Terroristi oikeudenkäynnit USA:ssa
- Keskustelun aloittaja JoAT
- Aloitettu
10% ALENNUS KOODILLA PAKKOTOISTO
- Liittynyt
- 21.5.2004
- Viestejä
- 1 856
Hmm... jäin vieläki miettimään, että oisko pitäny sittenki postata se... ehkä kysytään muiden mielipidettä? Kirjotin opiskeluihin liittyen alkuvuodesta esseen Irakin sodasta ja käytin lähteinä sota- ja kansainvälispoliittista kirjallisuutta. Jos joku haluaa lukea riippumatonta tekstiä Irakin sodasta ja siihen johtaneista syistä ja muutenkin keski-aasiasta, niin huutaa hep, niin postaan sen tähän... on muuten sitten pitkä teksti.
- Liittynyt
- 21.5.2004
- Viestejä
- 1 856
Tää on aika pitkä, mutten keksiny miten saisin sitä muutenkaan tänne pastettua. Okei, teksti on siis syntynyt siten, että olen lukenut aiheeseen liittyvää kirjallisuutta, tehnyt omia johtopäätöksiä -> ja siitä seuraa tää teksti. Itse olen samaa mieltä, ettei täysin riippumaton pysty olemaan, ennakko-oletukset vaikuttavat aina tietyssä määrin ajattelutapaan. Kuitenkin, tässä tapauksessa ne on mahdollisimman pitkälti pyritty jättämään pois, ja saamaan aikaan "tieteellistä tekstiä", eikä palopuhetta jonkun tietyn asian puolesta tai vastaan. Kuitenkin, lähestymistapa liittyy geopolitiikkaan, eli luonnonvaroista puhutaan poikkeuksellisen paljon, ja samalla sodan toiset, yhtä tärkeät näkökulmat ja seikat jäävät piiloon. Kirjoitus on huhtikuulta 2004. Lukekaa vain jos asia oikeasti kiinnostaa, toivon ettei mitään "yliopistohihhulointia" tai "sivistyssanoilla ja termeillä kikkailua", kiitos, olen kuitenkin oikeasti nähnyt tonkin eteen vaivaa. Saa lainata, jos mainitsee lähteet. ;)
Vuoden 2003 Irakin sota näytti kansainvälisen politiikan muodonmuutoksen 1990-luvulta, jolloin Irakin ja Yhdysvaltojen kriisi sai alkunsa Persianlahden sodan myötä. Yhdysvallat jätti 2003 keväällä YK:n turvallisuusneuvoston käsitykset Irakiin hyökkäämisen legitiimiydestä omaan arvoonsa ja selvitettyään Afganistanin sodan sotilaallisen puolen, siirsi joukkonsa Irakin rajoille. Itse sota kesti melko lyhyen aikaa, mutta kriisi miehittäjävallan ja irakilaisten välillä ei suinkaan ole vielä ohi. Keskityn esseessäni selvittämään niitä geostrategisia ja geopoliittisia syitä, joiden vuoksi Yhdysvallat koki välttämättömäksi lisätä läsnäoloaan Persianlahdella, ja laajemmin Keski-Aasiassa. Koska sodasta saatuja tietoja ei ole täysin luotettavasti vielä mistään saatavilla, käytän sodan lähdeaineistona kurssin luennoitsijoiden materiaalia, sekä kirjallisuutta geostrategiasta ja geopolitiikasta.
2. Yhdysvallat ja Euraasia – lyhyt historia
Keväällä 2003 käytyä Irakin sotaa tarkasteltaessa täytyy kiinnittää huomiota alueen pitkään historiaan, joka tuoreimmilta osiltaan liittyy ottomaanien valtakunnan vetäytymiseen ja brittimiehitykseen 1.maailmansodan jälkeen sekä siirtomaiden vapautusvaiheeseen 2.maailmasodan päätyttyä (Visuri 2003, 51). Juuri dekolonisaation myötä maailmalle ovat syntyneet suurimmat kriisipesäkkeet, joista yksi tai useampi sijaitsee juuri Persianlahden ja Keski-Aasian alueella.
Yhdysvaltain suhdetta Eurooppaan ja Aasiaan, sekä erityisesti Persianlahden alueeseen, täytyy tarkastella historiallisen kontekstin valossa. Yhdysvallat tuli mukaan Euroopan asioihin massiivisella sotavoimalla ensimmäisen kerran ensimmäisessä maailmansodassa. Siihen asti Euroopan valtiot olivat olleet maailmanpolitiikan keskeisimpiä vaikuttajia. Toisen maailmansodan päättymisen myötä oli selvää, että Yhdysvalloista ja Neuvostoliitosta tulisi keskeisimmät valtiot maailmanpolitiikkaan seuraaviksi vuosikymmeniksi. (Brzezinski 1997, 4-6.)
Vuonna 1991 tapahtuneen Neuvostoliiton luhistumisen myötä voidaan sanoa, että 50 vuotta kestänyt kylmä sota päättyi lopulta Yhdysvaltojen voittoon. Euroopan ja Aasian kartat oli kuitenkin tänä aikana myllätty perusteellisesti. Keski-Aasian valtioista Afganistan joutui Neuvostoliiton hyökkäyksen kohteeksi vuonna 1979. Yhdysvallat antoi samaan aikaan suoraa tukea afganistanilaisille miehitysvallan vastustajille ja toisaalta lisäsi voimakkaasti sotilaallista läsnäoloaan Persianlahden alueella. Syynä Yhdysvaltain toiminnalle oli, että se pyrki estämään neuvostoliittolaista poliittista ja sotilaallista siirtymistä etelään kohti Persianlahtea, jossa sijaitsi suuri osa Yhdysvaltain strategisista intresseistä. (Ibid., 7.)
Vuosina 1980–1988 käyty Iranin ja Irakin välinen sota oli 1900-luvun yksittäisistä sodista tuhoisimpia. Sodassa kuoli yli miljoona ihmistä, eivätkä Iranin ja Irakin välillä olleet kiistat selvinneet sodan myötä mitenkään. Kun shaahi oli vielä Iranin hallitsija, maa oli hyvissä väleissä Yhdysvaltojen kanssa, ja sen sotakalusto oli pitkälti Yhdysvaltalaista alkuperää. Iranin vallankumouksen myötä valtaan tullut hallinto taas oli syvästi Yhdysvaltalais-vastainen, eikä Yhdysvallat enää tukenut Irania, ainakaan sodan alussa. Erikoiseksi tilanteen tekee se, että Yhdysvallat alkoi tarjota avustustaan Irakille, kun se muutti sodan kuluessa Yhdysvaltalais-vastaista asennettaan lievemmäksi. Yhdysvallat tarjosi Irakille tiedustelutietoja, joita se hankki Saudi-Arabiassa sijaitsevistaan tukikohdistaan, sekä kannusti Ranskaa, jotta se antaisi ja myisi aseita ja muita tarvikkeita Irakille. Samaan aikaan Iran muutti myös asennettaan lievemmäksi Yhdysvaltoja kohtaan ja pian Yhdysvallat myikin Iranille aseita, vaikka julkisesti kannusti valtioita lopettamaan sodan. Aseista saadut varat ohjattiin nicaragualaisille oikeistosiiven taistelijoille, kontrille, jotka taistelivat Nicaraguan vasemmistohallitusta vastaan. Tämä Iran-kontra skandaali on hyvä esimerkki siitä toiminnasta mitä tapahtuu valtioiden julkisivujen takana. (Microsoft Encarta Reference Library 2004.)
Iranin ja Irakin välinen sota myös aiheutti osaltaan myöhemmän Persianlahden sodan. Irakin ja Iranin välisestä sodasta Irakille jäi vahvat sotavoimat, ja suuret velat arabimaille, mukaan lukien Kuwaitille. Irak perustelikin osaltaan hyökkäystä Kuwaitiin sillä, ettei öljyllä rikastunut naapurimaa ollut antanut anteeksi Irakin velkoja. (Microsoft Encarta Reference Library 2004.)
Yhdysvaltojen ja Irakin välinen konflikti sai alkunsa nykyisessä muodossaan elokuussa 1990 Irakin vallatessa Kuwaitin. Tuolloin oli seurauksena Persianlahden sota, jota käytiin kuusi viikkoa kevättalvella 1991. Sotaa seurasivat aselepo, tuhoisat kapinayritykset, jatkuvat joukkotuhoaseita koskevat kiistat ja niin kutsuttujen lentokieltoalueiden pommitukset. New Yorkiin ja Washingtoniin syyskuussa 2001 tehdyt terrori-iskut antoivat Yhdysvaltojen hallitukselle aiheen liittää ”Irakin kysymys” osaksi presidentti George W. Bushin julistamaa terrorismin vastaista sotaa. (Kosmopolis 2/2003, 51.) Ironista sikäli, sillä Pekka Visuri arvioi, että al-Qa’ida terroristiorganisaatio syntyi alun perin reaktiona Yhdysvaltojen läsnäololle Persianlahden alueella vuodesta 1991 eteenpäin.
Konflikti kärjistyi avoimeksi sodaksi 20.maaliskuuta 2003, kun Yhdysvaltojen johtama liittokunta aloitti laajamittaisen hyökkäyksen. Se johti kolmessa viikossa Bagdadin valtaamiseen ja siihen liittyen Saddam Husseinin ja koko Baath-puolueen hallinnon kukistamiseen. Vaikka varsinaiset sotatoimet laantuivat maan eri puolilla, voidaan vain arvailla, kuinka kauan epävakaata sodan jälkitilaa kestää. (Kosmopolis 2/2003, 51.)
3. Irakin sodan perusteluista
3.1 Bushin hallinnon perustelut sodan välttämättömyydelle
Bushin hallinto muodosti Irakin uhkakuvan kolmesta elementistä: Irakin joukkotuhoaseista, Irakin yhteyksistä al-Qa'idan terroristiverkostoon sekä Saddam Husseinin hirmuhallinnosta. Bushin hallinnon lausunnoissa viitattiin yhä useammin pahimman vaihtoehdon skenaarioon, jossa Irak ja al-Qa'ida lyöttäytyvät yhteen, edellinen antaa joukkotuhoaseitaan jälkimmäisen käyttöön ja tämä iskee Yhdysvaltoihin. Sellainen mahdollisuus täytyy torjua ennalta ehkäisevällä iskulla, hyväksytyn uuden sotilaallisen doktriinin mukaisesti. (Kosmopolis 2/2003, 4.)
Visuri toi luennolla ilmi, että Bushin hallinnon ”haukat” olisivat halunneet hyökätä Irakiin jo niinkin aikaisin, kuin alkuvuodesta 2001, mutta eivät saaneet vielä silloin agendalleen kannatusta. Tällöin oli jo kuitenkin käsitetty Yhdysvaltain läsnäolon lisäämisen välttämättömyys Persianlahden alueella ja Keski-Aasiassa. Syyskuun 11. päivän terrori-iskujen jälkeen tilanne muuttui. ”Haukat”, eli uuskonservatiivien kovan linjan edustajat halusivat käyttää heti tilannetta hyväkseen ja iskeä Irakiin. Siinä vaiheessa kuitenkin “Afganistan ensin” -linja hallinnon sisällä voitti, ja ulkoministeriö sai presidentin omalle linjalleen. Iskua Afganistaniin voitiin perustella taliban-hallinnon Osama bin Ladenille ja al-Qaida- verkostolle suomalla tuella ja oikeudellisesti myös YK:n turvallisuusneuvoston aiemmilla Afganistania koskevilla päätöslauselmilla.
Visurin mukaan Afganistanin sodan päättymisen jälkeen kohteeksi otettiin kuitenkin Irak. Jotta tuleva sota sitä vastaan olisi saatu näyttämään oikeutetulta, aloitettiin massiivinen mielipiteiden muokkaus. Sota piti saada näyttämään luontevalta jatkolta terrorismin vastaisessa sodassa. Siksi kampanjassa keskeiselle sijalle nostettiin Irakin muodostama uhka naapureilleen, koko Lähi-idän alueelle sekä Washingtonissa Yhdysvalloille ja Lontoossa Iso-Britannialle.
Bushin ja Blairin hallinnot rakensivat kuukausien ajan kuvaa Irakin muodostamasta uhasta, sen joukkotuhoaseista ja terrorismiyhteyksistä, ja onnistuivat tällä politiikallaan taivuttamaan kongressin ja parlamentin enemmistöt, samoin kuin kansalaistensa enemmistöt – mutta eivät YK:n turvallisuusneuvoston enemmistöä eivätkä maailman valtioiden enemmistöä – hyväksymään sodan Irakia vastaan. (Kosmopolis 2/2003, 4.)
