Tukeeko lähipiirisi sinua treenaamisessa & dieettaamisessa?

[Kirssi]

Ei mua tue mikään muu kuin tämän foorumin lukeminen. Edellinen työnantaja tuki siinä mielessä, että punttisalit ja uinnit oli ilmaisia.
Nykyiset työnantajat ei maksa liikuntaa, mutta muistuttavat usein sen tärkeydestä jo ihan työssä pärjäämisen kannalta.

 

[Sluibero]

Lähipiiri tukee jotenkin.. Isän on vaikea ymmärtää miksi haluan parantaa ruokavaliota (vähentää vaaleaa höttöleipää, en syödä ulkona niin paljon) ja puhuu välillä siitä miten naisen ei kuulu olla lihaksikas :D Hiukan välillä ärsyttää kun tarkoituksena on parantaa elämäntapoja muutenkin ja saada ehkä vähän lihaksia näkyviin.. Yleensä kuitenkin on ilonen siitä että urheilen ja tukee saliharrastusta rahallisesti (asun siis vielä kotona).
Poikaystävä ymmärtää paremmin kun käy itsekki salilla mutta ruokavalion parantamista sekään ei oikeen tajua :D Vaikeinta on koittaa tehdä sitä elämäntapamuutosta kun toinen jatkaa niillä elämäntavoilla mistä itse yrittää päästä irti :D

 

[Nannax]

No miten sen nyt ottaa. Henkistä tukea saan siten, että iso osa mun lähipiiristä on sitä mieltä, että mun pitää laihduttaa. Äidiltä tulee aika paljon kommentteja tyyliin, että "voi kun laihtuisit muutaman kilon". Poikaystävältä tulee tukea siten, että sen mielestä paras tapa laihduttaa on liikkua ja syödä vähemmän. Tuo vähemmän syöminen tulisi toteuttaa siten, että illalla ei syö enää mitään, lämmin ruoka kerran päivässä ja ruokavalion sisällöllä ei ilmeisesti ole väliä. Sisko tukee hyvin, käy mun kanssa välillä treenaamassa ja kutsuu metsälenkille mukaan ym.

Tarvisin enemmän konkreettista tukea. Eli lenkkikaveria, salikaveria ja sitä, että voisin keskittyä enemmän tähän juttuun ilman, että ruuanlaitto, pyykinpesu ja siivoukseen patistaminen on pelkästään mun harteilla. Ja sitä, ettei kotiin kannettaisi sipsejä ja ruoka-ajoista pidettäisiin siinä mielessä kiinni, että nälkä ei iske aina kun ollaan tien päällä (väärien valintojen tekeminen on tässä pizzerioiden ja kebabbiloiden luvatussa kaupungissa aivan liian helppoa). Kertokaa mulle, miten voin tästä asiasta keskustella? Kuitenkin mulla on vähän sellanen olo, että tämä ylipaino on mun ongelma, eikä sen tulisi vaikuttaa muiden elämään?

 

[Mopsy80]

^ei sun tartte keskustella, vaan sitoutua yksin itse uuteen elämäntapaan ja tuloksia tuottaviin muutoksiin

 

[parsley]

Nannax: Olen kyllä hieman eri mieltä Mopsi80:n kanssa. Läheisten tuki on äärettömän tärkeää, joten asia kannattaa ehdottomasti ottaa puheeksi. Jos asut yhdessä vaikkapa poikaystäväsi kanssa, ja hän haluaa todella tukea sinua, asian kuuluisikin vaikuttaa hänen elämäänsä. Konkreettiset esimerkit, joita postissasi mainitsit (herkkujen osto kotiin ja ruoka-aikojen säännöllisyys) ovat erittäin hyviä tapoja lähteä purkamaan asiaa.

Mietipä: Yhteisellä terveellisellä ruokavaliolla voitte parantaa molempien oloa ja terveyttä, ja saada kokkauksesta vaikka yhteisen kivan harrastuksen. Jos taas syötte eri ruokia, aiheutuu siitä tuplavaiva ruoanlaiton järjestelyissä, sekä sinulle turhia kiusauksia.

Mikäli et ole puhunut asiasta näin suoraan, poikaystäväsi ei välttämättä edes tiedä että asia painaa mieltäsi, eikä siksi osaa muuttaa käytöstään. Ei hän varmastikaan tahallaan halua elämääsi hankaloittaa. Rohkeutta! Ja se, että kotityöt ilmeisesti kaatuvat enemmän sinun harteillesi, on taas aivan eri keskustelu, joka kannattaa sekin käydä.

(Minulla on tietysti näin sinkkuna aivan erilainen vinkkeli asiaan, mutta olen vakaasti päättänyt että en hakkaa päätäni seinään sellaisen miehen kanssa, joka kantaa kotiin sipsejä ja roskaruokaa. Uskon että samanlaiset terveelliset elämäntavat antavat suhteelle melkoisen hyvän ennusteen.)

