HUOM! !!!!! Ukrainan sota 2022 !!!!!

Jälkiviisas on helppo olla, mutta tämä olisi kannattanut tehdä jo silloin, kun Euroopan talous oli vielä kilpailukykyinen ja löysää rahaa helpohkosti irrotettavissa puolustukseen, juuri kuten Trump on painostanut tekemään. Nyt talouden kyntäessä syvällä, tällaiset investoinnit on vallassa olevien puolueiden vaikeampi perustella äänestäjille menettämättä kannatustaan. Lisäksi nyt on vaikea selittää ääniestäjille miksi yleensäkään tarvitaan näin massiivisia investointeja, koska ihmiselle on viimeiset vuodet kerrottu, kuinka ylivoimainen Nato on Venäjään nähden ja Venäjän sotavoimat eivät kykene muuhun kuin ryssimiseen. Voi olla vaikea selittää ihmisille, mikä nyt ihan yhtäkkiä onkin muuttunut näin totaalisesti tunnustamatta, että huomattava osa viestinnästä on perustunut ylimielisyyteen ja propagandaan.

Muistetaan Ukrainan historia, Saksa ja Ranska estivät Ukrainan Natojäsenyyden 2008 jota paha republikaani Bush ajoi. Eurooppa Saksan ja Ranskan johdolla halusi jättää Ukrainan Venäjän etupiiriin.
2014 jälkeen Obama ei reagoinut Krimin ja Donbasin valtaukseen juuri mitenkään. Taas Saksa ja Ranska halusivat hoitaa asian. Merkelin johdolla käytiin rustailemassa Minskin sopimuksia ja Saksan johdolla EU osti venäläistä kaasua pää märkänä. Eli näin EU efektiivisesti hyväksyi nuo alueiden valtaukset. Obama ei antanut aseistusta Ukrainalle. Mietoja kauppapakotteita tuli.
Krimin ja Donbasin valtaus siis hyväksyttiin näin Obaman, Merkelin ja Hollanden alaisuudessa. Kaikki näistä ovat demareita.
2017 Trump aloitti kautensa, status quo jatkui, paitsi että USA alkoi aseistamaan Ukrainaa. Putin pysyi aloillaan. Nothing much to report, mutta tämä on lehdistössä opetettu joksikin venäläismieliseksi ajaksi, koska toimittajat valehtelevat ihmisille ihan mitä vaan populismia vastustaakseen. Vaikka Trump vaati venäläisestä kaasusta irtaantumista ja Trump vaati Naton puolustuksen vahvistamista.
Eurooppa/EU itse teki taas venäläismielisesti, ei vahvistanut asevoimia Venäjän mieliksi ja jatkoi kaasun ostoa, teki päinvastoin kuin Trump sanoi. Vapaamatkusti ja ruokki Venäjää jota vastaan kuitenkin haluttiin suojelua. Aivan kuten Trump aiheellisesti syytti. Saksa loi jopa ilmastotransitiostrategiansa (:LOL:) venäläisen kaasun pohjalle.
Mutta Trumpista tehtiin venäläismielinen, koska media tekee woken vastustajista natseja, putinin kätyreitä, fasisteja jne joka kerta. Mikä nyt leimasin milloinkin on.
2021 aloitti Biden, status quo jatkui, kunnes Putin näki tilaisuutensa tulleen ja aloitti sodan kun USA ei reagoinut mitenkään rajalle kertyviin venäläisiin joukkoihin. Saksa oli lähettämässä kypäriä ukrainalaisille.
Eli kyllähän EU/Eurooppa on systemaattisesti toiminut Putinin/venäläisen edun mukaan. Kaikki myönnytykset Venäjälle on tehty demarien tahdosta, ei republikaanien Trumpin eikä varsinkaan Bushin tahdosta. Se että asiat johtuisi Trumpista tms on aivan täyttä roskaa ja hevonpaskaa. Saksan ja Ranskan johdolla tämä linja on valittu ja tähän päädytty.
Nyt sitten uskotellaan Bidenin oikeasti haluavan voittavan, vaikka ihan selkeä linja tässä on, aseet annostellaan niin että rintamalinja liikkuu mieluummin pikkusen väärään suuntaan, kuin että venäjä joutuisi pulaan ja Biden ikävään tilanteeseen mitenkä Putin reagoi. Easy street Joelle tämä.
Demarit kun sekoilee, niin lehdistö puolustaa ja vika on aina populistien.
 
10% ALENNUS KOODILLA PAKKOTOISTO
No miksei länsi sitten ojenna rikollisvaltiota joka on täysin paperitiikeri ja heikko? all-in ukrainassa vieläpä

Hirvee uho ja mölinä ilman konkreettisia toimia

Sä et tähän vastaa ikinä mitään.

Siis mihin minun pitäisi vastata? Kyllähän Venäjää ojennetaan koko ajan tukemalla Ukrainaa, pakotteilla yms.
 

Kuinkahan käy asuntokauppa, kun meillä jo 4-5% korko hyydytti sen ihan totaalisesti. Ainakin vuokra-asuminen on kuulemma Venäjällä kasvattanut suosiotaan ja kysynnän takia vuokrat on kovassa nousussa.

