- Liittynyt
- 23.10.2002
- Viestejä
- 2 257
- Ikä
- 59
Jyrki Tokko paukuttaa täyttä asiaa; koko juttu http://www.suomenvoimanostoliitto.fi/index.php?option=com_content&task=view&id=60&Itemid=93 4/28
"Suurin ero nykyvoimanoston ja parinkymmenen vuoden takaiseen menoon verrattuna löytyy varuste-puolelta ja asenteesta. Jalkakyykyssä ja etenkin penkkipunnerruksessa ollaan varusteissa jo menty liiallisuuksiin. Vielä kymmenen vuotta sitten kahdensadan kilon penkkitulos oli melko harvinainen kilpailuissa, eikä siihen juuri alle satakiloisena pystynytkään. Nykyisin kaiken maailman rimppakintut pystyvät muutaman vuoden harjoittelulla superjäykkien penkkipaitojen avittamina samaiseen rautaan. Ovatko he silti oikeasti vahvoja? Väitän, että nykyvoimanostajien perusvoimataso on heikompi kuin 1980- ja -90-lukujen kilpailijoilla.
Nykyiset erityisen jäykät nostopuvut, penkkipaidat ja siteet aiheuttavat sen, että nykyvoimanostaja pystyy entistä heikommalla perusvoimatasolla nostamaan samat raudat kuin lajitoverinsa kaksikymmentä vuotta sitten. Mikä muu selittää sen, etteivät jalkakyykky - ja maastanostotulokset ole yhtään kehittyneet viime vuosien aikana,pikemminkin päinvastoin? Todisteet löytyvät tilastoista.2000-luvulla ei miesten sarjoissa ole tehty kuin yksi jalkakyykyn ja maastanoston SE-tulos, vaikka nykynostajilla on käytössään alan kehittyneimmät varusteet. Yhteistuloksen Suomen ennätyksistä viisi on yhä 1980-luvulta. Maastanostossa suurin osa miesten SE-tuloksista on 1970- ja -80-luvuilta, peräti kahdeksan. Maastanosto onkin voimanoston nostomuodoista ainoa, jossa yhä tarvitaan raakaa voimaa. Ja koska perusvoimataso on heikompi kuin aiemmilla nostajasukupolvilla ei tuloksetkaan ole voineet kohentua. Erityisen häpeällisenä pidänkin sitä, että joillakin urheilijoilla maastanosto on nostomuodoista kaikkein heikoin. Mitalithan jaetaan vasta, kun viimeinenkin maastavetäjä on urakkansa lopettanut.
Kiitos hyvän perusvoimatason, ennen voimanostajat näyttivätkin urheilijoilta, uusista yrittäjistä ei voi sanoa enää samaa. Katsokaapa vaikka veteraani-ikäisiä Aulis Aaltoa ja Reijo Hännistä. Heillä habitus uhkuu voimaa ja urheilullisuutta, koska vartaloa on harjoitettu tasapainoisesti. Penkkipaidoista on puhuttu viime vuosina puolesta tai vastaan aivan kyllästymiseen saakka. Puolestapuhujat ovat useimmiten nuorempaa sukupolvea, sillä niiden turvin he ovat pystyneet suhteellisen vähäisellä harjoittelumäärällä huikeisiin tuloksiin. Vanhemmat voimanostajat ovat eläneet ja kokeneet senkin ajan, kun penkkipaidoista ei ollut tietoakaan. Penkkipaidan vastustus onkin heillä enemmän tunnepohjaista. Kahdensadan kilon penkkitulokseen t-paidalla pitikin näet olla hirmukunnossa ja raakaa voimaa arvostettiin. Nykyisistä maajoukkuenostajistakaan ani harva pystyy kyseiseen kilomäärään RAW-nostona. Penkkipaitahan suunniteltiin alunperin suojaamaan nostajan olkapäitä.
Tästä somasta ajatuksesta on kuitenkin etäännytty kovin kauas, kun nykyisin tangossa pitää olla rautaa parhaimmillaan yli kolmesataa kiloa ennen kuin päästään ”suojelemaan” niitä olkapäitä. Apuvälineestä tulikin yhtäkkiä pääasia. Penkkipunnerruksesta käytävä keskustelukin on mielestäni vääristynyt viime vuosien aikana. Kukaan ei puhu enää harjoittelusta, vaan ainoastaan varusteista. Voimanostoharjoittelua käsittelevää keskusteluahan ei ole ollut enää aikoihin."
