Tyytyväisen elämän kirous(ko?)

[Deleted member 137290]

Sitä en käsitä, että mä kunnioitan ja jumaloin naisia mutta jos ero nyt tulis, oisin tosi mieluusti omillani vaikka lopun ikää.

Sä taas suhtaudut monta kertaluokkaa vihamielisemmin mut silti "JOUDUT" ottamaan naisen? Mikä pakko sun on naista ottaa sun elämää sotkemaan kun ne kerta kaiken pilaa?

Mielenkiintoista, miksi olisit ilman naista omilla lopuniän? Eikös se ole aika valjua?
Mun on pakko ottaa nainen, koska olen ihminen. Psyyke toimii sillä tavalla.

 

[Izzman]

Mielenkiintoista, miksi olisit ilman naista omilla lopuniän? Eikös se ole aika valjua?

Valjuus on kaukana. Oon siitä erilainen nuori (no, 43 v), että yksin ollessa mun mieliala on katossa. Ihmiset, vaikka heistä miten paljon tykkäisin, helposti vain "droppaa mun tunnelmaa". Vaikka ei ois ku minimaalinen droppi niin on se silti suuntana alaspäin. Jos on tyyliin juhlat ja siellä oon porukassa niin sillon noin ei käy koska kaikki on huippufiiliksillä.

No miksi sitten oon suhteessa.. rakastun helposti. Enkä siis pois halua vaihtaa nyt kun tässä ollaan.

"Pillun" takia ei naista tarvii ainakaan jos on hyvä runkkaamaan ja hiukan mielikuvitusta, heh.

Sillai se tuppaa olemaan (syyt on toki suunnattoman moninaiset), että sitä joko on tai ei ole onnellinen ja olosuhteet ei siihen vaikuta vaikka ihminen niin aina ajatteleekin.

 

[Terrorkobolt]

Mites Juissi kun käsittääkseni oot elänyt lähinnä sinkkuna ja kaatojakin on jo toistasataa, niin miten sä voit olla noin pihalla naisten kanssa? Ja jos ne sun kaadot olis ollu lähinnä lapsettomia parikymppisiä niin sä tuskin itkisit täällä kun niitä ei saa, eikö? Ja sit jos ne olis lähinnä varttuneimpia yh-äippiä, ni sun ei varmaan tarttis kysellä millaiset vehkeet heillä on...?

 

[carcayu]

Pieni gallup:
Mitäs mieltä täällä porukka on, onko nautinnon ja vitutuksen määrä sama eri ikä ja aikakausissa elämässä?
Eli, muuttaako ne vaan muotoaan?

Uskon että kärsimys ja nautinto tarvitsevat toisiaan. Ihmisen elämä on liikettä kärsimyksestä pois ja nautintoa kohti. Ihminen aistii liikkeen eli nautinnonlähteelle ei voi jäädä asumaan tai tunne häviää.

Lapsena yksi suurimpia nautintoja oli karkinsyönti. Vanhemmat kontrolloivat sitä karkkipäivillä. Lapselle oli tuskaa odottaa karkkipäivää, mutta sen koittaessa oli taivas. Aikuisena kukaan muu kuin minä itse ei kontrolloi karkinsyöntiä. Voin syödä karkkia päivittäin jolloin siitä tulee osa arkea. Silloin minun emootiosysteemi kalibroituu siten, että karkinmaku on normi ja ruisleipä pahaa. Jos itse rajoitan karkkia niin ruisleipä kalibroituu normiksi ja karkki on nautinto. Tosin nälissään kaikki ruoka on nautinto, mutta koskapa vauraalle länkkärille tulisi tosissaan nälkä.

Toki lapsuuden riemuja on toistettu niin monta kertaa, ettei ne samalla lailla toimi kun lapsena. Vaikka edelleen kuola valuu, kun syön suklaata, niin en sentään unelmoi maailmasta, joka on tehty kokonaan suklaasta. Suuret tunteet heräävät ponnistelusta ja riskeistä. Näitä kaikkia tuli nuorena eteen aivan itsestään. Piti opiskella, muuttaa uusiin kapunkeihin, urheilla, puhua vieraille tytöille ja hommata duunia. Tässä maailmassa on kuitenkin mahdollista luoda itselleen keski-ikään mennessä elämä, joka on tasaista. Kaikki todelliset haasteet on voitettu ja elämä näyttää vievän kiskoilla kohti hautaa. Silloin tunteet laimenee. Ei ole kärsimystä jota paeta eikä riemua siitä kun onnistuu. Tämän tilanteen laukaisu vaatii tietoisia peliliikkeitä ellei elämä heitä johonkin kriisiin. Aikuisena ihmisen täytyy itse asettaa sekä karkkipäivät että tavoitteet joiden eteen laittaa nahkansa peliin. Näin elämä uudistuu vanhanakin ja siihen ilmestyy taas aito mahdollisuus iloon ja kärsimykseen.

