Itselläni oli leikkaus tässä, mikä pisti kaikki treenit hyllylle kuukaudeksi. Sitten iski sairastelut ja tauko venyi kahteen kuukauteen, lopulta alkoi iskeä se tunne, ettei halunnut salille mennäkään "Huomenna sitten meen." Ja videopelit, internet, elokuvat ja paskamättö on täyttänyt vapaahetket, salin sijaan. Kolmisen vuotta vähän reilu olin salilla käynyt ennen sitä. Tulokset junnasivat paikallaan loppuvaiheessa, mikään tulos ei tuntunut nousevan, samoilla painoilla mentiin vaikka mielestäni treenasin tarpeeksi kovaa. No, sittenhän se motivaatio lopahti.
Nyt sitten tässä katsoin yksi päivä vanhoja valokuvia 3 vuoden takaa, missä olen armoton kynäniska. Kädet ohuet kynät, olemattomat forkut, pohkeet kuin teuraskanalla, kaula sellainen ohut joutsenkaula. Havahduin tajuamaan, miltä ennen olen näyttänyt. Siihen aikaan en pitänyt itseäni mitenkään säälittävän näköisenä, ajattelin olevani ihan normaalimiehen näköinen. Ja ehkä olinkin, mutta armoton kynis nykymittapuullani. Ja tajusin miten paljon olen edistynyt, sitä ei tajunnutkaan ennen kuin katsoi kuvat, koska muutos on tapahtunut niin hiljakseen, että peilikuvaansa on vähitellen tottunut. Nykyään näyttää ihan eri mieheltä, on tullut raamia äijään. Mutta tajuisin nyt, ettei se ole ikuista. Nuo 3 vuotta vanhat valokuvat tosi dramaattisesti toi sen esiin, että puntti on todellakin vaikuttanut. Ja havahdutti tajuamaan että nyt jos koskaan salille, ennen kuin tehdyt tulokset katoavat kokonaan. Vitut siitä että voimatasot on pudonnut, nyt on pakko aloittaa.
Toissapäivänä kävin salilla, nyt on paikat todella kipeät mutta helvetin hyvä olo oli salin jälkeen. Vaikka voimatasot oli pudonnut 2 kuukaudessa todella paljon, vaikkei ulkomuoto ole paljon muuttunut, silti hyvä fiilis ja tästä lähtee taas.