 

[Piritta]

Mulla on niin hyvä onni, että mies sekä tukee että kannustaa, ehdottaa uusia ja parempia liikkeitä, ja kunhan pidemmälle päästään, on luvannut varmistaa penkkipunnerruksetkin. Hänellä on omaa punttitaustaa takana, joten tietää, että tämä on paitsi kivaa, jatkossa myös kovaa työtä.

Ruokailut menee ihan ok, mies inhoaa sipsiä ja makkaraa, eikä olutkaan kuulu päivittäiskäyttöön, joten mulla on tosi helppoa harrastaa tätä. Ruokailun tärkeyden ja hyvän rakennusaineen merkityksen hän tietää omasta punttitaustastaan johtuen hyvin. Tosin kyllä vetää grilliruokaakin, jos ei muuta ole äkkinälkään saatavilla, mutta eiköhän me kaikki joskus... Itse hän pysyy kunnossa fyysisen työn ansiosta, joskus näyttää intoutuvan mun treeneistä satunnaisiin hauiskääntöihin tai leuanvetoihin.

Lapset lähinnä ihmettelee, miksi äiti punttaa, mutta ei ne vielä ole mitään valittanut. ;)

 

[Suffeli72]

Mä lasken lähipiirini niin pieneksi, että voin sanoa jotta tukee

No lapset nyt lähinnä ihmettelee mikä urheiluhullu äidistä on tullut ja likka ällöttelee äidin "kauheita" lihaksia Mutta mies kyllä kannustaa ja tukee ihan täysillä. Käy välillä mukana salilla ja muutenkin tsemppaa. Ja on myös luvannut heittää jarrua kehiin jos/kun lihasmassaa alkaa olemaan riittävästi. Itse kun näköjään sokeudun sille täysin ja ihannevartalo muuttuu koko ajan vain lihaksikkaammaksi

 

[Chrunch]

Avopuoliso kannustaa ja tukee paljon. Hän treenaa kyllä itsekin ja saa kuulemma uutta motivaatiota mun treenamisesta ( mulla on isommat pohkeet, sekös aiheuttaa kateutta :D )
Siltä voi myös kysellä kaikenlaista liikkeistä ja ruoasta yms.

Isän suhtautuminen oli ehkä yllättävin. Mulla ei koskaan ole ollut alipainoa tai syömishäiriötä, ei mitään sinne päinkään, mutta isä on AINA pelännyt, että mulle sellaista tulisi. :face: Johtuukohan tämä ja hänen monet muut järjettömät pelot siitä, että olen ainoa tytär..? :D Jos joskus otin vähän vähemmän ruokaa niin heti alkoi 'ei sun laihduttaa tarvi, mikä linnunannos toi on' -kommentit. Kun sitten tuli mainittua saliharrastus ja isäkin huomasi kasvaneet lihakset, se innostui hirveästi. Se oli ostanut itselleen jonkun kirjan, jossa oli erilaisia liikkeitä ja perustietoa kuntosaliharjoituksesta, ravinnosta yms. Salillekin halusi lähteä mun kanssa, kun halusi opettaa mulle pari niiiiiiin hyvää liikettä :D
Eihän siinä kehdannut sanoa, että hyvin on treenit ja ravintoasiat hallussa, kun se oli niin tohkeissaan opastamassa

Kavereilta tukea eikä ymmärrystä tule. Olen kuitenkin 19-vuotias ja minun kuulemma PITÄÄ juoda alkoholia ja PITÄÄ syödä pitsaa jajaja... Samaan aikaan kaverit valittavat roikkuvista pömppömasuistaan ja alleista. :face:

 

[Supertiger]

Ei tässä mitään tukea tarvita perheeltä - tämä on meidän normia perhe-elämää Minä syön omia ruokiani ja käyn salilla. Mies tekee omat ruuat itselleen ja tytölle ja tekevät omia juttujaan tai eivät tee mitään kun minä olen salilla. Joskus keksitään yhteinen ateriaversio esim täysjyvämakru-kalkkunajauhelihalaatikko

 

[Mari91]

Onko teillä kokemusta tilanteesta jossa toinen samassa taloudessa laihduttaa mutta itse ei, tai vaikka olisi itsekin dieetillä, oma ruokamäärä olisi liikunnan vuoksi paljon suurempi? Oisko ruokaideoita tai muita vinkkejä tällaiseen tilanteeseen?

Mulla siis tilanne on se, että voisinpa melkein harkita kohta pientä massanlisäystä tai ainakin saada tahattoman painonlaskun kuriin (muulla kuin suklaalla ja jätskillä). Olen kuitenkin tällä hetkellä helle-evakossa (ja muutenkin vietän paljon aikaa) mun äidin luona, joka alko just dieetille. Me suunnitellaan ja laitetaan ruuat yhdessä sillon kun täällä olen, niin että tavallaan kyselen vinkkejä molempien puolesta.