Tuo ahdistus jota kuvaat on uskoakseni kärsimystä, joka ajaa sinua kohti tekoja, joiden kautta tulee ilo. Se ei kuitenkaan ole pysyvä olotila vaan sen takana on taas kärsimys jne... Pysähtynyt olotila on masennus, jossa ei tunnu pahalta eikä hyvältä. Emootiot eivät kuljeta mihinkään, mutta ajatus vielä juoksee. Se on hirveää.

 

[Poppis]

Pieni gallup:
Mitäs mieltä täällä porukka on, onko nautinnon ja vitutuksen määrä sama eri ikä ja aikakausissa elämässä?
Eli, muuttaako ne vaan muotoaan? Vai onko kuitenkin niin, että esim. Keski-iässä vaan vitutusta on enemmän, mutta vastaavasti nautintoa ei ole kuin 20 vuotiaalla?

Jos mietin mun elämää niin olen kokenut ensimmäisen kerran kunnon vitutusta siinä 30-vuotiaana kun oli eroprosessi meneillään. Ehkä suurinta nautintoa elämästä taasen koen nyt kun olen järjestänyt elämääni ja hoksasin mikä aiheuttaa mun elämässä kärsimystä ja rupesin tekemään asialle jotain. Ja seksiaddiktina voin vielä todeta että nautintoa löytää ihan muista asioista kuin seksistä ja sen ajattelemisesta, toki seksikin kuuluu elämään mutta se ei ole koko elämä.

 

[Deleted member 137290]

Mites Juissi kun käsittääkseni oot elänyt lähinnä sinkkuna ja kaatojakin on jo toistasataa, niin miten sä voit olla noin pihalla naisten kanssa? Ja jos ne sun kaadot olis ollu lähinnä lapsettomia parikymppisiä niin sä tuskin itkisit täällä kun niitä ei saa, eikö? Ja sit jos ne olis lähinnä varttuneimpia yh-äippiä, ni sun ei varmaan tarttis kysellä millaiset vehkeet heillä on...?

yks sellanen suhde jossa asunu yhdes takana. sit vähän arvostelukyky notkahti tietyistä syistä ja lähin sinkkuilemaan. mut hups, kaikki hyvät oliki jo varattu ja vaan yh:na putkahtanu vapaaks enää. Eihän se sopinu nuorelle miehelle.
mitä tulee kaatoihin, en niitä oo laskenu, mut kyl niitä epätavallisen paljon on. Lähinnä pitkän sinkkuajan takia. Kaadot oon hankkinu lähes jotain maanisuutta muistuttavissa vaiheissa, jossa oon käyttäny pick up artisti neuvoja. Lopputuloksena sellasia tapailuja jossa kemiat ei kohdannu. söpöjäkin tyttöjä mutta ei ne mun kanssa oo aidosti halunnu olla. Sit on ollu paljon sellasia mistä en oo ite tykänny. myös oon jokavälissä ollu vuosia masentuneena yksin, kunnes taas uusi maaninen yritys.
yh naisista mulla on yks kokemus, ja se oli mua vanhempi at the time. en nyt muista oliko sen värkeissä mimmosia ominaisuuksia.
Kyllähän se elämänlaatu yh:n kanssa huonompaa lienee, ei niitä ihmiset turhaan välttele.
Mutta pakkohan siihen on nyt sit lähteä.

 

[Deleted member 137290]

Uskon että kärsimys ja nautinto tarvitsevat toisiaan. Ihmisen elämä on liikettä kärsimyksestä pois ja nautintoa kohti. Ihminen aistii liikkeen eli nautinnonlähteelle ei voi jäädä asumaan tai tunne häviää.

Lapsena yksi suurimpia nautintoja oli karkinsyönti. Vanhemmat kontrolloivat sitä karkkipäivillä. Lapselle oli tuskaa odottaa karkkipäivää, mutta sen koittaessa oli taivas. Aikuisena kukaan muu kuin minä itse ei kontrolloi karkinsyöntiä. Voin syödä karkkia päivittäin jolloin siitä tulee osa arkea. Silloin minun emootiosysteemi kalibroituu siten, että karkinmaku on normi ja ruisleipä pahaa. Jos itse rajoitan karkkia niin ruisleipä kalibroituu normiksi ja karkki on nautinto. Tosin nälissään kaikki ruoka on nautinto, mutta koskapa vauraalle länkkärille tulisi tosissaan nälkä.

