Ulkonäön negatiivinen kommentoiminen..

[Amaryllis]

En mää vaan ymmärrä, miten sä voisit miehen tökeröitä kommentteja purkaa muuten kuin omalta kannaltasi. Ihmeellistä venkoilua - tollanen "jäkättämisestä" takaisin antaminen selityksenä antaa ikäänkuin ymmärtää, että tökeröt kommentit ovat omaa syytäsi. Ikäänkuin normaali, aikuisen ihmisen käytös pitäisi ansaita lepertelemällä. Ja vielä ns. rakkaalta ihmiseltä. Normaalit kohteliaisuussäännöt ja toisen kunnioitus koskevat myös parisuhdetta, siis AIVAN ERITYISESTI parisuhdetta. Fy fan, tietä pitkin kävelemään tuollainen mies, tai juttujen perusteella poikanen. Vaikuttaa valovuosia lapsellisemmalta kuin sinä.

 

[assis]

Ei se rakkaus niistä kiloista saa olla kiinni!

Tähän voisin omalta kohdaltani sanoa, että mulla ei ole lupa paisua pullamössöksi. Diili on sellainen, että poikakaverini haluaa ja vaatii, että pidän itsestäni huolta ja mun mielestä se on ihan reilua. Kyse ei ole kiloista vaan elämänasenteesta. En mäkään haluaisi, että rakkaani vaihtaisi liikunnan sipseihin ja muuttuisi sohvaperunaksi - liikunta ja urheilu ovat niin osa häntä, että muutos ei olisi pelkästään ulkoinen. Eri asia, jos tulee joku sairaus tms.

EDIT: Tarkoitan myös sitä ettei hänkään ole täydellinen, vikoja siis on, mutta en jaksa niitä miettiä siis sen enempää, eikä ne häiritse minua ollenkaan.

Näin kai sen pitäisikin olla; taitaa vain olla, että vain toinen teistä ajattelee näin "järkevästi". Tsemppiä!

 

[shrimp]

Tähän voisin omalta kohdaltani sanoa, että mulla ei ole lupa paisua pullamössöksi. Diili on sellainen, että poikakaverini haluaa ja vaatii, että pidän itsestäni huolta ja mun mielestä se on ihan reilua. Kyse ei ole kiloista vaan elämänasenteesta. En mäkään haluaisi, että rakkaani vaihtaisi liikunnan sipseihin ja muuttuisi sohvaperunaksi - liikunta ja urheilu ovat niin osa häntä, että muutos ei olisi pelkästään ulkoinen. Eri asia, jos tulee joku sairaus tms.



Näin kai sen pitäisikin olla; taitaa vain olla, että vain toinen teistä ajattelee näin "järkevästi". Tsemppiä!

No mutta mitäs silloin kun olen muuten ihan terveellinen elämäntavoiltani, mutta pidän esim karkkipäiviä n. kerran viikossa, ja silloin kuittaillaan siitä että "mitä sä siinä mässäät, sulla ei oo varaa lihoo" vaikka mielestäni en ihan ihan oikeasti ole läski vaikka 56 kiloo näin pieneen ruhoon voi kuulostaa paljolta, ja enkä tod. näk. liho sillä että pidän ne karkkipäivät ja muuten syön normaalisti. Ahdistaa kun mun jokaista suupalaa vahditaan. Muutenkin kun elämäntapanani on liikunta ja terveet ruokailutottumukset, se ei ole joku ohimenevä buumi.

 

[angelo]

No mutta mitäs silloin kun olen muuten ihan terveellinen elämäntavoiltani, mutta pidän esim karkkipäiviä n. kerran viikossa, ja silloin kuittaillaan siitä että "mitä sä siinä mässäät, sulla ei oo varaa lihoo" vaikka mielestäni en ihan ihan oikeasti ole läski vaikka 56 kiloo näin pieneen ruhoon voi kuulostaa paljolta, ja enkä tod. näk. liho sillä että pidän ne karkkipäivät ja muuten syön normaalisti. Ahdistaa kun mun jokaista suupalaa vahditaan. Muutenkin kun elämäntapanani on liikunta ja terveet ruokailutottumukset, se ei ole joku ohimenevä buumi.

