Ikävää, että iso mies kuoli noin nuorena. Netistä löytyy taustatietoja kuitenkin mukavasti, niin ei tarvitse kaikkea arvuutella.
Mike Jenkins oli jo pikkupoikana hyvin iso, alle 12 vuotiaana yli 225 paunaa. Urheiluharrastukseksi valikoitu college- ja pro-jalkapallo. Siinä sivussa sitten punttia, jossa kehitys oli todella nopeaa. Kaksi alempaa korkeakoulututkintoa tuli myös suoritetuksi ja siviiliammattina oli liikuntakasvatuksen opettaja. Opettajan työt jäivät siinä vaiheessa syrjään, kun avautui mahdollisuus lähteä pro-voimamieheksi. Vaimokin löytyi liikunnan saralta, jalkapallovalmentaja ja NPC bikinikilpailija Keri Jenkins, joka on siviiliammatiltaan matematiikanopettaja. Pariskunta meni naimisiin 2012 ja perustivat myös yhteisen, Crossfit Gamma keskuskuksen, jossa ohjataan halukkaita funktionaalisen voima-ja kuntoliikunnan metodein. Henkilönä Mike Jenkins oli erittäin pidetty ja valmentajana hyvin arvostettu. Hyväntekeväisyys oli yksi miehen vapaa-ajan harrastuksista. Kaiken kaikkiaan asiat menivät hyvin hänen kohdallaan. Kuolema kuitenkin tuli kutsumatta nuoren parin elämän keskelle. R.I.P.
Loppukaneettina voidaan mainita, että Mike Jenkins tietotaito liikuntaan, voimailuun ja ravintoon liittyvissä asioissa oli ollut erittäin korkella tasolla. Kaveri oli nuoresta pitäen suhtaunut tavallista omistautuneemmin harjoitteluun sen lisäksi, että myös itse harjoitteli valmennuksen alaisena ja samalla opiskellen näitä asioita college vuosinaan, kunnes myöhemmin myös itse saavutti arvostetun voimamiesvalmentaja aseman. Lisäksi on hyvä muistaa, että esim. kaikenlainen cardioharjoitelu oli ollut osa hänen harjoitteluaan koko urheilu-uran ajan. Voimamiehenä hän painotti ja opetti voimamiehille ominaista funktionaalista cardiota, jota hän piti tehokkaampana, kuin esim. perinteisiä kuntopyöriä tai askelkoneita. On melko varmaa, että Jenkinsin aerobinen kunto oli niin hyvä, kuin se hänen taustallaan ja kehonpainollaan pystyi olemaan. Ukko kuoli kuitenkin nuorena ja lähes vastanaineena, tilanteessa, jossa kaikkia näytti menevän niin hyvin, kuin vain voi. Mies varmasti tiesi tarkalleen mitä teki. Uskon, että kuolema tuli hänelle ja läheisille yllätyksenä, ellei myöhemmin käy ilmi joitakin muita seikkoja, jotka kertovat muuta. Mutta syitä, jotka johtivat kuolemaan voi olla useita. Mitään varmaa on mahdoton sanoa, ennen tarkempia tutkimuksia. Joku sanoo, että steroidit ovat kaiken (kuoleman) takana. Tämäkin on vain spekulointia. Tapauksella on kuitenkin monta puolta: miehen poikeuksellisen iso koko, äärimmäisen kova harjoittelu, mahdolliset negatiiviset perintötekijät, stressi, lääkkeet/liikakäyttö. Kaikki nämä voivat huippu-urheilijan osana, eikä mikään niistä edesauta terveyttä. Mutta lopulta on kyse siitä, mitä ihminen haluaa. Mikä on kunkin intohimo? Varmaa on kuitenkin se, että Mike Jenkins teki sitä, mistä hän nautti ja koki kutsumuksekseen.