Vanhempi patu

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Brisco
  • Aloitettu Aloitettu

EAA-valmisjuoma 24-pack

Pineapple Passion Fruit

1€/kpl
Liittynyt
18.7.2010
Viestejä
123
Morot,

38 on ikää mittarissa ja suht pitkän harkinnan jälkeen olen aloittamassa ihan totista punttitreeniä. Ikää kun tulee, niin tuo harkinta tulee tehtyä aika huolella, junnuna sitä vain antoi mennä ilman huolen häivää. Olen tässä jonkin aikaa kuunnellut ikäisteni ja vanhempien jutteluita ja alkoi kellot soida, kun hoksasin että nehän puhuu ihan nimillä kaikenlaisista vanhuusiän lääkkeistä ja muistavat varmaan kymmenien lääkkeiden nimiä ulkoa. :wtf:

Tavoite on ihan sama kuin esim. puolta nuoremmalla tyypilläkin, jumalainen vartalo ja hyvä fiilis ;) Eli toisin sanoen kilokaupalla uutta lihaa ruhoon ja hyvä muotoa.
Liikkuvuus on edelleen samaa luokkaa kuin pentunakin eikä ole nivelissä mitään vikaa. Taidanpa olla jopa notkeampi kuin ennen. Painoharjoittelua on tullut tehtyä on/off aina joskus, mutta vailla isompaa suunnittelua lukuunottamatta ihan junnuvuosia, josta jäi motoriikkamuistiin liikkeiden oikea tekniikka.

Elämäntapaan siis tulossa suuria muutoksia, turhan pitkään olen leimannut perseen kuvaa toimistotuoliin.
Silti, on jotenkin helvetin iso kynnys lähteä sinne salille. Ei innostuksen ja päättäväisyyden puutteen takia vaan mitä ilmeisimmin sen takia, että miettii, mitä ne puolta nuoremmat tyypit siellä ajattelee. Toisaalta taas ei voi nakata paskaakaan mitä muut ajattelee. Ei tässä sentään vanhus ole.

Jos täällä on/on ollut samantapaisen tilanteen edessä muita vanhempia harrastajia, niin olisiko mitään vinkkejä harjoitteluun? Tai sitten voi halutessaan puhua mulle järkeä, että "älä hyvä mies enää, vaan katso Tuttu Jutun uusintoja mieluummin" :D
Tätäkin forumia olen pitkään taustalla lukenut ja perusasiat lienee aika hyvin hallussa. Ehkä.:D
 
Moro,

ikää on 7 vuotta enemmän ku sulla ja ei ollut mitään ongelmia palata salille noin pari vuotta sitten. Älä todellakaan ajattele mitä ne mut ajattelee. Tietenkin salin valinnalla voi myös vaikuttaa siihen missä ympäristössä punttailee.

Olen harrastanut kaikenlaista, siis aivan kaikenlaista urheilua ja liikuntaa jo yli 30v. Puntit on kuuluneet mukaan 15v. ikäisestä saakka, välillä enemmän, välillä vähemmän. Nyt siis vajaat pari vuotta taas "päälajina" 3-4 kertaa viikossa. Sitä ennen meni 10 vuotta aerobisten lajien parissa - hiihto. lenkkeily ja jopa golf. Paras olotila on kuitenkin säännöllisen punttailun jälkeen, eli siis nyt. Nuo aerobiset saa aikaiseksi ihan hillittömän hiilareiden tarpeen, varsinkin golf (ihme kyllä, mutta siinä palaa mun painosella helposti 1000 kcal). Ja siitä hiilareiden mässyttämisestä tulee löysä olo...

Eli samalla kun palasin salille, muutin myös ruokavalioni radikaalisti proteiinipitoisemmaksi. Tällä hetkellä (ei dieetti) makrot on n. 40/40/20 (hh/p/r) - olo on terävä ja virkeä. Tulokset nousee kunhan muistaa ne lepopäivätkin. Keväällä vetäisin pari kuukautta dieettiä, se meni vielä harjoitteluksi, mutta tulos oli ihan ok. Siinä makrot oli noin 33/33/33. Tässä iässä oikealla ravinnolla on vieläkin suurempi merkitys kuin nuorempana. Itse tein ihan excel-taulukon jonne laitoin pitkän listan ruoka-aineita ja niiden ravintokoostumuksen ja siihen viereen sitten päivän syömingit ja kulutetut määrät. Loppuun taulukko sitten laskee päivän hh/p/r grammat ja syödyt kalorit. Loistava apuväline!