Toki lapsuuden riemuja on toistettu niin monta kertaa, ettei ne samalla lailla toimi kun lapsena. Vaikka edelleen kuola valuu, kun syön suklaata, niin en sentään unelmoi maailmasta, joka on tehty kokonaan suklaasta. Suuret tunteet heräävät ponnistelusta ja riskeistä. Näitä kaikkia tuli nuorena eteen aivan itsestään. Piti opiskella, muuttaa uusiin kapunkeihin, urheilla, puhua vieraille tytöille ja hommata duunia. Tässä maailmassa on kuitenkin mahdollista luoda itselleen keski-ikään mennessä elämä, joka on tasaista. Kaikki todelliset haasteet on voitettu ja elämä näyttää vievän kiskoilla kohti hautaa. Silloin tunteet laimenee. Ei ole kärsimystä jota paeta eikä riemua siitä kun onnistuu. Tämän tilanteen laukaisu vaatii tietoisia peliliikkeitä ellei elämä heitä johonkin kriisiin. Aikuisena ihmisen täytyy itse asettaa sekä karkkipäivät että tavoitteet joiden eteen laittaa nahkansa peliin. Näin elämä uudistuu vanhanakin ja siihen ilmestyy taas aito mahdollisuus iloon ja kärsimykseen.

Tuo ahdistus jota kuvaat on uskoakseni kärsimystä, joka ajaa sinua kohti tekoja, joiden kautta tulee ilo. Se ei kuitenkaan ole pysyvä olotila vaan sen takana on taas kärsimys jne... Pysähtynyt olotila on masennus, jossa ei tunnu pahalta eikä hyvältä. Emootiot eivät kuljeta mihinkään, mutta ajatus vielä juoksee. Se on hirveää.

Niin. Uskon että ne haasteet mitä itelleen asettaa nyt liittyy lähinnä rahan hankkimiseen. voi haalia mopot autot ja talot.

 

[Deleted member 137290]

Jos mietin mun elämää niin olen kokenut ensimmäisen kerran kunnon vitutusta siinä 30-vuotiaana kun oli eroprosessi meneillään. Ehkä suurinta nautintoa elämästä taasen koen nyt kun olen järjestänyt elämääni ja hoksasin mikä aiheuttaa mun elämässä kärsimystä ja rupesin tekemään asialle jotain. Ja seksiaddiktina voin vielä todeta että nautintoa löytää ihan muista asioista kuin seksistä ja sen ajattelemisesta, toki seksikin kuuluu elämään mutta se ei ole koko elämä.

Niin.
Itteä lähinnä ärsyttää kun olis ollu potentiaali elää hyvä elämä ilman tällaisia sotkuja,mut omista ratkaisuistaan pitää maksaa veroa. Olipa ratkaisut tehty huonon arvostelukyvyn alaisena tai ei.
Tässä on se, että ei ole mulla oikein ehkä sellaista valaistumista tai omien virheiden tiedostamista, jotka korjaamalla voisin palata haluamaani tilaan eli lapsettomaan suhteeseen. Eli sillälailla kivulias tilanne.
Mut eipä tuo siitä kaivelemalla parane. Ottaa vaan koville oman elämän herruuden menetys ja itsemääräämisoikeuden menetys.

 

[Deleted member 137290]

Sitä mietin, että jos universumissa vallitsee tase. Siis että universumihan on tavallaan armoton. Se ei kysele perusteita tai armahda, mutta toisaalta kai asioissa on myös joku hyvä puoli. Niin notta mikähän piru sekin omalla kohdalla nyt olisi.

 

[-kake-]

Miten se universumi nyt pakottaa vastentahtoisesti ottamaan sen YH-äipän?

Otat sen parikymppisen lapsettoman, jos sellaisen kerran haluat.

 

[Deleted member 137290]

Miten se universumi nyt pakottaa vastentahtoisesti ottamaan sen YH-äipän?

Otat sen parikymppisen lapsettoman, jos sellaisen kerran haluat.

