Kaapelin edellisen viestin tykkäysten määrästä päätellen on monelle jäänyt olennaiset pointit epäselviksi. Ehkä asia on seurausta Kaapelin tavasta rakentaa olkinukkeja tai ehken ole painottanut oikeita asioita riittävästi oikeissa paikoissa. Jos kyse on jälkimmäisestä, niin pahoitteluni ja pyrin nostamaan argumentaation tasoani. Viestiketju alkaa olla jo vähän hajanainen, joten palataan alkuun ja kerrataan keskeisimmät syyt sille, miksi insestin tulee olla yksiselitteisesti kiellettyä. Jos eriäviä mielipiteitä vielä tulee, niin toivottavasti ne liittyvät aiheeseen ja vastailen, kun ehdin.
Kaapelin alkuperäinen väite oli siis tämä:
” Insestin kieltämiselle ei ole minusta perusteita. Ei kuulu valtiolle mitä kaksi täysi-ikäistä harrastelee keskenään yhteisymmärryksessä.
Onhan nämä kulttuurillisia tabuja sekä aika ällöttäviä asioita, mutta minusta se ei voi olla lähtökohta, kun laaditaan rikoslakeja.”
Väittelyn keskeinen ydin on ollut siinä, että voidaanko insestiä pitää oikeastaan koskaan yhteisymmärrykseen ja vapaaehtoisuuteen perustuvana ilmiönä. Jos voidaan, niin ideologiselta, liberaalilta näkökannalta nämä insestin muodot ovat periaatteessa hyväksyttäviä ja Kaapelin teesi on täysin pätevä. Ällöttävyys ei tosiaan voi olla rikoslain perustana. Miksi kieltää jotain, jos siitä ei ole mitään haittaa?
Onko insesti vapaaehtoista? Tuota kysymystä täytyy pohtia objektiivisesti. Kysymys on kuitenkin aika vakavasta asiasta. Olennaista on kuitenkin erottaa aito vapaaehtoisuus näennäisestä vapaaehtoisuudesta. Otetaan esimerkki molemmista.
Case 1 – aito vapaaehtoisuus: Sisaret ovat adoptoitu syntymänsä jälkeen eri perheisiin. He tapaavat toisensa vasta täysi-ikäisinä ja rakastuvat palavasti toisiinsa. He päättävät elää elämänsä onnellina yhdessä ja ratsastavat kohti auringonlaskua.
Lähin tosielämän esimerkki lienee Patrick Stuebingin tapaus Saksasta, josta mainitsin myös edellisessä viestissä. Wikipedia kuvaa tapausta seuraavasti: ” Because of violent behavior on the part of the father, the brother was taken in at the age of 3 by foster parents, who adopted him later. At the age of 23 he learned about his biological parents, contacted his mother, and met her and his then 16 year old sister for the first time. The now-adult brother moved in with his birth family shortly thereafter.” Pariskunnalla on tällä hetkellä neljä lasta, joista kolmella on henkisiä ja fyysisiä vammoja insestitaustan seurauksena.
Yllä oleva esimerkki on aika harvinainen. Siinäkin pitäisi pompata silmille ensimmäinen lause ”because of violent behavior on the part of the father..”. Aikuisiän insesti yhdistyy vapaaehtoisiltakin näyttävissä suhteissa lapsuuden seksuaaliseen hyväksikäyttöön ja liittyy kirjoon eritasoisia psykologisia ongelmia. Tässä tapauksessa todennäköisesti varhaislapsuudessa koettu väkivalta on ollut merkittävä ajuri. Näin ollen toisin kuin esimerkiksi homoseksuaalisuutta, insestisiä tarpeita voidaan pitää aidosti seksuaalisena kehityshäiriönä. Elävässä elämässä suhteen taustalla olevat tunne-elämän häiriöt usein korostuvat. Tarkastellaan niitä seuraavaksi:
Case 2 – näennäinen vapaaehtoisuus: Isä kasvattaa tytärtään yksinhuoltajana. Suhde on jo varhaislapsuudesta saakka vähintäänkin kyseenalainen. Isä kehuskelee tyttärensä kauneutta ja osoittaa hänelle huomiota tavalla, joka saisi useimmat ihmiset syöksemään aamiasmuronsa takaisin lautaselle. Isä-tytär –suhteen rikoslain vastainen luonne ei kuitenkaan koskaan tule julki ja tytär varttuu aikuiseksi. Tytär kokee rakastavansa isäänsä miehenään, ei isänään, ja haluaa perustaa hänen kanssaan perheen. Isä suostuu tähän ja pariskunta tuo suhteensa julki.