Oot kuullut varmaan itsekkin, ettei yksi karkkipäivä viikossa lihota ketään jos muuten elää terveellisesti, päinvastoin, herkkupäivä on ihan suositeltavaa pitää viikossa! En ihmettele että sua ahdistaa.. Kurjaa että annat kundin nakertaa omanarvontunnettas tollasilla sanoilla..

 

[Maulukka]

Hieman asiaa sivuten: Mielestäni silti parisuhteessa sekin kertoo tietyllä tavalla välittämisestä jos oikeasti pystyy asiallisesti puhumaan esimerkiksi juuri lihoamisesta (jos sellaista on oikeasti tapahtunut) kuten muistakin asioista. Voisin tökerösti verrata pinaattia hampaissa -tilanteeseen. Kukaan ei kerro, ei edes ystäväsi, että hampaissasi on jotakin ja koko päivän olet joka paikassa hymyillyt pinaatit hampaissa tai räkä poskella. Minun mielestäni se kuuluu siihen parisuhteeseen, että voidaan esimerkisi puhua jos sitä ylipainoa on tullut ja josko vaikka yhdessa harrastettaisiin jotakin.

Tahallinen loukkaaminen ja toisen mollaaminen on täysin asia erikseen. Sellainen ei kuulu mihinkään suhteeseen.

Enkä ymmärrä jos joku mainitsee loukkaavasti jostakin 5-10 kilon painonlisäyksestä. Huomaako sitä juuri kukaan muu kuin ehkä itse? En ymmärrä mitään, mitä sanotaan toista tarkoituksella loukaten.

Monessa ketjussa täällä huomaa, että monen suhteesta puuttuu varsinainen kaskusteleminen. Ei uskalleta puhua omista tunteista sille puolisolle. Ei pystytä sanomaan, että tuo loukkaa minua. Sellainen pelailu ja ihmeellisten sääntöjen kehittely on jotakin muotia ilmeisesti. Ja sitten kun jostakin puhutaan, niin se on loukkaavaa sättimistä. Itse pyrin kovasti siihen, että mikään aihealue suhteessani (jopa painonnousu) ei ole kiellettyä. Toivon todella, että mieheni sanoo minulle, että kannattaa nyt viimeistään kiinnittää huomiota syömiseen ja liikkumiseen, jos ne oikeasti ovat menneet retuperälle enkä itse sitä huomaa. Mutta asiattomat kommentit ovat eri asia!!

Tsemppiä ketjun aloittaneelle! Sellaisessa suhteessa ei kannata olla, jossa kokee olevansa pienempi kuin maan matonen. Olet oman elämäsi herra. Älä anna kenenkään murtaa sinua itseäsi. Moni sitä tässä maailmassa tavalla taikka toisella tulee yrittämään mutta tieten tahtoen ei kannata sellaiseen itseään altistaa. Miksi käydä sellaista henkien taistoa joka päivä kun voit löytää parempaakin. Mutta jos tunnelin päässä näkyy valoa (tarkoitan suhdettanne, sen tilaa ja omaa hyvinvointiasi) kannattaa kävellä sitä kohden.

 

[Suni]

Juurikin se, että toisen osapuolen kanssa toki voi puhua painoasioista, mutta naljailu ja häpeäminen asia erikseen. Toisaalta hyväkin, että toinen sanoo suoraan jos on läskiä tullut, itse en ainakaan siitä loukkaannu. Mutta jos ukko tosissaan sanois häpeävänsä niin huhheijaa, siitä ois leikki kaukana ;)

 

[shrimp]

Juurikin se, että toisen osapuolen kanssa toki voi puhua painoasioista, mutta naljailu ja häpeäminen asia erikseen. Toisaalta hyväkin, että toinen sanoo suoraan jos on läskiä tullut, itse en ainakaan siitä loukkaannu. Mutta jos ukko tosissaan sanois häpeävänsä niin huhheijaa, siitä ois leikki kaukana ;)

Juurikin tätä asiaa haluan korostaa. Kaikesta voidaan puhua, ja arvostan rehellisyyttä, kuten jo ensimmäisessä postissa sanoin.