3.2 Perusteluiden vedenpitävyys
Niin kuin tiedetään, yli vuoden mittaisen intensiivisen etsimisen jälkeenkään ei ole löydetty näyttöä Irakin joukkotuhoaseista – ei kemiallisista, ei biologisista eikä ydinaseista – eikä Saddam Husseinin hallinnon yhteyksistä al-Qa'idaan. Nämä keskeiset perustelut sodalle ovat siis tähänastisen näytön perusteella osoittautuneet kestämättömiksi. Lisääntyvää näyttöä on siitä, miten vääristeleviä ja liioittelevia tietoja rakennettiin, useiden raporttien mukaan sekä Yhdysvalloissa että Iso-Britanniassa tiedustelupalvelujen huolellisemmista arvioista ja varoituksista välittämättä. Jopa Bushin hallinnon johtohahmot ovat myöntäneet liioittelun sotaa koskevissa kysymyksissä, mm. Irakin väitetystä uraanin ostosta. Liioittelu kulminoitui erityisesti väitteeseen Irakin valmiudesta saada jo lähitulevaisuudessa käyttöön ydinaseita sekä väitteeseen Irakin 45 minuutin iskuvalmiudesta, mahdollisesti kemiallisin tai biologisin asein. (Ibid., 4-5.) Lisäksi väitettiin, että Irakilla olisi liikuteltavia bioasekeskuksia, joista käsin bioaseita olisi voitu tuottaa ja käyttää. Nämä väitteet ovat perusteettomia ja poliittisesti motivoituja, mutta tarpeellisia luotaessa kuvaa välittömästä uhasta (Ibid., 5).
YK:lle annettiin tehtävä jäljittää Irakin joukkotuhoaseet, koska niiden tai niitä koskevien ohjelmien löytyminen osoittaisi Irakin rikkoneen Kuwaitin sodan jälkeen hyväksyttyjä turvallisuusneuvoston päätöslauselmia, ja sitä kautta oikeuttaisi sodan Irakia vastaan. Tehtävä näytti sikäli perustellulta, että ennen vuosikymmen aikaisemmin käytyä sotaa Irakilla oli ollut ydinaseohjelma, sillä oli ollut kemiallisia aseita, joita se oli myös käyttänyt, ja sillä oli myös ollut biologisia aseita koskeva ohjelma. Mitään näistä joukkotuhoaseista ei ole löytynyt, vaikka sodan alkamisesta on kulunut jo yli vuosi. Arvoituksena pysyy, miksi Irak ei prosessin alkuvaiheissa osoittanut parempaa yhteistyövalmiutta tai miksi se ei pystynyt toimittamaan luotettavasti rekisteröityjä tietoja biologisten ja kemiallisten aseidensa hävittämisestä, kun se järjestäytyneenä valtiona muutoin tallensi kaikki muut tietonsa huolellisesti. Irakin toimittama monituhatsivuinen selvitys joukkotuhoaseista ei tyydyttänyt ainakaan Yhdysvaltoja ennen sotaa. (Ibid., 5.) Selityksenä arvoitukseen voi olla, että Saddam Husseinin pidätyksen myötä, on tullut ilmi, ettei hän uskonut Yhdysvaltojen todella hyökkäävän Irakiin, koska sillä ei ollut YK:n mandaattia.
3.3 Sodan todellisista motiiveista
Kun sodalle esitetyt perustelut olivat liioiteltuja tai vääristeltyjä ja tiedetty sellaisiksi jo ennen sotaa, mitkä sitten olivat “todelliset” motiivit? Unto Vesan mukaan Irakin sodassa ja monissa muissakin sodissa meillä on edessämme valikoima erilaisia selittäviä tekijöitä: materiaalisia ja ei-materiaalisia sekä niiden yhdistelmiä. Edellisistä Irakin tapauksessa öljy on useimmin arvailtu motiivi. Irakin öljyn merkitys maailmantaloudessa, amerikkalaisten ja brittiläisten yritysten pureutuminen Irakiin tai vaikkapa niinkin pieni yksityiskohta kuin amerikkalaisten joukkojen tarjoama suojaus Irakin öljyministeriön rakennukselle Bagdadissa samanaikaisesti kun kaikkia muita ministeriöitä ja julkisia rakennuksia sallittiin ryöstettävän, tarjoutuvat evidenssiksi materiaaliselle tulkinnalle. Tarjolla on myös se mahdollisuus, että Bushin ja Blairin hallitukset ja uuskonservatiivit sotapolitiikallaan tavoittelevat sitä mitä sanovatkin: vapauden, demokratian ja ihmisoikeuksien edistämistä. Tällöin kritiikin kohteeksi ei asettuisikaan motiivien aitous, vaan kyse olisi toimintatavan järkevyydestä: voidaanko sodalla ja miehityksellä yleensäkään tai edes tässä tapauksessa edistää vapautta, demokratiaa ja ihmisoikeuksia? Näihin edellä mainittuihin seikkoihin enempää kantaa ottamatta, voimme ottaa käsittelyyn geostrategiset ja geopoliittiset selitykset. Ne korostavat Irakin, ja erityisesti Persianlahden alueen sekä sen luonnonvarojen hallinnan merkitystä Yhdysvalloille Lähi- tai Keski-idän tai Etelä-Aasian hallitsemisen kannalta. (Ibid., 6-7.)
Visurin mukaan Yhdysvaltain monimutkainen ulko-, sisä-, ja talouspoliittinen tilanne oli parhaiten ratkaistavissa suoraviivaisella toiminnalla, eli nopealla hyökkäyksellä Irakia vastaan. Yhdysvalloissa uskottiin, että se voisi ratkaista koko Lähi-idän tilanteen, ennen kaikkea Israelin ja palestiinalaisten välisen konfliktin, Yhdysvalloille edullisella tavalla sekä heijastua laajemminkin maailmantilanteeseen. Yhdysvaltojen valta kansainvälisessä politiikassa kasvaisi entisestään, eikä sen tarvitsisi sitoutua päätöksenteossa YK:n kaltaisiin, vaikeasta hallinnoitaviin järjestöihin. (Visuri 2002, 67.) Se, miksi julkisuudessa ei puhuta esimerkiksi Yhdysvaltain raaka-ainevarojen turvaamisesta ja Yhdysvaltain geostrategisten imperatiivien ajamisesta Persianlahdella, liittyy olennaisesti sodan oikeuttamiseen ja legitimiteettiin. Yhdysvallat ei olisi saanut suuren yleisön kannatusta sodalle näiden asioiden korostamisella, vaan sen täytyi keskittyä väestölle tärkeisiin asioihin kuten joukkotuhoaseiden muodostamaan uhkaan Yhdysvalloille ja Israelille, Saddamin hirmuhallinnon kukistamiseen ja terrorismin vastaiseen sotaan, joka alkoi terrori-iskuista, jotka olivat vaatineet useiden tuhansien yhdysvaltain kansalaisten hengen 11.9.2001. Kuten aiemmin on todettu, nämä perustelut purivat suurimpaan osaan yhdysvaltalaisia, mukaan lukien Yhdysvaltain kongressin ja senaatin jäsenet. Tämä riitti ”haukoille” sodan aloittamiseksi Irakia vastaan.
4. Geostrategia ja geopolitiikka
Visurin mukaan geopolitiikassa korostetaan maantieteen määräävää vaikutusta poliittisiin päätöksiin (Visuri 1997, 160). Geopolitiikka tarkastelee alueen (useimmiten valtion) voimavarojen käyttökelpoisuutta poliittisiin tarkoituksiin ja toisaalta poliittisten keinojen käyttöä voimavarojen hankkimiseksi ja hyödyntämiseksi. Kassisessa geopolitiikassa pienemmistä alueista saatuja kokemuksia muutettiin suoraan globaaleiksi ja kehitettiin uusien suuralueiden hallintaa kuvaavia iskulauseita, joilla perusteltiin poliittisia päätöksiä ja ideologioita. Usein geopolitiikka on kelvannut välineeksi imperialististen tavoitteiden ajamisessa. (Ibid., 164.) Geopolitiikan valtavirran kiinnostuksen kohteena on edelleen maailmanlaajuinen kehitys. Sitä on mahdollista hahmottaa erilaisilla skenaarioilla, jotka perustuvat vaihtoehtoisiin käsityksiin eri kehitysmahdollisuuksista. Lähtökohtana pidetään sitä olettamusta, että valtakilpailu ei ole kadonnut kylmän sodan päättymisen myötä, mutta se muuttaa muotoaan ja välineitään. Monissa uuden geopolitiikan ennusteissa hahmotellaan maailman jakautumista kolmeen suureen taloudellis-poliittiseen valtapiiriin: Yhdysvaltojen, läntisen Euroopan ja Itä-Aasian (Kiinan ja Japanin) hallitsemiin ja keskenään kilpaileviin suuralueisiin. Myös sivilisaatiopohjainen jakautuminen arvioidaan lähitulevaisuudessa entistä tärkeämmäksi. (Ibid., 171)
Geostrategia voidaan määritellä strategian maantieteellisiksi perusteiksi. Tällöin on painotettu yleensä sotilasstrategisia tekijöitä ja lähennytty sotilasmaantieteen alaa. Geostrategia on ymmärrettävissä myös geopolitiikan strategiseksi soveltamiseksi käytäntöön. (Ibid., 165.) Samaan viittaa myös Brzezinski, kun hän määrittelee geostrategian geopoliittisten intressien hallinnaksi (Brzezinski 1997, 31). Keski-Aasiassa ja Persianlahdella käydyt sodat 1980- ja 1990-luvuilla palauttivat mielenkiintoa geostrategisiin kysymyksiin. Yhdysvalloissa tutkittiin huolellisesti mahdollisuuksia reagoida Persianlahden öljyvaroja koskeviin uhkiin Neuvostoliiton miehittäessä Afganistanin vuoden 1979 lopulla. Yksi Yhdysvaltojen vastauksista oli Lounais-Aasian voimaryhmän (Central Command) perustaminen valmiiksi suojaamaan Persianlahtea ja erityisesti Saudi-Arabiaa. Sen suunnitelmat toimeenpantiin Irakin hyökättyä Kuwaitiin elokuussa 1990, jonka seurauksena oli Persianlahden sota. Yhdysvalloissa suuri strateginen kysymys koskee Tyynenmeren alueen kehitystä ja suhteellista tärkeyttä. Vietnamin sodan jälkeen Kaakkois-Aasia väistyi pohdinnoissa taka-alalle, mutta jo 1980-luvulla Japanin ja Kiinan kasvava voima haastoi Yhdysvaltojen strategian suunnittelijat uudelleenarviointeihin, joissa Neuvostoliiton merkityksen todettiin suhteellisesti heikkenevän. Kylmän sodan päätyttyä Yhdysvalloissa on tunnettu tarvetta tehostaa kaakkoisen Aasian, erityisesti Kiinan, ja Tyynenmeren alueen kehityksen seurantaa ja valmistautumista reagoimaan myös asevoimin. Naton ja Euroopan unionin laajennushankkeet itään ja etelään ovat myös luonteeltaan geopoliittisia ja geostrategisia toimia, vaikka niiden perustelut olisivatkin lähinnä ”vakauspolitiikan” ja talouden alalta. Tällöin joudutaan ottamaan huomioon, miten Venäjä ja muslimimaailma reagoivat tähän kehitykseen. (Visuri 1997., 179.)
5. Euraasia - ”suuri shakkilauta”
5.1 Euraasia – suurvaltojen temmellyskenttä
Zbigniew Brzezinski on laatinut Euraasiasta mielenkiintoisen hahmottelun ”suurena shakkilautana.” Brzezinski näkee Euraasian hallinnan Yhdysvaltain ulkopolitiikalle keskeisenä. Hänen mukaansa Yhdysvaltain läsnäolo on Euraasian valtioille tärkeää, koska se pitää Euraasiassa alueen olot vakaana. Jos Yhdysvallat vetäytyisi alueelta äkkinäisesti, seurauksena olisi monissa maissa epävakaat olot, ja mahdollisesti anarkia. Yhdysvalloille Euraasia on tärkeä, koska sieltä löytyvät sen tärkeimmät kauppakumppanit sekä raaka-ainevarat. Yksin Keski-Aasiassa sijaitsee kaksi kolmasosaa maailman kaikista öljy- ja maakaasuvarannoista. Toisaalta, alueelta löytyvät myös Yhdysvaltain pahimmat kilpailijavaltiot niin politiikassa kuin taloudessa. Jos Euraasia olisi poliittisesti yhtenäinen, Yhdysvaltain hegemonia olisi Brzezinskin mukaan vakavasti uhattuna. Euraasia onkin kuvaannollisesti suuri shakkilauta, jossa suurvallat tekevät siirtojaan. (Brzezinski 1997, 30–31.)
Brzezinski jakaa Euraasian pohjoiseen, eteläiseen, itäiseen ja läntiseen osaan. Itäisellä osalla Brzezinski tarkoittaa Kiinaa, pohjoisella entisen Neuvostoliiton aluetta, kun taas eteläisessä ja läntisessä osassa on monia ”avainpelaajia”, joilla on erilaisia resursseja. Etelässä näitä ovat Irak, Iran, Turkki sekä Lähi-idän valtiot. Lännessä ”avainpelaajia” taas ovat kaikki suuret teollisuusmaat, kuten Ranska ja Saksa. Hänen mukaansa olisi Yhdysvaltain etujen mukaista, että entisen Neuvostoliiton valtiot, kuten Puola ja Baltian maat, liittyisivät Euroopan läntiseen piiriin. Näin siksi, että Länsi-Eurooppa suhtautuu myönteisemmin Yhdysvaltioihin kuin Venäjä, ja tästä koituisi Yhdysvalloille strategisia etuja. Euraasian eteläisestä osasta ei Brzezinskin mukaan saa löytyä yhtäkään suurta ”avainpelaajaa”, kuten Irania tai Turkkia, koska tällainen valtio voisi ottaa luonnonvaroiltaan rikkaan alueen hallintaansa. (Ibid., 34–35.)
