- Liittynyt
- 30.8.2002
- Viestejä
- 587
No kas, tama ketju viela pelittaa...
Yleisesti kannattaa kylla tri-kisata jos vaan vahankaan rahkeita on, se antaa niin hyvan kipinan aloittaa se ikuinen parannuskierre, milloin mikakin osa-alue on valiaikaisesti heikompi/vahvempi, jne, kuitenkin tekemalla kisan/kisat lapi, ne parannettavat osa-alueet kylla konkretisoituu tosi kirkkaasti.
Omasta statuksesta ei kohta uskalla mitaan laittaa kirjoitettuna alkaa olla sen verran paranoidi olo etta heti kun paasee kirjaamaan ylos, etta jee! suht hyvin menee... niin sitten tulee puun takaa aivan outoa vastoinkaymista. Siinahan se kulunut vuosi meni kun kevaalta orastanut polvivamma nopeasti eteni siihen etta juoksut loppui yhdessa vaiheessa kokonaan, juu, etsittiin kuumeisesti luontaiskeinoja sen korjaamiseksi, lekuriin kun en mene.
Puolisen vuotta siina taiteiltiin ravintoasioiden, kahvakuulien ja paljasjalkajuoksujen kanssa, noh, uskaltaako tassa nyt laittaa taas mitaan kirjoitettuna ylos, ettei universumin voimat taas sullo uutta kantoa kaskeen, polvi on nyt fine (knock on wood), itse asiassa tassa on kymmenisen viikkoa triathlontyyppista kokonaisvaltaista harjoittelua jo takana taasen uutta pohjaa luoden, minkas naille voi. Tsemppia muille.
Kyllä nuo vammoista parantumiset ottaa aikansa, ja erityisesti psyykkisesti vaikea motivoitua ehjään kisakauteen. Itselle sattui heinäkuussa pahempi kaatuminen pyörällä vastaan jonka seurauksena laitettiin vähän adamantiumia luun vahvikkeeksi (tosin onneksi vain etusormi kyseessä). Pari kuukautta meni käsi paketissa, ja kaikki tärkeimmät harjoituskisat jäi väliin. Siihen nähden 12.09 aikaan yltäminen ensimmäisessä täydenmatkan kisassa saa olla ihan tyytyväinen.
Kyllä joka tapauksessa siellä alaan erikoistuneen lääkärin/fysioterapeutin juttusilla saattaa olla ihan fiksua kuitenkin käydä.