 

[Venla]

En ole ihan koko threadia lukenut, mutta pakko sanoa sen verran että alkaa todella vihastuttamaan tuollaiset tarinat. Melkein pahinta mitä voi toiselle sanoa, on sanoa että häpeää tätä. Entäs sitten, että se on rehellistä ja johtuu sanojan huonosta itsetunnosta? On törkeää ja väärin tuolla tavoin nujertaa toista ihmistä parisuhteessa. Mitään neuvoa en osaa tähän sanoa, mutta kun vaan pistää niin vihaksi! Kaiken lisäksi luulen, ettei tuollainen ole edes harvinaista. Ehkä se sitten on sen arvoista.

 

[Anonymity]

Hän sanoo muutenkin että haluaa snaoa jotain rumaa jos olen jäkättänyt jostain tms. Ärsyttää, että en koskaan saisi sanoa jotain negatiivista, ilman että joudun loukatuksi loppuepeleissä. .

EDIT: Tarkoitan myös sitä ettei hänkään ole täydellinen, vikoja siis on, mutta en jaksa niitä miettiä siis sen enempää, eikä ne häiritse minua ollenkaan.

Poikaystäväsi on aika huono riitelijä, joka ei osaa riidellä loppupeleissä muuten kuin menemällä henkilökohtaisuuksiin. Tällainen ei ole fiksun ja kypsän ihmisen riitelyä. Enemmänkin tuo kuulostaa todella lapsellisen, pinnallisen sekä vähän "tyhmän" ihmisen tavalta riidellä. Ilmeisesti rahkeet eivät vielä riitä älykkäämpään riitelyyn.

Ja sitä paitsi tuo, että hän kutsuu itseään "kusipääksi", on oiva tapa pakoilla vastuuta. On helppo kuitata kaikki paska käyttäytyminen tuon taakse ja kääntää syy sinun niskaasi sanomalla, että "sähän tiedät että mä olen kusipää".

Sano sille kundille multa terveisiä, että kasvaa vähän.

 

[shrimp]

Anonymity: sain sulta taas mielenkiintosen aspektin tarkastella tätä asiaa.

 

[maipenrai]

Jätä se:whip:

 

[sutjakka]

