Yksi surullinen elämänvaihe on nyt ohi. 10.4.09 kun avasin tämän viestiketjun ja vannoin palaavani salille, niin eihän siitä mitään tullut. Muistaakseni 1,5-2 kk jaksoin käydä ja sitten se loppui. Totaalisesti. Alkuvuodesta 2010 olin aivan surkeassa kunnossa. Painoa oli 115-120 kg, tarkkaa lukua en osaa sanoa koska ymmärrettävistä syistä en tuohon aikaan turhan tiheään vaa'alle hyppinyt. Fyysinen rasitus missä muodossa tahansa oli myrkkyä. Vasta nähtyäni kuvia omasta turvonneesta olemuksestani ja saatuani erittäin suoraa palautetta painostani alkoivat hälytyskellot soida. Toisin kuin vuonna 2009, reilua vuotta myöhemmin sain otettua itseäni niskasta kiinni. Ruokavaliosta jäi karkit, juustot, metukat ja vaalea leipä pois, sekä annoskoot pienenivät. Entisessä elämässä saatoin syödä 400g broilerin fileesuikaleita kerralla ja siihen leivät ja juustot päälle, vaikka kulutus oli todella pientä. Voi sanoa, että käytännössä puolitin annokset, ja niillä pärjäsi. Alkuun sai taistella näläntunteen kanssa, mutta nopeasti kroppa tottui siihen että saakin ravintoa vähemmän. Aloitin lenkkeilemään. Tällä kertaa osasin pitää hommassa "pään mukana." Maltoin aloittaa rauhallisesti oman surkean kuntotason mukaan, ja homma pysyi mielekkäänä. Kesän ja syksyn aikana lenkkeilin säännöllisesti kolmesti (välillä neljästi) viikossa, ja loppusyksystä oltiin siinä onnellisessa tilanteessa, että pystyin vetämään vajaan tunnin lenkin ilman kävelyä. Ja paino tuli rymisten alas. 100:n kilon alle pääsin joskus syys-lokakuussa ja tavoitteeseeni 90:een kiloon tammikuussa. Siinä ollaan edelleen. Tavoitteena nimittäin oli päästä takaisin samaan painoon kuin ennen armeijaa, ja se oli juurikin tuo 90 kiloa. On tullut tämän "matkan" aikana todettua, että kaikki kliseet joita painonpudotuksen eduista mainostetaan ovat totta.
Oman terveyden kannalta tuo ankara laihduttaminen oli varmasti ainoa oikea ratkaisu, enkä sitä kadu. Kolikon kääntöpuoli on kuitenkin se, että nyt kun lopulta reilu kuukausi sitten sain salitreenitkin aloitettua
kahden vuoden tauon jälkeen, on voimatasot teinitytön tasolla. En kuitenkaan jaksa ottaa paineita asiasta. Siitä surullisesta ensimmäisestä treenistä on jo tällä aikavälillä tapahtunut huomattavaa parannusta, ja vuoden päästä varmasti kolkutellaan aika lähellä niitä vuoden 2006 lukemia. Nimittäin tällä kertaa tämä elämänmuutos ei ole vain sellaisen vannottamista nettifoorumilla, vaan ihan oikea sellainen. Nyt kun omakohtaisen kokemuksen kautta tietää millaista on elää ylipainoisena ja huonokuntoisena, ei siihen enää halua palata.
Nyt jälkiviisaana kun hakee syitä tuolle 2009 lupauksen epäonnistumiselle, tulee yksi mieleen. Koitin silloin palata suoraan siihen samaan rutiinin, jota noudatin ollessani "huippu"kunnossa 05-06. Kärsivällisyys loppui, kun ei osannut myöntää itselleen olevansa rapakunnossa ja menneiden vuosien tulosten olevan alussa utopiaa. Viime vuonna siinä sitten lopulta onnistuin. Tuloskeskeisestä ajattelusta olen koittanut itseni vieraannuttaa, sillä silloin homma muuttuu väkinäiseksi, eikä sitä jaksa. Tällä hetkellä filosofiani treenien suhteen onkin, että mikä tahansa on tyhjää parempi. Tällä ajatuksella nyt lähdetään nollista rakentamaan pohjia, ja veikkaanpa että yllättävän nopeasti ne vanhat tulokset tulee sieltä vastaan kun vaan jaksaa säännöllisesti töitä tehdä asian eteen.
Lopultakin liikunta on tehnyt paluun osaksi päivittäisiä arkirutineejani, ja ei ole sieltä mihinkään lähdössä. Nyt uskallan näin sanoa, kun noin vuoden ajan olen jo säännöllisesti liikkunut lenkkeilemällä, ja salitreeneissäkin on päästy vauhtiin. Uskonpa, että muillakin on samantyyppisiä kokemuksia, niitä olisi mukava lueskella.
Tulipa vähän tällainen blogikirjoituksen omainen vuodatus, lupaan ettei moinen toistu. :D