Ulkonäön negatiivinen kommentoiminen..

[MissKinkku]

Viljonkka:
Mä sanoisin että jätä. Jo ihan sen perusteella että oon sua lyhyempi (162cm) ja samankokoinen jenkkisten kohdalta enkä käsitä miten ketään voi noin paljoa muka ahdistaa että käy käsiks ja raivoaa. Ei sulla voi mitenkään häiritsevät jenkkikset oikeasti edes olla! Miehes tuntuu ihannoivan niitä anorektisen laihoja tyttöjä joilla ei oo mitään lihaksia..? Varmasti löydät paremman joka jumaloi sua ja sun kroppaas eikä käy käsiksi ja saa raivareita koska sattuu löytymään panokahvat ;)

 

[Viljonkka]

Kiitos teille kovasti kommenteista! Nyt vasta sain aikaiseksi kirjoitella asioista.. On pitänyt vähän mietiskellä ja kelata juttuja. Kiitos teille vielä kerran. Aika sairasta tuo miehen käytös tosiaan välillä on.. Sitä en voi edes minä kiistää. Vaikeaksi tämän tekee se, että kun menee hyvin, menee tolkuttoman hyvin. Vielä olen pysynyt kasassa, enkä jaksa ottaa kommentteja henkilökohtaisesti. Näen asian niin päin, että mies on sairas, ja tarvitsisi apua, en minä.

Tässä elämäntilanteessa en kuitenkaan pysty tekemään vielä minkäänlaisia ratkaisuja, joten päivä kerrallaan mennään. Missään tapauksessa en näe meillä yhteistä tulevaisuutta kovin pitkälle, saati lapsia tai mitään. Sanoinkin miehelle yksi päivä, että en halua tai pysty perustamaan parisuhdetta niin kevyen asian kuin ulkonäön varaan.

Kirjoittelen taas kuulumisia, kun on kerrottavaa. Siihen asti mennään päivä kerrallaan.

 

[puuma]

Kiitos teille kovasti kommenteista! Nyt vasta sain aikaiseksi kirjoitella asioista.. On pitänyt vähän mietiskellä ja kelata juttuja. Kiitos teille vielä kerran. Aika sairasta tuo miehen käytös tosiaan välillä on.. Sitä en voi edes minä kiistää. Vaikeaksi tämän tekee se, että kun menee hyvin, menee tolkuttoman hyvin. Vielä olen pysynyt kasassa, enkä jaksa ottaa kommentteja henkilökohtaisesti. Näen asian niin päin, että mies on sairas, ja tarvitsisi apua, en minä.

Tässä elämäntilanteessa en kuitenkaan pysty tekemään vielä minkäänlaisia ratkaisuja, joten päivä kerrallaan mennään. Missään tapauksessa en näe meillä yhteistä tulevaisuutta kovin pitkälle, saati lapsia tai mitään. Sanoinkin miehelle yksi päivä, että en halua tai pysty perustamaan parisuhdetta niin kevyen asian kuin ulkonäön varaan.

Kirjoittelen taas kuulumisia, kun on kerrottavaa. Siihen asti mennään päivä kerrallaan.

Mietityttämään jäi noi tummentamani kohdat... Milloinkas sitä ihmisellä on sellainen elämäntilanne, että eroaminen olisi jotenkin helpompaa? Ei koskaan, vaikka elämäntilanne olisi mikä, niin aina se on vaikeaa. Luulen, että jos olet tehnyt päätöksen eroamisesta, niin elämäntilanteesikin helpottuu tilanteen lopulliseen päätökseen saattamisen jälkeen. Ja myös ihmetyttää, miten pitkälle näet yhteisen tulevaisuuden? Sitä joko on tai ei ole, ei tässä asiassa ole mun käsittääkseni muita vaihtoehtoja.

Joka tapauksessa toivotan tsemppiä sulle ja kovasti jaksamista!!

 

[Viljonkka]

Kappas, reilu vuosi meni ennenkuin palasin kirjoittamaan kuulumisia.

Valitsin sitten sen vaihtoehdon, joka päätti meidän useamman vuoden avioliiton, ja jätin sen paskiaisen. Kypsyttelin asiaa keväälle asti, ja lopulta sain niin voimaannuttavan kokemuksen omasta selviämisestäni ja pärjäämisestäni, että ilmoitin miehelle että se on ohi nyt. Eihän se millään sitä meinannut uskoa, mutta otti viimein minut todesta kun irtisanoin asunnon ja hain uuden kämpän itselleni. Olen itse selvinnyt erosta todella hyvin, asia oli vain sitä viimeistä irtirepäisyä vaille valmis. Miehellä se sitten ottikin vähän kovemmalle, käy nykyään terapiassa ym (mikä on toki vain hyvä asia, tyyppi kun oli noin vajaa päästään mitä oli..)