Tiedän mistä puhut ja luulenpa, että olen tulevaisuuden esimerkki siitä tilanteesta missä sinä olet "lähtötekijöissä". Jos et pysty varustautumaan niin suurella itseluottamuksella että se varmasti kestää, jätä se jätkä. Jos hyviä puolia löytyy, valmistaudu siihen että helpolla et onneasi tule saamaan.
Yksi mittari tähän "häpeä" asiaan minusta on se, miten teillä intiimit suhteet hoituvat. Jos ei ole ongelmaa koskettaa ja se tuntuu molemmista hyvältä ja siinä kumpikaan ei ilmaise "inhoa", homma vielä toimii. Toinen on miehen kaverit; jos aistit heissä samanlaista "häpeää", naureskelua, ilkkumista alistamista tms, niin sanoisin että homma poikki. Meillä tilanne oli niin, että kaikki miehen kaverit ottivat minut ihanasti vastaan ja sanoivat jopa suoraan että olen mukava mimmi. Siitä tiesin että tämä alistamisyritys on ukon tapa tuoda esille omaa pahaa oloaan ja huonoa itsetuntoa. Laihduin aika radikaalistikin jossain vaiheessa ja voin kertoa, että kokonaistilanne ei muuttunut yhtään miksikään! "haukkujen" määrä oli täysin vakio, aiheena vain oli joku muu, kun mukamas ylipainosta ei voinut enää valittaa.
Ehkä tämä on jonkun ihmisen tapa käsitellä asioita. Olemme olleet jo toistakymmentä vuotta yhdessä ja tätä tapaansa hän ei ole lopettanut, enkä minä ole sitä oppinut ymmärtämään. Mutta olen oppinut sen kanssa elämään. JOs hän ei saa minua tolaltaan, panokset ja haukut kovenee, mutta nykyään suurimmaksi osaksi annan takaisin. Terapeutilta saatujen neuvojen turvin, meidän kommunikointimme menee tällä tasolla. En ole siitä ylpeä, enkä ole sellaiseen itse oppinut, enkä sitä noudata kenenkään muun kanssa, mutta sillä tasolla käydään tappelut.
Vuosien aikana on oppinut paljon, mutta siihen on sisältynyt niin paljon mielipahaa, etten edes osaa sanoin kuvailla. Ehkä olen ollut tyhmä tai saamaton, etten ole lähtenyt kävelemään tai ehkä jonain päivänä vain kyllästyn. Tai ehkä jonain päivänä mies päättää että tyyli muuttuu?!?
Älkää ymmärtäkö väärin, oma mies kehuu varauksetta ja vuolaastikin kun sille päälle sattuu. Kun toiselle päälle sattuu, tulevat toisensuuntaiset arvostelut. Vielä vuosia sitten oli vaikeaa päättää kumpia lausuntoja uskon, mutta sitten vain päätin uskoa kehut ja muut pitää kiukutteluina. Sen jälkeen asiat alkoivat rullaamaan ja oli itselläkin helpompi olla.
Rakkaus on vaan ihmeellinen asia ! :haart: ja omat ja toisen heikkoudet ja viat pitää vaan tunnistaa ja päättää mitä niistä on valmis kestämään. Joskus siitä maksaa kovempaa hintaa kuin muut, mutta toisaalta, joskus siitä saa parempaa palkkiota kuin muut.

 

[shrimp]

Tiedän mistä puhut ja luulenpa, että olen tulevaisuuden esimerkki siitä tilanteesta missä sinä olet "lähtötekijöissä". Jos et pysty varustautumaan niin suurella itseluottamuksella että se varmasti kestää, jätä se jätkä. Jos hyviä puolia löytyy, valmistaudu siihen että helpolla et onneasi tule saamaan.
Yksi mittari tähän "häpeä" asiaan minusta on se, miten teillä intiimit suhteet hoituvat. Jos ei ole ongelmaa koskettaa ja se tuntuu molemmista hyvältä ja siinä kumpikaan ei ilmaise "inhoa", homma vielä toimii. Toinen on miehen kaverit; jos aistit heissä samanlaista "häpeää", naureskelua, ilkkumista alistamista tms, niin sanoisin että homma poikki. Meillä tilanne oli niin, että kaikki miehen kaverit ottivat minut ihanasti vastaan ja sanoivat jopa suoraan että olen mukava mimmi. Siitä tiesin että tämä alistamisyritys on ukon tapa tuoda esille omaa pahaa oloaan ja huonoa itsetuntoa. Laihduin aika radikaalistikin jossain vaiheessa ja voin kertoa, että kokonaistilanne ei muuttunut yhtään miksikään! "haukkujen" määrä oli täysin vakio, aiheena vain oli joku muu, kun mukamas ylipainosta ei voinut enää valittaa.
Ehkä tämä on jonkun ihmisen tapa käsitellä asioita. Olemme olleet jo toistakymmentä vuotta yhdessä ja tätä tapaansa hän ei ole lopettanut, enkä minä ole sitä oppinut ymmärtämään. Mutta olen oppinut sen kanssa elämään. JOs hän ei saa minua tolaltaan, panokset ja haukut kovenee, mutta nykyään suurimmaksi osaksi annan takaisin. Terapeutilta saatujen neuvojen turvin, meidän kommunikointimme menee tällä tasolla. En ole siitä ylpeä, enkä ole sellaiseen itse oppinut, enkä sitä noudata kenenkään muun kanssa, mutta sillä tasolla käydään tappelut.
Vuosien aikana on oppinut paljon, mutta siihen on sisältynyt niin paljon mielipahaa, etten edes osaa sanoin kuvailla. Ehkä olen ollut tyhmä tai saamaton, etten ole lähtenyt kävelemään tai ehkä jonain päivänä vain kyllästyn. Tai ehkä jonain päivänä mies päättää että tyyli muuttuu?!?
Älkää ymmärtäkö väärin, oma mies kehuu varauksetta ja vuolaastikin kun sille päälle sattuu. Kun toiselle päälle sattuu, tulevat toisensuuntaiset arvostelut. Vielä vuosia sitten oli vaikeaa päättää kumpia lausuntoja uskon, mutta sitten vain päätin uskoa kehut ja muut pitää kiukutteluina. Sen jälkeen asiat alkoivat rullaamaan ja oli itselläkin helpompi olla.
Rakkaus on vaan ihmeellinen asia ! :haart: ja omat ja toisen heikkoudet ja viat pitää vaan tunnistaa ja päättää mitä niistä on valmis kestämään. Joskus siitä maksaa kovempaa hintaa kuin muut, mutta toisaalta, joskus siitä saa parempaa palkkiota kuin muut.

