tiistaina vipurahastot joutuivat maksamaan osakkeista hetken ajan yli tuhat euroa kappaleelta.
Useat sijoittajat valittivat, että Porsche oli huijannut niitä. Yksi Reutersin haastattelema analyytikko kutsui tilannetta "kaikkien puserrusten (squeeze) äidiksi".
– Arvostelen ankarasti sitä, että Porschen kaltainen yhtiö manipuloi vastuuttomalla tavalla VW:n osakkeita, Deutsche Bankin omistaman rahastoyhtiön DWS:n johtaja Klaus Kaldemorgen sanoi Financial Timesille.