Tukeeko lähipiirisi sinua treenaamisessa & dieettaamisessa?

[Hillitö]

Mikä helvetti teitä naisia vaivaa. Vissiin patriarkaatti pakottaa teidät vittuilemaan toisillenne, vai miten se teoria meni. Ei paljon jaksas katella, jos lähipiiris olis noita mustia pedagikkoja "tsemppaamassa". Annat mennä vaan, haters gonna hate...tulevat vihaamaan vielä enemmän, kun tuloksia alkaa näkyä sekä heillä (possu-look) että sinulla (hyvä olo ja kroppa). Parempi tottua asiaan.

 

[Pazodee]

Muutenkaan juuri tukea kaipaa ihmisiltä, joiden kroppa alkaa olla paskassa kunnossa liikkumattomuuden ja rasvahiilari"ruoan" puputtamisen seurauksena. He tässä tukea tulevat tarvimaan

Toi on niin totta!

En mäkään itseasiassa varsinaisesti tukea tai tsemppiä kaipaa. Oon muutenkin ns yksinään treenaaja eli se on mun ikiomaa laatuaikaa. Se vaan silti ärsyttää puolustella valintojaan ja tekemisiään. Joo eihän sitä oo pakko, mut kun joskus vaan on...ei voi aina vain kävellä tilanteista pois. Ja ne tyhmät kysymykset. Että mitäs sitte kun alat taas syömään normaalisti? Voisitko vähän ottaa rennommin? Kai sä nyt yhen treenin voit jättää väliin? Ylipäätään se luulo, että ns urheilijan arki on jotain ankeeta raatamista ja pakkopullaa, kun eihän se oo...mä ainakin haluun oikeesti tehdä sitä. Minusta se on kivaa ja mielekästä. Mulle on aivan sama mitä tekosyitä ylipainolleen ja liikkumattomuudelleen ihmisillä on - itseään he sillä huijaavat, mutta en myöskään jaksa niitä muiden asioiden kaunistelua - 'että helppohan sun on kun...ku emmä vaan voi'. Miten niin? On mullakin normaali työ, opiskelen lisää, on kaksi pientä lasta ja normaali arki, laskuja tulee postiluukkuun ja meilläkin on kylmää, lunta ja sadesäätä. ;)

Kotoa mieheltäni saatu tuki on kyllä välttämätön. Hän ei treenaa salilla vaan muita lajeja, mutta ei tämä setti toimisi ilman häntä - jo lastenkin takia. Ja se että hän jaksaa kuunnella mun treenijuttuja. Mieheni on kyllä henkeen ja vereen penkkiurheilija eli vaikka lajini olisi tikanheitto tai petanque niin kyllä hän niitäkin seuraisi.

 

[Cherriu]

Asiaa helpottaa se että lähipiiri ja -tuttavat alkavat itsekin innostua asiasta! Muutama on aloittanut nyt ihan lähiaikoina salilla käymisen ja ite tietysti kannustamassa heitä Muutama tuttu on heittänyt sellaisia katseita että tuntee olonsa välillä kahjoksi kun ihan vapaaehtoisesti koulun ja töiden välistä nipistää päivittäin sen 1-2h urheiluun, saatikka sitten vapaapäivinä. No, yleensä kuittaan nämä katseet ilman mitään hämminkejä sillä mielessä on vain se fiilis mikä tulee kunnon treenien jälkeen ja siinä ei sitten paljoa enää mietitä muitten motkotuksia!

Perhe on myös ihan hyvin mukana, sisko on ainakin innostunut myös puntista, isä nyt vain aina tokaisee että saman treenin saisi kun menisi metsään vähän pilkkomaan puita. No jospa sitä sitten kesälomalla treenaileekin vähän moottorisahan ja puunkalikoiden seassa! :D

 

[Pazodee]

Nyt tuli taas semmonen kommentti, että palasin areenalle...

Isäni katsoi kotimaista whey prodepussiani ja totesi isällisen neuvovasti:
'Lupaathan olla sitten hyvin varovainen näiden mömmöjen kanssa, että kun ne voi aiheuttaa vaikka mitä henkisiä ongelmia ja riippuvuutta.'



Siis oikeesti...