En tiedä. Mun kohdalla nyt on näin. Kilpailu on kovaa parikymppisestä lapsettomasta. Ei multa kysytä enää millään muotoa että voinko sellaisen valita.
Sellanen vakavaan suhteeseen pariutumassa oleva 18v muikkeli on niin kovin kilpailtu, että sen ei tarvii paljoa miettiä valitseeko oman ikäsen n.20v miehen vai 37v miehen.
Ei mulla ole mitään sellaista valinta-alustaa mistä voin valita ja ottaa tollasen naisen. Ajattelitko että mun Tinder mätsit koostuu tollasista naisista? Ei, kyllä ne naiset about ikäsiään kattoo. Ainakin mun tapauksessa. Tiedän kyllä ettå on ikäerosuhteita mutta ei ne mua koske. Kai se olis liian helppoa sitten universumin mielestä
Parasta vaan sopeutua kohtaloonsa ja olla olematta hirveesti vastentahtoinen. Kun ei niitä vaihtoehtoja ole.

 

[Poppis]

Miten se universumi nyt pakottaa vastentahtoisesti ottamaan sen YH-äipän?

Otat sen parikymppisen lapsettoman, jos sellaisen kerran haluat.

Ei kukaan parikymppinen nainen halua ikivanhaa 40-vuotiasta miestä
Ainoastaan jos on PALJON massia.

 

[Izzman]

Sopivasti kun sattuu niin taatusti tulee markkinoille myös lapsettomia oman ikäisiä eli et nyt mitenkään tollasella varmuudella ole "tuomittu" YH:n kanssa pariutumaan.

Lähtisin sinuna sitä kautta liikkeelle, että sun pitää ensin saada sun oma "setti" sen verran miellyttäväksi, että sen aistii ulkopuolinenkin. Oon suht varma, että vaikka miten skarppaisit niin sun tän hetken mielentila välittyy lyhyenki tutustumisen aikana treffikumppanille ja se ei voi olla toimimatta luotaantyöntävänä tekijänä. Tunnista ja katkaise haitalliset noidankehät, kuten usein toistuva tissuttelu (vaikka se onkin kivaa niin se nakertaa kenen tahansa fyysistä ja henkistä hyvinvointia sellasella tavalla mitä ei itse välttämättä havaitse mut muut havaitsee) ja etenkin tupakointi on sellanen, mistä pitkässä juoksussa maksaa paljon mutta saa loppupeleissä aika vähän verrattuna ihmiseen, joka ei oo nikotiiniriippuvainen. Puhumattakaan miten suuri tekijä se on monelle kumppaniehdokkaalle. Ei sillä, että olettaisin sun röökaavan mut esimerkkinä sellasista hitaasti nakertavista asioista, joiden vaikutusta ei itse tajua ellei näe jotain täydellistä kuvaa ja selotusta itsestään, jossa vertaillaan "Sinä 15 vuoden kuluttua nykyisellä elämäntavalla ja -asenteella" vs. "Sinä 15 vuoden kuluttua remontoidulla elämäntavalla ja -asenteella".

Noi talo/auto/mopo-tavoitteet lisää onnellisuutta vain sen aikaa kun oot matkalla niitä kohti. Saavutettua niistä ei enää irtoa juuri mitään. Eli jos uhraa jotain someaikaa tai tissutteluaikaa tehdäkseen tehokasta duunia noiden hankkimiseksi, go ahead mut jos uhraa aikaa itsensä kehittämiseltä tai toisten auttamiselta, ei hyvä. Oon pitkälti samaa mieltä ku @carcayu tuol ylempänä, mut selventäisin et ilo ja nautinto on hiukan eri asioita. Jälleen Sarasvuon podcastia lainatakseni (jossa hän lainaa jotain kolmatta osapuolta): Liika nautinto ajaa ilon elämästä. Ilo on siitä eri, että sitä saa helpommin antamalla tai tekemällä toisille jotain kuin haalimalla itselle jotain. Nautinto sit taas voi olla just päihteistä, porealtaassa lekottelusta, hieronnasta, mässäilystä. Sitä ei "kestä" suuria määriä (siis henkisesti hyvinvoivana), iloa taas kestää rajattomasti.