Asuntojen hinnoista yksi aika tuore esimerkki tältä syksyltä. Akkani kaverin uusi ukko, joka on jonkinlainen perustason massipäällikkö Mocbassa, oli katsellut asuntoa ihan uudelta, hienolta ja halutulta asuinalueelta palveluineen, etäisyyttä voisi verrata varmaan Hki – Järvenpää eli suurkaupungissa jo kaukana ajallisesti keskustasta. En tiedä miten alueen nimi kirjoitetaan mutta lausutaan niin kuin jenkki lausuisi ”my tissi”. Kaikki tällaiset epäkypsät jutut jää minulle hyvin mieleen niin kuin 15-vuotiaalle. Sieltä uusi kaksio euroiksi muutettuna n. 200k. Jos lainarahalla hankitaan ja 25% korko niin saa olla aika kovatuloinen suomalainenkin, että lyhennykset ja korot pystyisi hoitamaan.
Muistetaan Ukrainan historia, Saksa ja Ranska estivät Ukrainan Natojäsenyyden 2008 jota paha republikaani Bush ajoi. Eurooppa Saksan ja Ranskan johdolla halusi jättää Ukrainan Venäjän etupiiriin.
2014 jälkeen Obama ei reagoinut Krimin ja Donbasin valtaukseen juuri mitenkään. Taas Saksa ja Ranska halusivat hoitaa asian. Merkelin johdolla käytiin rustailemassa Minskin sopimuksia ja Saksan johdolla EU osti venäläistä kaasua pää märkänä. Eli näin EU efektiivisesti hyväksyi nuo alueiden valtaukset. Obama ei antanut aseistusta Ukrainalle. Mietoja kauppapakotteita tuli.
Krimin ja Donbasin valtaus siis hyväksyttiin näin Obaman, Merkelin ja Hollanden alaisuudessa. Kaikki näistä ovat demareita.
2017 Trump aloitti kautensa, status quo jatkui, paitsi että USA alkoi aseistamaan Ukrainaa. Putin pysyi aloillaan. Nothing much to report, mutta tämä on lehdistössä opetettu joksikin venäläismieliseksi ajaksi, koska toimittajat valehtelevat ihmisille ihan mitä vaan populismia vastustaakseen. Vaikka Trump vaati venäläisestä kaasusta irtaantumista ja Trump vaati Naton puolustuksen vahvistamista.
Eurooppa/EU itse teki taas venäläismielisesti, ei vahvistanut asevoimia Venäjän mieliksi ja jatkoi kaasun ostoa, teki päinvastoin kuin Trump sanoi. Vapaamatkusti ja ruokki Venäjää jota vastaan kuitenkin haluttiin suojelua. Aivan kuten Trump aiheellisesti syytti. Saksa loi jopa ilmastotransitiostrategiansa (:LOL:) venäläisen kaasun pohjalle.
Mutta Trumpista tehtiin venäläismielinen, koska media tekee woken vastustajista natseja, putinin kätyreitä, fasisteja jne joka kerta. Mikä nyt leimasin milloinkin on.
2021 aloitti Biden, status quo jatkui, kunnes Putin näki tilaisuutensa tulleen ja aloitti sodan kun USA ei reagoinut mitenkään rajalle kertyviin venäläisiin joukkoihin. Saksa oli lähettämässä kypäriä ukrainalaisille.
Eli kyllähän EU/Eurooppa on systemaattisesti toiminut Putinin/venäläisen edun mukaan. Kaikki myönnytykset Venäjälle on tehty demarien tahdosta, ei republikaanien Trumpin eikä varsinkaan Bushin tahdosta. Se että asiat johtuisi Trumpista tms on aivan täyttä roskaa ja hevonpaskaa. Saksan ja Ranskan johdolla tämä linja on valittu ja tähän päädytty.
Nyt sitten uskotellaan Bidenin oikeasti haluavan voittavan, vaikka ihan selkeä linja tässä on, aseet annostellaan niin että rintamalinja liikkuu mieluummin pikkusen väärään suuntaan, kuin että venäjä joutuisi pulaan ja Biden ikävään tilanteeseen mitenkä Putin reagoi. Easy street Joelle tämä.
Demarit kun sekoilee, niin lehdistö puolustaa ja vika on aina populistien.
Jep, hyvä kuvaus tapahtumista. Tässä vielä Trumpin 100% maaliinsa osunut monologi Saksan/Naton edustajille ja toinen video, jossa Saksa reagoi Trumpin varoituksiin naureskelemalla. Vieläköhän Saksaa naurattaa?


View: https://www.youtube.com/watch?v=9LLZBVTid4I



View: https://www.youtube.com/watch?v=FfJv9QYrlwg
 
Kaksi järjestelmän bottia Sic- ja Roopeli jatkaa ohjelmoitua väittelyään. Samaan aikaan:


View: https://x.com/seostock/status/1848611755720605862


Gurulev claims that Russia cannot do without valuable foreign migrants and that the general lives in the wonderful Soviet past and is confident that they are still “friendly Asians”

Mitä tulee kolmannen botin bulkkisen asuntoihin.


View: https://x.com/landlord_secret/status/1848615266063650873


Sama juttu idässä ja lännessä, koska itää ja länttä johtaa samat miehet.
 

Latest posts

Suositut

Back
Ylös Bottom