Jokainen meistä varmasti ymmärtää, että vaikka ylläolevassa esimerkissä tytär selvästi väittää rakastavansa isäänsä, niin tämän tahdonilmaisun ei voi väittää olevan terveellä pohjalla. Tuleeko luoton tahdonilmaisuun kuitenkin olla niin luja, että tällainen selkeä hyväksikäyttö sallitaan? Minusta asia on yksiselitteisesti ei. Jos tahdonilmaisu on syntynyt kasvatuksessa syntyneistä voimasuhteiden väärinkäytöstä, niin tällaiset suhteet tulee pyrkiä estämään oikeuskeinoin.
Tarkastellaan
mitä ammattilaiset ovat mieltä insestin vapaaehtoisuudesta:
” By definition, incest is never consensual, although often the perpetrator will convince the victim otherwise, experts say. The power dynamics of the relationship between a parent and child are such that it's always the parent's responsibility to maintain normal boundaries, even if it's the son or daughter who makes some kind of initial gesture, said Debra Borys, psychologist in Los Angeles, California.”
Kyseinen artikkeli koskee lähinnä vanhempi-lapsi –suhteita, mutta vastaavat perustelut voidaan esittää myös sisko-veli –suhteille tai oikeastaan mille tahansa lähisukulaissuhteille. Jokainen ymmärtää, että perheen sisällä on sellaisia valtasuhteita, jotka vaikuttavat lapsen psyykeen, kun niitä käytetään väärin. Tätä voi tehdä niin isä pojalleen kuin veli siskolleen. Jos niiden seurauksena lapsi aikuiseksi kasvettuaan ilmaisee haluavansa aloittaa suhteen tai jatkaa jo olemassaolevaa suhdetta, niin tahdonilmaisu on näennäinen ja se on nähtävä ensisijaisesti psykologisena häiriönä. Ja useimmissa insestitapauksissa suhde on jo syntynyt lapsuudessa eikä sitä voida pitää aikuisten yhteisymmärryksessä tapahtuvana harrastuksena.
Tästä tutkijat ovat samaa mieltä:
” She argues that in the vast majority of cases, sibling incest will commence before the parties reach 21. She also suggests these relationships are not infrequently coercive and exploitative and this coercion and exploitation cannot be relied upon conveniently to terminate once both parties have celebrated their 21st birthday nor can it be assumed that siblings will be able to protect themselves once they reach that age.”
Insestisuhteet ovat siis pääsääntöisesti hyväksikäyttösuhteita. Case 1:n ihmiset (jos heitä on) joutuvat ehkä perusteettomasti kärsimään, koska heidän aito, puhdas rakkaussuhteensa kielletään, mutta on selvää, että he ovat aidosti auttamattoman pieni vähemmistö koko tapausten kirjoa katsottaessa. Mitä tämä tarkoittaa lainsäädännön kannalta? Kaapeli on jankannut, että hyväksikäytön kieltävät lait ovat riittävät eikä erillistä lainsäädäntöä siten tarvittaisi. Hänelle on annettu lukuisia syitä siihen, miksi näin ei ole, mutta ne ovat menneet toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Kerrataan ne kuitenkin, niin tulevat ainakin muille selviksi.