Oon itse huomannut, että mua ilahduttaa todella paljon se, että lahjoitan netin kautta pois sellaista tavaraa mitä en itse enää tarvitse mut jonka vois myydäkin (ei puhuta mistään kalliista jutuista). Mulla on aika pitkälti kaikki tarpeellinen niin se, että jos saan joltain satasen jostain sängystä tai pari kymppiä jostain matosta, ei tuota lähimainkaan samanlaista iloa (vaikka käyttäisin sen mihin) kuin se, miten iloista ja kiitollista porukkaa on saanut kohdata kun joku vähävarainen perhe käy hakemassa tuollaisia tai jos käyn tiputtamassa jollekin jotain. Eli pohjimmiltaan itsekkäistä syistä toimin, mutta siitä hyötyy joku muukin. Sama juttu läheisten / kavereiden / työkavereiden auttamisessa jonkun asian suhteen, joskin oman aikani suhteen oon paljon kitsaampi. Kummassakin tapauksessa (ajan tai hyödykkeiden antamisessa) pidän tarkkaan huolen, ettei tuu mitään hyväksikäyttöviboja koskaan, se ois täysin eri asia. Ihan vaan noin ajatuksena siitä, että aina ei oo optimaalisinta miettiä sitä kautta, että mitä voisin itselleni saada. Tuon tyyppinen ilo ja hyvä mieli luo sellaista positiivista magneettisuutta, johon sunkin potentiaaliset kumppanit tuntis vetoa. Sit taas negatiivisuuden kautta toimiminen "Aion tienata lisää ja ostaa talon, jotta ois edes JOTAIN elämässä" ja "No kai mun on saatana pakko suhun tyytyä" työntää ihmisiä pois vaikka miten piilottaisit ajatuksesi.

Veikkaan, että saman tyyppisiä kriisejä käyny itse joskus läpi, ehkä enemmän fyysisten tavoitteiden toteutumattomuuden kautta, myöskin taloudellisten. Eli oon halunnut olla keholavoille pistäytynyt, lentämistä harrastava menestyvä yrittäjä mutta oon sitten aikaa myöten luopunut noista tavoitteista tai niiden miettimisestä, koska ei mun fysiikka (=selkä) kestänyt sellaista treeniä (eikä muutenkaan genetiikka tue lihasmörssäriksi pyrkimistä) enkä oo nähnyt yritystoimintaa lopulta sen arvoiseksi mitä nykyistä ihan kohtuuhyvää palkkatasoa ylittävien ansioiden saaminen vaatisi ajankäytön ja panostuksen suhteen. Muutenkin vähän oon just tossa tyytyväisen elämän kirouksessa eli hyväksynyt, että näin on tosi hyvä ja mitään maailmaa suurempaa en tuu koskaan tekemään ja onpa kiva syödä tämäkin hyvä ateria ja saada kohta hyvät yöunet. Hetken se kivisteli, mutta on ollu ehkä suurimpia tekijöitä pysyväisen onnellisuuden lisäämiseen mitä osaisin nimetä.

 

[Deleted member 137290]

Ei kukaan parikymppinen nainen halua ikivanhaa 40-vuotiasta miestä
Ainoastaan jos on PALJON massia.

Mä oon 37 enkä 40 ;)

Mutta joo. 23vkin on jo liian vanha 18v sinkkunaiselle. Eikä ne siinä kysy paljonko tilillä on.
Nää naiset mitkä niissä ikäerosuhteissa on, on vähän erityyppisiä. Laskelmoivampaa sorttia.

 

[Deleted member 137290]

Sopivasti kun sattuu niin taatusti tulee markkinoille myös lapsettomia oman ikäisiä eli et nyt mitenkään tollasella varmuudella ole "tuomittu" YH:n kanssa pariutumaan.

Lähtisin sinuna sitä kautta liikkeelle, että sun pitää ensin saada sun oma "setti" sen verran miellyttäväksi, että sen aistii ulkopuolinenkin. Oon suht varma, että vaikka miten skarppaisit niin sun tän hetken mielentila välittyy lyhyenki tutustumisen aikana treffikumppanille ja se ei voi olla toimimatta luotaantyöntävänä tekijänä. Tunnista ja katkaise haitalliset noidankehät, kuten usein toistuva tissuttelu (vaikka se onkin kivaa niin se nakertaa kenen tahansa fyysistä ja henkistä hyvinvointia sellasella tavalla mitä ei itse välttämättä havaitse mut muut havaitsee) ja etenkin tupakointi on sellanen, mistä pitkässä juoksussa maksaa paljon mutta saa loppupeleissä aika vähän verrattuna ihmiseen, joka ei oo nikotiiniriippuvainen. Puhumattakaan miten suuri tekijä se on monelle kumppaniehdokkaalle. Ei sillä, että olettaisin sun röökaavan mut esimerkkinä sellasista hitaasti nakertavista asioista, joiden vaikutusta ei itse tajua ellei näe jotain täydellistä kuvaa ja selotusta itsestään, jossa vertaillaan "Sinä 15 vuoden kuluttua nykyisellä elämäntavalla ja -asenteella" vs. "Sinä 15 vuoden kuluttua remontoidulla elämäntavalla ja -asenteella".