Brzezinski näkee, että Euraasia on kokonaisuudessaan liian suuri Yhdysvalloille suoraan hallittavaksi. Lisäksi ”liiallinen demokratia” Amerikan mantereella aiheuttaa sen, ettei Yhdysvallat pysty olemaan täysin autokraattinen myöskään Euraasiassa. Tämä rajoittaa erityisesti sen sotilaallista toimintaa siellä. Liian suuri puolustusbudjetti ja ammattisotilaiden kuolemat aiheuttavat hallaa imperiumin toiminnalle moraalisen vastarinnan muodossa kotimaassa. Lisäksi kylmän sodan päättymisen jälkeen on ollut nähtävissä, että amerikkalaiset eivät kaipaa valtionsa levittäytymistä laajemmalle. Jotkut tahot jopa vaativat, että Yhdysvallat luopuu osasta suvereniteettiaan. (Ibid., 36.) Viimeaikainen kehitys kuitenkin näyttäisi, että moraalinen vastarinta ja omien sotilaiden kuoleminen ovat sivuseikkoja energia- ja raaka-ainevaroista käydyssä kamppailussa.
Sotilaallinen voimankäyttö on siis kuitenkin vaikeutunut ajan saatossa entisestään. Clintonin ollessa Yhdysvaltain presidentti, taloudelliset riippuvuussuhteet valtioiden välillä pakottivat luopumaan suorasta uhkailusta. Näin ollen, diplomatia, koalitioiden rakentaminen, yhteistyö ja omien intressien tarkka ajaminen ovat päässeet avainasemaan geostrategiseen voimankäyttöön. (Ibid., 36.) Tämä kaikki kuitenkin muuttui Bushin hallinnon ja syyskuun 11.päivän terrori-iskujen myötä. Voimapolitiikka näyttäytyi maailmalle ensin yleisemmin hyväksytyn Afganistanin sodan myötä ja sen jälkeen erittäin kiistanalaisen Irakin sodan myötä.
Brzezinskin mukaan maantieteellinen sijainti on ensisijainen asia, jonka kautta valtio alkaa arvioida ulkoisia uhkiaan ja mahdollisuuksiaan. Sotilaallisen, poliittisen ja taloudellisen voimakkuuden määrä vaikuttaa siihen, kuinka kauas valtion on mahdollista ylettää vaikutusvaltaansa. (Ibid., 39.)
5.2 Raaka-ainevarat suurvaltapolitiikan keskipisteessä
Kamppailu raaka-ainevaroista sekä niiden hallitsemiseksi tärkeistä liikennereiteistä ei suinkaan ole päättynyt, vaikka strategisten raaka-aineiden tärkeysluettelo elääkin jatkuvasti. Öljyn ja maakaasun asema ykkösluokan strategisena raaka-aineena ei kuitenkaan ole horjumassa, vaan energian hyvä saatavuus on ehdoton edellytys suurvallan aseman saavuttamiselle. Sen varmistamiseksi monet maat ovat valmiit tarvittaessa kamppailuun jopa asevoimin, jos talouspoliittiset keinot eivät riitä. (Kylkirauta 4/2003, 29.) Visurin mukaan syksyn 2001 terrori-iskuista kärjistyneessä kriisissä tärkeänä taustatekijänä on koko ajan arvioitu olevan geopoliittinen kamppailu vaikutusvallasta Lähi-idässä ja Aasiassa. Sen keskeisenä kysymyksenä on energiavarojen merkitys maailmanpolitiikassa ja erityisesti suurvaltasuhteissa. Maailman energiavaroista pääosa sijaitsee muslimimaissa Persianlahden alueella. On hyviä perusteita määrittää Saudi-Arabia meneillään olevan konfliktin keskeiseksi alueeksi. Siihen verrattuna Afganistan sekä Israelin ja palestiinalaisten välinen konflikti ovat sivunäyttämöitä. Persianlahti ei kuitenkaan ole ainoa näyttämä Keski-Aasiassa, vaan Kaspianmeren energiavarat ovat tulleet myös kasvavan mielenkiinnon kohteeksi. (Visuri 2002, 46–47.)
Geopoliittisen valtapelin kohteeksi ovat joutuneet nyt erityisesti energiavarat Kaspianmeren alueella ja siitä itään aina Hindukush-vuoriston reunoille. Energia raaka-ainelähteiden kartoittaminen ja käytötönsaannin varmistaminen vaativat mittavia investointeja, joihin liittyvät taloudelliset ja poliittiset riskit ovat suuria. Maiden sisäpoliittiset tilanteet ovat erittäin epäselviä, sillä maiden hallitukset ja liikemiehet kilpailuttavat ulkovaltoja ja kansainvälisiä yrityksiä voittojen ja lahjusten kasvattamisen toivossa. Lisäksi alueen maat kilpailevat toisiaan vastaan, mikä luonnonvarojen epätasaisesta jakautumisesta aiheutuvien ongelmien ohella on tuntuvasti lisännyt koko alueen epävakautta. (Ibid., 73.)
Vaikka Jimmy Carter oli yksi suurimmista Irakin sodan vastustajista, on ironista, että tammikuun 23. päivänä 1980 presidentti Jimmy Carter antoi nimensä ”Carterin doktriinille”, politiikalle jonka mukaan Yhdysvallat ei saa antaa yhdenkään maan päästä sellaiseen asemaan, jossa se uhkaa Persianlahden öljyn vapaata virtaa Yhdysvaltoihin.
5.3 Suuren shakkilaudan pelinappulat
Brzezinskin mukaan Yhdysvallat on tällä hetkellä shakkilaudan kuningas, eli kansainvälinen hegemoninen valtio, mutta kaikki tämä saattaa muuttua, jos Euraasiasta löytyy vastapuolen kuningas, eli tarpeeksi voimakas valtio tai valtioliitto, joka pystyy haastamaan Yhdysvallat. Yhdysvalloilla on poikkeava asema suhteessa Euraasian valtioihin, koska se ei ole osa niitä. Se, onko asia haitta vai hyöty, jää Brzezinskin mukaan nähtäväksi. Mahdollisten kilpailijoiden tunnistamiseksi Yhdysvaltojen tulee Brzezinskin mukaan analysoida Euraasian valtioiden toimintaa, jotta se löytää sieltä sellaiset aktiiviset ja dynaamiset valtiot, jotka voivat suoraan aiheuttaa haittaa Yhdysvalloille, sekä sellaiset passiiviset valtiot, jotka voivat toimia katalyytteinä aktiivisten valtioiden muutokselle. Geostrategiassa hegemoniselle valtiolle on siis tärkeää, että vasallit eivät ala sotia keskenään, verovelvolliset tuntevat itsensä suojatuiksi eivätkä barbaarit pääse muodostamaan liittoa. (Ibid., 39–40.) Yhdysvallat näytti vuoden 2001 loppupuolella löytäneen ”pahan akselin”, johon kuuluneista valtioista kaksi joutui seuraavaksi tulilinjalle: Ensiksi Afganistan ja sitten Irak.
Brzezinski lukee Ranskan, Saksan, Venäjän, Kiinan ja Intian suuriksi ja aktiiviksi ”avainpelaajiksi”, joihin Yhdysvaltojen tulee kiinnittää erikoishuomiota. Passiivisia pelaajia ovat Iso-Britannia, Japani, Indonesia, Ukraina, Azerbaidzhan, Etelä-Korea, Turkki ja Iran. Erityisesti Saksa ja Ranska, sekä niiden ajama Euroopan yhdentymisprosessi ei sovi Yhdysvaltain suunnitelmiin. EU:n myötä saadaan entisiä Neuvostotasavaltoja lännen piiriin, mutta toisaalta syntyy edellä mainittua poliittista yhdentymistä, joka ei ole Yhdysvalloille edullista, koska ne joutuvat määrittämään suhteensa suhteessa toiseen suurvaltaan tai valtioliittoon, eivätkä yksittäisiin pikkuvaltioihin. (Ibid., 41.) Erittäin paljon Yhdysvaltojen suhdetta EU:hun on kiristänyt Galileo satelliittipaikannusjärjestelmä, joka on yhdysvaltalaisen GPS:n haastaja. Yhdysvaltojen mukaan Galileo-järjestelmää voivat pahimmassa tapauksessa käyttää terroristit mannertenvälisen ohjuksen ohjaamiseen Yhdysvaltoihin. Yhdysvallat onkin vaatinut, että sillä tulee olla viimekädessä mahdollisuus pimentää Galileo-järjestelmä. Yhdysvallat on tottunut satelliittipaikannuksen hallitsemiseen yksinoikeudella, sillä esimerkiksi Kosovon sodan alussa Yhdysvallat pimensi koko GPS:n Kosovon alueella muilta kuin Nato-joukoilta, jotta operaatio sujui, kuten Yhdysvallat oli sen suunnitellut.
Sotilaallinen voimankäyttö on vaikeutunut ajan saatossa entisestään. Taloudelliset riippuvuussuhteet valtioiden välillä pakottavat luopumaan suorasta uhkailusta. Näin ollen, diplomatia, koalitioiden rakentaminen, yhteistyö ja omien intressien tarkka ajaminen ovat päässeet avainasemaan geostrategiseen voimankäyttöön. (Brzezinski 1997., 36.)
Ukrainan Brzezinski näkee tärkeänä pelaajana Euraasian suuressa shakkipelissä. 52 miljoonaa ihmistä, Venäjän naapurivaltiostatus ja suuret luonnonvarat tekevät siitä mielenkiintoisen kohdemaan Yhdysvalloille. Azerbaidzhan on geopoliittisesti kriittisessä asemassa, koska sillä on suuret luonnonvarat. Se toimii eräänlaisena korkkina Kaspianmeren alueen ja Keski-Aasian rikkauksille. Nämä valtiot ovat erittäin houkuttelevia Venäjälle juuri luonnonvarojensa vuoksi. Turkki ja Iran hyödyntävät Venäjän aseman heikentymistä ja alkavat hiljalleen hyökätä Kaspianmeren alueen apajille. Molemmilla valtioilla on kuitenkin huomattavia sisäisiä ongelmia, ja ne eivät tämän vuoksi voi Brzezinskin mukaan vaikuttaa suuriin muutoksiin alueella. Turkki on kuitenkin tärkeä valtio alueelle, koska se tasapainottaa Mustanmeren aluetta, on vastakohtana Venäjälle Kaukasuksella, toimii muslimifundamentalistien vastapainona ja on Naton eteläinen kiinnepiste. Iran hallitsee Persianlahden alueen eteläistä rantaviivaa ja huolimatta Yhdysvaltalais-vastaisuudestaan, toimii raja-aitana Venäjän toimille Persianlahden alueella, jotka uhkaisivat Yhdysvaltojen intressejä. (Ibid., 46–47.)
Yhdysvallat on vaikeassa asemassa ulkopolitiikkansa kanssa, kun on kyse Venäjästä. Toisaalta on tärkeää, että Venäjä saadaan demokratisoitua ja integroitua jossain määrin osaksi Eurooppaa. Mutta tulisiko Venäjän kuitenkaan olla osa EU:ta tai Natoa? Jos Venäjä saa suurvalta-asemansa takaisin, niin kuin nyt on vahvasti tapahtumassa Putinin myötä, alkaako se jälleen voimakkaan kilpailun luonnonvaroista, erityisesti Kaspianmeren ja Persianlahden alueella? (Ibid., 52.) Visurin mukaan euraasialaisuudessa korostetaan Venäjän aasialaisia intressejä ja valtakunnan monikansallista luonnetta. Kylmän sodan päätyttyä ja Neuvostoliiton hajottua Venäjä on maantieteellisesti entistä selvemmin Aasiaan painottunut, joten se pitäisi ottaa ulkopoliittisen orientaation lähtökohdaksi. Lisäksi tähän valintaan on vaikuttamassa Aasian kasvava merkitys maailmantaloudessa. Uusi euraasialaisuus korostaakin entistä enemmän taloudellisia intressejä ja yhteistoimintaa ulkopolitiikassa. Voimavarojen osalta Venäjä ei ole lähelläkään Neuvostoliittoa. Geopoliittinen mielenkiinto kohdistuu paljolti siihen, kuinka Venäjä kykenee hyödyntämään erityisesti Keski-Aasian suuria raaka-aine ja energiavaroja. (Visuri 1997., 173–174.) Kaspianmeren pohjassa piilevien energiavarojen jako on ollut kiistojen kohteena Neuvostoliiton hajoamisesta saakka. Tshetshenian sodassa on paljolti ollut kysymys öljyvarojen hallinnasta, ei niinkään kääpiövaltion itsenäistymisen aiheuttamasta uhasta Venäjälle. Ajoittain jopa välikohtausten asteelle kärjistyneitä kiistoja Kaspianmeren talousvyöhykkeiden jaosta on yritetty ratkaista neuvotteluin, mutta laihoin tuloksin. Alueellinen kilpailu energiavarojen hallinnasta siis jatkuu. (Visuri 2002, 77.)