 

[dovera]

Taas tehdään yksinkertaisista asioista monimutkaisia? Eiköhän noin keskimääräisessä parisuhteessakin ole tilanne hyvin usein se, että toinen syö enemmän kuin toinen ja tilanne ratkea silloin sillä, että toinen syö enemmän kuin toinen.

 

[Kvarkk1]

Omalta osaltani täytyy sanoa, että vähän vaihtelee. Yleensä diettailuhommissa yritän saada miehen mukaan hommaan, että homma olis helpompaa ja aika usein myös lähtee mukaan, kun kuitenkin treenailee ja vähän aina yrittää pudotella painoa. Silloin tukea saa ja toinen on potkimassa persuuksille, jos meinaa livetä. Treenihommissa ei välttämättä erityistä tukea saa, mutta ei mitään vastustustakaan, ja jonkin verran treenaillaan porukallakin. Se on ehkä enemmän semmoista normaalia arkea, eikä siihen sen kummemmin ole tarvettakaan kiinnittää huomiota.

Vanhemmat ei sen kummemmin kommentoi aiheeseen, välillä kyselevät vähän jotain ruokavalioneuvoja, kun heille joku painonpudotuskärpänen iskee. Satunnaisesti tulee tuhinaa, kun en suostu jotain leivonnaisia syömään. Kavereiden kanssa joskus muutama sana treenihommista vaihdetaan, mutta harvemmin sen enempää, kun moni on enemmän kuntosalin kammoaja-tyyppiä. Kivahan se olisi aiheesta enemmänkin puhua, kun on omaa sydäntä lähellä, mutta näillä mennään ja ihan hyvin on pärjätty

 

[Chrunch]

Mä en nyt oikeen tiedä mitä mun pitäisi tehdä. Olisi tarkoitus diettailla, mutta ei siitä ympäristön vuoksi oikeen meinaa tulla mitään.

Aloitin tänä vuonna yliopistossa ja aluksi ihmiset kyselivät, että kuinka usein käyn salilla yms. Itse en saliharrastuksesta juurikaan muille puhu, ellei siitä kysytä erikseen.

Ongelmat alkoi, kun pysyttelin sitseillä ja muissa illanvietoissa kuivin suin. Kukaan ei tajunnut miksi en juo. Huomautan, että missään vaiheessa en kritisoinut muiden juomista, totesin vain, että itse en halua juoda. Tämän jälkeen mua ei mihinkään olekaan sitten kutsuttu.

No, se dietti. Yliopistolla on käytettävissä jääkaappi ja mikro, joten rahka ja ruoka tuli otettua mukaan. "Miks tommosta syöt, hyi" -kommentteja olen saanut kuulla loputtomiiin. Nyt syön ruokani ja rahkani vessan kopissa.

En ole puhunut saliharrastuksestani kuin kysyttäessä ja silloinkaan en ole ollut ylimielinen. En tuomitse ihmisiä heidän liiikkumisiensa tai liikkumattomuuden perusteella ja olen muutenkin pitänyt treenini omana tietonani.

Alkaa pikkuhiljaa hajottaa tuo muiden tuomitseminen ja vittuilu. Pitäisikö vaan jatkaa vessassa natustelua, vai rohkenenko syömään yleisissä tiloissa? Miten muut ovat selvinneet vastaavista tilanteista?

 

[Mari91]

Chrunch, voi apua millaista porukkaa teillä siellä on! Mä opiskelen kanssa yliopistossa, ja kyllä meillä on ihan normaalia että ei esim. ota alkoholia bileissä tai että on joku erikoisruokavalio tms.
Ensinnäkin lopeta se vessassa syöminen, ei mahda olla kovin hygienistäkään. ;) Kyllä ne vähän ajan päästä tottuu siihen että sulla on eväspurkit mukana, ja jos eivät totu niin omapa on ongelmansa. Toki jos mahdollista, kannattaa ihan ihmisiin tutustumisen vuoksi käydä välillä myös ruokalassa syömässä porukan mukana. Mä ainakin katon aina etukäteen ruokalistasta onko siellä jotain mitä voin syödä ja sen mukaan päätän meenkö omilla vai ruokalan safkoilla.
Bileissä voi ihan hyvin juoda jotain light-limsaa; imo se että ei ota alkoholia ei pitäisi olla mikään ongelma, ainoastaan se jos sitten mököttää nurkassa. Yleensä ainejärjestöjen bileet on kaikille jäsenille avoimia ilman eri kutsua, eli sekaan vaan jos siltä tuntuu.
Tsemppiä kovasti!

 

[Chrunch]

Nainen, ja naisvaltaisella alalla. En mökötä nurkassa, aina olen ollut täysillä mukana ja pitänyt hauskaa yleensä menenkin ruokalaan ja vedän salaatteja yms. ja sitten vedän oman ruokani. Eikä noi ainejärjestöjen bileet ole mikään suurin ongelma, vaan se, että oppilaiden kesken järjestetään illanistujaisia joihin minua ei haluta, koska en juo. Kyllä se vähän harmittaa.