Käytin e-pillereitä lähes 13 vuoden ajan ja kuvittelin niiden sopivan minulle. Vasta lopetettuani ne ymmärsin, miten paljon ne vaikuttivat mielialaani. Olin itkuherkkä, hermostunut ja helposti ärtyvä. Meni yli puoli vuotta lopettamisen jälkeen, ennenkuin oma hormonitoimintani pikku hiljaa käynnistyi ja menkat alkoivat jälleen. Tästä on nyt vuosi ja ne ovat vihdoin suurin piirtein säännöllistyneet. Lisäksi tuntuu että ajatuksenjuoksu on selkiytynyt ja mieheni mukaan olen kuulemma paljon mukavampi tätä nykyä :D
Jotenkin ärsyttää, että 16-vuotiaalle lykätään ne pillerit suurin piirtein kyselemättä käteen. Onhan se sinänsä vaivaton tapa ehkäistä, mutta haittavaikutuksia vähätellään todella paljon eikä niistä välttämättä kerrota tarpeeksi hormonaalista ehkäisyä harkitseville. Etenkin se, että jos toiveissa on vauva heti pillereiden lopettamisen jälkeen, niin oma hormonitoiminta saattaa olla tosi sekaisin ja voi joutua odottelemaan kauankin. Meillä ei onneksi ollut tällaista tilannetta.
Muita vaikutuksia omalla kohdallani:
- hiuksia lähti tosi paljon heti lopettamisen jälkeen, ihan tukkoina! :wtf: Koko kuontalo siis oheni huomattavasti, mutta nyt on jo täysin normaali tilanne ja uutta tukkaa kasvaa kokoajan lisää, onneksi
- hiusten oma väri tummeni hieman ja luonnonkihara voimistui
- olen oppinut tunnistamaan oman kiertoni vaiheet, kuten ovulaation jne! Hienoa ja mielenkiintoista omasta mielestäni, että kroppa toimii niinkuin kuuluukin
- yleinen turvotus on lähtenyt kropasta
- ihon kunto muuttui, aluksi tuli hieman näppyä, mutta tilanne on normalisoitunut
- pieniä menkkakipuja silloin tällöin. Aiemmin en tiennyt mitä ne sellaiset edes ovat.
Ja ehkäisystä: kumilla tai ilman, kierron vaiheesta riippuen. Eli ehkäisyn teho ei ole 100 % mutta tiedostamme sen ja se sopii meille.