Iranin tärkeä geostrateginen asema, mittavat energiavarat ja suhteellisen suuri väestö tekevät maasta merkittävän tekijän Lähi-idän ja Lounais-Aasian tilannekehitykseen. Varsinkin Iranin ydinvoimalaohjelma on huolestuttanut Yhdysvaltoja, ja se onkin tehnyt selväksi ettei aio jatkaa ulkopolitiikan ”pehmeiden menetelmien” käyttöä Irakia vastaan. (Ibid., 59–60.)
Turkin strateginen arvo Yhdysvaltojen kannalta on nyt suhteellisesti yhtä suuri kuin kylmän sodan aikana, mutta siihen liittyy myös paljon epävarmuustekijöitä. Talous horjuu ja maan sisällä eri ryhmittymät haluavat eri asioita: Taloudelliset vaikuttajat haluaisivat EU jäsenyyden kun taas kansalliset ja islamistiset ryhmät korostavat Turkin aasialaisuutta ja muslimimaailman suhteiden tärkeyttä. (Ibid., 60.)
Saudi-Arabian kehityskin on Yhdysvaltojen kannalta huolestuttavaa, sillä Persianlahden sodan seurauksena maan talous on mennyt alamäkeä ja se onkin ollut omiaan ruokkimaan sisäpoliittista tyytymättömyyttä ja amerikkalaisvastaisuutta. Yhdysvallat on alkanut siirtää sotilaallisia laitoksia ja materiaalivarantoja Saudi-Arabiasta Qatariin, koska saudeja ei pidetä enää missään nimessä luotettavina liittolaisina. (Ibid. 58.)
Juuri nämä valtiot yhdessä muiden Persianlahden alueen valtioiden kanssa muodostavat yhden geopoliittisesti tulenaran alueen: Keski-Aasian. Alue, joka ulottuu Mustaltamereltä aina Kiinan läntisimpään provinssiin asti, on 400 miljoonan ihmisen koti ja 25 valtion territorio. Suurin osa näistä valtioista ja niiden ihmisistä on heterogeenisiä niin etnisesti kuin uskonnollisesti, eikä yksikään poliittisesti täysin vakaa. Osa niistä on hankkimassa tai omaa jo ydinaseita. Tämä suuri alue, jota repivät erilaiset vihamielisyydet ja ympäröivät kilpailevat valtiot, on todennäköisesti tulevaisuuden yksi suuri taistelukenttä. Alueelle iskevät todennäköisesti niin valtioiden väliset konfliktit kuin myös etniset ja uskonnolliset konfliktit. Intian suhde Pakistaniin tulee vaikuttamaan alueen tasapainoisuuteen suuresti: Myönteisesti, jos se toimii Pakistanin hillitsijänä, tai negatiivisesti jos se yrittää ajaa intressejään voimakkaasti suhteessa Pakistaniin. Turkin ja Iranin suhteet ovat samassa tilassa, molemmilla on mahdollisuus toimia joko tilannetta tasapainottavasti tai järkyttävästi. Näiden ongelmien seurauksena, alueesta tulee vaikeasti integroitava kansainväliseen yhteisöön. Lisäksi se vaikuttaa haitallisesti Persianlahden alueeseen, ja erityisesti Yhdysvaltojen intresseihin siellä. Brzezinski ennustaa että alueesta tulee vaikeampi kriisi kuin entisestä Jugoslavian alueesta. (Brzezinski 1997., 52–53.) Viimeaikaiset terrori-iskut Tashkentissa, Uzbekistanin pääkaupungissa, ovat uusin esimerkki Keski-Aasian epävakaudesta. Näiden terrori-iskujen vuoksi Uzbekistanissakin on tällä hetkellä Yhdysvaltain armeijan joukkoja taistelemassa Washingtonin johtamaa terrorismin vastaista sotaa. (Helsingin Sanomat, 1.4.2004.) Brzezinski ennusti 1997, että radikaalit islamin edustajat tulevat olemaan ongelma Yhdysvalloille, koska he omaavat uskonnollisen vihan amerikkalaista elämäntyyliä kohtaan. Jos he vielä osaavat hyödyntää Israelin ja palestiinalaisten välisen konfliktin, voivat he aiheuttaa vakavankin vaaran Yhdysvaltojen alueellisille intresseille, erityisesti Perisianlahden alueella. Brzezinski huomioi, että radikaalit islamin edustajat voisivat hyödyntää terrorismia agendansa ajamiseen. Brzezinski huomauttaa, että koska radikaalin islamin edustajilla ei ole omaa yhtenäistä valtiotaan, he ilmaisevat vihansa erinäisin väkivaltaisin menetelmin. Brzezinski korostaa, että Keski-Aasian kriisissä Yhdysvaltojen tulee käyttää ensisijassa ”pehmeitä menetelmiä” ja turvautua voimatoimiin vasta jos jokin toinen valtio pyrkii hegemoniaan tai meinaa vajota anarkiaan. (Brzezinski 1997., 52–54, 125–130.)
Kiinan kehittyminen suurvallaksi muuttaa myös alueen kehitystä. Jos Kiinasta tulee demokraattinen ja sen markkinat vapautetaan, olisi se Yhdysvalloille edullisin asema. Jos Kiina kuitenkin säilyy autokraattisena ja jatkaa sotavoimien ja taloudellisen vallan lisäämistään, saattaa se muodostaa Yhdysvalloille ongelman. Vaarallisin tilanne olisi, jos Kiina, Venäjä ja Iran muodostavat Yhdysvaltain vastaisen koalition, tavoitteena puskea Yhdysvallat pois Euraasiasta. (Ibid., 55.)
6. Päätelmät Yhdysvaltain geostrategiasta Persianlahdella
Geostrategia ja geopolitiikka ovat erittäin vaikeasti tulkittavia asioita, koska suuri osa niihin vaikuttaneista asioista on salaisia tai niitä tahallaan vääristellään. Irakin sotaan vaikuttaneita syitä on varmasti lukuisia, joista osa ei välttämättä koskaan tule julkisuuteen. Puolueetontakin tietoa asiasta kuitenkin on: Irakissa ja sen välittömässä läheisyydessä on kaksi kolmasosaa maailman öljy- ja maakaasuvarannoista ja lisäksi Irak sijaitsee strategisesti tärkeässä paikassa suhteessa Brzezinskin nimeämiin Euraasian aktiivisiin ja passiivisiin ”avainpelaajiin”. Geostrategisesti tulkittuna, Yhdysvallat siis halusi kasvattaa vaikutusvaltaansa Euraasiassa, ja erityisesti Keski-Aasiassa, jotta Euraasiasta ei pääse nousemaan esiin yhtään valtiota, joka voisi haastaa Yhdysvaltojen hegemonian ja vaarantaa Yhdysvaltojen öljyn saannin alueelta, niin sanotulla ”energia-aseella” uhaten. Kuitenkin, Venäjä on saanut jälleen otteen maailmanpolitiikasta Putinin rautaisen käskytyksen myötä, ja Kiina lisää panoksiaan Keski-Aasian alueella. EU:n integraatio laajenee ja syvenee ja EU onkin jo nyt Yhdysvaltain pahimpia kilpailijoita. Lisäksi islamilaiset ja kansalliset vapautusliikkeet pyrkivät ajamaan erityisesti amerikkalaiset pois Persianlahden alueelta ja siinä yhteydessä kaatamaan lännen kanssa liittoutuneet hallitukset. Mutta ryhtyykö kukaan edellä mainituista valtioista haastamaan tosissaan Yhdysvaltoja suuressa kilpailussa raaka-ainevaroista, on avainkysymys. Keski-Aasiassa sijaitsevat raaka-ainevarat houkuttelevat kaikkia, mutta menetyksetkin saattavat olla suuria.
Yhdysvaltain johtamien Nato-joukkojen painopistettä ollaan siirtämässä Keski-Aasiaan nyt kun Itä-Euroopan pahimmat konfliktit on saatu pitkälti ratkaistua. Keski-Aasia on jo nyt paha kriisipesäke, ja se vain pahenee päivä päivältä. Afganistanin ongelmat eivät tulleet ratkaistuksi, vaikka Taliban hallinto syrjäytettiin, sillä sen tilalle tulivat paikalliset sotapäälliköt. Irakia uhkaa Saddamin syrjäyttämisen myötä sisällissota shiiojen ja sunnien välillä, sekä mahdollinen vastarinta miehittäjäjoukkoja vastaan. Vaikka Irakin sota oli merkittävä tapaus yksinään, vielä merkittävämpää on se mitä Keski-Aasian kriisipesäkkeessä tulee tapahtumaan lähivuosina ja miten suurvallat tulevat tapahtumiin reagoimaan. Alkavatko suurvallat vetää yhtä köyttä ongelmien ratkaisemiseksi vai kiihtyykö kamppailu strategisista intresseistä edelleen? Onko Keski-Aasia tie rauhaan vai aina pahenevaan kamppailuun?
Vuoden 2003 Irakin sota näytti kansainvälisen politiikan muodonmuutoksen 1990-luvulta, jolloin Irakin ja Yhdysvaltojen kriisi sai alkunsa Persianlahden sodan myötä. Yhdysvallat jätti 2003 keväällä YK:n turvallisuusneuvoston käsitykset Irakiin hyökkäämisen legitiimiydestä omaan arvoonsa ja selvitettyään Afganistanin sodan sotilaallisen puolen, siirsi joukkonsa Irakin rajoille. Itse sota kesti melko lyhyen aikaa, mutta kriisi miehittäjävallan ja irakilaisten välillä ei suinkaan ole vielä ohi. Keskityn esseessäni selvittämään niitä geostrategisia ja geopoliittisia syitä, joiden vuoksi Yhdysvallat koki välttämättömäksi lisätä läsnäoloaan Persianlahdella, ja laajemmin Keski-Aasiassa. Koska sodasta saatuja tietoja ei ole täysin luotettavasti vielä mistään saatavilla, käytän sodan lähdeaineistona kurssin luennoitsijoiden materiaalia, sekä kirjallisuutta geostrategiasta ja geopolitiikasta.
2. Yhdysvallat ja Euraasia – lyhyt historia
Keväällä 2003 käytyä Irakin sotaa tarkasteltaessa täytyy kiinnittää huomiota alueen pitkään historiaan, joka tuoreimmilta osiltaan liittyy ottomaanien valtakunnan vetäytymiseen ja brittimiehitykseen 1.maailmansodan jälkeen sekä siirtomaiden vapautusvaiheeseen 2.maailmasodan päätyttyä (Visuri 2003, 51). Juuri dekolonisaation myötä maailmalle ovat syntyneet suurimmat kriisipesäkkeet, joista yksi tai useampi sijaitsee juuri Persianlahden ja Keski-Aasian alueella.
Yhdysvaltain suhdetta Eurooppaan ja Aasiaan, sekä erityisesti Persianlahden alueeseen, täytyy tarkastella historiallisen kontekstin valossa. Yhdysvallat tuli mukaan Euroopan asioihin massiivisella sotavoimalla ensimmäisen kerran ensimmäisessä maailmansodassa. Siihen asti Euroopan valtiot olivat olleet maailmanpolitiikan keskeisimpiä vaikuttajia. Toisen maailmansodan päättymisen myötä oli selvää, että Yhdysvalloista ja Neuvostoliitosta tulisi keskeisimmät valtiot maailmanpolitiikkaan seuraaviksi vuosikymmeniksi. (Brzezinski 1997, 4-6.)
Vuonna 1991 tapahtuneen Neuvostoliiton luhistumisen myötä voidaan sanoa, että 50 vuotta kestänyt kylmä sota päättyi lopulta Yhdysvaltojen voittoon. Euroopan ja Aasian kartat oli kuitenkin tänä aikana myllätty perusteellisesti. Keski-Aasian valtioista Afganistan joutui Neuvostoliiton hyökkäyksen kohteeksi vuonna 1979. Yhdysvallat antoi samaan aikaan suoraa tukea afganistanilaisille miehitysvallan vastustajille ja toisaalta lisäsi voimakkaasti sotilaallista läsnäoloaan Persianlahden alueella. Syynä Yhdysvaltain toiminnalle oli, että se pyrki estämään neuvostoliittolaista poliittista ja sotilaallista siirtymistä etelään kohti Persianlahtea, jossa sijaitsi suuri osa Yhdysvaltain strategisista intresseistä. (Ibid., 7.)