 

[Pauge]

Meidän suku on niin maalaisia ettei kukaan ole edes ajatellut kovempaa kuntoilua harrastuksena tai elämäntapana. Joten isovanhempien ja muiden iäkkäämpien sukulaisten puolelta ei tule juuta eikä jaata :D Äiti kyllä on tukenut ja osti jopa joululahjaksi syke mittarin! Siitä olin enemmän kuin onnellinen :3

Kavereilta sit tulee kommentteja laidasta laitaan.. Toiset on asenteella "hyi etkai sä aio näyttää semmoselta mustaksi maalatulta mitä näkee lehdissä". Siihen nyt ei jaksa alkaa inttämään "tiesitkö että tämä niin sanottu lavakunto....." kun ei sieltä kuitenkaan irtoa sen enempää kannustusta :D Jotku kaverit sit taas on itekki saanu puhtia liikuntaan ja aloittaneet urheilun mun kanssa tai yksin. Usein kyselevät neuvoja ja vinkkejä treeniin ja ruokaan. Se on kyllä kaikkein paras tsemppari ja motivaattori kun joku muukin saa intoa uuteen elämäntyyliin oman muutoksen kautta

Sitte on nämä kaverit jotka myös treenaa. Suurin osa näistä kylläkin on kilpailevia voimanostajia! Eli siellä voi tulla välillä pientä kränää Fitness vs. Voimanosto :D Mutta niistäkin selvitään ja heiltä saa kyllä ihan parhaan psyykkauksen kovimpiin treeneihin!! Sen ansiosta kesällä tavoitellaan satasen kyykkyä :D

Töissä urheiluhenkisiä ei ole kuin 1 minun lisäksi. Mutta kyllä sen kanssa tulee jaariteltua piiiiiiiitkät tovit urheilusta ja vähän sen vierestäki :D Pomo kyllä aina kyselee että mites reenit menee onko treenipäivä vaikka itse ei pahemmin urheilua harrasta. Olen kyllä yrittäny houkutella kaikkia meiän firman poikia samalle salille mutta toistaiseksi kukaan ei ole vielä lähteny :( :D

 

[Nannax]

Mihin te muuten tarvitsette tukea ja kannustusta lähipiiriltä, kuten ystäviltä? Tuli mieleen, että ei minua ihan superpaljon kiinnosta ystävieni harrastukset. On se tietysti sen verran kiva kuulla, miten peli meni, mutta ihan oikeasti ei kenenkään sählyt tai jalkapallot kiinnosta niin että erityisesti "tukisin". Myöskään ketään ei aidosti kiinnosta minun harrastukseni. Kerron silti, jos siltä tuntuu, ja silloin muut leikkivät kiinnostuneita ja hihkuvat, että hienoa, onpas isot painot, vaikka heillä ei ole aavistustaaan siitä, ovatko ne oikeasti isot. Jos joku ihmettelee, miksi olen dieetillä vaikka olen normaalipainoinen, selitän sitten, että miksi. Jos joku silti sanoo, että "eihän sinusta jää mitään jäljelle", totean, että näin se voi olla, että tulokset laskevat, jolloin pitää miettiä uudestaan. Ei kukaan se enempää jää vatkaamaan, koska huomaa, että minulla on ihan oikeat syyni, eikä ole mikään syömishäiriö.

Tässä vähän erilainen näkökulma.

No kyllä musta on ainakin mukavampaa se, että kaverit/perhe kannustaa pitämään kiinni jostain joka saa mun olon hyväksi. Etenkin sillon kun treenaaminen ja ruokien vahtaaminen vituttaa. Jää vähän jutunaiheet vähiksi, jos edes harrastuksista ei voi ystävien kanssa keskustella.

 

[heta]

saako udella, että minkälaisia poikaystäviä ja puolisoita mimmeiltä löytyy? pisti taas kerran miettimään, että seurustelenkohan nyt ihan oikean ihmisen kanssa, kun evajemina laittoi instagrammiin ihania, punttishenkisiä salikuvia miehensä kanssa. heräsi kateus. ensinnäkin sitä kohtaan, että jollakulla on niin mukava mies, jonka kanssa voi harrastaa jotain yhteistä ihan housutkin jalassa. toisekseen treenaaminen on muutakin kuin ulkonäköä pönkittävä asia - sitähän oma avopuolisoni ei tajua ja se riepoo. minä saan kyllä harrastaa ja intoilla liikkumisesta sekä asiaankuuluvasta syömisestä niin paljon kuin sielu sietää, mutta hän ei asialle lämpiä. ei yhtään. ryhti on kumara, niskat jumissa ja selkä kipeä - olen sitä mieltä että jumppa auttaisi, mutta mukaan ei tämä mies lähde. miten saan houkuteltua miehen liikkeelle ja tajuamaan, että kyllä taviksetkin (=hei haloo, meikäläinenki riehuu siellä!!) voi käydä nostamassa punttia.

