Tämä aihe vähän niin kuin meni jo, mutta ajattelin tätä jo ketjun alkua lukiessani ja tässä on hyvä aasinsilta aiheeseen.
Musta tuntuu, että olen nykyään paljon tyytyväisempi elämääni kuin parikymppisenä. En mä kaipaa mitään seikkailuja ja jännitystä, enkä haikaile nuoruuden perään. Ja ennen kaikkea, olen joka viikko tyytyväinen siihen etten ikinä hankkinut lapsia, enkä tule hankkimaankaan. Piuhatkin on jo vedetty poikki sen varmistamiseksi. Viime viikolla näin jonon lapsia pyöräretkellä ja kiitin taas onneani siitä, että elämä meni niin kuin se meni eikä mun ole tarvinnut laittaa rahojani lapsen ruokaan, vaatteisiin, leluihin, polkupyörään, suksiin, luistimiin, puhelimeen, pleikkariin, telkkariin, harrastuksiin jne jne. Koen, että lapset olisi olleet mulle taakka mikä olisi rajoittanut menemisiä ja tekemisiä.
Ymmärrän kyllä, että moni isä ja äiti ihmettelee miten kukaan voi ajatella näin, mutta musta on helvetin hienoa etten haikaile jonkun tekemättömän asian perään vaan olen vilpittömän onnellinen siitä että jotain jäi tekemättä.