Tavalliset suhteet ovat pääsääntöisesti vapaita, aitoon tahdonilmaisuun perustuvia suhteita, joista toinen osapuoli voi halutessaan milloin tahansa irtautua. Näissäkin suhteissa ilmenee toisinaan hyväksikäyttöä, mutta ne ovat kokonaisvaltaisesti poikkeuksellisia. Jotta näihin hyväksikäyttöihin voitaisiin puuttua tehokkaasti, niin poliisille tulisi antaa mahdoton määrä valtuuksia ihmisten henkilökohtaiseen elämään puuttumiseen, jotta esimerkiksi kaikki perheväkivaltatapaukset saataisiin tehokkaasti kitkettyä. Usein hyväksikäyttö jää myös piiloon eikä sille voi antaa luotettavaa näyttöä ennen kuin hyväksikäytetty onnistuu irtautumaan suhteesta ja rupeaa ajamaan syytettä. Lainsäädännön voimattomuudesta kärsii osa, mutta tietty määrä kärsimystä tulee vapauden hintana. Emme varmastikaan haluaisi elää totalitartisessa valtiossa, jossa jokaiselle yksityiselämän pikkuseikalle on saatava valtion hyväksyntä.
Entä sitten insestissä? Toisin kuin tavallisissa suhteissa, niin insesti on säännönmukaisesti hyväksikäyttöä ja vapaat, aidot tahdonilmaisut erittäin harvinaisia poikkeuksia. Ja jos palaatte pari kappaletta ylemmäs ja kertaatte vielä tuon englanninkielisen tekstin sisarustenvälisistä insestisuhteista, niin muistatte, ettei täysi-ikäistenkään välisiä insestisuhteita voida hyvällä omallatunnolla pitää vapaina. Miten tähän sitten tulee lainsäädännössä suhtautua? Riittääkö tavanomainen seksuaalirikoslainsäädäntö?
Tilastollisesti tiedämme, että insesti on lähes aina hyväksikäyttöä. Silti jos seuraamme Kaapelin ohjeita ja noudatamme hyväksikäyttöön liittyvää muuta lainsäädäntöä, niin jokainen hyväksikäyttötapaus pitää pystyä todistamaan erikseen. Näyttövelvollisuus hyväksikäytön olemassaolosta jää syyttäjälle ja hyväksikäytön osoittaminen on erittäin vaikeaa tilanteessa, jossa uhri itse kieltää hyväksikäytön. Case 2:n tapauksessa isä jäisi siis mitä todennäköisemmin rangaistuksetta, vaikka maalaisjärjellä ajatelleen hyväksikäyttö on selvä. Mutta kun insesti on laissa kiellettyä, niin asia on toinen. Tällöin tuomioon riittää jo insestin toteennäyttäminen. Vaikka näyttö ei riittäisikään hyväksikäytön toteamiseen, niin hyväksikäyttäjä saadaan joka tapauksessa linnaan, suhde katkaistua ja uhrille saadaan asianmukaista hoitoa. Lainsäädännön kovuudesta kärsii harva, koska vapaaehtoista insestiä ei käytännössä esiinny. Lisäksi insestin ollessa laitonta saadaan myös oikeutta suhteesta syntyneille, tavallisesti vammaisille lapsille. Heidät voidaan ottaa huostaan ja sijoittaa perheisiin, joissa he saavat turvallisen, mahdollisimman normaalin elämän. Kun insesti on kiellettyä, niin oikeus toteutuu. Kun insesti on sallittua, niin hyväksikäyttäjät riemuitsevat. Kumpaa vaihtoehtoa kannatat?
Kaapelin mielestä koko ylläoleva teksti on paatoksellista, tunteisiin perustuvaa metelöintiä. En vaan pysty käsittämään, että mikä tuossa logiikassa ontuu. Kun otetaan objektiivisia asiantuntijoiden mielipiteitä, niin Kaapelin taustaoletus insestisuhteiden vapaaehtoisuudesta kaatuu ja sitä myöten kaatuu hänen koko argumenttirakenteensa. Insestisuhteet ovat hyväksikäyttösuhteita ja siitä seuraa tarve säädellä sitä lainsäädännöllä. Jos asiaan on jotain oleellista lisättävää tai ylläolevasta tekstistä löytyy jotain virheitä, niin saa vapaasti tuoda ilmi ja käsitellään ne sitten kohta kohdalta. Muussa tapauksessa asia alkaa olla mielestäni loppuun käsitelty. En enää pysty tätä paremmin selittämään.