Treenistä sen verran että aloitin 1-jakoisella, mutta kun sitä ei vaan osaa vetää tarpeeksi kevyesti niin se tuppasi menenmään "yli" liian helposti. Sillä pääsi hyvin vauhtiin, mutta nyt olen tehnyt 2-jakosta jo yli vuoden verran. Hyviä ohjelmiahan riittää täälläkin vaikka kuinka paljon, sun pitää vaan hakea se oma kokeilemalla. Itse kierrätän toistoaluetta jatkuvasti 10->8->5 noin kuukauden sykleissä ja sit jonkun verran vaihtelen liikkeitä, mutta pääpaino on AINA isoissa perusliikkeissä kyykky, mave, penkki, leuat. Variaatioita riittää.

Ai niin se aerobinen. Kunto on ihan ok, olo on hyvä ja tulokset kasvaa vaikka en ole tehnyt käytännössä lainkaan aerobista. Kesällä toki tulee edelleen pyöräiltyä, pelattua golfia jne. eli ihan mielen virkistykseksi noita. Mulle riittää nyt pelkkä puntti. Piste.
 
Ruokapuoli pitää laittaa remonttiin. Olen tällainen lääketieteellinen ihme, tällä liikunnalla ja ruokatavoilla mulla pitäis painaa noin 300 kg, mutta vuosikausia ovat pysyneet mitat 193 cm /95 kg. Syöty on suht terveellisesti, mutta liian harvoin. Nyt sitä sitten aletaan mässyttämään. Lisäravinteista ajattelin alkuun pärjätä palautusjuomalla, muiden lisien tarve selvinnee myöhemmin. Pläni muuten aika selvä. Nyt sitten salille, katsotaan selviääkö pelkällä tangolla vai laitetaanko ihan painoja siihen :D
 
Siitä lähti punttailu. Huomasi taas kuinka heikoksi sitä onkaan mennyt... :( jos koskaan vahva ollutkaan. Huomenna ollaan kipeänä, mutta jospa se tästä. Pienet painot nolottaa edelleen.
 
Siitä lähti punttailu. Huomasi taas kuinka heikoksi sitä onkaan mennyt... :( jos koskaan vahva ollutkaan. Huomenna ollaan kipeänä, mutta jospa se tästä. Pienet painot nolottaa edelleen.

:thumbs:

Siitä se lähtee, pikkuhiljaa hyvä tulee, usko pois.

Aika lailla saman kokoinen körmy siis kuin minäkin - mun mitat oli pururadalta salille siirtyessä 190/91, nyt 190/93 ja kunto on paljon siistimpi. Paino on viimeisen parin vuoden ajan (siis aktiivisen salilla käymisen ajan) liiikkunut välillä 89-95. Eli ensimmäisen puolen vuoden aikana kävi niin, että paino välillä jopa putosi parilla kilolla, mutta ei sekään haitannut kun se johtui ruokavalion siistimisestä ja ehkä vähän liian kovasta 1-jakosen ohjelman suorittamisesta. Ei paino heti lähtenyt alas, vaan parin kuukauden jälkeen kun kroppa tottui kovempaan runtuun ja sitä se sit myös sai. Tosiaan, 1-jakoinen osoittautui mulle liian kovaksi ja 2-jakonen 4x/vko on ehdottomasti mulle sopivin.

Viime talvena vedin ihan puhtaasti massaa ja bodireeniä ja siten paino vapun aikoihin tuonne 95:n nousikin - ja rautakin nousi. Siitä sittten parin kuukauden dieetti, jossa lähti 4kg pois ja nyt kesällä sit olen syönyt melkein mitä huvittaa ja tässä ollaan. Ei se sen kummempaa ole, tulokset nousee tässäkin iässä helposti sen 10%/v (alkuhyppäyksen jälkeen), mutta ruokavalion siistimistä ja kuntoon laittamista ei voi liikaa korostaa. Lisäravinteina mulla on ollut vain hera ja krea. Kreatiini kannattaa ottaa ehdottomasti mukaan, itse käytän sitä ilman latausjaksoja, ei joka päivä vaan palkkarin sekaan jolloin en ole huomannut että taukojakaan sitten tarvisi pitää.
 
Itse asiassa en niin hirveän kipeä ollutkaan. Liian kevyt treeni varmaan. Jotain tuli tehtyä kuitenkin oikein, sillä kiristi ja kolotti oikeista kohdista. Palautusjuomaa en ole ehtinyt vielä päättämään, joten hädissään kävin Gainomaxin hakemassa, maistui ihan Jacky makupalalta. Liian hyvää ja sokerista. Kyllä tästä muoto muuttuu, siitä olen varma.
 