Olen löytänyt elämääni rakkauden, joka jumaloi minua (huolimatta siitä että olen saanut melkein 8 kg rasvaa ympärilleni kuluneen puolen vuoden aikana ;)), ja joka ymmärtää katsoa ihmisen pään sisään, ei vain ulkonaista pintaa. Olen paremmin tasapainossa kuin ikinä, ja minulla on uusi työ, uusi paikkakunta, ja täysin uudet kuviot

Olen myös alkanut hiljalleen treenaamaan ja huolehtimaan itsestäni Se tuntuu hyvältä, varsinkin kun sen saa tehdä täysin oman mielensä mukaan, ilman mitään painostusta niskassa. Uudelle kullalleni kelpaan juuri tämmöisenä mitä olen

Kiitos kun annoitte minulle ajattelemisen aihetta vuosi sitten, ilman näitä kommentteja olisin luultavasti vieläkin suhteessa..

 

[-T]

Oliskohan tämä todellakin se hyvän mielen postaus?

*taputtaa viljonkalle ja hurraa*

Tosi kiva kuulla... ONNEA!

 

[Feven]

luettuani tän... nostan hattua viljonkalle hienosti tehty.

 

[miriami]

Jessus, mitä juttuja! :curs: Kyllä on nainen rakkaudessaan sokea, kun edes epäröi, jäädäkö vai lähteäkö moisten paskiaisten luota. Olen joskus kuullut viisaampien sanovan, että siinä tilanteessa kun kuvittelee itse vielä jaksavansa, ottaa askeleen eteenpäin ja laskee yhtälöön mukaan pari kappaletta vesseleitä ja asuntovelat. A) Riittääkö voimat tuolloin ja B) oletko valmis (välillisesti) tuhoamaan lastesi itsetunnon ja minäkuvan? Mies, joka surutta alentaa ja mollaa naistaan, ei kaikessa pienimunaisuudessaan osaa olla tekemättä niin myös lapsilleen - ja jos jostain ihmeen syystä suu lasten pullaposkista ja nakkisormista pysyisikin kiinni, ei kenenkään lapsukaisen tartte kuulla kyllä äitiäänkään pilkattavan.

Viljonkka, oot mieletön selviytyjä, vaikka hyvin onnistuit itseäskin huijaamaan ja todellisuutta pakoilemaan. Miehes oli mulkku ja sun "jenkkakahvat" on varmaan planeetan seksikkäimmät kahvat, joiden takia raivoominen osottaa onnettoman suuria mielenterveysongelmia. Luoja kiitos pääsit pois. Kaikkea hyvää, äläkä kiristele liikaa. :sydän:

----

Oma mies epäili noiden esimerkkikommenttien perusteella, että "varmaan läppää taas", ei siis edes uskonut, että kukaan voi sanoa noin. No, olis noi kommentit painosta, kahvoista ja reisistä, häpeämisestä yms. ihan järkyttäviä vitseinäkin, imo.. Raadollisinta olisi kuulla ehkä tuo häpeämisasia ja se, että haluttaa koko ajan laihaa naista, mutta kun ei saa. Voi juma.. En menis takuuseen, miten oma pää tota kestäis. Ei varmaan kestäis, ei taatusti. Vois olla hajoaminen paikallaan. Hatunnosto niille, joille tällänen on arkipäivää. En enää valita siitä, ettei oma mies osaa kehua mua suoraan mulle (vaan sen kuulee aina jostain sen kavereilta, isältä, sukulaisilta..) koska ei itsekään osaa ottaa kehuja vastaan kasvotusten. Parempi että on sitte hiljaa, kuin että päästelisi suustaan jotain ala-arvoisia selluliitti-kommentteja.

 

[Kuki]

Itse olen paisunut seurustelun alkuajoista n.10kg ja tämä häiritsee itseäni aika paljon. Kuitenkin kotona on kolme lasta ja työkin vielä hoidettavana, joten järki on pakko ollut ottaa käteen. Mies ei kiloista valita, toteaa vaan, että eipä tässä ole itsekään pahemmin päässyt treenaamaan, joten älä suotta stressaa. Yhdessä yritetään pikkuhiljaa kuntoa kohottaa, vaikka miehellä se kyllä tapahtuu huomattavasti nopeammin :(

Kuitenkin arvostan itseäni sen, verran, että mollattavaksi en suostuisi. Ihmisellä on vain yksi elämä elettävän ja miksi pitäisi tuhlata se vapaaehtoisesti haukkuja kuunnellen? Mäkeen sellaiset ukot, jotka kehtaavat arvostella toisen ulkomuotoa!
Joku tuossa mainitsikin, että pistä yhtälöön mukaan vielä velat ja lapset, siinä voi olla jo kestämistä liikaakin! Kysykää mieheltänne, että entäs jos tulisi syöpä ja veisi toisen rinnan mennessään tai hiukset. Vieläkö silloin haluaa olla vierellä, vaikka olisikin vain yksi rinta? Vai ulkokuoren kanssako he seurustelevat?