Onni ei tule helpolla, sen olen oppinut. Ehkä tämä vielä muuttuu, tai opin sulkemaan korvani turhalta.
Tuntuu välillä että hänen kaverit kehuu enemmän kun hän itse. Hän ei halua että puhun ongelmistamme kenellekään, varsinkaan tästä, mutta minusta on vaikea olla hiljaa kun mieltä painaa asiat. Kun hänkään ei osaa eikä aina halua keskustella ongelmista vaikka itse ehdottaa sitä sen sijasta että menisin jollekin ystävälle kertomaan. Häntä itseäänkin ilmeisesti hävettää tilanne. Minuakin hävettää tietyssä suhteessa, en tiedä miksi.

Suhteessamme on edelleenkin niin paljon hyvää että se on taistelun arvoista. Mutta koen myös tarpeelliseksi nostaa tämän asian esiin, koska en usko että olen ainut tämän asian kanssa painiskeleva. Paljon on ainakin herättänyt ihmisissä ajatusta, ja sitä kautta auttanut minua miettimään elämääni.

 

[Gillyanne]

Hieman asiaa sivuten: Mielestäni silti parisuhteessa sekin kertoo tietyllä tavalla välittämisestä jos oikeasti pystyy asiallisesti puhumaan esimerkiksi juuri lihoamisesta (jos sellaista on oikeasti tapahtunut) kuten muistakin asioista. Voisin tökerösti verrata pinaattia hampaissa -tilanteeseen. Kukaan ei kerro, ei edes ystäväsi, että hampaissasi on jotakin ja koko päivän olet joka paikassa hymyillyt pinaatit hampaissa tai räkä poskella. Minun mielestäni se kuuluu siihen parisuhteeseen, että voidaan esimerkisi puhua jos sitä ylipainoa on tullut ja josko vaikka yhdessa harrastettaisiin jotakin.

Tämän minäkin allekirjoitan, kyllä asiasta saa sanoa ja asialliseen/rakentavaan sävyyn.

Ketjun aloittajan tilanteessa kuitenkin painonlisäys lienee ainakin osittain tullut lihasmassan muodossa, koska hän treenaa ahkerasti ja syö terveellisesti? Ja todellakaan joku 5 kg:n painonnousu - vaikka olisi rasvaakin - ei vielä ole niin paljon, että se oikeuttaisi aloittajan poikaystävän käyttäytymään kuvatulla tavalla (eikä tietenkään rajumpikaan lihominen oikeuta, vaan jos aiheesta huomauttaa, täytyy se tehdä asiallisesti, kuten postin alussa jo totesin).

 

[puuma]

Tämän minäkin allekirjoitan, kyllä asiasta saa sanoa ja asialliseen/rakentavaan sävyyn.