Vuosina 1980–1988 käyty Iranin ja Irakin välinen sota oli 1900-luvun yksittäisistä sodista tuhoisimpia. Sodassa kuoli yli miljoona ihmistä, eivätkä Iranin ja Irakin välillä olleet kiistat selvinneet sodan myötä mitenkään. Kun shaahi oli vielä Iranin hallitsija, maa oli hyvissä väleissä Yhdysvaltojen kanssa, ja sen sotakalusto oli pitkälti Yhdysvaltalaista alkuperää. Iranin vallankumouksen myötä valtaan tullut hallinto taas oli syvästi Yhdysvaltalais-vastainen, eikä Yhdysvallat enää tukenut Irania, ainakaan sodan alussa. Erikoiseksi tilanteen tekee se, että Yhdysvallat alkoi tarjota avustustaan Irakille, kun se muutti sodan kuluessa Yhdysvaltalais-vastaista asennettaan lievemmäksi. Yhdysvallat tarjosi Irakille tiedustelutietoja, joita se hankki Saudi-Arabiassa sijaitsevistaan tukikohdistaan, sekä kannusti Ranskaa, jotta se antaisi ja myisi aseita ja muita tarvikkeita Irakille. Samaan aikaan Iran muutti myös asennettaan lievemmäksi Yhdysvaltoja kohtaan ja pian Yhdysvallat myikin Iranille aseita, vaikka julkisesti kannusti valtioita lopettamaan sodan. Aseista saadut varat ohjattiin nicaragualaisille oikeistosiiven taistelijoille, kontrille, jotka taistelivat Nicaraguan vasemmistohallitusta vastaan. Tämä Iran-kontra skandaali on hyvä esimerkki siitä toiminnasta mitä tapahtuu valtioiden julkisivujen takana. (Microsoft Encarta Reference Library 2004.)
Iranin ja Irakin välinen sota myös aiheutti osaltaan myöhemmän Persianlahden sodan. Irakin ja Iranin välisestä sodasta Irakille jäi vahvat sotavoimat, ja suuret velat arabimaille, mukaan lukien Kuwaitille. Irak perustelikin osaltaan hyökkäystä Kuwaitiin sillä, ettei öljyllä rikastunut naapurimaa ollut antanut anteeksi Irakin velkoja. (Microsoft Encarta Reference Library 2004.)
Yhdysvaltojen ja Irakin välinen konflikti sai alkunsa nykyisessä muodossaan elokuussa 1990 Irakin vallatessa Kuwaitin. Tuolloin oli seurauksena Persianlahden sota, jota käytiin kuusi viikkoa kevättalvella 1991. Sotaa seurasivat aselepo, tuhoisat kapinayritykset, jatkuvat joukkotuhoaseita koskevat kiistat ja niin kutsuttujen lentokieltoalueiden pommitukset. New Yorkiin ja Washingtoniin syyskuussa 2001 tehdyt terrori-iskut antoivat Yhdysvaltojen hallitukselle aiheen liittää ”Irakin kysymys” osaksi presidentti George W. Bushin julistamaa terrorismin vastaista sotaa. (Kosmopolis 2/2003, 51.) Ironista sikäli, sillä Pekka Visuri arvioi, että al-Qa’ida terroristiorganisaatio syntyi alun perin reaktiona Yhdysvaltojen läsnäololle Persianlahden alueella vuodesta 1991 eteenpäin.
Konflikti kärjistyi avoimeksi sodaksi 20.maaliskuuta 2003, kun Yhdysvaltojen johtama liittokunta aloitti laajamittaisen hyökkäyksen. Se johti kolmessa viikossa Bagdadin valtaamiseen ja siihen liittyen Saddam Husseinin ja koko Baath-puolueen hallinnon kukistamiseen. Vaikka varsinaiset sotatoimet laantuivat maan eri puolilla, voidaan vain arvailla, kuinka kauan epävakaata sodan jälkitilaa kestää. (Kosmopolis 2/2003, 51.)
3. Irakin sodan perusteluista
3.1 Bushin hallinnon perustelut sodan välttämättömyydelle
Bushin hallinto muodosti Irakin uhkakuvan kolmesta elementistä: Irakin joukkotuhoaseista, Irakin yhteyksistä al-Qa'idan terroristiverkostoon sekä Saddam Husseinin hirmuhallinnosta. Bushin hallinnon lausunnoissa viitattiin yhä useammin pahimman vaihtoehdon skenaarioon, jossa Irak ja al-Qa'ida lyöttäytyvät yhteen, edellinen antaa joukkotuhoaseitaan jälkimmäisen käyttöön ja tämä iskee Yhdysvaltoihin. Sellainen mahdollisuus täytyy torjua ennalta ehkäisevällä iskulla, hyväksytyn uuden sotilaallisen doktriinin mukaisesti. (Kosmopolis 2/2003, 4.)
Visuri toi luennolla ilmi, että Bushin hallinnon ”haukat” olisivat halunneet hyökätä Irakiin jo niinkin aikaisin, kuin alkuvuodesta 2001, mutta eivät saaneet vielä silloin agendalleen kannatusta. Tällöin oli jo kuitenkin käsitetty Yhdysvaltain läsnäolon lisäämisen välttämättömyys Persianlahden alueella ja Keski-Aasiassa. Syyskuun 11. päivän terrori-iskujen jälkeen tilanne muuttui. ”Haukat”, eli uuskonservatiivien kovan linjan edustajat halusivat käyttää heti tilannetta hyväkseen ja iskeä Irakiin. Siinä vaiheessa kuitenkin “Afganistan ensin” -linja hallinnon sisällä voitti, ja ulkoministeriö sai presidentin omalle linjalleen. Iskua Afganistaniin voitiin perustella taliban-hallinnon Osama bin Ladenille ja al-Qaida- verkostolle suomalla tuella ja oikeudellisesti myös YK:n turvallisuusneuvoston aiemmilla Afganistania koskevilla päätöslauselmilla.
Visurin mukaan Afganistanin sodan päättymisen jälkeen kohteeksi otettiin kuitenkin Irak. Jotta tuleva sota sitä vastaan olisi saatu näyttämään oikeutetulta, aloitettiin massiivinen mielipiteiden muokkaus. Sota piti saada näyttämään luontevalta jatkolta terrorismin vastaisessa sodassa. Siksi kampanjassa keskeiselle sijalle nostettiin Irakin muodostama uhka naapureilleen, koko Lähi-idän alueelle sekä Washingtonissa Yhdysvalloille ja Lontoossa Iso-Britannialle.
Bushin ja Blairin hallinnot rakensivat kuukausien ajan kuvaa Irakin muodostamasta uhasta, sen joukkotuhoaseista ja terrorismiyhteyksistä, ja onnistuivat tällä politiikallaan taivuttamaan kongressin ja parlamentin enemmistöt, samoin kuin kansalaistensa enemmistöt – mutta eivät YK:n turvallisuusneuvoston enemmistöä eivätkä maailman valtioiden enemmistöä – hyväksymään sodan Irakia vastaan. (Kosmopolis 2/2003, 4.)
3.2 Perusteluiden vedenpitävyys
Niin kuin tiedetään, yli vuoden mittaisen intensiivisen etsimisen jälkeenkään ei ole löydetty näyttöä Irakin joukkotuhoaseista – ei kemiallisista, ei biologisista eikä ydinaseista – eikä Saddam Husseinin hallinnon yhteyksistä al-Qa'idaan. Nämä keskeiset perustelut sodalle ovat siis tähänastisen näytön perusteella osoittautuneet kestämättömiksi. Lisääntyvää näyttöä on siitä, miten vääristeleviä ja liioittelevia tietoja rakennettiin, useiden raporttien mukaan sekä Yhdysvalloissa että Iso-Britanniassa tiedustelupalvelujen huolellisemmista arvioista ja varoituksista välittämättä. Jopa Bushin hallinnon johtohahmot ovat myöntäneet liioittelun sotaa koskevissa kysymyksissä, mm. Irakin väitetystä uraanin ostosta. Liioittelu kulminoitui erityisesti väitteeseen Irakin valmiudesta saada jo lähitulevaisuudessa käyttöön ydinaseita sekä väitteeseen Irakin 45 minuutin iskuvalmiudesta, mahdollisesti kemiallisin tai biologisin asein. (Ibid., 4-5.) Lisäksi väitettiin, että Irakilla olisi liikuteltavia bioasekeskuksia, joista käsin bioaseita olisi voitu tuottaa ja käyttää. Nämä väitteet ovat perusteettomia ja poliittisesti motivoituja, mutta tarpeellisia luotaessa kuvaa välittömästä uhasta (Ibid., 5).
YK:lle annettiin tehtävä jäljittää Irakin joukkotuhoaseet, koska niiden tai niitä koskevien ohjelmien löytyminen osoittaisi Irakin rikkoneen Kuwaitin sodan jälkeen hyväksyttyjä turvallisuusneuvoston päätöslauselmia, ja sitä kautta oikeuttaisi sodan Irakia vastaan. Tehtävä näytti sikäli perustellulta, että ennen vuosikymmen aikaisemmin käytyä sotaa Irakilla oli ollut ydinaseohjelma, sillä oli ollut kemiallisia aseita, joita se oli myös käyttänyt, ja sillä oli myös ollut biologisia aseita koskeva ohjelma. Mitään näistä joukkotuhoaseista ei ole löytynyt, vaikka sodan alkamisesta on kulunut jo yli vuosi. Arvoituksena pysyy, miksi Irak ei prosessin alkuvaiheissa osoittanut parempaa yhteistyövalmiutta tai miksi se ei pystynyt toimittamaan luotettavasti rekisteröityjä tietoja biologisten ja kemiallisten aseidensa hävittämisestä, kun se järjestäytyneenä valtiona muutoin tallensi kaikki muut tietonsa huolellisesti. Irakin toimittama monituhatsivuinen selvitys joukkotuhoaseista ei tyydyttänyt ainakaan Yhdysvaltoja ennen sotaa. (Ibid., 5.) Selityksenä arvoitukseen voi olla, että Saddam Husseinin pidätyksen myötä, on tullut ilmi, ettei hän uskonut Yhdysvaltojen todella hyökkäävän Irakiin, koska sillä ei ollut YK:n mandaattia.
3.3 Sodan todellisista motiiveista
Kun sodalle esitetyt perustelut olivat liioiteltuja tai vääristeltyjä ja tiedetty sellaisiksi jo ennen sotaa, mitkä sitten olivat “todelliset” motiivit? Unto Vesan mukaan Irakin sodassa ja monissa muissakin sodissa meillä on edessämme valikoima erilaisia selittäviä tekijöitä: materiaalisia ja ei-materiaalisia sekä niiden yhdistelmiä. Edellisistä Irakin tapauksessa öljy on useimmin arvailtu motiivi. Irakin öljyn merkitys maailmantaloudessa, amerikkalaisten ja brittiläisten yritysten pureutuminen Irakiin tai vaikkapa niinkin pieni yksityiskohta kuin amerikkalaisten joukkojen tarjoama suojaus Irakin öljyministeriön rakennukselle Bagdadissa samanaikaisesti kun kaikkia muita ministeriöitä ja julkisia rakennuksia sallittiin ryöstettävän, tarjoutuvat evidenssiksi materiaaliselle tulkinnalle. Tarjolla on myös se mahdollisuus, että Bushin ja Blairin hallitukset ja uuskonservatiivit sotapolitiikallaan tavoittelevat sitä mitä sanovatkin: vapauden, demokratian ja ihmisoikeuksien edistämistä. Tällöin kritiikin kohteeksi ei asettuisikaan motiivien aitous, vaan kyse olisi toimintatavan järkevyydestä: voidaanko sodalla ja miehityksellä yleensäkään tai edes tässä tapauksessa edistää vapautta, demokratiaa ja ihmisoikeuksia? Näihin edellä mainittuihin seikkoihin enempää kantaa ottamatta, voimme ottaa käsittelyyn geostrategiset ja geopoliittiset selitykset. Ne korostavat Irakin, ja erityisesti Persianlahden alueen sekä sen luonnonvarojen hallinnan merkitystä Yhdysvalloille Lähi- tai Keski-idän tai Etelä-Aasian hallitsemisen kannalta. (Ibid., 6-7.)
Visurin mukaan Yhdysvaltain monimutkainen ulko-, sisä-, ja talouspoliittinen tilanne oli parhaiten ratkaistavissa suoraviivaisella toiminnalla, eli nopealla hyökkäyksellä Irakia vastaan. Yhdysvalloissa uskottiin, että se voisi ratkaista koko Lähi-idän tilanteen, ennen kaikkea Israelin ja palestiinalaisten välisen konfliktin, Yhdysvalloille edullisella tavalla sekä heijastua laajemminkin maailmantilanteeseen. Yhdysvaltojen valta kansainvälisessä politiikassa kasvaisi entisestään, eikä sen tarvitsisi sitoutua päätöksenteossa YK:n kaltaisiin, vaikeasta hallinnoitaviin järjestöihin. (Visuri 2002, 67.) Se, miksi julkisuudessa ei puhuta esimerkiksi Yhdysvaltain raaka-ainevarojen turvaamisesta ja Yhdysvaltain geostrategisten imperatiivien ajamisesta Persianlahdella, liittyy olennaisesti sodan oikeuttamiseen ja legitimiteettiin. Yhdysvallat ei olisi saanut suuren yleisön kannatusta sodalle näiden asioiden korostamisella, vaan sen täytyi keskittyä väestölle tärkeisiin asioihin kuten joukkotuhoaseiden muodostamaan uhkaan Yhdysvalloille ja Israelille, Saddamin hirmuhallinnon kukistamiseen ja terrorismin vastaiseen sotaan, joka alkoi terrori-iskuista, jotka olivat vaatineet useiden tuhansien yhdysvaltain kansalaisten hengen 11.9.2001. Kuten aiemmin on todettu, nämä perustelut purivat suurimpaan osaan yhdysvaltalaisia, mukaan lukien Yhdysvaltain kongressin ja senaatin jäsenet. Tämä riitti ”haukoille” sodan aloittamiseksi Irakia vastaan.