Noi talo/auto/mopo-tavoitteet lisää onnellisuutta vain sen aikaa kun oot matkalla niitä kohti. Saavutettua niistä ei enää irtoa juuri mitään. Eli jos uhraa jotain someaikaa tai tissutteluaikaa tehdäkseen tehokasta duunia noiden hankkimiseksi, go ahead mut jos uhraa aikaa itsensä kehittämiseltä tai toisten auttamiselta, ei hyvä. Oon pitkälti samaa mieltä ku @carcayu tuol ylempänä, mut selventäisin et ilo ja nautinto on hiukan eri asioita. Jälleen Sarasvuon podcastia lainatakseni (jossa hän lainaa jotain kolmatta osapuolta): Liika nautinto ajaa ilon elämästä. Ilo on siitä eri, että sitä saa helpommin antamalla tai tekemällä toisille jotain kuin haalimalla itselle jotain. Nautinto sit taas voi olla just päihteistä, porealtaassa lekottelusta, hieronnasta, mässäilystä. Sitä ei "kestä" suuria määriä (siis henkisesti hyvinvoivana), iloa taas kestää rajattomasti.

Oon itse huomannut, että mua ilahduttaa todella paljon se, että lahjoitan netin kautta pois sellaista tavaraa mitä en itse enää tarvitse mut jonka vois myydäkin (ei puhuta mistään kalliista jutuista). Mulla on aika pitkälti kaikki tarpeellinen niin se, että jos saan joltain satasen jostain sängystä tai pari kymppiä jostain matosta, ei tuota lähimainkaan samanlaista iloa (vaikka käyttäisin sen mihin) kuin se, miten iloista ja kiitollista porukkaa on saanut kohdata kun joku vähävarainen perhe käy hakemassa tuollaisia tai jos käyn tiputtamassa jollekin jotain. Eli pohjimmiltaan itsekkäistä syistä toimin, mutta siitä hyötyy joku muukin. Sama juttu läheisten / kavereiden / työkavereiden auttamisessa jonkun asian suhteen, joskin oman aikani suhteen oon paljon kitsaampi. Kummassakin tapauksessa (ajan tai hyödykkeiden antamisessa) pidän tarkkaan huolen, ettei tuu mitään hyväksikäyttöviboja koskaan, se ois täysin eri asia. Ihan vaan noin ajatuksena siitä, että aina ei oo optimaalisinta miettiä sitä kautta, että mitä voisin itselleni saada. Tuon tyyppinen ilo ja hyvä mieli luo sellaista positiivista magneettisuutta, johon sunkin potentiaaliset kumppanit tuntis vetoa. Sit taas negatiivisuuden kautta toimiminen "Aion tienata lisää ja ostaa talon, jotta ois edes JOTAIN elämässä" ja "No kai mun on saatana pakko suhun tyytyä" työntää ihmisiä pois vaikka miten piilottaisit ajatuksesi.

Veikkaan, että saman tyyppisiä kriisejä käyny itse joskus läpi, ehkä enemmän fyysisten tavoitteiden toteutumattomuuden kautta, myöskin taloudellisten. Eli oon halunnut olla keholavoille pistäytynyt, lentämistä harrastava menestyvä yrittäjä mutta oon sitten aikaa myöten luopunut noista tavoitteista tai niiden miettimisestä, koska ei mun fysiikka (=selkä) kestänyt sellaista treeniä (eikä muutenkaan genetiikka tue lihasmörssäriksi pyrkimistä) enkä oo nähnyt yritystoimintaa lopulta sen arvoiseksi mitä nykyistä ihan kohtuuhyvää palkkatasoa ylittävien ansioiden saaminen vaatisi ajankäytön ja panostuksen suhteen. Muutenkin vähän oon just tossa tyytyväisen elämän kirouksessa eli hyväksynyt, että näin on tosi hyvä ja mitään maailmaa suurempaa en tuu koskaan tekemään ja onpa kiva syödä tämäkin hyvä ateria ja saada kohta hyvät yöunet. Hetken se kivisteli, mutta on ollu ehkä suurimpia tekijöitä pysyväisen onnellisuuden lisäämiseen mitä osaisin nimetä.