Ketjun aloittajan tilanteessa kuitenkin painonlisäys lienee ainakin osittain tullut lihasmassan muodossa, koska hän treenaa ahkerasti ja syö terveellisesti? Ja todellakaan joku 5 kg:n painonnousu - vaikka olisi rasvaakin - ei vielä ole niin paljon, että se oikeuttaisi aloittajan poikaystävän käyttäytymään kuvatulla tavalla (eikä tietenkään rajumpikaan lihominen oikeuta, vaan jos aiheesta huomauttaa, täytyy se tehdä asiallisesti, kuten postin alussa jo totesin).

Quottasin Gillyannen tekstiä, koska sen pohjalta itseäni alkoi mietityttää pari asiaa.

Kuinka monta kiloa pitää/ saa lihoa, että kumppanilla on varaa/ syytä huomauttaa asiasta? Ja; vaikka kuinka asiallisesti lihomisesta huomauttaisikin, niin aina se tuntuu inhottavalta. Joka tapauksessa jokaisen keho on hänen omansa, jotenkin musta tuntuu, ettei kumppanilla ole oikeutta tulla määräilemään, millainen sen pitäisi hänen mielestään olla.

 

[Maulukka]

No, mun ja mieheni suhde on (ollaan kyllä tunnettu jo 17 vuotta) ainakin sellainen, että hän voisi kyllä mainita mulle vaikka painonnousustakin itse siitä mitenkään mieltäni pahoittaen. Joskus se mua kiusaakin ihan leikillään, että onko sulle tullut vähän fättiä.

Mutta tärkeintä tässä onkin se sanomisen tyyli. Omassa suhteessa on voitu kyllä mistä aiheesta tahansa puhua. Mutta jos mies sanoisi painonnoususta halveksuvasti tai, että hän vaatii jollakin tapaa laihdutusta tai että hän häpeää minua, olisi asia ihan toinen. Olen minäkin miehelle sanonut, että kyllä noi kilot alkaa kerääntyä jos ei vähän aktiivisemmin liiku. Lähinnä pointti oli se (mieheni on ihan normaali, sopusuhtainen kooltaan), että ikää alkaa pikku hiljaa tulemaan eikä pelkkä golf tai satunnainen jääkiekko ehkä ole riittävästi jos syö miten sattuu, koska on aina saanut syödä miten sattuu.

Miksei voisi jutella asiasta kuin asiasta jos siitä puhellaan asialliseen sävyyn? Tai meillä asia kuin asia sisältää ainakin ripauksen huumoria.

Mielestäni määräily toisen kehoon liittyen on eri asia kuin keskustelun käyminen. Määräily menee jo liiallisuuksiin! Itse omasta kropastaan loppupeleissä päättää. Ota tai jätä on oma meininkini mutta kunnioitan kyllä toisen mielipidettä. Enhän itsekään halua muodottomaksi levitä mutta suhteemme ei siihen kaatuisi jos lihoisin tai mieheni lihoaisi.

Tilanne on jotenkin sama puhuuko esim. kiloista tai vaikka lihaksista. Mieheni on sanonut, ettei haluaisi, että olisin hyvin lihaksikas ja kireä. En minä siitäkään kommentista ole moksiskaan. Tähän päivään mennessä hän ei ole kuitenkaan ollut yhtään tyytymätön (en silti olekaan kovin lihaksikas tai kireä). Mutta nämä ovat makuasioita kaikki tyyni. Samoin hän on sanonut joskus, että nyt ei tarvisi yhtään enää laihtua. Mutta nämä ovat vain kommentteja keskustelujen yhteydessä. Ei mitään halveeraavia syyttelyitä tai vaatimuksia heti muuttua tai ylipäätään koskaan.

Onhan sitä itsellänikin mielipiteitä kropan koostumuksesta ja ulkonäöstä. Asioista on myös kiistelty (toisen mielestä Madonnan kädet on vähän jo rumat ja toisen mielestä ei) eikä mielestäni joka asiasta tarvikaan samaa mieltä olla. Ei edes ulkonäöstä.

Tärkeintä kuitenkin on se suhde muuten. Terveessä suhteessa voisin kuvitella, että aina voitaisiin puhua mistä tahansa kunhan toista kunnioittaa.

