Käytin e-pillereitä lähes 13 vuoden ajan ja kuvittelin niiden sopivan minulle. Vasta lopetettuani ne ymmärsin, miten paljon ne vaikuttivat mielialaani. Olin itkuherkkä, hermostunut ja helposti ärtyvä. Meni yli puoli vuotta lopettamisen jälkeen, ennenkuin oma hormonitoimintani pikku hiljaa käynnistyi ja menkat alkoivat jälleen. Tästä on nyt vuosi ja ne ovat vihdoin suurin piirtein säännöllistyneet. Lisäksi tuntuu että ajatuksenjuoksu on selkiytynyt ja mieheni mukaan olen kuulemma paljon mukavampi tätä nykyä :D
Olen itsekin syönyt e-pillereitä (yasminelle) kohta 13 vuotta ja nyt vasta olen alkanut pohtimaan, että johtuuko itkuherkkyys ja hermostuneisuus kuitenkin pillereistä.. näin vanhemmiten on alkanut ärsyttää, kun moni asia ottaa aivoon ja olen vähän väliä itkemässä. Olen kuitenkin jo 31 vuotias ja kuvittelin että itkeminen loppuu kun on aikuinen! Täytyy varmaan varata aikaa gynelle tai työterveyslääkärille ja mennä juttelemaan asiasta. Minun jutussa on se hankala homma, koska joudun syömään solunsalpaajaa viikoittain eikä raskaaksi saa missään nimessä tulla.. ehkä kuitenkin pillereiden lopettaminen/vaihto pelottaa, että millainen minusta sitten tulee ja mitä isäntä mahtaa siihen tuumata :D