Hienoa että olet nyt sen kynnyksen yli päässyt! :) :thumbs: Eikä niitä ujoja painoja kannate nolostella, ja muitten mielipiteitä miettiä. Ei ne sielä sua kieroon kato, ja enemmän sielä saleilla on niitä kynäniskoja ku karjuvia kaappeja.
 
Tyvestä puuhunkin noustaan, jokanen massamonsteri joka käy salilla on joskus ollut huonokuntoinen kynäniska :D Sieltä sit on vaan noustu kummasti. Tsemppiä treeneihin!
 
Kiitos rohkaisuista ja kannustuksesta. Into on kova ja kyllä tuntuu hyvältä. Paremmalta kuin vuosikausiin, kun nyt saa tehtyä jotain konkreettista. :puntti:
 
Ei innostuksen ja päättäväisyyden puutteen takia vaan mitä ilmeisimmin sen takia, että miettii, mitä ne puolta nuoremmat tyypit siellä ajattelee.

Me mitään ajatella :D
Itse kun näen vähän vanhempaa porukkaa salilla niin tulee aina vaan mieleen että "kova jätkä, en ite tossa iässä enää jaksas" :rock:
Eli anna mennä vaan täysillä :puntti:
 
3 kpl M-Nutrition EAA+

Mango - Hedelmäpunssi - Sitruuna - Vihreä omena

-25%
Hehheheh, 3 päivää meni takareisillä toipuessa. Muut lihakset palautuivat hyvin, joten aikamoiset suolatikut on varressa kiinni :D
 
Kyllä on mennyt todella putkeen. Tosin mullekin tulee näemmä tyypillinen aloittelijan ongelma, ettei malttaisi millään pysyä salilta pois. Neljästi viikossa on aika oikea määrä varmasti, mutta virtaa on niin pirusti että välipäivät menee ihan kiirastulessa.
 
Kannattaa todella pitää välipäivät, lämmitellä ja venytellä kunnolla sekä kuunnella kroppaa. Itse onnistuin kipeyttämään olkapään (= kiertäjäkalvosimen) kun alkukeväästä rupesin käymään salilla ja sehän toi sitten samantien muutaman viikon tauon yläkropan treenaamiseen. Paikat ei kestä enää samalla tavalla kuin parikymppisenä. Enkä itse asiassa mistään kiertäjäkalvosimesta ollut kuullutkaan ennen kuin sitten perehdyin asiaan olkapään kipuillessa melko pahasti.

Tsemppiä treeneihin, itse sain mielettömät kicksit kun kesäkuussa pystyin tekemään penkin työsarjat 100 kilolla, joka oli 27-vuotiaana maksimipenani (ja tuon ikäisenä se treenaaminen sitten jäikin). Olen tällainen alle 170cm ylipainoinen patu, mutta kummasti on ryhti parantunut ja selkä-hartiakivut kadonneet.
 
Jaa-a, kyllä sä olet jo niin vanha, varmaan liikutkin rollattolilla, että ei enää kannata mennä salilla.
Oot sää kyllä niin ikäloppu vaari, että sinuna jäisin vain odotelemaan siirtymistä varjojen valtakuntaan.

Los Ironias.
 
En nyt tiedä kenelle tämä viestisi oli osoitettu, mutta oliko jotain ihan oikeaa asiaakin?

Ihmeellinen ilmapiiri on palstalle kesän aikana tullut, kun monessa ketjussa on jotain "hauskoja", "vitsillä heitettyjä", "ironisia" ja "sarkastisia" puhtaasti vittuilulta kuulostavia viestejä.

Sinäkin tarkemo olet varmaan aktiivisesti nostellut rautaa koko aikuisikäsi? On nimittäin oikeasti hauskaa aloittaa keski-ikäisenä punttisalihommat.
 
Ei se vittuilua ollut, itsehän olen vuoden vanhempi, ajattelin vain piristää tunnelmaa ja 12 monthsille eikun kovaa treeniä.
No, täytyy vähän alkaa katsomaan kommentointejani, ettei mene sarkasmi vittuilun puolelle, pahoittelut.
 
Hei joulurauhaa pojat. Mä olen sarkasmin ruumiillistuma, joten eihän tässä mitään. Tietenkin sarkasmin jatkeeksi voisi todeta, ettei ohjelmassani ole vatsaliikkeitä, sillä yskiminen kehittää vatsalihaksia paremmin kuin mikään muu :D Ja maastavedoksi riittää kun nostaa nahkakassit lattialta vessanpöntön reunalle.:hyper: Ja siinä rollaattorissa on tosi hyvä vetää dippejä. No joo, eiköhän sitä tässä. Jatketaan ;)
 
Back
Ylös Bottom