Mjoo, kaikkihan on mahdollista, mut ei tässä kohtaa kannattaisi enää hermojaan repiä siitä onko nainen yh vai ei. Henkisesti voi valmistautua että 1-2 lasta eukoilla on. hyvällä tuurilla vaan 1.
Alkoholista tai muista päihteistä en ole kiinnostunut. Nyt lauantaina tuli juotua, ja meni vahingossa överiksi. Sekin oli pariutumistarkotuksen takia, eli kävin baarissa. Mutta jatkossa asetan alkoholille itselleni ylärajan. 4annosta illassa. Ei tässä iässä kiinnosta olla krapulasta sairaana.
Rahassa on vaan se, että jos haluaa haastaa vähän itseään työssä, ja sitäkautta jahdata parempaa palkkaa. Haasteen vuoksi, mikäli nyt jaksaa. Sitten voi ostaa mitä tarvitsee, eikä tarvii olla talouspuolesta huolissaan.
Talot ja mopot antaa iloa tai nautintoa tai mitälie, mut jos ei ole ihmissuhteiden hinnalla. Että ei ne sitä korvaa. Mutta muutoin ajattelin oman asunnon ostaa. Joudun sitten luopumaan perinteisestä punainen tupa ja perunamaa ajattelusta, mutta sitä tulevaisuuden mahdollista emäntätilannetta ajatellessa mulla olis oma tukikohta missä voin olla tarvittaessa omassa rauhassa ja asuntoon saa omat rahat sijoitettua eläkepäiviä ajatellen.
Tupakkaa kyllä tulee poltettua, siitä irtautuminen ei tahdo oikein onnistua.
Ehkä se tyytyväisen elämän kirous on sitten siinä, että hyvät yöunet saa. Ps. noi mopot ja ton tollaset auttaa siinä, kun on sisältöä ja puuhaa, niin herää vapaapäivinä mielellään aikaisin, mikä auttaa unirytmiä, ja sitäkautta saa unen hyvin illalla.

 

[Izzman]

Mjoo, kaikkihan on mahdollista, mut ei tässä kohtaa kannattaisi enää hermojaan repiä siitä onko nainen yh vai ei. Henkisesti voi valmistautua että 1-2 lasta eukoilla on. hyvällä tuurilla vaan 1.

Tupakkaa kyllä tulee poltettua, siitä irtautuminen ei tahdo oikein onnistua.

Toi alku kuulostaa siltä, että oot jo päässy asiassa eteenpäin sun aloituspostauksen jälkeen.

Ymmärrän hyvin ton tupakan, itsekin polttaisin mieluusti vaikka joka päivä mutta ei pysty. Poltan mahdollisimman vähän ja se on raja mitä voi kehittää. Kun aikanaan lopetin, en ollu laisinkaan sillä linjalla, että "Hei hei rööki!" ns. viimeistä polttaessani. Päätin vain, etten polta juuri nyt. Käytännössä olin kaks vuotta ilman yhtäkään savua, sitten kokeilin että voiko tehdä niin, että polttaa vain silloin tällöin vai jääkö heti koukkuun. Nykyisin voin polttaa vaikka viikon (esim. lomamatkan ajan) ja palattua sen voi lopettaa niin, että vieroitusoireet eli mieliteko kestää vain yhden päivän.

Kyllä siihen kannattaa ajatusta suunnata, ajattelematta polttaminen on niin tyhmää, että sitä joutuu takuuvarmasti katumaan. Mieti näitä: Et taatusti saa jokaisesta röökistä irti maksimaalista nautintoa vaan poltat pitkälti säännöllisin väliajoin tottumuksesta. Kun jättää tottumuksesta poltettavat pois, seuraava vastaantuleva syy on vieroitusoireet. Ei kai ne sullakaan viikkotolkulla jatku? Ekat kolme päivää istut varpaat ja päänahka kippurassa, seuraavat viis päivää koet haikeutta ja surua vanhan ystävän menettämisestä ja sitä seuraavat 6 kk oot kateellinen aina kun haistat jonkun polttavan lähistöllä. Siinä kaikki. Mieluummin tuo VAI:

- Tupakointi satavarmasti supistaa sun valinnanvaraa naisissa. Mitä pidemmälle aika etenee ja mitä harvinaisemmaksi tupakointi käy, sitä suurempi valinnanvaran väheneminen.
- Oot nyt sen ikäinen, että voit palautua menneiden vuosien käryttelystä TÄYSIN eikä välttämättä jälkikäteenkään iske keuhkosyöpä tai -ahtauma mutta tuohon kun lisäät tupakointivuosia niin tuokin mahdollisuus menee koko ajan pienemmäksi.
- Vanhenet joka tapauksessa joka päivä. Sun solut uusiutuu ja korjautuu niissä olevan DNA-informaation eli "piirrustusten" perusteella. Jokainen rööki tuhoaa tuota informaatiota, pysyvästi. Eli jokainen rööki hypäyttää sun elämän kelloa varkain eteenpäin nopeammin kuin minkä verran aikaa polttamiseen kului. Jos sun elimistö ois jossain sun olkkarissa oleva monimutkainen rattaisto, jonka tietäisit vastaavan sun elämää ja toimintakykyä ja jonka tietäisit varmuudella jonain päivänä kuluvan joka tapauksessa loppuun ja hajoavan, miten paljon uskaltaisit ripotella sinne hiekkaa (oletetaan että se hiekan ripottelu ois huisin kivaa)?
- Oli sun tavoitteet mitä tahansa, melkoisella varmuudella voidaan sanoa, että jokainen poltettu rööki hidastaa niiden saavuttamista tai vie peräti niistä pois päin.

Sitten kun sulla on se jokaisessa solussa huutava nikotiininhimo niin se on sellanen energianlähde, että sitä ei tavan tallaaja osaa aavistaakaan. Miten kauas sitä oiskaan joskus ollut valmis vaikka juoksemaan saadakseen jostain röökin :D Valjasta toi energia muuhun tekemiseen, se ON mahdollista. Se hankaluus EI kestä LOPUN IKÄÄ mutta kun oot sen selättänyt, oot henkisesti vahvempi kuin ennen JA sun ei tarvii enää tehdä sen eteen yhtään mitään. Urakan hyötyjä nautit sen sijaan LOPUN IKÄÄ.

 

[Deleted member 137290]

Gallup:
saako naisia parhaiten:
a: netistä
b: tinder, badoo, jne deittisovellukset
c: Baarista
d: yökerhosta
e: punttikselta, tai muualta liikuntaharrasteista
f: muu, mikä?
g: vai onko ihan sama mistä hakee naisia, vaihtoehdot on ikäänkun samat? Siis kun hakee
parasta mahdollista naista siitä naispopulasta mikä tällä hetkellä voisi olla itsestä kiinnostunut.

 

[Powerhousu]

Ei lapset anna merkitystä elämään, se on toi hihhuli caracay vai mikä onkaan, joka sellasia horisee.
Lapset on välttämätön paha.

Tämä aihe vähän niin kuin meni jo, mutta ajattelin tätä jo ketjun alkua lukiessani ja tässä on hyvä aasinsilta aiheeseen.

Musta tuntuu, että olen nykyään paljon tyytyväisempi elämääni kuin parikymppisenä. En mä kaipaa mitään seikkailuja ja jännitystä, enkä haikaile nuoruuden perään. Ja ennen kaikkea, olen joka viikko tyytyväinen siihen etten ikinä hankkinut lapsia, enkä tule hankkimaankaan. Piuhatkin on jo vedetty poikki sen varmistamiseksi. Viime viikolla näin jonon lapsia pyöräretkellä ja kiitin taas onneani siitä, että elämä meni niin kuin se meni eikä mun ole tarvinnut laittaa rahojani lapsen ruokaan, vaatteisiin, leluihin, polkupyörään, suksiin, luistimiin, puhelimeen, pleikkariin, telkkariin, harrastuksiin jne jne. Koen, että lapset olisi olleet mulle taakka mikä olisi rajoittanut menemisiä ja tekemisiä.

Ymmärrän kyllä, että moni isä ja äiti ihmettelee miten kukaan voi ajatella näin, mutta musta on helvetin hienoa etten haikaile jonkun tekemättömän asian perään vaan olen vilpittömän onnellinen siitä että jotain jäi tekemättä.

 

[Izzman]

olen vilpittömän onnellinen siitä että jotain jäi tekemättä

Harmi, ettei pysty antamaan ku yhden liken. Mut tällanen super-like nyt tekstitse sitten

 

[Deleted member 137290]

Toi alku kuulostaa siltä, että oot jo päässy asiassa eteenpäin sun aloituspostauksen jälkeen.

Niin.
Ei sillä että hyväksyisin yh-äidiksi ryhtymisen. En voi enää keksiä mitään typerämpää ratkaisua, joka lankeaa jonkun toisen viattoman miehen harteille sitten. Mutta kun ei ole vaihtoehtoja.

Mitä tupakkaan tulee, niin kuolen tupakka suussa. Se on vähän kun noi YH-äidit. Ei ole vaihtoehtoja.