 

[Tirppa]

Kuinka monta kiloa pitää/ saa lihoa, että kumppanilla on varaa/ syytä huomauttaa asiasta? Ja; vaikka kuinka asiallisesti lihomisesta huomauttaisikin, niin aina se tuntuu inhottavalta. Joka tapauksessa jokaisen keho on hänen omansa, jotenkin musta tuntuu, ettei kumppanilla ole oikeutta tulla määräilemään, millainen sen pitäisi hänen mielestään olla.

Tiedän, että kaikki eivät ole kanssani samaa mieltä, mutta...

Olen itse sita mielta, etta itsesta huolehtiminen ja esim. normaalipainon rajoissa pysyminen on myos osa toisten huomioon ottamista. Puhumattakaan sitten omaan terveyteen liittyvista asioista.

Kuulunkin siihen koulukuntaan jonka mielesta puolisoiden pitaisi pyrkia pitamaan se sama paino kuin naimisiin mennessa. En nyt tietenkaan tarkoita tiukasti ja kilolleen, mutta onhan se vahan huijausta, jos 30 avioliittovuoden aikana on myos kertynyt 30 liikakiloa. Tama kun on sellainen asia johon voi itse vaikuttaa, toisinkuin esim. rypyt ja painovoima. Ja sanomattakin selvää, että jätämme nyt pois sairauksien vuoksi syntyneen ylipainon.

Nimim. Se parikymppinen lapseton joka voi viela vetaa pitsaa vaikka joka paiva ilman, etta nakyy.

 

[Maulukka]

Tiedän, että kaikki eivät ole kanssani samaa mieltä, mutta...

Olen itse sita mielta, etta itsesta huolehtiminen ja esim. normaalipainon rajoissa pysyminen on myos osa toisten huomioon ottamista. Puhumattakaan sitten omaan terveyteen liittyvista asioista.

Kuulunkin siihen koulukuntaan jonka mielesta puolisoiden pitaisi pyrkia pitamaan se sama paino kuin naimisiin mennessa. En nyt tietenkaan tarkoita tiukasti ja kilolleen, mutta onhan se vahan huijausta, jos 30 avioliittovuoden aikana on myos kertynyt 30 liikakiloa. Tama kun on sellainen asia johon voi itse vaikuttaa, toisinkuin esim. rypyt ja painovoima. Ja sanomattakin selvää, että jätämme nyt pois sairauksien vuoksi syntyneen ylipainon.

Nimim. Se parikymppinen lapseton joka voi viela vetaa pitsaa vaikka joka paiva ilman, etta nakyy.

Olen kutakuinkin samaa mieltä. Tietenkin jokainen vastaa omasta kropastaan ja pitää sen juuri sellaisena kuin itse haluaa, mutta täytyy kyllä myöntää niin kuin edellisessäkin postauksessani hieman sivuutin, että tuskin kukaan erityisemmin pitää jos puoliso tai itse lihoaa/laihtuu suuria määriä.

Se on tosiaan sitten eri asia miten asian ottaa puheeksi (jos edes täytyy ottaa), onko kyse sairaudesta tai jostakin muusta ym.

Ja näin sairaanhoitajan näkökulmasta on se myös jokaiselle ihmiselle ihan hyvä pysytellä edes jossakin painorajoissa. Ihan terveydellisistä syistä, ei niinkään ulkonäöllisistä. Työssäni näen joka päivä enemmän ja enemmän ylipainoisia ihmisiä. Olisi enemmän kuin tärkeää, että heitä joku yrittäisi tukea painonhallinnassa jo hieman aiemmin kuin 50kg ylipainokilon jälkeen kun tilanne on jo miltei toivoton. Tukea voi antaa puoliso tai kuka tahansa.

Mutta palatakseni tämän ketjun otsikkoon: negatiivinen kommentinti ulkonäöstä on ikävää kuultavaa eikä varmasti kukaan moista halua kuulla mutta asioista voidaan keskustella silti toista loukkaamatta. Ainakin toivon niin.

