Lääketieteen ja kirurgian tohtori Arnold Niedenzu Rösselin kaupungista Itä-Preussista kertoo, mitä tapahtui puna-armeijan "vapauttaessa" aluetta natsien vallasta:
"Venäläisten tunkeutuessa Itä-Preussiin olin johtavana lääkärinä Rösselissä Pyhän Joosefin sairaalassa ("St.Josefs Krankenhaus"). Vasta erään puolalaisen lääkärin tultua tilalleni jätin Itä-Preussin 12.12.1945. Rösseliä ja sen ympäristöä ei oltu lainkaan evakuoitu, ja vain harvat asukkaista olivat ehtineet lähteä venäläisten tieltä turvaan oikeaan aikaan.
Kaupunkia lienee pidetty vähäarvoisena kohteena, joten se miehitettiin vasta 28.1.1945 puolenpäivän aikaan. Laajamittainen ryöstely, murhapoltot, väkivaltaisuudet, raiskaukset, murhat ja tapot alkoivat välittömästi. Heti ensimmäisenä päivänä lyötiin kuoliaaksi tai ammuttiin 60 henkilöä.
Se kohdistui naisiin, jotka eivät antaneet väkisinmaata itseään, ja miehiin jotka yrittivät suojella vaimojaan ja lapsiaan, ja ihmisiin jotka eivät luovuttaneet riittävän nopeasti rannekellojaan tai alkoholijuomiaan. Useissa tapauksissa ei ollut pääteltävissä minkäänlaista havaittavaa motiivia surmatöihin. Tällä tavalla joutui ammutuiksi kolme miestä ja viisi naista Katolisessa Sairaalassa, ja kaupungissa eräs opettajatar neljän lapsensa kanssa. Nämä ensimmäiset uhrit haudattiin viikkoa myöhemmin joukkohautaan.
Kaupungin ympäristössä ammuttiin vauraimmat maanviljelijät ja tilanomistajat. Eräässä ympäristön kylässä, Plössenissä joutui puolet asukkaista tuhon omiksi. Trautenaun kylässä Kreis Heilsbergssa enemmän kuin puolet. Ammuttujen pappien määrä on myös huomiotaherättävä: Lindenblattin ja Rastenburgin kirkkoherra Zagermann-Glocksteinia ammuttiin päähän kahden venäläisen toimesta.
Ludwig Santoppenin ampui venäläinen upseeri, joka oli iltaisin antanut hänen kestitä itseään.
Markiisitar Plausen ammuttiin kahden sisarensa väliin. Sisaret kaatuivat hervottomina maahan järkytyksestä, millä ehkä välttivät saman kohtalon.
Pian ensimmäisten päivien jälkeen meille tuotiin nainen, jolla oli hyvin vaikea keuhkoon ulottuva ampumahaava. Kun eräs venäläinen oli ollut raiskaamassa häntä, nainen oli kertonut tälle olevansa raskaana ja odottavansa synnytystä. Tällöin venäläinen oli lyönyt häntä vatsaan ja ampunut häntä. Lapsi syntyi ennenaikaisesti. Äiti joutui nopeasti toivottomaan tilaan sairaalassa, mutta parantui kuukauden kuluessa.
Raiskaukset saavuttivat aivan uskomattomat mittasuhteet. Kokemuksieni perusteella voin väittää, että naisista ja tytöistä 50 ja 15 vuoden väliltä vain 10% onnistui välttämään tämän kohtalon.
Venäläisiä ei pysäyttänyt mikään: 80-vuotiaat mummot ja 10-vuotiaat tytöt, vaikeasti vammaiset, kaikki naispuoliset asukkaat. Raiskaukset tapahtuivat mitä vastenmielisimmillä tavoilla. Venäläiset jahtasivat naisia jo päivisin,ja öisin he tunkeutuivat asuntoihin rikotuista ikkunoista tai sisäänpotkituista ovista, jopa kattojen kautta, ja syöksyivät sitten onnettomien naisten ja tyttöjen kimppuun, yleensä vielä aseitaan käyttäen.
Yleensä venäläiset tunkivat pistoolinpiipun kauhistuneiden uhriensa suuhun. Yleensä kävi niin, että jos uhrin naisellinen olemus oli tavallista kiinnostavampi, venäläiset ensimmäistä raiskaajaa seurasi useampi, -kukin vuorollaan.
Monet naiset ammuttiin lopuksi, esimerkiksi tunnettu rouva K. Rouva D ammuttiin ja sen jälkeen hänen ylitseen ajettiin autolla. Tavallisesti naiset pahoinpideltiin raiskausten jälkeen, tai saatettiin muuten huonoon olotilaan.
Uskon, että vain hyvin harvat venäläiset eivät osallistuneet näihin kauhistuttaviin rikoksiin. Tavallisten sotilaiden ja upseerien välillä on tuskin mitään eroa tässä suhteessa. Kun kymmenvuotias lapsi, jolla oli vaikea repeämä raiskausten seurauksena, tuotiin sairaalaan, kysyin GPU:n puolalaiselta tulkilta, olisiko mitään mahdollisuutta rajoittaa tätä kauheutta. Hän vastasi minulle näin: "Se oli alussa luvallista, joten on luonnollisesti vaikeaa mennä nyt kieltämään..."
(Ostdok.2./37/103-108.)