"Suurin ero nykyvoimanoston ja parinkymmenen vuoden takaiseen menoon verrattuna löytyy varuste-puolelta ja asenteesta. Jalkakyykyssä ja etenkin penkkipunnerruksessa ollaan varusteissa jo menty liiallisuuksiin. Vielä kymmenen vuotta sitten kahdensadan kilon penkkitulos oli melko harvinainen kilpailuissa, eikä siihen juuri alle satakiloisena pystynytkään. Nykyisin kaiken maailman rimppakintut pystyvät muutaman vuoden harjoittelulla superjäykkien penkkipaitojen avittamina samaiseen rautaan. Ovatko he silti oikeasti vahvoja? Väitän, että nykyvoimanostajien perusvoimataso on heikompi kuin 1980- ja -90-lukujen kilpailijoilla.
Nykyiset erityisen jäykät nostopuvut, penkkipaidat ja siteet aiheuttavat sen, että nykyvoimanostaja pystyy entistä heikommalla perusvoimatasolla nostamaan samat raudat kuin lajitoverinsa kaksikymmentä vuotta sitten. Mikä muu selittää sen, etteivät jalkakyykky - ja maastanostotulokset ole yhtään kehittyneet viime vuosien aikana,pikemminkin päinvastoin? Todisteet löytyvät tilastoista.2000-luvulla ei miesten sarjoissa ole tehty kuin yksi jalkakyykyn ja maastanoston SE-tulos, vaikka nykynostajilla on käytössään alan kehittyneimmät varusteet. Yhteistuloksen Suomen ennätyksistä viisi on yhä 1980-luvulta. Maastanostossa suurin osa miesten SE-tuloksista on 1970- ja -80-luvuilta, peräti kahdeksan. Maastanosto onkin voimanoston nostomuodoista ainoa, jossa yhä tarvitaan raakaa voimaa. Ja koska perusvoimataso on heikompi kuin aiemmilla nostajasukupolvilla ei tuloksetkaan ole voineet kohentua. Erityisen häpeällisenä pidänkin sitä, että joillakin urheilijoilla maastanosto on nostomuodoista kaikkein heikoin. Mitalithan jaetaan vasta, kun viimeinenkin maastavetäjä on urakkansa lopettanut.
Kiitos hyvän perusvoimatason, ennen voimanostajat näyttivätkin urheilijoilta, uusista yrittäjistä ei voi sanoa enää samaa. Katsokaapa vaikka veteraani-ikäisiä Aulis Aaltoa ja Reijo Hännistä. Heillä habitus uhkuu voimaa ja urheilullisuutta, koska vartaloa on harjoitettu tasapainoisesti. Penkkipaidoista on puhuttu viime vuosina puolesta tai vastaan aivan kyllästymiseen saakka. Puolestapuhujat ovat useimmiten nuorempaa sukupolvea, sillä niiden turvin he ovat pystyneet suhteellisen vähäisellä harjoittelumäärällä huikeisiin tuloksiin. Vanhemmat voimanostajat ovat eläneet ja kokeneet senkin ajan, kun penkkipaidoista ei ollut tietoakaan. Penkkipaidan vastustus onkin heillä enemmän tunnepohjaista. Kahdensadan kilon penkkitulokseen t-paidalla pitikin näet olla hirmukunnossa ja raakaa voimaa arvostettiin. Nykyisistä maajoukkuenostajistakaan ani harva pystyy kyseiseen kilomäärään RAW-nostona. Penkkipaitahan suunniteltiin alunperin suojaamaan nostajan olkapäitä.
Tästä somasta ajatuksesta on kuitenkin etäännytty kovin kauas, kun nykyisin tangossa pitää olla rautaa parhaimmillaan yli kolmesataa kiloa ennen kuin päästään ”suojelemaan” niitä olkapäitä. Apuvälineestä tulikin yhtäkkiä pääasia. Penkkipunnerruksesta käytävä keskustelukin on mielestäni vääristynyt viime vuosien aikana. Kukaan ei puhu enää harjoittelusta, vaan ainoastaan varusteista. Voimanostoharjoittelua käsittelevää keskusteluahan ei ole ollut enää aikoihin."