N.O.Kummonen
Banned
- Liittynyt
- 26.6.2003
- Viestejä
- 1 241
Ja infrastruktuuri eli lähetysverkko ja sen rakentaminen, ylläpitäminen, on tietysti mielestäsi ilmaista vai?
Lähetysverkko on jo enimmäkseen rakennettu ja digisekoilut maksetaan kuitenkin veroista.
Käsittääkseni ennen vanhaan YLE omisti ja rakensi infran. Lafkan/osaston nimi taisi olla YLEn siirtoverkot. Nyttemmin Siirtoverkot ovat nimeltään Digita ja 90 %:sti ranskalaisen TDF:n omistuksessa.
Itse maksan TV-lupani ja olen sen maksanut aina. Sanotaan nyt vaikka, että maksan sen laiskuudesta ja omasta tyhmyydestä. Ts. en jaksa kuluttaa aikaani kyseenalaistamalla jokaista säädöstä tai lakia enkä pidä kaikkia päätöksentekijöitä minua tyhmempinä tai ahneina, jotta voisin jättää sen maksamatta, koska minä tiedän paremmin.
Olisin poistanut televisiostani virittimen, mutta tvn kytkentäkaaviota ei taida oikein olla saatavilla, enkä nyt haluaisi laitetta hajottaakkaan. En ole saanut mitään vastausta myöskään ficoralta, kun olen kysellyt mitä toimenpiteitä tv:lle olisi tehtävä, jotta lupamaksun perintäperusteet eivät täyttyisi. Noin 10 kertaa sitä olen kysynyt, ja aina olen koittanut asetella kysymykseni erittäin korrektiin muotoon.