 

[landeneitiwnb]

Ei kai erityisemmin tue mut aikuisiahan täs ollaan niin ei sitä niin tarvitakaan. Mutta siis ihan positiivisesti yleensä suhtautuvat, vanhemmat ja sisarukset ei itse liiku kyllä yhtään. Isä on ennen liikkunut ja sitä joskus jopa kiinnostaa mun lenkit ja jutut. Äiti taitaa olla siinä käsityksessä että liikunnan on aina oltava jotain verenmaku suussa tiukkailua, ei ymmärrä että nautin terveellisestä syömisestä ja liikunnasta. Poikakaveria ei tällä hetkellä löydy. En mä ole itsekään hc vaikka treenaankin ja syön terveellisesti, et voisin kuvitella seurustelevani ihan sellasenki kans kuka ei näitä elämäntapoja noudata...(tosin urheilulliset miehet nyt vaan vetää puoleensa toki eniten).

 

[Brynja]

saako udella, että minkälaisia poikaystäviä ja puolisoita mimmeiltä löytyy?

Mun miestä ei innosta puntti- eikä juuri muutkaan liikuntajutut. Sen mielestä urheilemalla urheileminen on turhaa ja typerää, ja sen liikunnan pitäisi jotenkin tulla itsestään kun touhuilee ja askartelee ja liikkuu paikasta toiseen. Olisin sen kanssa samaa mieltä jos asuttais jossain maalla missä me hakattais halkoja, tehtäis metsätöitä ja sienestettäis päivät pitkät, mutta kerrostalossa asuville toimistotyöntekijöille toi ei oikein toimi. Mun mies siis käy töissä bussilla ja istuu illat koneen/telkkarin ääressä. Mä fillaroin 30-40 km päivässä hyötyliikuntana, käyn duunin salilla, jumpissa ja muissa rakkaissa liikuntaharrastuksissani enkä juuri jaksa yrittää houkutella tuota miehekettä niihin mukaan.

Kyllä mua vähän pelottaa ja harmittaa kun toinen ei juuri kunnostaan huolehdi ja asennekin on tommonen hölmö. Mutta meillä on tavotteena muuttaa maalle heti kun mahdollista, ja tiedän kyllä että mies tykkää oikeastikin siitä halkojen hakkuusta ja touhuamisesta niin kai se siitä sitten aktivoituu. Ja on meillä yhteisiäkin liikuntaharrastuksia, kuten melominen ja talvella hiihto, ja kiipeilemäänkin mies on luvannut mun kanssa tulla. Nuo eivät vaan ole kovin säännöllisiä.

Mutta en mä tuota miestä mihinkään vaihtaisi, se on ihan huippu tyyppi <3 Enkä kaipaa sitä salitreenikaveriksi, se riittää että se on aina valmis lähtemään mun kanssa kalastamaan, telttaretkelle ja vastaaviin reippailuihin

 

[Lurkkimus]

saako udella, että minkälaisia poikaystäviä ja puolisoita mimmeiltä löytyy?

Poikaystävä ei ollut harrastanut liikuntaa pitkään aikaan, kun aloimme seurustella, vaikka on olemukseltaan varsin urheilullinen. On kuitenkin varsin liikuntamyönteinen ja lähti ihan mielenkiinnolla mun mukana salille, kun meikä niin tohkeissaan siellä kävi ja käyn toki edelleen. Onhan tuo sali-innostus vähän päässyt tarttumaan häneenkin ja tosi mielellään tulee mun kanssa treenaamaan, vaikkei (ainakaan vielä) mitään ohjelmaa jaksa noudattaakaan, vaan treenaa mieluummin ihan spontaanisti. Neuvoja ja vinkkejä kyllä ottaa sekä pyytääkin multa ja tuntuu olevan aika ylpeäkin siitä, kun tiedän treenaamisesta vähän enemmän kuin keskiverto tallura (ainakin jos meidän kaveriporukan tietotasoon vertaa) :D
Tsempataan toisiamme treeneissä, varmistellaan toinen toistamme ja kehutaan, kun treenipainot nousee tai tulosta näkyy Että eiköhän tuosta hyvä punttimies pikkuhiljaa kehity :thumbs: Vaikkakaan omatoimisesti ei sinne salille jaksakaan raahautua kuin harvakseltaan... Tarvii siis perseellepotkijan :D

 

[elsu]

eipä kettään oikeen tue/kannusta mitenkään, lähinnä satelee kommentteja, että nyrkkeily on juntti laji, ja salilla käyminen vieläkin juntimpaa :D

mitään puolisoa tai poikaystävää ei ole, mut ex-aviomies treenaa mun kanssa hyvin usein(se sillon joskus jaksoi tsempata treenaamisen suhteen)

 

[Nannax]

Nyt tuli taas semmonen kommentti, että palasin areenalle...