4. Geostrategia ja geopolitiikka
Visurin mukaan geopolitiikassa korostetaan maantieteen määräävää vaikutusta poliittisiin päätöksiin (Visuri 1997, 160). Geopolitiikka tarkastelee alueen (useimmiten valtion) voimavarojen käyttökelpoisuutta poliittisiin tarkoituksiin ja toisaalta poliittisten keinojen käyttöä voimavarojen hankkimiseksi ja hyödyntämiseksi. Kassisessa geopolitiikassa pienemmistä alueista saatuja kokemuksia muutettiin suoraan globaaleiksi ja kehitettiin uusien suuralueiden hallintaa kuvaavia iskulauseita, joilla perusteltiin poliittisia päätöksiä ja ideologioita. Usein geopolitiikka on kelvannut välineeksi imperialististen tavoitteiden ajamisessa. (Ibid., 164.) Geopolitiikan valtavirran kiinnostuksen kohteena on edelleen maailmanlaajuinen kehitys. Sitä on mahdollista hahmottaa erilaisilla skenaarioilla, jotka perustuvat vaihtoehtoisiin käsityksiin eri kehitysmahdollisuuksista. Lähtökohtana pidetään sitä olettamusta, että valtakilpailu ei ole kadonnut kylmän sodan päättymisen myötä, mutta se muuttaa muotoaan ja välineitään. Monissa uuden geopolitiikan ennusteissa hahmotellaan maailman jakautumista kolmeen suureen taloudellis-poliittiseen valtapiiriin: Yhdysvaltojen, läntisen Euroopan ja Itä-Aasian (Kiinan ja Japanin) hallitsemiin ja keskenään kilpaileviin suuralueisiin. Myös sivilisaatiopohjainen jakautuminen arvioidaan lähitulevaisuudessa entistä tärkeämmäksi. (Ibid., 171)
Geostrategia voidaan määritellä strategian maantieteellisiksi perusteiksi. Tällöin on painotettu yleensä sotilasstrategisia tekijöitä ja lähennytty sotilasmaantieteen alaa. Geostrategia on ymmärrettävissä myös geopolitiikan strategiseksi soveltamiseksi käytäntöön. (Ibid., 165.) Samaan viittaa myös Brzezinski, kun hän määrittelee geostrategian geopoliittisten intressien hallinnaksi (Brzezinski 1997, 31). Keski-Aasiassa ja Persianlahdella käydyt sodat 1980- ja 1990-luvuilla palauttivat mielenkiintoa geostrategisiin kysymyksiin. Yhdysvalloissa tutkittiin huolellisesti mahdollisuuksia reagoida Persianlahden öljyvaroja koskeviin uhkiin Neuvostoliiton miehittäessä Afganistanin vuoden 1979 lopulla. Yksi Yhdysvaltojen vastauksista oli Lounais-Aasian voimaryhmän (Central Command) perustaminen valmiiksi suojaamaan Persianlahtea ja erityisesti Saudi-Arabiaa. Sen suunnitelmat toimeenpantiin Irakin hyökättyä Kuwaitiin elokuussa 1990, jonka seurauksena oli Persianlahden sota. Yhdysvalloissa suuri strateginen kysymys koskee Tyynenmeren alueen kehitystä ja suhteellista tärkeyttä. Vietnamin sodan jälkeen Kaakkois-Aasia väistyi pohdinnoissa taka-alalle, mutta jo 1980-luvulla Japanin ja Kiinan kasvava voima haastoi Yhdysvaltojen strategian suunnittelijat uudelleenarviointeihin, joissa Neuvostoliiton merkityksen todettiin suhteellisesti heikkenevän. Kylmän sodan päätyttyä Yhdysvalloissa on tunnettu tarvetta tehostaa kaakkoisen Aasian, erityisesti Kiinan, ja Tyynenmeren alueen kehityksen seurantaa ja valmistautumista reagoimaan myös asevoimin. Naton ja Euroopan unionin laajennushankkeet itään ja etelään ovat myös luonteeltaan geopoliittisia ja geostrategisia toimia, vaikka niiden perustelut olisivatkin lähinnä ”vakauspolitiikan” ja talouden alalta. Tällöin joudutaan ottamaan huomioon, miten Venäjä ja muslimimaailma reagoivat tähän kehitykseen. (Visuri 1997., 179.)
5. Euraasia - ”suuri shakkilauta”
5.1 Euraasia – suurvaltojen temmellyskenttä
Zbigniew Brzezinski on laatinut Euraasiasta mielenkiintoisen hahmottelun ”suurena shakkilautana.” Brzezinski näkee Euraasian hallinnan Yhdysvaltain ulkopolitiikalle keskeisenä. Hänen mukaansa Yhdysvaltain läsnäolo on Euraasian valtioille tärkeää, koska se pitää Euraasiassa alueen olot vakaana. Jos Yhdysvallat vetäytyisi alueelta äkkinäisesti, seurauksena olisi monissa maissa epävakaat olot, ja mahdollisesti anarkia. Yhdysvalloille Euraasia on tärkeä, koska sieltä löytyvät sen tärkeimmät kauppakumppanit sekä raaka-ainevarat. Yksin Keski-Aasiassa sijaitsee kaksi kolmasosaa maailman kaikista öljy- ja maakaasuvarannoista. Toisaalta, alueelta löytyvät myös Yhdysvaltain pahimmat kilpailijavaltiot niin politiikassa kuin taloudessa. Jos Euraasia olisi poliittisesti yhtenäinen, Yhdysvaltain hegemonia olisi Brzezinskin mukaan vakavasti uhattuna. Euraasia onkin kuvaannollisesti suuri shakkilauta, jossa suurvallat tekevät siirtojaan. (Brzezinski 1997, 30–31.)
Brzezinski jakaa Euraasian pohjoiseen, eteläiseen, itäiseen ja läntiseen osaan. Itäisellä osalla Brzezinski tarkoittaa Kiinaa, pohjoisella entisen Neuvostoliiton aluetta, kun taas eteläisessä ja läntisessä osassa on monia ”avainpelaajia”, joilla on erilaisia resursseja. Etelässä näitä ovat Irak, Iran, Turkki sekä Lähi-idän valtiot. Lännessä ”avainpelaajia” taas ovat kaikki suuret teollisuusmaat, kuten Ranska ja Saksa. Hänen mukaansa olisi Yhdysvaltain etujen mukaista, että entisen Neuvostoliiton valtiot, kuten Puola ja Baltian maat, liittyisivät Euroopan läntiseen piiriin. Näin siksi, että Länsi-Eurooppa suhtautuu myönteisemmin Yhdysvaltioihin kuin Venäjä, ja tästä koituisi Yhdysvalloille strategisia etuja. Euraasian eteläisestä osasta ei Brzezinskin mukaan saa löytyä yhtäkään suurta ”avainpelaajaa”, kuten Irania tai Turkkia, koska tällainen valtio voisi ottaa luonnonvaroiltaan rikkaan alueen hallintaansa. (Ibid., 34–35.)
Brzezinski näkee, että Euraasia on kokonaisuudessaan liian suuri Yhdysvalloille suoraan hallittavaksi. Lisäksi ”liiallinen demokratia” Amerikan mantereella aiheuttaa sen, ettei Yhdysvallat pysty olemaan täysin autokraattinen myöskään Euraasiassa. Tämä rajoittaa erityisesti sen sotilaallista toimintaa siellä. Liian suuri puolustusbudjetti ja ammattisotilaiden kuolemat aiheuttavat hallaa imperiumin toiminnalle moraalisen vastarinnan muodossa kotimaassa. Lisäksi kylmän sodan päättymisen jälkeen on ollut nähtävissä, että amerikkalaiset eivät kaipaa valtionsa levittäytymistä laajemmalle. Jotkut tahot jopa vaativat, että Yhdysvallat luopuu osasta suvereniteettiaan. (Ibid., 36.) Viimeaikainen kehitys kuitenkin näyttäisi, että moraalinen vastarinta ja omien sotilaiden kuoleminen ovat sivuseikkoja energia- ja raaka-ainevaroista käydyssä kamppailussa.
Sotilaallinen voimankäyttö on siis kuitenkin vaikeutunut ajan saatossa entisestään. Clintonin ollessa Yhdysvaltain presidentti, taloudelliset riippuvuussuhteet valtioiden välillä pakottivat luopumaan suorasta uhkailusta. Näin ollen, diplomatia, koalitioiden rakentaminen, yhteistyö ja omien intressien tarkka ajaminen ovat päässeet avainasemaan geostrategiseen voimankäyttöön. (Ibid., 36.) Tämä kaikki kuitenkin muuttui Bushin hallinnon ja syyskuun 11.päivän terrori-iskujen myötä. Voimapolitiikka näyttäytyi maailmalle ensin yleisemmin hyväksytyn Afganistanin sodan myötä ja sen jälkeen erittäin kiistanalaisen Irakin sodan myötä.
Brzezinskin mukaan maantieteellinen sijainti on ensisijainen asia, jonka kautta valtio alkaa arvioida ulkoisia uhkiaan ja mahdollisuuksiaan. Sotilaallisen, poliittisen ja taloudellisen voimakkuuden määrä vaikuttaa siihen, kuinka kauas valtion on mahdollista ylettää vaikutusvaltaansa. (Ibid., 39.)
5.2 Raaka-ainevarat suurvaltapolitiikan keskipisteessä
Kamppailu raaka-ainevaroista sekä niiden hallitsemiseksi tärkeistä liikennereiteistä ei suinkaan ole päättynyt, vaikka strategisten raaka-aineiden tärkeysluettelo elääkin jatkuvasti. Öljyn ja maakaasun asema ykkösluokan strategisena raaka-aineena ei kuitenkaan ole horjumassa, vaan energian hyvä saatavuus on ehdoton edellytys suurvallan aseman saavuttamiselle. Sen varmistamiseksi monet maat ovat valmiit tarvittaessa kamppailuun jopa asevoimin, jos talouspoliittiset keinot eivät riitä. (Kylkirauta 4/2003, 29.) Visurin mukaan syksyn 2001 terrori-iskuista kärjistyneessä kriisissä tärkeänä taustatekijänä on koko ajan arvioitu olevan geopoliittinen kamppailu vaikutusvallasta Lähi-idässä ja Aasiassa. Sen keskeisenä kysymyksenä on energiavarojen merkitys maailmanpolitiikassa ja erityisesti suurvaltasuhteissa. Maailman energiavaroista pääosa sijaitsee muslimimaissa Persianlahden alueella. On hyviä perusteita määrittää Saudi-Arabia meneillään olevan konfliktin keskeiseksi alueeksi. Siihen verrattuna Afganistan sekä Israelin ja palestiinalaisten välinen konflikti ovat sivunäyttämöitä. Persianlahti ei kuitenkaan ole ainoa näyttämä Keski-Aasiassa, vaan Kaspianmeren energiavarat ovat tulleet myös kasvavan mielenkiinnon kohteeksi. (Visuri 2002, 46–47.)
Geopoliittisen valtapelin kohteeksi ovat joutuneet nyt erityisesti energiavarat Kaspianmeren alueella ja siitä itään aina Hindukush-vuoriston reunoille. Energia raaka-ainelähteiden kartoittaminen ja käytötönsaannin varmistaminen vaativat mittavia investointeja, joihin liittyvät taloudelliset ja poliittiset riskit ovat suuria. Maiden sisäpoliittiset tilanteet ovat erittäin epäselviä, sillä maiden hallitukset ja liikemiehet kilpailuttavat ulkovaltoja ja kansainvälisiä yrityksiä voittojen ja lahjusten kasvattamisen toivossa. Lisäksi alueen maat kilpailevat toisiaan vastaan, mikä luonnonvarojen epätasaisesta jakautumisesta aiheutuvien ongelmien ohella on tuntuvasti lisännyt koko alueen epävakautta. (Ibid., 73.)
Vaikka Jimmy Carter oli yksi suurimmista Irakin sodan vastustajista, on ironista, että tammikuun 23. päivänä 1980 presidentti Jimmy Carter antoi nimensä ”Carterin doktriinille”, politiikalle jonka mukaan Yhdysvallat ei saa antaa yhdenkään maan päästä sellaiseen asemaan, jossa se uhkaa Persianlahden öljyn vapaata virtaa Yhdysvaltoihin.