 

[Gillyanne]

Kuinka monta kiloa pitää/ saa lihoa, että kumppanilla on varaa/ syytä huomauttaa asiasta? Ja; vaikka kuinka asiallisesti lihomisesta huomauttaisikin, niin aina se tuntuu inhottavalta. Joka tapauksessa jokaisen keho on hänen omansa, jotenkin musta tuntuu, ettei kumppanilla ole oikeutta tulla määräilemään, millainen sen pitäisi hänen mielestään olla.

Ei ole oikeutta, eikä tässä kukaan lie mistään "määräilystä" puhunutkaan. Itse ajan takaa lähinnä sitä, että koska raju lihominen on monella tapaa iso terveysriski, on kumppanilla mielestäni oikeus ja jopa jonkinasteinen velvollisuuskin puuttua tilanteeseen, jos toinen osapuoli vain paisuu ja paisuu. Pahimmassa tapauksessahan hän nimittäin siirtää huonot ruokailutottumuksensa myös mahdolliselle jälkikasvulle.

Moni varmasti pitää yo.mielipidettä A1-luokan esimerkkinä kammottavasta terveysfasismista, mutta so not, meille sellainen sopii. Ja edelleen korostan sitä, että jos sitten sanotaan, niin sanotaan ASIALLISESTI, ja nimenomaan mieluummin niitä terveysnäkökohtia korostaen, ne kuitenkin jyräävät ulkonäköpointit tärkeydessä 6-0.

EDIT: Jaa, Maulukka olikin näköjään puhunut jo samasta asiasta tuossa ylempänä.

 

[HeatN]

Tiedän, että kaikki eivät ole kanssani samaa mieltä, mutta...

Olen itse sita mielta, etta itsesta huolehtiminen ja esim. normaalipainon rajoissa pysyminen on myos osa toisten huomioon ottamista. Puhumattakaan sitten omaan terveyteen liittyvista asioista.

Kuulunkin siihen koulukuntaan jonka mielesta puolisoiden pitaisi pyrkia pitamaan se sama paino kuin naimisiin mennessa. En nyt tietenkaan tarkoita tiukasti ja kilolleen, mutta onhan se vahan huijausta, jos 30 avioliittovuoden aikana on myos kertynyt 30 liikakiloa. Tama kun on sellainen asia johon voi itse vaikuttaa, toisinkuin esim. rypyt ja painovoima. Ja sanomattakin selvää, että jätämme nyt pois sairauksien vuoksi syntyneen ylipainon.

Nimim. Se parikymppinen lapseton joka voi viela vetaa pitsaa vaikka joka paiva ilman, etta nakyy.

Ja tähän voisi liittää samalla elämäntavan ja arvot. Minulle ainakin on tärkeää, että saan ja voin ja uskallan elää sellaista elämää, johon oleellisena osan kuuluu liikunta ja muutoinkin aktiivinen elämäntapa. Jos poikaystäväni ei haluaisi elää samankaltaista elämää tai ei edes tukisi minua tällaisessa elämäntavassa olisi arjen pyörittäminen hurjan paljon vaikeampaa. Kyllä minun mielestäni ihmiset ovat yhdessä sen vuoksi, että on paljon ihanampi tehdä asioita yhdessä ja jakaa kokemuksia ja iloja ja suruja kuin sen takia, että pitäisi olla vaan yhdessä ilman mitään yhteisiä tekemisiä ja arvoja. Ja suht tervellinen ja liikunnallinen elämäntapa sinänsä voi olla yksi arvo, jonka pariskunta voi jakaa keskenään tai ainakin hyväksyä toisen osapuolen sellaisen elämäntavan.

Postauksellani yritän siis tiivistetysti sanoa, että ei se ole se paino ensisijaisesti mikä merkitsee vaan se, että usein kilojen karttumisen myötä myös elämntyyli ja arvot muuttuvat. Jos toinen arvostaa yhä liikkuvaa ja itsestään huolehtivaa elämäntapaa ja toinen tästä vähät välittää, voidaan tulla törmäyskurssille.