Isäni katsoi kotimaista whey prodepussiani ja totesi isällisen neuvovasti:
'Lupaathan olla sitten hyvin varovainen näiden mömmöjen kanssa, että kun ne voi aiheuttaa vaikka mitä henkisiä ongelmia ja riippuvuutta.'



Siis oikeesti...

En tiedä minkä ikäinen isäsi on, mutta kannattaa huomioida sellanen juttu, että nuo prodepussit ym. on meidän vanhemmille aika uus juttu. Ne kun on syöneet ruokaa, eikä jauhoja, juosseet ja hiihtäneet koulumatkoja ja käyneet mettähommissa eikä salilla. Vaikka olisivat kaupungista eikä maalta, niin elämä (ja liikkuminen) on ollut erilaista.

Lisäksi kieli saattaa hämätä. Ne ei oikeesti välttättä tiedä, mitä heraisolaatti edes on. Ei ihme, että kuulostaa kummalta ja saattaa sekottua dopingiin.

 

[Mopsy80]

Puolisko kehui eilen, että olen tosiaan käynyt säännöllisesti salilla jo yli 1,5 vuotta ja nykyisin jopa aamulla ennen töitä. Ei vissiin olisi uskonut, että into säilyy.
Kuten jotkut vastanneet, en mäkään mitään erityistä tukea tarvitse touhuun, se on ihan riittävä tuki, ettei kukaan lähipiirissä osoita olevan harrastustani vastaan. (mutta vaikka olisikin, ei vaikuttaisi)
Silloin kun oli itse vielä epävarma saliasioissa, enempi tuki olisi toki ollut jees. Tai sitten ei, sillä olen mieluummin itse se joka tsemppaa ja ohjeistaa muita treeni - ja ravintoasioissa kuin kuuntelen muiden neuvoja :D

 

[heta]

En tiedä minkä ikäinen isäsi on, mutta kannattaa huomioida sellanen juttu, että nuo prodepussit ym. on meidän vanhemmille aika uus juttu. Ne kun on syöneet ruokaa, eikä jauhoja, juosseet ja hiihtäneet koulumatkoja ja käyneet mettähommissa eikä salilla. Vaikka olisivat kaupungista eikä maalta, niin elämä (ja liikkuminen) on ollut erilaista.

Lisäksi kieli saattaa hämätä. Ne ei oikeesti välttättä tiedä, mitä heraisolaatti edes on. Ei ihme, että kuulostaa kummalta ja saattaa sekottua dopingiin.

työnantajani kuuluu tähän vanhempaan ikäluokkaan, on osittain jo eläkkeellä - ja juuri tällasen asenteen vuoksi me ei saada mitään seteleitä tai sponssia liikuntaharrastuksiin, koska "kyllä sitä pyssyy kunnossa ko aamula syö kaurapuuron , käy marjassa, hiihtää, juoksee ja hakkaa halkoja!" jebou. minkäs teet, käydään salilla sitte täysin omakustanteisesti. big deal.

 

[eventa]

Kukaan lähiympäristöstä ei erityisemmin kannusta, joskaan ei myös vedä alas päin. Melko vähän edes tulee mitään puhuttua, kun ne ketkä ei salimaailmasta juurikaan ymmärrä mieltää mut luuna ja nahkana. Itse taas yritän saada motivaatiota pieneen rasvan tiristämiseen lantiolta.
Mies ei ymmärrä urheilusta tuon taivaallista, antaa kyllä käydä salilla, mutta kuitenkin hänen mielestään vie liikaa aikaa. Yksi aika iso ongelmakohta liitossa, kun toinen tykkää maata sohvalla ja tunkea roskaa sisäänsä ja itse nykyisin todella aktiivinen ja omasta terveydestä huolta pitävä. Sillon kun tavattiin, niin itsellä oli myös suvanto vaihe liikkumisessa ja jokseenkin huonot elämäntavat.

 

[tankopippuri]

saako udella, että minkälaisia poikaystäviä ja puolisoita mimmeiltä löytyy? ... miten saan houkuteltua miehen liikkeelle ja tajuamaan, että kyllä taviksetkin (=hei haloo, meikäläinenki riehuu siellä!!) voi käydä nostamassa punttia.

Mun mielestä yksi olennainen asia on "lajisuvaitsevaisuus", jos haluaa saada puolison liikkumaan. Ryhtiin, jumppaan ja kaikkeen muuhunkin kun auttaa niin monenlainen liikunta, ja toiset lämpiää toisille lajeille ja toiset toisille (ja jotkut onnekkaat kaikille).

On myös usein olennaista (ainakin meillä ollut), että ensin suostuttelee toisen kokeilemaan lajia, eikä puhu koko harrastuksen aloittamisesta ja muusta saman tien. Esimerkiksi mun mieheni oli aikanaan hiihtämisen suhteen to-del-la epäileväinen. Lupasin hankkia kirpputorilta varusteet ja pyysin, että kokeilee vaikka edes kaksi kertaa mun kanssa, ei tarvi sitoutua mihinkään. Siitä innostus sitten lähti. Kaikki lajit ei ole niin innostaneet, mutta testannut hän kuitenkin on.

Eli kokeilumieleen vedoten ja ihan sillä periaatteella kannattaa kannustaa, että kyseessä on aluksi yksittäinen käynti. Voi kysyä toiselta, mitä siinä häviääkään, että kokeilisi jotain tuollaista yhdessä. Ja ehkä joku muu laji kuin sali innostaisi paremmin, ootko kysynyt?

 

[Yohannah]

Meillä mies pelaa lätkää ja mä treenaan puntilla. Nyt uutta ruokavalioo ja treeniohjelmaa noudattaessa mies on ollut ihan kympillä mukana. Vaikkei samoja safkoja syödäkkään, hän kyllä huolehtii että saan aina omat purkit ja purnukat oikeilla ruuilla täytettynä matkaan mukaan :D

Vanhempien suhtautumisesta olin vähän epäileväinen, mutta itse asiassa nekin on olleet tosi kannustavia. Elämäntavat kun ei aikaisemmasta paljoa muuttuneet, ruokamäärät yms. vain tarkentui. Omalla asenteella ja muidenkin (epäileväisten) kannustamisella terveiden elämäntapojen pariin saa paljon aikaan. Itse en oo tehnyt suurta numeroa esimerkiksi omien ruokien syömisestä - teen safkat aina valmiiksi ja otan mukaan, ja syön sitten samalla kun muut syövät mitä syövät.

 

[LeaveNoRetreat]

Muutama tukee, mutta yksi hyvä ystävä lihoi 12 kiloa siinä ajassa, kun minä laihduin 15. Ymmärrän, että ottaa päähän, mutta silkasta laiskuudesta ja huonoista ruokailutottumuksista kertyneet kilot saisi pois paljon helpommin viilaamalla syömisiä ja liikkumalla edes vähän kuin nälvimällä mulle mun treenaamisesta :(

 

[SEV]

Omalla kohdalla tuki on aika hyvä. Avopuoliso tosin ei käy salilla, mutta harrastaa juoksemista aktiivisesti ja pientä lihaskuntoakin. Nyt kun itse on hurahtanut tähän salihommaan ja vähän alkanut katsoa mitä suuhunsa laittaa, niin on toinenkin innostunut terveellisemmästä ruokailusta. Työpaikalla henki on tosi hyvä, jokainen harrastaa jotain liikuntaa ja yhden työkaverin saanut houkuteltua mukaan salillekin, aamukahvipöydässä sit hyvä purkaa omia reenejä ja pähkäillä!

Vanhemmat asuvat kauempana, ja viimeksi ovat nähneet minut neljä kuukautta sitten. Jännä nähdä mitä kommenttia tulee, kun seuraavan kerran pääsen heidän luona käymään (pitäisi jo tässä kolmessa kuukaudessa tuloksia näkyä ulkopuolisillekin...toivottavasti!)

 

[Lumikki89]

Me käydään miehen kanssa yhdessä salilla, ja mäkin oon tuon kaikkein aktiivisimman salillakäynnin aloittanut vasta tuon miehen tavattuani. Hän on kyllä ihan huippuihana, ja mun tukena aivan kaikessa. Paljon kertoo varmasti se, että tällä hetkellä hän säästää pääasiassa yksin hääbudjettiamme kasaan, jotta mä voin samaan aikaan olla valmennuksessa heti häiden jälkeen koittavia kisoja silmällä pitäen.

Vanhemmat ja sisko miehineen välillä lähinnä naureskelevat, hyväntahtoisesti tosin. Mutta kaikki ymmärtävät mun syömiset ja treenit, ja ovat myös tukena. Siskolla luultavasti on jo mun kisalookkikin suunniteltuna, vaikka siihen on vielä paaaaaljon aikaa.

Työkaverit taas ovat ihan oma lukunsa. Tasan kaksi koko porukasta ymmärtää ja ovat tsemppaamassa, mutta koko oman yksikön väki lähinnä arvostelee, ja väittävät jatkuvasti että en saisi syödä niinkuin nyt syön. On se hei hieno fiilis, kun kaksi kertaa mun kokoinen ihminen tulee ohjeistamaan...