5.3 Suuren shakkilaudan pelinappulat
Brzezinskin mukaan Yhdysvallat on tällä hetkellä shakkilaudan kuningas, eli kansainvälinen hegemoninen valtio, mutta kaikki tämä saattaa muuttua, jos Euraasiasta löytyy vastapuolen kuningas, eli tarpeeksi voimakas valtio tai valtioliitto, joka pystyy haastamaan Yhdysvallat. Yhdysvalloilla on poikkeava asema suhteessa Euraasian valtioihin, koska se ei ole osa niitä. Se, onko asia haitta vai hyöty, jää Brzezinskin mukaan nähtäväksi. Mahdollisten kilpailijoiden tunnistamiseksi Yhdysvaltojen tulee Brzezinskin mukaan analysoida Euraasian valtioiden toimintaa, jotta se löytää sieltä sellaiset aktiiviset ja dynaamiset valtiot, jotka voivat suoraan aiheuttaa haittaa Yhdysvalloille, sekä sellaiset passiiviset valtiot, jotka voivat toimia katalyytteinä aktiivisten valtioiden muutokselle. Geostrategiassa hegemoniselle valtiolle on siis tärkeää, että vasallit eivät ala sotia keskenään, verovelvolliset tuntevat itsensä suojatuiksi eivätkä barbaarit pääse muodostamaan liittoa. (Ibid., 39–40.) Yhdysvallat näytti vuoden 2001 loppupuolella löytäneen ”pahan akselin”, johon kuuluneista valtioista kaksi joutui seuraavaksi tulilinjalle: Ensiksi Afganistan ja sitten Irak.
Brzezinski lukee Ranskan, Saksan, Venäjän, Kiinan ja Intian suuriksi ja aktiiviksi ”avainpelaajiksi”, joihin Yhdysvaltojen tulee kiinnittää erikoishuomiota. Passiivisia pelaajia ovat Iso-Britannia, Japani, Indonesia, Ukraina, Azerbaidzhan, Etelä-Korea, Turkki ja Iran. Erityisesti Saksa ja Ranska, sekä niiden ajama Euroopan yhdentymisprosessi ei sovi Yhdysvaltain suunnitelmiin. EU:n myötä saadaan entisiä Neuvostotasavaltoja lännen piiriin, mutta toisaalta syntyy edellä mainittua poliittista yhdentymistä, joka ei ole Yhdysvalloille edullista, koska ne joutuvat määrittämään suhteensa suhteessa toiseen suurvaltaan tai valtioliittoon, eivätkä yksittäisiin pikkuvaltioihin. (Ibid., 41.) Erittäin paljon Yhdysvaltojen suhdetta EU:hun on kiristänyt Galileo satelliittipaikannusjärjestelmä, joka on yhdysvaltalaisen GPS:n haastaja. Yhdysvaltojen mukaan Galileo-järjestelmää voivat pahimmassa tapauksessa käyttää terroristit mannertenvälisen ohjuksen ohjaamiseen Yhdysvaltoihin. Yhdysvallat onkin vaatinut, että sillä tulee olla viimekädessä mahdollisuus pimentää Galileo-järjestelmä. Yhdysvallat on tottunut satelliittipaikannuksen hallitsemiseen yksinoikeudella, sillä esimerkiksi Kosovon sodan alussa Yhdysvallat pimensi koko GPS:n Kosovon alueella muilta kuin Nato-joukoilta, jotta operaatio sujui, kuten Yhdysvallat oli sen suunnitellut.
Sotilaallinen voimankäyttö on vaikeutunut ajan saatossa entisestään. Taloudelliset riippuvuussuhteet valtioiden välillä pakottavat luopumaan suorasta uhkailusta. Näin ollen, diplomatia, koalitioiden rakentaminen, yhteistyö ja omien intressien tarkka ajaminen ovat päässeet avainasemaan geostrategiseen voimankäyttöön. (Brzezinski 1997., 36.)
Ukrainan Brzezinski näkee tärkeänä pelaajana Euraasian suuressa shakkipelissä. 52 miljoonaa ihmistä, Venäjän naapurivaltiostatus ja suuret luonnonvarat tekevät siitä mielenkiintoisen kohdemaan Yhdysvalloille. Azerbaidzhan on geopoliittisesti kriittisessä asemassa, koska sillä on suuret luonnonvarat. Se toimii eräänlaisena korkkina Kaspianmeren alueen ja Keski-Aasian rikkauksille. Nämä valtiot ovat erittäin houkuttelevia Venäjälle juuri luonnonvarojensa vuoksi. Turkki ja Iran hyödyntävät Venäjän aseman heikentymistä ja alkavat hiljalleen hyökätä Kaspianmeren alueen apajille. Molemmilla valtioilla on kuitenkin huomattavia sisäisiä ongelmia, ja ne eivät tämän vuoksi voi Brzezinskin mukaan vaikuttaa suuriin muutoksiin alueella. Turkki on kuitenkin tärkeä valtio alueelle, koska se tasapainottaa Mustanmeren aluetta, on vastakohtana Venäjälle Kaukasuksella, toimii muslimifundamentalistien vastapainona ja on Naton eteläinen kiinnepiste. Iran hallitsee Persianlahden alueen eteläistä rantaviivaa ja huolimatta Yhdysvaltalais-vastaisuudestaan, toimii raja-aitana Venäjän toimille Persianlahden alueella, jotka uhkaisivat Yhdysvaltojen intressejä. (Ibid., 46–47.)
Yhdysvallat on vaikeassa asemassa ulkopolitiikkansa kanssa, kun on kyse Venäjästä. Toisaalta on tärkeää, että Venäjä saadaan demokratisoitua ja integroitua jossain määrin osaksi Eurooppaa. Mutta tulisiko Venäjän kuitenkaan olla osa EU:ta tai Natoa? Jos Venäjä saa suurvalta-asemansa takaisin, niin kuin nyt on vahvasti tapahtumassa Putinin myötä, alkaako se jälleen voimakkaan kilpailun luonnonvaroista, erityisesti Kaspianmeren ja Persianlahden alueella? (Ibid., 52.) Visurin mukaan euraasialaisuudessa korostetaan Venäjän aasialaisia intressejä ja valtakunnan monikansallista luonnetta. Kylmän sodan päätyttyä ja Neuvostoliiton hajottua Venäjä on maantieteellisesti entistä selvemmin Aasiaan painottunut, joten se pitäisi ottaa ulkopoliittisen orientaation lähtökohdaksi. Lisäksi tähän valintaan on vaikuttamassa Aasian kasvava merkitys maailmantaloudessa. Uusi euraasialaisuus korostaakin entistä enemmän taloudellisia intressejä ja yhteistoimintaa ulkopolitiikassa. Voimavarojen osalta Venäjä ei ole lähelläkään Neuvostoliittoa. Geopoliittinen mielenkiinto kohdistuu paljolti siihen, kuinka Venäjä kykenee hyödyntämään erityisesti Keski-Aasian suuria raaka-aine ja energiavaroja. (Visuri 1997., 173–174.) Kaspianmeren pohjassa piilevien energiavarojen jako on ollut kiistojen kohteena Neuvostoliiton hajoamisesta saakka. Tshetshenian sodassa on paljolti ollut kysymys öljyvarojen hallinnasta, ei niinkään kääpiövaltion itsenäistymisen aiheuttamasta uhasta Venäjälle. Ajoittain jopa välikohtausten asteelle kärjistyneitä kiistoja Kaspianmeren talousvyöhykkeiden jaosta on yritetty ratkaista neuvotteluin, mutta laihoin tuloksin. Alueellinen kilpailu energiavarojen hallinnasta siis jatkuu. (Visuri 2002, 77.)
Iranin tärkeä geostrateginen asema, mittavat energiavarat ja suhteellisen suuri väestö tekevät maasta merkittävän tekijän Lähi-idän ja Lounais-Aasian tilannekehitykseen. Varsinkin Iranin ydinvoimalaohjelma on huolestuttanut Yhdysvaltoja, ja se onkin tehnyt selväksi ettei aio jatkaa ulkopolitiikan ”pehmeiden menetelmien” käyttöä Irakia vastaan. (Ibid., 59–60.)
Turkin strateginen arvo Yhdysvaltojen kannalta on nyt suhteellisesti yhtä suuri kuin kylmän sodan aikana, mutta siihen liittyy myös paljon epävarmuustekijöitä. Talous horjuu ja maan sisällä eri ryhmittymät haluavat eri asioita: Taloudelliset vaikuttajat haluaisivat EU jäsenyyden kun taas kansalliset ja islamistiset ryhmät korostavat Turkin aasialaisuutta ja muslimimaailman suhteiden tärkeyttä. (Ibid., 60.)
Saudi-Arabian kehityskin on Yhdysvaltojen kannalta huolestuttavaa, sillä Persianlahden sodan seurauksena maan talous on mennyt alamäkeä ja se onkin ollut omiaan ruokkimaan sisäpoliittista tyytymättömyyttä ja amerikkalaisvastaisuutta. Yhdysvallat on alkanut siirtää sotilaallisia laitoksia ja materiaalivarantoja Saudi-Arabiasta Qatariin, koska saudeja ei pidetä enää missään nimessä luotettavina liittolaisina. (Ibid. 58.)
Juuri nämä valtiot yhdessä muiden Persianlahden alueen valtioiden kanssa muodostavat yhden geopoliittisesti tulenaran alueen: Keski-Aasian. Alue, joka ulottuu Mustaltamereltä aina Kiinan läntisimpään provinssiin asti, on 400 miljoonan ihmisen koti ja 25 valtion territorio. Suurin osa näistä valtioista ja niiden ihmisistä on heterogeenisiä niin etnisesti kuin uskonnollisesti, eikä yksikään poliittisesti täysin vakaa. Osa niistä on hankkimassa tai omaa jo ydinaseita. Tämä suuri alue, jota repivät erilaiset vihamielisyydet ja ympäröivät kilpailevat valtiot, on todennäköisesti tulevaisuuden yksi suuri taistelukenttä. Alueelle iskevät todennäköisesti niin valtioiden väliset konfliktit kuin myös etniset ja uskonnolliset konfliktit. Intian suhde Pakistaniin tulee vaikuttamaan alueen tasapainoisuuteen suuresti: Myönteisesti, jos se toimii Pakistanin hillitsijänä, tai negatiivisesti jos se yrittää ajaa intressejään voimakkaasti suhteessa Pakistaniin. Turkin ja Iranin suhteet ovat samassa tilassa, molemmilla on mahdollisuus toimia joko tilannetta tasapainottavasti tai järkyttävästi. Näiden ongelmien seurauksena, alueesta tulee vaikeasti integroitava kansainväliseen yhteisöön. Lisäksi se vaikuttaa haitallisesti Persianlahden alueeseen, ja erityisesti Yhdysvaltojen intresseihin siellä. Brzezinski ennustaa että alueesta tulee vaikeampi kriisi kuin entisestä Jugoslavian alueesta. (Brzezinski 1997., 52–53.) Viimeaikaiset terrori-iskut Tashkentissa, Uzbekistanin pääkaupungissa, ovat uusin esimerkki Keski-Aasian epävakaudesta. Näiden terrori-iskujen vuoksi Uzbekistanissakin on tällä hetkellä Yhdysvaltain armeijan joukkoja taistelemassa Washingtonin johtamaa terrorismin vastaista sotaa. (Helsingin Sanomat, 1.4.2004.) Brzezinski ennusti 1997, että radikaalit islamin edustajat tulevat olemaan ongelma Yhdysvalloille, koska he omaavat uskonnollisen vihan amerikkalaista elämäntyyliä kohtaan. Jos he vielä osaavat hyödyntää Israelin ja palestiinalaisten välisen konfliktin, voivat he aiheuttaa vakavankin vaaran Yhdysvaltojen alueellisille intresseille, erityisesti Perisianlahden alueella. Brzezinski huomioi, että radikaalit islamin edustajat voisivat hyödyntää terrorismia agendansa ajamiseen. Brzezinski huomauttaa, että koska radikaalin islamin edustajilla ei ole omaa yhtenäistä valtiotaan, he ilmaisevat vihansa erinäisin väkivaltaisin menetelmin. Brzezinski korostaa, että Keski-Aasian kriisissä Yhdysvaltojen tulee käyttää ensisijassa ”pehmeitä menetelmiä” ja turvautua voimatoimiin vasta jos jokin toinen valtio pyrkii hegemoniaan tai meinaa vajota anarkiaan. (Brzezinski 1997., 52–54, 125–130.)
Kiinan kehittyminen suurvallaksi muuttaa myös alueen kehitystä. Jos Kiinasta tulee demokraattinen ja sen markkinat vapautetaan, olisi se Yhdysvalloille edullisin asema. Jos Kiina kuitenkin säilyy autokraattisena ja jatkaa sotavoimien ja taloudellisen vallan lisäämistään, saattaa se muodostaa Yhdysvalloille ongelman. Vaarallisin tilanne olisi, jos Kiina, Venäjä ja Iran muodostavat Yhdysvaltain vastaisen koalition, tavoitteena puskea Yhdysvallat pois Euraasiasta. (Ibid., 55.)
6. Päätelmät Yhdysvaltain geostrategiasta Persianlahdella
Geostrategia ja geopolitiikka ovat erittäin vaikeasti tulkittavia asioita, koska suuri osa niihin vaikuttaneista asioista on salaisia tai niitä tahallaan vääristellään. Irakin sotaan vaikuttaneita syitä on varmasti lukuisia, joista osa ei välttämättä koskaan tule julkisuuteen. Puolueetontakin tietoa asiasta kuitenkin on: Irakissa ja sen välittömässä läheisyydessä on kaksi kolmasosaa maailman öljy- ja maakaasuvarannoista ja lisäksi Irak sijaitsee strategisesti tärkeässä paikassa suhteessa Brzezinskin nimeämiin Euraasian aktiivisiin ja passiivisiin ”avainpelaajiin”. Geostrategisesti tulkittuna, Yhdysvallat siis halusi kasvattaa vaikutusvaltaansa Euraasiassa, ja erityisesti Keski-Aasiassa, jotta Euraasiasta ei pääse nousemaan esiin yhtään valtiota, joka voisi haastaa Yhdysvaltojen hegemonian ja vaarantaa Yhdysvaltojen öljyn saannin alueelta, niin sanotulla ”energia-aseella” uhaten. Kuitenkin, Venäjä on saanut jälleen otteen maailmanpolitiikasta Putinin rautaisen käskytyksen myötä, ja Kiina lisää panoksiaan Keski-Aasian alueella. EU:n integraatio laajenee ja syvenee ja EU onkin jo nyt Yhdysvaltain pahimpia kilpailijoita. Lisäksi islamilaiset ja kansalliset vapautusliikkeet pyrkivät ajamaan erityisesti amerikkalaiset pois Persianlahden alueelta ja siinä yhteydessä kaatamaan lännen kanssa liittoutuneet hallitukset. Mutta ryhtyykö kukaan edellä mainituista valtioista haastamaan tosissaan Yhdysvaltoja suuressa kilpailussa raaka-ainevaroista, on avainkysymys. Keski-Aasiassa sijaitsevat raaka-ainevarat houkuttelevat kaikkia, mutta menetyksetkin saattavat olla suuria.
Yhdysvaltain johtamien Nato-joukkojen painopistettä ollaan siirtämässä Keski-Aasiaan nyt kun Itä-Euroopan pahimmat konfliktit on saatu pitkälti ratkaistua. Keski-Aasia on jo nyt paha kriisipesäke, ja se vain pahenee päivä päivältä. Afganistanin ongelmat eivät tulleet ratkaistuksi, vaikka Taliban hallinto syrjäytettiin, sillä sen tilalle tulivat paikalliset sotapäälliköt. Irakia uhkaa Saddamin syrjäyttämisen myötä sisällissota shiiojen ja sunnien välillä, sekä mahdollinen vastarinta miehittäjäjoukkoja vastaan. Vaikka Irakin sota oli merkittävä tapaus yksinään, vielä merkittävämpää on se mitä Keski-Aasian kriisipesäkkeessä tulee tapahtumaan lähivuosina ja miten suurvallat tulevat tapahtumiin reagoimaan. Alkavatko suurvallat vetää yhtä köyttä ongelmien ratkaisemiseksi vai kiihtyykö kamppailu strategisista intresseistä edelleen? Onko Keski-Aasia tie rauhaan vai aina pahenevaan kamppailuun?
- Liittynyt
- 25.11.2002
- Viestejä
- 394
Z4M1 sanoi:
Nyt olisi vielä kiva tietää ketä on Texas Defender Service ja kuuluuko paikallinen Tuomioja siihen. Raporttia en lukenut - ei ollut aikaa - minä vaan uskon mitä muut sanoo ja kääntää.
Ja kummalta tuntuu edelleenkin. Näkisin kyllä joukkokanteen paikan.
- Liittynyt
- 19.7.2003
- Viestejä
- 244
Antzu sanoi:
Olisiko laittaa lähdeluetteloa? Tuossa oli maininta Iran-Contrasta mutta ei ollut mainintaa Iranissa ja Libanonissa olevista USA:sta panttivangeista samaan aikaan (googletas Operation Eagle Claw). Ei Iran pehmentänyt linjaansa vaan USA osti panttivangit vapaaksi myymällä heille aseita joita loppupeleissä Iranilla ei olisi kykyä käyttää hyödyksi. Ja myynnistä saadut rahat laitettiin
vasemmistohallitusta vastustavien sissien tukemiseen Nicaraguassa.
Tälle tietty ei ollut kongressin hyväksyntää jotenka voi ymmärtää hälinän mikä nousi asian paljastuessa julkisuuteen..
But einivei mukavaa luettavaa oli teksti, kiitos sen postittamisesta.
- Liittynyt
- 16.1.2004
- Viestejä
- 158
mage sanoi:
Texas Defender Service on omien sanojensa mukaan yksityinen voittoa tavoittelematon yritys, joka rahoittaa toimintaansa muun muassa lahjoituksin. Texas Defender Servicen tarkoituksena on tarjota laadukkaampia palveluja Teksasin kuolemaantuomittujen avustamiseksi lakiprosesseissa.
Sitä tukee myös jokin Yhdysvaltojen kuolemaan tuomittujen edustamiseen perustettu projekti, jonka on perustanut ABA. Se vaikuttaa jo aika massiiviselta organisaatiolta, maailman laajin vapaaehtoisorganisaatio omien sivujensa mukaan. Useita tuhansia osa-organisaatioita ja yli 400 000 jäsentä. Tarjoaa kaikenlaista lakiasioihin liittyvää tietoa, tukea, koulutusta jne.
Texas Defender Service on aika pieni firma, jolla on vain muutama henkilö töissä. Kaikki yhtä lukuunottamatta taitavat olla lakimiehiä ja -naisia.
Texas Defender Servicen henkilökunta
mage sanoi:
Joukkokanteen nostaminen jotain - lakia - vastaan taitaa olla hieman eri asia kuin jotain konkreettista vahinkoa aikaan saaneen yrityksen tai henkilön. Lait kun eivät perustu mihinkään muuhun kuin poliittisiin päätöksiin ja osavaltioilla on aika hyvin valtaa tehdä mitä itse haluavat. En tiedä onko edes mahdollista nostaa joukkokannetta osavaltiota ja sen lakeja vastaan, ellei se ole suoranaisesti perustuslakia vastaan. Toisaalta juuri korkeimman oikeuden päätöksen vuoksi 1970-luvulla osavaltiot joutuivatkin muuttamaan kuolemantuomion perusteitaan. Käsittääkseni silloin määrättiin muun muassa että osavaltio ei voi määrätä minkään rikoksen johtavan - automaattisesti - kuolemantuomioon.
Kannattaa myös huomata että Yhdysvalloissa tuomion antavat kansalaisista koottu jury eikä lakia lukeneet asiantuntijat. Siinä on lukutaidoton vanhus ihmeissään kun lääkärit, psykologit ja muut vannovat tieteen ja raamatun jumalaisten voimien nimeen että iso paha pummi on ja tulee olemaan jatkuvasti tappava psykopaatti. Ei vaihtoehtoja.
Kuolemantuomion voi saada koska on ulkopuolella odottamassa kun kaverit ryöstävät viinakaupan. Omistaja kuolee ja psykologi määrittelee ulkona seisovan 95-100 prosentin varmuudella palaavan rikoksien tekijäksi. Toinen todistaja yhtyy näkemykseen että vankilat ovat tosiaankin hyvin väkivaltaisia paikkoja. Lopuksi syyttäjä sanoo tämän:
"Teekkekö niin kuin lääkäri sanoo?"
Parasta jutussa on että nuo sisällä olleet ja tappaneet eivät saaneet kuolemantuomiota. Lisäksi kuolemaan tuomitulla ei ole rikoshistoriaa.
Mr. Estradaa taas syytettiin aseellisesta kotiin tunkeutumisesta. Puolustus vastusti uhrin väittämää että että Estrada olisi sitonut, uhkaillut ja ryöstäneet heidät kodissaan. Tuomari hylkäsi puolustuksen huomautuksen että Estrada oli muualla vankilassa ja lukkojen takana ryöstön aikaan eikä voinut tehdä ryöstöä. Oikeudenkäyntiä ei keskeytetty vaan uhrin väittämä sitomisista, uhkailuista jne jätettiin pois todisteista. Tästä tuskin tuli tuomiota, mutta esimerkki kuvaa oikeusprosessia jossa juryn eteen tuodaan erilaisia todisteita, joiden perusteella he tekevät päätöksensä. Syyttäjä syyttää, puolustus puolustaa ja jury päättää että vaikuttaako syytetty syylliseltä vai syyttömältä. Onko kummallakaan osapuolella "pitäviä" todisteita on toissijaista koska ihmiset eivät niitä välttämättä ymmärrä. Kunhan on vakuuttavaa esitystä ja asiantuntijalausuntoja.
Voi olla että jurynkaan jäsentä ei voi haastaa oikeuteen "väärästä päätöksestä" ellei huomata että hänet on esimerkiksi lahjottu etukäteen. Juryn päätös voidaan kyllä kumota, mutta sen jäsenet eivät taida edustaa itseään eivätkä ole itse vastuussa seurauksista. Se ettei ole länsimaisia tieteellisiä todisteita ei merkitse mitään jos Jumala ja tiedettä vääristelevä asiantuntija käyttävät auktoriteettiään. Jurya vakuutellaan esimerkiksi vetoamalla yhteisön hyvinvointiin eli uhkailemalla otatko vastuun tämän tappajan seuraavasta uhrista. Luonnetodistajia, joissa saatetaan hankkia vaikka toinen vanki kertomaan toisen pahasta luonteesta tai suunnitelmista murhata uudelleen. Mielipuoli saattaa tunnustaa itselleen elinkautisen sadoilla murhilla, joista suurta osaa ei ole edes voinut tehdä ja osaa ei ole ainakaan vielä murhattukaan.
- Liittynyt
- 10.12.2003
- Viestejä
- 577
Chomsky on Amerikan päivystävä dosentti, republikaanien ja Israel-lobbyn inhokki.
- Liittynyt
- 21.5.2004
- Viestejä
- 1 856
Grumby: Kiitti huomautuksestä, selailin tota Encartaa läpi Iran-Contra skandaalin kohdalta, ja kyllä tuohon Iran-Contra skandaaliin tosiaan liittyi myös toi panttivankien vapauttaminen aseita myymällä. Omasta tekstistä tuo ei tule esille, olen tiivistänyt asian turhan simppeliksi "Iran lievensi asennoitumistaan Yhdysvaltoihin..." nojoo, lievensihän se, ja vapautti panttivangit (tai siis libanonilasethan ne vapautti), sitten kun jenkit alkoi myydä niille aseita.
"The sale of arms to Iran was initiated at the suggestion of the Israeli government with the dual goal of bettering relations with Iran and of obtaining the release of American hostages held in Lebanon by pro-Iranian terrorists. North was instrumental in setting up a covert network for providing support to the contras, with its own ship, airplanes, airfield, and secret bank accounts.
© 1993-2003 Microsoft Corporation. All rights reserved."
Tässä lähteet joita pyysit:
Tutkimuskirjallisuus:
Brzezinski, Zbigniew (1997): The grand chessboard. American primacy and its geostrategic imperatives. HarperCollins Publishers, New York
Visuri, Pekka (1997): Turvallisuuspolitiikka ja strategia. WSOY, Juva.
Visuri, Pekka (2002): Maailmanpolitiikan muutos ja Suomi. Arvio syksyn 2001 terrori-iskujen vaikutuksista. Yliopistopaino, Helsinki.
Lehdet:
Helsingin Sanomat 1.4.2004
Kosmpolis Vol.33:2/2003. Suomen rauhantutkimusyhdistys, Tampere.
Kylkirauta 4/2003.
Sähköiset tietokannat ja Internet
Microsoft Encarta 2004 Reference Library
http://www.jimmycarterlibrary.org/documents/ speeches/su80jec.phtml
"The sale of arms to Iran was initiated at the suggestion of the Israeli government with the dual goal of bettering relations with Iran and of obtaining the release of American hostages held in Lebanon by pro-Iranian terrorists. North was instrumental in setting up a covert network for providing support to the contras, with its own ship, airplanes, airfield, and secret bank accounts.
© 1993-2003 Microsoft Corporation. All rights reserved."
Tässä lähteet joita pyysit:
Tutkimuskirjallisuus:
Brzezinski, Zbigniew (1997): The grand chessboard. American primacy and its geostrategic imperatives. HarperCollins Publishers, New York
Visuri, Pekka (1997): Turvallisuuspolitiikka ja strategia. WSOY, Juva.
Visuri, Pekka (2002): Maailmanpolitiikan muutos ja Suomi. Arvio syksyn 2001 terrori-iskujen vaikutuksista. Yliopistopaino, Helsinki.
Lehdet:
Helsingin Sanomat 1.4.2004
Kosmpolis Vol.33:2/2003. Suomen rauhantutkimusyhdistys, Tampere.
Kylkirauta 4/2003.
Sähköiset tietokannat ja Internet
Microsoft Encarta 2004 Reference Library
http://www.jimmycarterlibrary.org/documents/ speeches/su80jec.phtml
Viimeksi muokattu:
