Talvi- ja Jatkosodan Treadi

[Somchai]

Toki voitaisiin sanoa, että kaikki ennen 6.12.1917 syntyneet olisivat venäläisiä tai ruotsalaisia.

 

[Eugen]

Originally posted by Nitsku
Hitler ei ollut rotu-, mielisairaus-, ynnä muine käsityksineen mitenkään outo ilmestys tuon ajan Euroopassa (ja varmasti siksi saí aika pitkään sympatiaa myös muilta kuin saksalaisilta), mutta loppujen lopuksi vei äärimmäisyyksiin.

Telkkarista tuli kerran ohjelma jossa kerrottiin suomalaisen lääkärijärjestön (se suurin ja vanhin, en tiedä nimeä) lääkäreitä olisi vieraillut 30-luvulla Saksassa (Ylppökin) ja seuranneet mm. naisten sterilointia kuumalla steariinillä. Saksahan oli 1900-luvun alussa maailman johtavia maita tieteessä aika monella alalla --> Diesel, Herz ym. (Oppenheimer, Einstein). Ihmiskokeet eivät ole täysin natsien keksimää, vaan niitä tehtiin esim. vammaisilla.

Originally posted by Nitsku
Neukuthan myös viljelivät propagandassaan väitteitä, että Yhdysvallat piilottelisi Natsi-Saksan sotarikollisia. Noita väitteitä ei kai koskaan pystytty näyttämään toteen. B]

Kun Saksa miehitettiin 1945 käytiin kova kilpailu saksalaisista tiedemiehistä. Kovin kisa oli luonnollisesti ydin- ja rakettiinsinööreistä sekä uraanista. Entinen palkittu NASA:n avaruuslääketieteen johtaja (saksalainen tiedemies-lääkäri)
paljastui sittemmin tehneensä keskitysleireillä kokeita juutalaisille. Kokeissa testattiin miten paljon ihminen kestää keskipakoisvoimia, painetta ym. Nämä tiedot olivat luonnollisesti kullanarvoisia avaruuskisassa. Keskitysleireillä on valmistettu myös tänäkin päivänä käytössä oleva taulukko, josta voi katsoa kuinka pitkään ihminen selviää hengissä tietyn asteisesta vedessä. Sitä käytettiin Estonia onnettomuudessa. Voitte arvata vain miten taulukko on kasattu. En ihmettele, jos ryssät siis väittivät jenkkien piiloittelevan sotarikollisia. Ryssien mielestä kaikki olivat suurinpiirtein sotarikollisia. Myös kaikkien aikojen paras taistelulentäjä Erich Hartmann, 352 ilmavoittoa, joka luovutettiin vangiksi ryssille ja joutui olemaan syyttömänä (ei tehnyt sotarikoksia eikä ollut natsipuolueen jäsen) vankeudessa venäjällä 10,5 vuotta sodan päättymisen jälkeen.

Tiesittekö, että Mengelen suorittamat kokeet juutalaisilla ovat todellakin edistäneet lääketiedettä, vaikkakin epämoraalisin keinoin? Mengelehän testaili surutta mitä tapahtuu jos pistää ilmaa suoneen (teille monellekin arvokas tieto), miten kuolio etenee, hylkiikö keho vierasta kudosta, verensiirrot ym ym.

Hans Ulrich Rudel joka tuhosi Stukallaan 500 ryssätankkia pakeni sodan jälkeen Arentiinaan ja toimi yhdysvaltain armeijalle neuvonantajana heidän kehittäessään tankintappaja A-10 konetta. Rudelin stukassa oli jo silloin 1945 itärintamalla kaksi tykkiä (viisi patruunaa molemmissa), jotka läpäisivät minkä tahansa panssarin katon.

 

[katiska]

Originally posted by Eugen

Kokeissa testattiin miten paljon ihminen kestää keskipakoisvoimia, painetta ym.

:lol2:

 

[Eugen]

Originally posted by katiska
:lol2:

???

 

[katiska]

Originally posted by Eugen
???

En tiedä muista, mutta nykyään kouluissa ei enään puhuta keskipakoisvoimasta.
Tosta sitten tuli aihe vitsailulle ja opettajan raivostuttamiselle.

 

[Somchai]

Originally posted by katiska
En tiedä muista, mutta nykyään kouluissa ei enään puhuta keskipakoisvoimasta.
Tosta sitten tuli aihe vitsailulle ja opettajan raivostuttamiselle.

En tiedä, mitä nykyään opetetaan, mutta minun aikanani se oli enää. Siis ei enään.

 

[jarre55]

Tuli muuten mieleen sellainen juttu, että minkähän takia kun puhutaan meidän itsenäisyydestä, niin aina muistellaan vain talvi -ja jatkosotaa. Yhtä tärkeä sota oli Vapaussota. Mun mielestä Vapaussodan valkoisia taistelijoita pitäis kunnioittaa yhtä paljon kuin näitä talvi- ja jatkosodan veteraaneja...

Paukkuraudalle täydet 10!

:kippis1:

 

[Somchai]

Eivät punakaartilaiset mitään ilkeitä kommunisteja olleet. Tavallisia suomalaisia talonpoikia. Lukekaa vaikka Täällä pohjantähden alla. Eiköhän kaikille veteraaneille ja kaatuneille kuulu kunnia.

 

[Fat22]

No niin... Juutalaisten tappamista on mun mielestä todennäköisesti liioiteltu reilusti ja vieläkin on luvuissa varmaan korjaamista, tai sit sanamuodoissa. Esim. liittoutuneet on pommituksillaan tappanu varmaan aika jumalattoman monta pakkotyöläistä saksalaisissa tehtaissa. Ja tosiaan etenkin kun sota on alkanu menee päin persettä Saksan kannalta niin ruuat ja kaikki mahdollinen on haluttu keskittää A-luokan kansalaisille. Niin miehitetyissä maissa kuin liittolaismaissakin. Suomessa ei ole ollut hirveästi varaa jakaa kansaa eri luokkiin kun oltiin niin pieni maa silloinkin, eli kenties just lähinnä jotkut mielisairaat on just viitsitty tappaa, mut ei sentäs homoja kun niilläkin pysyi pyssy kädessä vielä ja juutalaisillakin.

Muurmannin radasta mulla on se käsitys että sen katkaisemista viivyteltiin ja sitten kun se vihdoin katkaistiin jostain pikkupätkältä niin neuvostoliittolaiset oli kerenneet jo rakentamaan sivuraiteen eli näin saatiin lepytettyä saksalaisia eikä kuitenkaan suututettua amerikkalaisia

Sotahistoria=ihq

 

[Ulkki]

Nurnbergin Dokumentation-Zentrumin (siis saksalaisten lähteiden) mukaan pelkästään Treblinkan tuhoamisleirillä tapettiin 1942 kesällä viiden kuukauden aikana 800 000 ihmistä. Tämän luvun pohjalta ei tuo 6 miljoonaa kuulosta ollenkaan liioitellulta lukemalta.

Ja on tarpeetonta spekuloida sillä kuinka monta pakkotyöläistä sodan loppuvaiheessa mahdollisesti liittoutuneiden toimien seurauksena päätti päivänsä. Ne kuolleet ovat kuitenkin harvalukuisia natsien järjestelmällisen tuhoamisjärjestelmän seurauksena kuolleiden määrän rinnalla.

Natsien nousun valtaan voi jotakuinkin ymmärtää, sillä laman jälkeisessä Saksassa huono työllisyystilanne sai nuoret miehet sankoin joukoin liittymään SA-joukkoihin jotka siihen aikaan uutena organisaationa tarjosivat nopean tie uralla etenemiseen. Mitä natsipuolueen viljelemään antisemitismiin tulee, niin se oli hyvin yleistä jo 1920-luvun euroopassa.

Natsijohtajilla karkasi mopo sitten täydellisesti käsistä, ja lukumääräisesti valtavat SS- ja SA-joukot tekivät mitä käskettiin. Se että niin moni syyllistyi julmuuksiin perustunee sokeaan uskoon Hitler-kulttiin sekä esim. Hitler-Jugendin harjoittamaan aivopesuun. Juutalaisten kaasuttamisessa ja kiduttamisessa ei nähty mitään väärää.

Nojoo, saksalaiset häpeää tänä päivänä historiaansa yli kaiken, että siellä ei ainakaan hetkeen pääse samaa uudelleen tapahtumaan.

 

[Turmelo]

Originally posted by Eugen
Ihmiskokeet eivät ole täysin natsien keksimää, vaan niitä tehtiin esim. vammaisilla.

 

[Eugen]

Hitlerin valtaanpääsyä paljolti edesauttoi ensimmäisen maailmansodan voittajavaltioiden määräämät suuret sotakorvaukset ja Saksan alistaminen. Nälkää näkevä ja nöyryytetty kansa oli täydellistä maaperää voimakkaalle johtajalle, joka lupasi työtä ja upean tulevaisuuden. Loppu onkin historiaa.

 

[Eugen]

Originally posted by Turmelioitsia

Eli tuonajan lääketiede teki kokeita vammaisilla muuallakin eurooppaa kokeita. Ja aika varmasti 1800-luvulla on tehty rikollisillakin mitä kummallisimpia kokeita. Aikoinaan teloitettujen rikollisten ruumiit menivät suoraan lääketieteen opiskelijoitten leikeltäviksi.

 

[Tical]

Originally posted by Eugen
Eli tuonajan lääketiede teki kokeita vammaisilla muuallakin eurooppaa kokeita. Ja aika varmasti 1800-luvulla on tehty rikollisillakin mitä kummallisimpia kokeita. Aikoinaan teloitettujen rikollisten ruumiit menivät suoraan lääketieteen opiskelijoitten leikeltäviksi.

jo muinaisessa kiinassa sotavangit ja vammaiset altistettiin itämaisen lääketieteen armoille :D (hermopisteet jne..)

 

[paistijauheliha]

Tämän tekstin löytää kuvineen osoitteesta www.huhtikuunryhma.org ja osiosta "Artikkelit" ja sieltä "ketkä kärsivät toisessa maailmansodassa".

Luulisin, että tämä tuo hiukan vireyttä keskusteluun. Toivottavasti tämä threadi ei kuitenkaan muutu "Mannisen Myrskyfoorumiksi"! :lol2:

>>>>>>>>>>Saksa ensimmäisen maailmansodan jälkeen

Saksa allekirjoitti aselevon marraskuun 11. päivänä vuonna 1918. Saksalle lyötiin raskaat rauhanehdot Versaillesissa, jotka koskivat Saksan asevoimien supistamista sekä muun muassa siirtomaiden menetystä.

"Lännessä, pohjoisessa ja idässä erotettiin Saksasta laajoja alueita saksalaista maata osaksi heti, osaksi taasen tehtiin niiden lopullinen omistus tulevista äänestyksistä riippuvaksi. Saksan valtioalue pieneni 13 %:lla ja noin 6,5 miljoonaa asukasta, lähemmäs 10% vanhan valtakunnan koko väkiluvusta, joutui uuteen herruuteen. Kaksikymmentätuhatta kilometriä uusia rajoja vedettiin ilman paikallisten olosuhteiden vähäisintäkään tuntemusta. Monin paikoin nämä uudet rajat halkaisivat kahtia talonpojan tilukset, saattoivatpa kulkea läpi asuinrakennuksenkin. 68 rajojen katkaisemaa rautatielinjaa, 144 suljettua sotilastietä, 722 muunlaista liikenneväylää johti nyt niin sanoakseni tyhjään. Olojen tuntemattomuuden lisäksi esiintyi myöskin pahantahtoisuutta: Saarin alueella Taidieu laaditutti 150.000 siellä elävän ranskalaisen adressin jossa nämä pyysivät Yhdysvaltojen presidenttiä vapauttamaan heidät preussilaisesta ikeestä. Ennen sotaa ei Saarin alueella ollut kuitenkaan edes täyttä 2.000 ranskalaista, ei siis yhtäkään prosenttia väestöstä. Ns. Puolan käytävän tarkoituksena ei ollut ainoastaan hankkia Puolalle pääsyä merelle, vaan sen piti myös tehdä etukäteen tyhjäksi kaikki Saksan ja Puolan vastaisen yhteisymmärryksen mahdollisuudet. Wilson selitti näet huhtikuussa 1919 »Ranskan ainoa todellinen mielenkiinto Puolaa kohtaan on Saksan heikontaminen antamalla Puolalle alueita joihin sillä ei ole mitään oikeutta.» Kaikki suuren Saksan ja Itävallan ympärillä olevat valtiot: Tanska, Belgia, Ranska, Italia, Jugoslavia, Tsekkoslovakia, Puola ja Liettua saivat Versaillesin sopimuksessa saksalaista maata ja saksalaisia asukkaita myöskin siinä mielessä, että nämä eivät tämän saaliin vuoksi voisi tuntea mitään ystävyyttä Saksaa kohtaan. Voittajien keskuudessa näytti tosiasiallisesti vallitsevan mielipide, jonka Clemenceau puki sanoiksi lausuessaan, että »maailmassa on 20 miljoonaa saksalaista liikaa». Näiden alueenluovutusten lisäksi tulevat tavaranhankinnat ja muut suoritukset sekä tappiot.

Alueenluovutusten yhteydessä Saksa menetti 15% viljantuotannostaan, 17% perunantuotannostaan, 30% hiilentuotannostaan, 80% rautamalmeistaan, 70% sinkkimalmeistaan ja 25 % lyijymalmeistaan. Saksan täytyi sitoutua rakentamaan 5 vuoden aikana vuosittain 200.000 tonnia laivoja omalla kustannuksellaan liittolaisvalloille, sen täytyi 10 vuoden kuluessa luovuttaa kivihiiltä ententelle 23 miljoonaa tonnia vuodessa, sekä edelleen: 700 siitosoritta, 35.000 varsaa, 4.000 sonnia, 140.000 lypsylehmää, 40.000 nuorta nautaa, 1.200 pukkia, 120.000 lammasta, 10.000 vuohta ja 15.000 emakkoa. Sen oli heti luovutettava 50% väriainevarastoistaan, aina vuoteen 1925 saakka 25% värientuotannostaan sekä suuret määrät erikseen lueteltuja rakennusaineita, huonekaluja jne.

Saksan koko vihollismaihin sijoitettu kansallisomaisuus (pääomat, kiinteistöt, yritykset, laivat, oikeudet, toimiluvat, patentit ym.) takavarikoitiin. Pikkusäästäjienkin talletukset ulkomailla olevissa saksalaisissa pankeissa takavarikoitiin ja julistettiin mitättömiksi kaikki sotaa ennen tehdyt sopimukset, saatavat, hankintavälipuheet ym., joiden täyttämisen sota oli vain keskeyttänyt siihenastisen käytännön mukaan. Saksan oli suoritettava täysi korvaus taistelualueille aiheutetuista vahingoista ja maksettava lisäksi liittolaisvaltojen yksityishenkilöille eläkkeitä ja sota-avustuksia. Samoin oli Saksan maksettava ne lainat, jotka Belgia oli ottanut liittolaisiltaan. Saksan täytyi myöntää liittolaisvalloille kaupan alalla suosituimmuus ja määrävuosiksi tullivapaus. Se ei saanut koskaan kieltää tuontia Saksaan ententemaista. Liittolaismaiden ilmaliikenteen piti nauttia Saksassa samoja oikeuksia kuin Saksan omankin. Elbe, Oder, Memel ja Tonava julistettiin Saksan alueen osalta kansainvälisiksi. Nälkää näkevän Saksan saartoa ei saanut lopettaa vielä pitkään aikaan. Herriot nimittikin tätä politiikkaa »la guerre economique mondiale», taloudelliseksi maailmansodaksi."

"Sotakorvausten suorituksen turvaamiseksi miehitettiin Reinin koko vasen ranta. Saksan oli maksettava tämän miehityksen kustannukset, jotka nousivat jo vuoden 1923 loppuun mennessä 1.350 miljoonaan kultamarkkaan. Versaillesin sopimuksen IX osassa määrätään, että liittoutuneiden välisen valiokunnan piti määrätä kaikki Saksan suoritettavat maksut ja ilmoittaa päätöksistään toukokuun l. päivään 1921 mennessä. Se oli vaikea tehtävä. Eurooppalaiset liittolaisvallat olivat nimittäin joutuneet Amerikalle niin suureen velkaan, että ne pelkäsivät antaa voitosta huumaantuneille kansoilleen selvää käsitystä näiden velkojen koko valtavuudesta. Lohduttauduttiin mukavalla tunnuksella »le boche payera tout», saksalainen maksaa kaiken. Turhaan vaivattiin päätä miettimällä, miten suureksi lopullisesti asetettaisiin Saksalta vaadittava summa. Varmuuden vuoksi aloitettiin sentakia heti tähtitieteellisin luvuin. Englannin Pankin johtaja lordi Gunliffe vaati 480.000.000.000 kultamarkkaa, kun taasen Ranskan rahaministeri Klotz oli jo vaatimattomampi ja tyytyi 300 miljardiin kultamarkkaan, mikä määrä olisi suoritettava 34 vuodessa."

"Noina vuosina pidettiin eri kaupungeissa tämän tästä konferensseja, joiden tehtävänä oli määrätä, miten paljon Saksan pitäisi oikeastaan maksaa. Tammikuussa 1921 määriteltiin Pariisissa Saksan velan kokonaissumma 296 miljardiksi. Sen lisäksi oli Saksan kaikesta viennistä suoritettava 12 prosentin maksu. Saksan yleinen ammattiliitto selitti julistuksessaan, että tämä vaatimus merkitsi samaa kuin orjantyön voimaansaattaminen Saksassa. Helmikuun lopulla 1921 Saksa itse tarjoutui Lontoon konferenssissa maksamaan 50 miljardia kultamarkkaa, jos Saksan kauppa vapautettaisiin kahleistaan ja Ylä-Sleesia saisi jäädä valtakunnan yhteyteen. Entente ei ryhtynyt koko ehdotuksesta edes keskustelemaankaan. Briand selitti senaatissa: »Jos Saksa yrittää kiemurrella irti velvollisuuksistaan, niin se saa tuntea voimakkaan käden kurkullaan.» Ja edustajakamarissa hän lausui: »Saksan edessä on sen sitoumusten ja suoritusten tulostili. Meillä on velkavaatimus, joka pannaan täytäntöön. Ulosottomies on matkalla. Jos velallinen vastustelee, niin santarmi seuraa ulosottomiehen mukana.»

Saksan suorituskyky oli tosiasiallisesti ehtynyt. Liittolaisvallat alkoivat jälleen käyttää pakkokeinoja: koko joukko Reinin kaupunkeja miehitettiin ja miehitetyn alueen sekä muun Saksan välille asetettiin tulliraja. Toukokuussa 1921 pidettiin Lontoossa taaskin konferenssi. Lloyd George sai tehtäväkseen uhkavaatimuksen esittämisen: Saksan on maksettava 37 vuoden aikana 132 miljardia ja sen lisäksi 25% Englantiin ja Ranskaan suuntautuvan vientinsä arvosta. Jollei Saksa hyväksynyt näitä ehtoja niin liittolaisjoukot marssisivat toukokuun 12 p:nä Ruhrin alueelle.

Valtakunnanhallitus oli neuvoton. Se hyväksyi ultimaatumin ja hankki lyhytaikaisen ulkomaisen lainan 15%:n kuukausikorolla (!). Setelipaino alkoi pyöriä laajassa mitassa valuuttojen hankkimiseksi."

"Saksan markan arvon lasku kiihtyi. Vuoden 1918 lopussa dollari maksoi 5 Rmk, vuoden 1919 lopussa 42 Rmk, vuoden 1920 päättyessä 70, vuoden 1921 300, vuoden 1921 lopulla 7,350 Rmk. Naula leipää maksoi 240 mk, liha 1.200 mk, voi 2.400 mk. Länsi-ja Keski-Saksassa syntyi mellakoita elintarvehädän ja hintainnousun johdosta. Reinin teollisuuskaupungeissa julistettiin yleislakko."

"Berliinissä ja liittolaisvalloissa pidetyissä konferensseissa ja neuvotteluissa ei välitetty näistä miehitysalueitten tragedioista. Nuo konferenssit eivät muutenkaan johtaneet minkäänlaisiin myönteisiin tuloksiin. Vasta elokuun alussa 1923 Englanti päätti selittää, että sen kruununlakimiesten mietintö oli oikeassa leimatessaan Ruhrin miehityksen Versaillesin sopimuksen vastaiseksi. Inflaation kulkua eivät mitkään konferenssit myöskään voineet estää. Paperimarkan arvo laski viikko viikolta. Kesäkuun puolimaissa täytyi dollarista maksaa 100.000 markkaa, saman kuun lopussa toista miljoonaa, syyskuun keskivaiheilla 132 miljoonaa. Hallituksen täytyi antaa setelien painaminen yksityiskirjapainojen tehtäväksi, kun valtion setelipainot eivät kyenneet suoriutumaan tehtävästä. Eri osavaltioissa ja monissa kaupungeissa painettiin muodoltaan mitä vaihtelevinta hätärahaa. Ruhrin alueelle lähetettiin vaunulasteittain paperimarkkoja passiivisen vastarinnan tukemiseksi. Ranskalaiset takavarikoivat kumminkin nämä lähetykset. Rahan arvon muuttuminen pelkäksi kuvitelmaksi esiintyi mitä räikeimmällä tavalla. Kun emännät lähtivät ostoksille, niin heillä oli pieni vasu tai laukku mukanaan tavaroita varten, mutta ostoihin tarvittavat paperirahakasat vaativat paljon suuremman tilan. Myyjättärillä oli myymäpöytien vieressä jättiläiskoreja, joihin he heittivät setelit. Kun sitten myyntiajan päätyttyä tori puhdistettiin, niin ympäriinsä lenteli tai katuloassa virui sadoittain harhateille joutuneita, repaleisia sadantuhannen markan ja suurempiakin seteleitä, joista kukaan ei piitannut vähääkään."

"Itävallan väliaikainen kansalliskokous oli jo marraskuussa 1918 kansan riemuiten hyväksyessä tehnyt seuraavan päätöksen: »Saksalainen Itävalta on osa Saksan tasavaltaa.» Sen mukaisesti annettiin Weimarin valtiosäännön 61. pykälälle sanamuoto: »Saksalainen Itävalta saa Saksan valtakuntaan liityttyään oikeuden osallistua valtakunnanneuvostoon väestöään vastaavalla ääniluvulla.» Maaliskuussa 1919 Itävallan kansalliskokous uudisti päätöksen, vahvistaen Itävallan valtiosäännön l. pykälän sanamuodon seuraavaksi: »Saksalainen Itävalta on Saksan valtakunnan osa.»

Nyt Weimarin kansalliskokous ei kumminkaan enää uskaltanut panna täytäntöön tuota 61. pykälää. Itävallan asukkaita ei enää edes kehoitettu osallistumaan Saksan kansalliskokoukseen. Selityksen tähän antoi myöhemmin Versaillesin rauhansopimuksen 80. artikla sekä St. Germain'in rauhansopimuksen 88. artikla,* joiden mukaan Itävallan pitää olla riippumaton valtio ja Saksan tunnustaa, että tämä riippumattomuus on muuttumaton. Ententen käskystä Saksan täytyi poistaa valtiosäännöstään 61. artikla ja Itävallan taas valtiosääntönsä l. pykälä. Amerikan ulkoasiain valtiosihteeri Lansing kirjoittaa muistelmissaan: »Tuskin voi ajatella uskotellun itsemääräämisoikeuden selvempää kieltämistä kuin tämä saksalaisen Itävallan kansan melkein yksimieliseen toivomukseen perustuvan Saksaan yhtymisen kielto.» * Versailles'in pakkorauhan laatijoitten huonoa omaatuntoa rauhansopimuksen 80. pykälää tehtäessä todistavat muuten tämän pykälän loppusanat: ». . . paitsi edellytyksellä, että kansainliiton neuvosto hyväksyy muutoksen.»"

(Johannes Öhquist, Kolmas Valtakunta, Otava 1938, s. 7-37)

Syksyllä 1929 Saksaan iski maailmanlaajuinen lama mikä entisestäänkin pahensi asioita. Hitler lupasi nostaa Saksan jaloilleen ja tehdä lopun häpeärauhasta. Vuonna 1932, Hitlerin johtamasta NSDAP:stä tuli suurin puolue ja Hitler nimitettiin valtakunnankansleriksi 30.1.1933. Silloinen valtakunnanpresidentti Paul von Hindenburg kuoli elokuussa 1934 ja Hitleristä tuli siten Johtaja ja Valtakunnankansleri.




Saksan uusi komento: työttömyys

Hitler ryhtyi välittömästi rakentamaan Saksasta vahvaa valtakuntaa. Hän nimitti taloudelliseksi avustajakseen Hjalmar Schachtin, joka organisoi valtavat autobahnien ja julkisten rakennusten rakennustyöt.

Saksan bruttokansantuotteen kehitys Hitlerin valtaannousun jälkeen:

VUOSI. BKT (MILJARDIA VALTAKUNNANMARKKAA)

1933......59,1
1934..... 66,5
1935..... 74,4
1936 .....82,6
1937 .....93,2
1938......104,5
1939 .....129,0

Hitlerin noustessa valtaan tammikuussa 1933 Saksassa oli 6 013 600 työtöntä. Kuukautta ennen sodan syttymistä, elokuussa 1939, Saksassa oli 33 900 työtöntä.

(Richard Overy, The Penguin Historical Atlas of the Third Reich, Penguin USA 1997)

"Hitlerin julistuksessaan helmikuun l p:nä ilmoittaman ensimmäisen nelivuotissuunnitelman polttavin ja kiireellisin kohta oli taistelu työttömyyttä vastaan. »Saksan kansa ei usko», Hitler oli lausunut silloin, »että työnhankintaprobleemi ratkaistaan tähdissä! Sinun itsesi on myötävaikutettava sen ratkaisemiseen. Sinun täytyy ymmärryksellä ja luottamuksella tehdä kaikki, mikä vain voi hankkia työtä.» Tämä käsitys oli jo pari vuotta ennen kansallissosialismin valtaanpääsyä päässyt siellä täällä kansan piirissä eläväksi. Toiminnassa oli useita kymmeniä »työpalveluksia», joita kansallissosialististen työpalvelusjärjestöjen ohella muutkin eri liitot ja ryhmät loivat. Hallitus ei kumminkaan osoittanut mitään ymmärtämystä tätä työnhankintamuotoa kohtaan.* Se piti parempana aikaansaada ulkomaisin lainoin Saksan talouden keinotekoisen nousun, joka häikäisi ulkomaita ja johdatti ne yliarvioimaan Saksan suorituskyvyn (Youngin suunnitelma!) * Tämän politiikan seurauksista antavat valtakunnan työnvälitys- ja työttömyysvakuutuslaitoksen kuivat selonteot järkyttäviä todisteita. Työttömyys laajeni siinä määrin, että täytyi pelätä yleisen nälänhädän vaaraa. Lopuksi oli työttömiä lähes 7 miljoonaa. Kun tähän lukuun laskee lisäksi muut julkista apua tarvitsevat sekä heidän perheenjäsenensä, niin voidaan sanoa 21,5 miljoonan saksalaisen elämän ja toimeentulon olleen riippuvaisen tästä avunannosta.* Mainitun valtakunnallisen laitoksen velkataakka kasvoi vuosina 1929-1931 184 miljoonasta Saksan markasta 1.400 miljoonaan. Mutta v. 1935 tämä työttömyydenhuoltolaitos suoritti itse omat menonsa, olipa se lisäksi ottanut valtakunnalta sekä kunnilta omalle osalleen pulahuollon ja siten keventänyt niiden menotaakkaa kaikkiaan 2.275 miljoonan Saksan markan verran.



Hitlerin helmikuun l p:nä julistaman »työtaistelun», ts. työttömyyden poistamisen työnhankinnalla piti tapahtua kahta tietä: yksityisen (panemalla kuntoon kaikki talot ja muut rakennukset valtakunnassa) sekä julkistaloudellisen työnhankinnan kautta, ennen kaikkea toimeenpanemalla laajoja katujen ja teiden rakennustöitä. Kesäkuun l p:nä 1933 säädettiin erikoinen laki työttömyydenpoistamisesta ja määrättiin lain toteuttamista varten käytettäväksi yksi miljardi Saksan markkaa. Tätä lakia täydensi kokonainen sarja lakeja, joitten kaikkien tarkoituksena oli suoranaisen työnhankinnan ohella edistää vaihdantaa verohelpotuksin sekä antaa muuten taloudelle vauhtia erilaisin käytännöllisin tai psykologisin toimenpitein. Erikoisen silmiinpistävä oli valtion alkaman autoteiden rakentamisen vaikutus. Työn vauhti ja tehokkuus kasvoi joka vuosi. Toukokuun 19 päivästä 1935 lähtien, jolloin avattiin liikenteelle Frankfurt am Mainin-Darmstadtin välinen uusi autotie, on joka päivä valmistunut yksi kilometri valtakunnan autoteitä. Näiden töiden laajuudesta saa käsityksen vertailemalla sitä Suezin kanavan rakennustyöhön. Tätä kanavaa kaivettaessa suoritettiin maatöitä 74 milj. m3, mutta jo elokuun l päivään 1935 mennessä oli valtakunnan autoteiden rakennustyötä suoritettaessa kaivettu maata 170 miljoonaa m3. Näiden töiden vaikutusta teollisuuteen ja talouselämään yleensä valaisevat taasen seuraavat luvut: tiejyrien menekki oli v. 1934 24 kertaa suurempi kuin v. 1932. Henkilöautojen myynti kasvoi vuosina 1932-1935 40.000:sta 185.000.-een. Sitävastoin supistui vararikkojen ja akordien luku rakennusteollisuudessa samoina vuosina 960:stä alle sadan.

Työttömyyden poistaminen oli ajateltu tapahtuvaksi kolmessa jaksossa, joista ensimmäinen käsitti kesän 1933. Tämän etapin päättyessä voitiin todeta, että työttömien luku oli laskenut noin 7 miljoonasta 3,5 miljoonaan.

Tammikuussa 1935 oli vielä 2.974.000 työtöntä, tammikuussa 1936 2.520.000 ja huhtikuussa 1937 alitettiin ensimmäisen kerran yhden miljoonan raja. Näkymätön työttömyys on kadonnut, kerjäläisiä ja loisia on tuskin ollenkaan. Sitävastoin vallitsee useilla ammattialoilla tuntuva ammattityöläisten puute.*

Hitler oli sitä mieltä, että ennen kaikkea on taisteltava tarpeiden niukkuuden ja niiden järjestelmällisen rajoituksen ideologiaa, siis kommunismista lähtöisin olevaa primitiivisyyskulttia vastaan, jonka täytyy ehdottomasti johtaa talouden ja koko elämän tuhoon. Ratkaisevaa ei ole se, että kaikki rajoittavat kulutustaan, vaan että kaikki ponnistelevat päästäkseen eteenpäin kohti parannusta.


Tämä ei luonnollisestikaan merkinnyt kehoitusta ylellisyyteen. Päin vastoin. Kun Hitler kehoitti kansaa auttamaan, niin ei hän sillä tarkoittanut pelkästään työntekoa ja tuottamista, vaan myöskin uhrautumista sekä luopumista, mikä myöskin sisältyy kansan yhteisen solidaarisuuden ajatukseen. »Jos yksi ja toinen sanoo, että kuormitus on silloin liian suuri ja että täytyy yhä vain antaa, niin siihen voidaan vastata ainoastaan: Se on kerta kaikkiaan todellisen kansallisen solidaarisuuden sisältö ja tarkoitus. Todellinen kansallinen solidaarisuus ei voi olla pelkästään ottamista. - Osalle kansaamme pitää jonkinlainen hätä tarkoituksellisesti sälyttää hartioille, että tämä osa siten auttaa toisten hädän tekemistä lievemmäksi. Jos koko kansa on käsittänyt oikein, että näiden toimenpiteiden täytyy merkitä uhria jokaiselle, niin silloin ei ainoastaan tapahdu lievennystä aineellisessa hädässä, vaan . . . siitä kasvaa vakaumus, ettei tämä kansanyhteys ole pelkkä tyhjä käsite. . .»*"

(Johannes Öhquist, Kolmas Valtakunta, Otava 1938, s. 91-94)

"Yhteiskunnallinen rakennustyö, johon kansallissosialistinen hallitus aivan kohta valtaan päästyään ryhtyi, oli pääpiirteissään ilmeisesti suunniteltu jo paljon aikaisemmin. Muuten ei voida selittää tähän jättiläismäiseen ja tavattoman monimutkaiseen työhön ryhdyttäessä sekä sitä askel askeleelta toteutettaessa esiintyvää määrätietoisuutta ja nopeutta. »Saksan työ rintama» (Deutsche Arbeitsfront, DAF), joksi tätä järjestelmää nimitetään, on niin laaja kansallinen työorganisaatio, että sen täydellinen kuvaaminen vaatisi kokonaisen teoksen. Meidän täytyy senvuoksi tyytyä tässä vain pääkohtiin ja tärkeimpiin yksityisseikkoihin. On käsitettävää, että tämän järjestön rakentaminen kohtasi monenlaisia vaikeuksia, jotka olivat voitettavissa ainoastaan kärsivällisyydellä ja varovaisuudella. Eikä heti löydetty lopullista muotoa, sitä todistavat näet ne lukuisat muutokset, parannukset ja rakenteen korjaukset, joita toteutettiin uusin laein ja asetuksin. Mutta huomattavaa on, että laajatkin muutokset toimeenpantiin niin taitavasti, että työläisten, virkailijoiden ja yrittäjien suuret joukot huomasivat niitä tuskin ollenkaan. Käsityksen sen talousorganismin suuruudesta, johon Hitlerin hallituksen oli valtaan tullessaan käytävä käsiksi, saa tarkastellessaan Saksan taloutta v. 1933. Työansiosta sai pääasiallisen toimeentulonsa noin 27 miljoonaa henkilöä, joista 5,3 miljoonaa oli itsenäisiä tai johtavassa asemassa, 5,5 miljoonaa kuului virkailija- ja virkamiesluokkaan, kun taasen työläisiä ja kotiapulaisia oli yhteensä 16,2 miljoonaa. He jakautuivat 27 eri ammattiryhmään, joissa oli 200 ammattialaa ja 4.600 eri ammattia. Tässä oli siis kysymys suunnattoman laajasta sekä monimutkaisesta ammattijaosta, ja oli otettava huomioon monta miljoonaa mitä erilaatuisinta pien- tai suuryritystä.



Näiden työtätekevien mahtavin järjestö oli sosiaalidemokraattinen »Saksan yleinen ammattiliitto» (»Allgemeiner Deutscher Gewerkschaftsbund» - ADGB), joka Hitlerin valtakunnankansleriksi nimityksen jälkeen hylkäsi ratkaisevassa istunnossaan ehdotuksen yleislakon julistamisesta, koska ammattijärjestö otaksui, että uusi hallitus varmastikin kuluttaisi itsensä pian loppuun vallassa. Tässä vakaumuksessa järjestö Hitlerin julistuksen jälkeen koetti vaikuttaa yleisöön hallitusta vastaan vastajulistuksella. Kun ammattiliiton johto sai tietää, että hallitus aikoo nimittää valtakunnankomissaarin ammattiliittoja varten, niin se tosin omaksui toisenlaisen äänensävyn ja selitti olevansa valmis asettumaan uuden hallituksen palvelukseen. Mutta nyt oli kaikki jo liian myöhäistä. Huhtikuun 21 p:nä 1933 antoi vastikään nimitetty »toimintakomitea saksalaisen työn suojaksi» käskyn, että kaikki »Saksan yleisen ammattiliiton» 28 alajärjestöä oli hajoitettava, niiden puheenjohtajat ja johtomiehet otettava turvasäilöön ja niiden kassat sekä käteisvarat takavarikoitava. Tämän toiminnan piti määräyksen mukaan »tapahtua sellaisessa muodossa, että työläinen ja virkailija tuntee, ettei tämä toiminta suuntaudu häntä, vaan jo vanhentunutta ja Saksan kansan etujen kanssa ristiriidassa olevaa järjestelmää vastaan». Tämän päättävän menettelyn perustana ovat muutamat kansallissosialistien puolueohjelman pääkohdat. Ohjelman 8. pykälässähän lausuttiin: »Valtion kaikilla kansalaisilla täytyy olla yhtäläiset oikeudet sekä velvollisuudet.» Ja 9. kohdassa: »Valtion jokaisen kansalaisen ensimmäisenä velvollisuutena täytyy olla henkisen tai ruumiillisen työn.» Ohjelman 7. kohdan mukaan »valtio on velvollinen ensi sijassa pitämään huolta valtion kansalaisten ansio ja elinmahdollisuuksista». Ja 10. kohta vihdoin vaatii »ilman työtä ja vaivannäköä saadun tulon poistamista». Jokaisen kansalaisen oikeus työhön on kansallissosialistien talouspolitiikan lähtökohta. Liike tahtoo tehdä työn riippumattomaksi pääomamarkkinoista sekä suhdanteista. Sen pyrkimyksenä on työn arvon entiselleen palauttaminen ja köyhälistö-käsitteen hävittäminen maailmasta. Vaatiessaan, että valtion ja puolueen on taattava jokaiselle työpaikka, se tekee työntekijän taloudellisesti vapaaksi sekä itsenäiseksi. Ei ole enää kysymys huollosta, vaan oikeusvaatimuksen täyttämisestä.

Tämä kansallissosialistinen sosiaalipolitiikka on aivan toista kuin marxilaisen ideologian yhteiskuntapolitiikka. Sentähden Hitler saattoi uusien valtiopäivien ensi istunnossa toukokuun 23 p:nä 1933 huutaa sosiaalidemokraateille jäähyväisiksi: »Teitä, hyvät herrat, ei tarvita enää.» Ammattiliittojen hajoittamisen jälkeen niiden tehtävät siirtyivät organisaatiolle, joka oli jo tammikuun l p:nä 1931 perustettu nimellä »kansallissosialistinen liikesolujärjestö» (Nationalsozialistische Betriebszellenorganisation, NSBO) tarkoituksenaan kansallissosialistisen propagandan harjoittaminen yrityksissä, jotta marxilaista myyräntyötä vastaan voitaisiin hyökätä itse sen alkukohdassa. Tämän organisaation ohella oli joulukuun 15 p:nä 1932 perustettu »Ammattiaharjoittavan keskisäädyn taisteluliitto» ja sen tehtävänä oli tuoda kauppa, käsityö sekä muut ammattialat kansallissosialismin piiriin, jotta liike täten saisi voimakkaamman vaikutuksen talouteen. Tämä taisteluliitto jaettiin elokuun 4 p:nä 1933 kahteen järjestöön, nimittäin »Kansallissosialistiseen käsityö-, kauppa- ja ammattijärjestöön» (NSHAGO), joka alistettiin puolueen valtakunnanjohdon alaiseksi, ja Saksan käsityön, kaupan ja ammattien yleisliittoon (GHG), joka kuului Saksan työrintamaan, NSHAGO:n, johon kuului vain puolueen jäseniä, ei sen jälkeen otettu ainoatakaan uutta jäsentä, vaan heidät liitettiin yleisliittoon. NSHAGO sai tehtäväkseen kouluttaa riveistään poliittisia johtajia, jotka kykenisivät suuren kansan järjestön GHG:n johtoon. Nämä molemmat järjestöt: NSBO ja NSHAGO saivat johdon Saksan koko työelämän käsittävässä organisaatiossa, nimittäin toukokuun 5 p:nä 1933 perustetussa »Saksan työrintamassa» (DAF), joka piti toukokuun 10 p:nä ensimmäisen kongressinsa Berliinissä. Työrintamaan kuuluu yhteisjohto, keskustoimisto sekä »Saksan työläisten yleisliitto» ja »Saksan virkailijoiden yleisliitto». Nämä jakaantuvat edelleen useihin »ammattivirastoihin» (joita ennen nimitettiin »yritysyhteisöiksi»). Nämä yritysyhteisöt ovat eräänlaisella hallintokoneistolla varustettuja elimiä, jotka liittävät yhteen samanlaatuisia yrityksiä ja joitten tehtävänä on valvoa, että näitä yrityksiä johdetaan kansallissosialistisessa hengessä sekä kehitetään, mikäli mahdollista, omalla toiminta-alallaan malliyrityksiksi.*


Sen lisäksi kuuluu Saksan työrintaman tärkeimpään työalaan joukko »virastoja» (Ämter), joitten tehtävänä on ensi sijassa yhteiskunnallisen rauhan turvaaminen sekä elintason kohottaminen. * * Saksan työ rintamassa toimii 34.000 »viranhaltijaa» (Amtswalter), jotka saavat tästä työstä pääasiallisimman toimeentulonsa, sekä lisäksi puolentoista miljoonaa palkatonta luottamusvirkojen hoitajaa.

Perustavanlaatuisen säännöstelynsä kolmannen valtakunnan työolot saivat tammikuun 20 p:nä 1934 annetussa »laissa kansallisen työn järjestämisestä», jota nimitettiin lyhyesti »työjärjestyslaiksi» (Arbeitsordnungsgesetz, AOG). Sitä täydensi johtajan asetus lokakuun 21 p:ltä 1934, joka säätää ja määrittelee, mitä tehtäviä kuuluu kaikkien työtätekevien järjestölle kansallisen työn järjestyksen puitteissa.***

DAF on puolueen ja valtion yhteydestä joulukuun l p:nä 1933 säädetyn lain mielessä kansallissosialistiseen puolueeseen yhtynyt liitto. Se on puolueen poliittisen johdon alainen ja saa tältä NSBO:n sekä NSHAGO:n kautta ohjeita ja käskyjä. Se on käsitettävä kaikkien henkistä tai ruumiillista työtä suorittavien ihmisten yhteenliittymäksi heidän taloudelliseen tai yhteiskunnalliseen asemaansa katsomatta. Siihen kuuluvat senvuoksi kaikki yrittäjät, virkailijat sekä työläiset. Siihen ovat yhtyneet varsinkin entisten ammattiliittojen, virkailijajärjestöjen sekä yrittäjäyhdistysten jäsenet tasa-arvoisina. DAF:n päämääränä on »kaikkien saksalaisten kansan- ja suoritusyhteyden» muodostaminen. Sen on pidettävä huolta, »että jokainen yksityinen ihminen voi asettua oikeaan paikkaansa kansakunnan talouselämässä henkisten sekä ruumiillisten edellytystensä mukaisesti sellaisella tavalla, että se tekee hänet kykeneväksi mahdollisimman arvokkaisiin suorituksiin ja siten takaa kansanyhteisölle mahdollisimman suuren hyödyn». Työrintaman jäsenyys on, tämä kansallis-eetillinen tarkoitusperä huomioonottaen, tehty periaatteellisesti vapaaehtoiseksi. Kenenkään ei tarvitse pakosta liittyä siihen.

Kansa on tunnustanut työrintaman merkityksen mitä laajimmalti. Tätä todistaa se tosiasia, että siihen kuului kesäkuussa 1938 kaikkiaan 22.287.000 yksityistä ja 7 miljoonaa eri jäsenjärjestöjen kautta liittynyttä jäsentä. Jäsenmaksut ovat 60 % alhaisemmat kuin aikaisemmissa työväenliitoissa.



Hitler pyrki DAF:n perustamisella kahtalaiseen päämäärään: marxilaisen vaikutuksen alaisessa ruumiillisen työn tekijässä oli herätettävä tietoisuus kansallisesta kansanyhteydestä ja taas sivistyneen mieleen painettava, että jokainen pelkästään älymystökerrokseen pohjautuva valtio on rakennettu heikosti. Hitler sanoi DAF:n ensi kongressissa toukokuun 10 p:nä 1933: »Minulla ei ole koko elämässäni suurempaa ylpeyden aihetta kuin voidessani päivien lopuksi sanoa: minä olen voittanut saksalaisen työläisen Saksan valtakunnalle!»

DAF avustaa ennen kaikkea uuden yhteiskuntajärjestyksen rakentamisessa. Se ei saa tuntea mitään toisistaan erilleen pyrkiviä yhteiskuntakerroksia ja luokkia. »Kansallissosialistinen valtionjohto on niin suvereeninen ja siinä määrin yläpuolella kaikkien taloudellisten siteitten, että sen silmissä työnantajan ja työntekijän nimitykset ovat merkityksettömiä käsitteitä. Kansakunnan korkeimpien etujen kannalta katsoen ei ole mitään työnantajaa eikä työntekijääkään, vaan koko kansan työhön valtuuttamia», Hitler lausui ohjelmajulistuksessaan puoluekokouksessa 1936. Omistusoikeuden, yrittäjän vapauden ja talouden oikeuden kasvaa sekä jakaa tuottoa pitää säilyä koskemattomina. Mutta laajat kansankerrokset, joita kohtaan tähänastinen sosiaalipolitiikka oli osoittanut vain vähäistä tai ei minkäänlaista mielenkiintoa, kuten talonpojat ja uutisviljelijät, käsityöläiset ja pienteollisuuden harjoittajat, kotityöntekijät jne., on nyt vedetty valtion yhteiskuntapoliittisen mielenkiinnon piiriin ja ohjaukseen. DAF:n pitää olla kaikkien luovaa työtä tekevien »korkeakouluna» kansallissosialistisen maailmankatsomuksen iskostamista varten. Sosiaalipolitiikan kiinnostuksen pääkohteena ei ole yksilö, vaan kansa, joka käsitetään luonnolliseksi, verisiteiseksi yhteisöksi. Sen olemassaolon turvaaminen ja ylläpitäminen on tämän yhteiskuntapolitiikan ylin päämäärä.

Yhteiskunnallisen työn keskiönä on »liikeyritys» (»Betrieb»). Sillä tarkoitetaan jokaista järjestettyä työyhteisöä kaikkine siinä työskentelevine henkilöineen. Aikaisemman luokkajärjestön sijaan on astunut liikelaitosyhteisö, jonka piirissä kaikki yrityksessä työskentelevät ovat liittyneet eroamattomaksi kohtalonyhteydeksi. Jokaisessa laitoksessa työskentelee omistaja tai yrittäjä sen johtajana ja virkailijat sekä työläiset tekevät työtä hänen »seurueenaan» (»Gefolgschaft») yhteisesti laitoksen tarkoitusperien toteuttamiseksi. Laitoksen johtaja ratkaisee alaisilleen yksin vastuullisena kaikki laitosta koskevat asiat ja hänen on pidettävä huolta alaistensa parhaasta. Yrityksen erikoisella »luottamusneuvostolla» (Vertrauensrat), jonka jäsenet valitaan palkattomina luottamusmiehinä, on tehtävänä neuvotella kaikista työsuorituksia, työehtoja, liikejärjestystä, liikesuojaa ym. koskevista kysymyksistä sekä samalla vaikuttaa kaikkien ristiriitaisuuksien poistamiseksi.




Suurempia talousalueita varten nimitetään »uskottuja miehiä» (Treuhänder), jotka ovat valtakunnan virkamiehinä valtakunnan työministerin alaisia. Heidän on pidettävä huolta työrauhan säilymisestä sekä suojattava liikeyritysten johtajan alaisia johdon mielivallalta tai omanvoitonpyynniltä. Uskottujen miesten on valtion eliminä myöskin valvottava, että liikeyritysten palveluksessa työskenteleville maksetaan kohtuullinen palkka. Heidän käytettävissään on neuvonantajina aina valantehneitä asiantuntijoita. Tärkeänä työrauhan turvakeinona on irtisanomisturva. Työläiset ja virkailijat, jotka ovat vähintään vuoden olleet saman vähintään kymmenen työntekijää käsittävän yrityksen palveluksessa, voivat (AOG:n 56 §:n nojalla) kahden viikon sisällä valittaa irtisanomisesta ja vaatia sen peruuttamista, jos se on kohtuuton ja liian ankara eivätkä yrityksen olosuhteet sitä vaadi. AOG:n 20. pykälän nojalla on joukkoirtisanomisille varattu erikoinen irtisanomisaika. Sellaiset irtisanomiset on edeltäkäsin ilmoitettava uskotullemiehelle.

Jokaisessa vähintään kaksikymmentä virkailijaa ja työntekijää käsittävässä yrityksessä on yrityksen johtajan laadittava henkilökuntaa varten kirjallinen liikkeen järjestyssääntö (§ 26). 32. pykälän mukaan voi uskottumies neuvoteltuaan asiantuntijalautakunnan kanssa säätää kirjallisen tariffijärjestyksen, jonka määräykset ovat minimiehtona laillisesti sitovia.

Yhteiskunnallisten velvollisuuksien karkeista rikkomuksista (jotka tarkoin luetellaan laissa) on vastattava kunniatuomioistuimissa, jollainen on perustettava jokaiseen uskotun miehen piiriin käsittelemään sosiaalisen kunnian loukkauksia. Tällainen tuomioistuin rankaisee liikkeenharjoittajaa, joka esimerkiksi valta-asemaansa yrityksessä väärin käyttäen pahantahtoisesti riistää alaisiaan tai loukkaa heidän kunniaansa. Näiden määräysten ankarasta toteutuksesta on todistuksena se tosiasia, että v. 1936 annettiin 156 kunniaoikeusjutussa vain neljä vapauttavaa tuomiota."

"Kansallissosialismin palkkapolitiikka rakentuu kahden periaatteen varaan: ensiksikin on jokaiselle työtätekevälle kansakunnan jäsenelle taattava toimeentuloon ja työkyvyn ylläpitämiseen riittävä minimitulo, ja toiseksi täytyy tulon suuruuden olla suorituksesta riippuvaisen. Minimipalkka ja suorituksen mukainen palkkaus täydentävät toisiaan.



Tariffijärjestyksessä määrätty palkka on periaatteellisesti tarkoitettu kohtuulliseksi minimipalkaksi, joka vastaa perussuorituksia. Pienimmän kokonaistulon tasoa ei saa kaavamaisesti korottaa, vaan palkankorotuksen pitää aina tapahtua ainoastaan seurauksena yksilöllisestä ja yleisestä tuotannon noususta. Periaatteessa siis tuo tariffijärjestysten määrittelemä minimipalkkaus pysyy vakinaisena (samoin kuin hinnatkin). Mutta yksilön tulot kasvavat tuotannon lisääntyessä hänen henkilökohtaisen aikaansaannoksensa mukaisesti eikä mitään palkkojen ylärajaa ole määrätty. Valtakunnan uskotutmiehet voivat kuitenkin kesäkuun 25 p:nä annetun lain nojalla eräissä tapauksissa säätää palkoille ylärajan.

Niin vaikeaa kysymystä kuin oikeudenmukainen tariffijärjestys ei ymmärrettävästikään saatu yhdellä iskulla ratkaistuksi ihanteellisella tavalla, sitä parannettiin aste asteelta käytännössä saavutettujen kokemusten perusteella. Huhtikuun l p:nä 1938 tuli voimaan uusi tariffijärjestys, joka oleellisesti paransi palkannauttijoiden ja työntekijöiden asemaa: palkkoja korotettiin tuntuvasti, irtisanomisaikoja pidennettiin, määrättiin, ettei 25 vuotta palvellutta henkilöä saa toimestaan erottaa ja säädettiin ikälisät. Lomaehtoja parannettiin ja sairasavut järjestettiin uudelle kannalle, niin että ne nyt lasketaan kaikissa sairaustapauksissa sekä jo ensimmäisestä sairauspäivästä lukien, ynnä paljon muuta.

Samoin on yrittäjän voittokin taloudellisesti itsenäisen henkilön tulona suorituksesta riippuvainen. Terveelle ansiopyrkimykselle pitää antaa mahdollisuuksia herättää suoritustahtoa. »Oikein käsitettyä oman hyödyn tavoittelua ei ole vainottu eikä kokonaan poistettu, vaan se on ainoastaan ohjattu terveille urille sekä asetettu yhteisen hyvän palvelukseen. Valtio ei tahdo mitään talousvirkamiehiä, se ei halua mitään talouseläkkeennauttijoita, jotka näkevät hintojen kiinteydessä ja taatussa menekissä kaiken taloustoiminnan lopputarkoituksen, eikä valtio säästä sentähden yrittäjää terveeltä kilpailulta. Mutta se suojaa yrittäjää sekä hänen suorituksensa tulosta nimettömän keinottelupääoman kaappauksilta ja epärehelliseltä kilpailulta.»* Kansallissosialismi on selvillä siitä, ettei toistaiseksi vielä ole mitään yhteyksistään irroitettua objektiivisesti oikeudenmukaista palkanmäärittelymenetelmää. Sentähden se on myöskin periaatteellisesti omaksunut entisajan sopimuspalkat, koska tämän palkkaustavan perusteena on samoin työsuoritus, vaikka siitä esiintyy aivan vastakkaisia mielipiteitä. Kansallissosialismin kannalta on ratkaiseva merkitys ihmisen kasvatuksella taloudessa. Sitä tietä on luotava sielulliset edellytykset talousrauhan säilymiselle. Sentähden työjärjestyslain 29. pykälä säätää suorituksen mukaisen palkan yleisesti päteväksi ja taas 27. pykälässä määrätään, että liikejärjestyksen täytyy sisältää sopimustyöstä maksettavan palkan laskuperusteet, jos liikkeessä tehdään sopimustyötä. »Asia ei ole niin, että kansallissosialististen palkkausperiaatteitten toteutus edellyttää enkelimäisiä olentoja, jotka olisivat taivaallisen oikeudenmukaisia ja vailla kaikkia inhimillisiä heikkouksia. Silloin täytyisi tosiaan näiden periaatteitten jäädä utopioiksi. Mutta niiden toteuttaminen ei vaadikaan enempää kuin taloudessa toimivien ihmisten sisäistä muuttumista rehellisiksi kansallissosialisteiksi, jotka eivät tosin häpeä tervettä ansion tavoittelua, mutta sovittavat tämän pyrkimyksen syvällisesti yhteen kansan- ja kohtalonyhteyden korkeampien vaatimusten kanssa.»**

Myöskin kysymys yrityksessä työskentelevien pääsemisestä osallisiksi laitoksen tuottamasta voitosta koetetaan ratkaista suoritusperiaatteen mukaisesti. Voiton kaavamainen jako ei luonnollisestikaan vastaa kansallissosialistista käsitystä, vaan pyritään säätämään osallisuus voitosta jokaisen yksityisen työsuoritusten pohjalla. Yhtenä probleemina on ollut palkanmaksu juhlapäivistä sekä palkallisen loman turvaaminen työntekijöille. Kun yleisesti maksetaan palkka juhlapäivistä, jotka voivat sattua keskelle viikkoakin (joulu, uusivuosi jne.), niin työansio koko valtakunnassa kohoaa siten laskelmien mukaan kaikkiaan 400 miljoonalla Saksan markalla. Joulukuussa 1937 tämä palkanmaksu loma- ja juhlapäivistä onkin asetuksella toteutettu kautta koko valtakunnan.

Laki ei vielä nykyään vaadi antamaan aikuiselle työntekijälle lomaa. Se on suunniteltuna työsuhdelain ehdotuksessa, joka julkaistiin kesäkuussa 1938. Siitä huolimatta on melkein kaikilla ansiotyössä olevilla saksalaisilla lain turvaama oikeus lomaan, joka perustuu valtakunnan uskottujenmiesten tariffijärjestyksiin ja liikkeiden järjestyssääntöihin. Nuorille työntekijöille on 18 vuoden ikään asti säädetty loma lasten työntekoa ja nuorison työaikaa koskevassa laissa (nuorisonsuojelulaki) huhtikuun 30 p:ltä 1938.


Palkallinen loma on vuodesta 1936 lähtien säännöstelty yksityiskohtia myöten niin hyvin pituudeltaan kuin myöskin sen puolesta, missä tapauksissa työntekijällä on siihen oikeus ja millä tavoin. Myöskin kausi- ja kotityöntekijöillä on oikeus loman saantiin. »Nykyisin on Saksassa ammattioppilaat lukuunotettuina tuskin yhtään ainoata ammattiryhmää, jonka työntekijät eivät nauttisi täysipalkkaista,
ehdotonta pitempää virkistyslomaa.»*

Mutta tätä oikeutta vastaa myöskin velvollisuus: jokaisen lomannauttijan on tosiasiallisesti käytettävä lomansa virkistykseen eikä ylimääräisen ansion hankintaan. Muodoiltaan hyvin monimutkaista kotityötä, joka Saksassa on sangen kehittynyt (Vogtlandin pitsi- ja neuletyöt, Thuringenin leikkikaluteollisuus jne.), säännöstelee erikoinen maaliskuun 23 p:nä 1934 säädetty »laki kotityöstä». Se asettaa periaatteeksi, että kotityö nauttii valtakunnan erikoista suojaa. Kotityötä tekevien kokonaisluku oli helmikuussa 1937 534.212 henkilöä."

"Tunkeutuipa Saksan työrintaman elävän organismin mihin osaan tahansa, niin aina kohtaa läpikäyvänä periaatteena kansallissosialistisen luonteen- sekä ammattikasvatuksen ja -koulutuksen ja siihen perustuvan parhaitten ja kykenevimpien ainesten valikoinnin. Tätä periaatetta palvelee myöskin työrintaman eräs hyvin huomiota ansaitseva systeemi, jota se johtaa yhdessä valtakunnan nuorisojohdon kanssa, nimittäin Saksan nuorison ns. »valtakunnalliset ammattikilpailut», (Reichsberufswettkämpfe), joihin viime aikoina on osallistunut aikuisiakin. Kaikkien eri ammattialojen nuoret työntekijät voivat näissä kilpailuissa osoittaa kaukana kaikista koulututkinnoista taitoaan sekä ammattikokemustaan vapaaehtoisessa itsekoetuksessa. Ensimmäiseen kilpailuun keväällä 1934 osallistui l,2 miljoonaa nuorta. 1.500 käytännön miestä oli viittätoista eri ammattiryhmää varten laatinut viisisataa työtehtävää käsittävän yhdistelmän. Miespuolisten osanottajien ikä on määrätty 15-18 vuodeksi ja naispuolisten osanottajien ja miespuolisten virkailijoiden ikä 14-21 vuodeksi. Osanotto on maksuton, ja kilpailuun osallistuvien täytyy, jos toimi heitä sitoo, saada yritysten johtajilta kilpailuun tarvittava puoli päivää tai kokonainen työpäivä vapaaksi ilman palkanvähennystä. V. 1936 oli mukana noin l,5 miljoonaa osanottajaa, jotka edustivat 720 eri ammattia, ja v. 1937 yli 1,8 miljoonaa henkilöä. V. 1938 on osanottajien luvuksi arvioitu 3 miljoonaa. Myöskin » Yhteiskunnallisen itsevastuun» virasto järjestää liikeyritysten suorituskilpailuja. Ensi vuonna 1937-1938 tähän kilpailuun osallistui 84.567 yritystä. Malliyritykseksi julistetaan sellainen yritys, joka on saanut suoritusmerkin: l) esikuvallisesta ammattikasvatuksesta, 2) terveyshuollosta, 3) kotien ja asuntojen huollosta ja 4) toiminnasta »Voimaa ilosta»-yhteisön hyväksi. Tilan puutteen johdosta me emme voi tässä puuttua sellaisiin sosiaalipolitiikan erikoiskysymyksiin kuten työn-, yrityksen- ja naistensuojeluun, erilaatuisiin sosiaalivakuutuksiin jne. Mutta muutamia sanoja on kumminkin omistettava niille kahdelle taloussuunnitelmalle, joitten tarkoituksena on tehdä mahdolliseksi Saksan tuontitarpeen säännöllinen tyydyttäminen kotoisin apulähtein. Taloudellisen kehityksen uhkasi vuoden 1934 keskivaiheilla keskeyttää se seikka, ettei Saksa huonon maksu- ja kauppataseensa johdosta voinut enää hankkia kaikkia tähän kehitykseen tarvittavia raaka-aineita. Tämän pulan poistamiseksi saatettiin voimaan syyskuun 24 p:nä 1934 »uusi suunnitelma», joka pohjautuu periaatteeseen: »Ei saa ostaa enempää kuin mitä kyetään maksamaan.» Tuonnin valvonnan ja tuontitavaroitten kiintiöimisen aiheuttamista väistämättömistä vaikeuksista sekä niukkuudesta huolimatta »uusi suunnitelma» vaikutti kumminkin yleensä suotuisasti. Tämä seikka voidaan nähdä Saksan kauppataseen parantumisestakin. Sitä vastoin että v. 1934 tuontienemmyyttä oli 284 miljoonaa Saksan markkaa, palautui tuonnin ja viennin tasapaino vuoden 1935 jälkipuoliskolla, ja v. 1936 päästiin jo 550 miljoonan Saksan markan vientienemmyyteen. Tämä vientienemmyys ei ole tosin kaikessa laajuudessaan käytettävissä ulkomaisina valuuttoina. Ja ulkomaisen kauppataseen parantumisesta Saksa saa osaksi kiittää talonpoikaissäädyn »tuotantotaistelua». Suhdannetutkimusinstituutin arviointien mukaan oli näet kotimaisen tuotannon osuus valtakunnan koko kulutuksesta:

......................................................,.... vv 1917 ...1935
elintarpeet ja rehuaineet (ravintotalous) 66 % ....83 %
maatalouden tuottamat raaka-aineet
(raaka-ainetalous)................................... 29 » .....43 »

Saksan riippuvaisuus ulkomaista on kuitenkin elintarve- ja raaka-ainehuollon monilta osilta vielä hyvin suuri, kuten käy ilmi seuraavista luvuista:

Villaan nähden .......... 90 %
öljyyn....... » ............. 84 »
hamppuun »... .......... 70 »
rasvaan ....»... .......... 45 »
ihraan .......»... .......... 40 »
voihin....... » ............. 30 »

Niinpä ensimmäisestä nelivuotissuunnitelmasta syntyikin sitten toinen, joka muotoiltiin »asetuksessa lokakuun 18 päivän 1936 nelivuotissuunnitelman toteuttamisesta». Ensimmäisen nelivuotissuunnitelman poistettua työttömyyden melkein täydellisesti ja johdettua talouden tervehtymiseen, on toisen nelivuotissuunnitelman tehtävä Saksan kansa vapaaksi ulkomaista elintarpeiden seka raakaaineiden saannissa. Tämän suunnitelman toteutuksen johto on uskottu kenraalisotamarsalkka Hermann Göringille, ja siinä on vedottu erikoisesti Saksan tieteeseen sekä saksalaiseen keksijähenkeen.*"



"Kansallissosialistinen kansanhuolto.

Kuten kaikilla julkisen elämän aloilla on kansallissosialistinen valtio hyväntekeväisyydessäkin toimeenpannut melko perusteellisia muutoksia. Ennen vuotta 1933 hyväntekeväisyys oli Saksassa suurelta osaltaan köyhäinhoidon luontoista. Etupäässä otettiin huomioon asian taloudellinen puoli, ja työttömien luvun kasvaessa niin tavattomaksi, että valtion hallintokoneiston oli tuiki mahdotonta käsitellä ja huoltaa avuntarvitsijoita yksilöllisesti, avustustoiminta rajoittui lopulta siihen, että aivan kaavamaisesti vain maksettiin avustussummia. Toisaalta taas tyydyttiin koettamaan poistaa hädän näkyväisiä ilmenemismuotoja ja katsottiin tehdyn tarpeeksi, jos tilapäisillä raha- tai tavaralahjoilla saatiin siellä täällä pelastetuksi joitakuita huutavimmasta hädästä. Ei ollut aikaa eikä edes oikeata ymmärrystäkään koettaa päästä perille puutteen syistä ja tutkia, mitä mahdollisuuksia oli ehkäistä tai torjua näitä syitä.

Tähän seikkaan kansallissosialistinen valtio kiinnittää erikoista huomiota. Mutta se ei tyydy siihen: sen pyrkimyksenä on huolehtia terveen kansanosan terveenä, voimakkaana ja työkykyisenä säilymisestä ja ennakolta varjella sitä puutteen ja sairauden vaaroilta. Tähän tähtäävät mm. sellaiset työskentelymuodot kuin pienten lasten hoito, nuorison valvonta, perhehuolto, terveydenhoito sekä monet muut puutteen ja köyhyyden torjumista tarkoittavat toimenpiteet.

Erikoisesti kansallissosialistinen valtio pitää tärkeänä sitä, että yhteiskuntahuolto ei pyri työllään ensi sijassa siihen, että päästäisiin tuloksiin yksityistapauksissa, vaan että kansan yleinen hyvinvoinnin tila saataisiin kohoamaan. Siksi yhteiskuntahuollon tehtäviä ei tulekaan katsella rahamieh'en, vaan yhteiskunnan uudistajan silmällä. Jos tämä saa toimia häiritsemättä, niin rahallisetkin apulähteet kyllä löytyvät.



Yhteiskunnan parantaja ei näe yhteiskuntahuollon tehtävää yksistään siinä, että puutteessa oleville on hankittava taloudellista apua, vaan ensi sijassa siinä, että tämä apu on järjestettävä sillä tavalla, että se herättää henkiin puutteenalaisissa mahdollisesti vielä tallella olevan työtarmon ja työnhalun. Hänen pyrkimyksenään ei ole oleva tehdä valtiosta huoltolaitosta, vaivaistaloa, jossa elinkelvoton lauma elää työkelpoisen ja ahkeran vähemmistön kustannuksella, vaan tarjota valtiolle mahdollisuuksia kohottaa kansan elinvoimaa kasvatuksella, kurilla sekä vahingollisten ja asosiaalisten ainesten johdonmukaisella ja oikeudenmukaisella karsimisella.

Tämä prosessi vaatii aikaa kärsivällisyyttä ja arvostelukykyä. Sen vuoksi kansallissosialistinen valtio onkin kansanhuollon alalla toiminut yhtä varovaisesti ja vastuuntuntoisesti kuin tarmokkaastikin.

Kansallissosialistisen puolueen yhteiskunnallisessa toiminnassa on kansanhuoltojärj estolla (Die Nationalsozialistische Volkswohlfahrt, NSV) ratkaiseva osa. Se sai alkunsa jo taistelukautena puolueen avustustoiminnasta hätää kärsivien, varsinkin palkattomiksi jääneiden puolueenjäsenten sekä heidän perheittensä ja haavoittuneiden SA-miesten hyväksi. Hitlerin määräys toukokuun 3 p:ltä

1933 teki siitä puolueen organisaation, ja vuoden 1934 lopussa se liitettiin eri liittona puolueeseen. Se on kansallissosialistisen puolueen korkein elin kaikkea kansanavustustyötä ja yhteiskunnallista huoltoa koskevissa asioissa ja johtaa samalla vapaaehtoisen hyväntekeväisyyden valtakunnanyhteisöä, johon kuuluvat »Sisälähetyksen keskusvaliokunta», »Saksan Punainen Risti» sekä »Caritas-liitto» (DCV). NSV:n jäsenluku kasvoi vuoden 1933 lopun 112.000:sta 6.188.000:een lokakuuhun 1936 mennessä.

Kansallissosialistisen kansanhuollon tehtävät käsittävät koko kansan. Muutamat numerotiedot antanevat käsityksen sen aikaansaannosten suuruudesta:

Vuosina 1933-1936 järjestettiin 1.893.871 lapselle neliviikkoinen toipumis- ja virkistysloma lastenkodeissa ja maaseutuhoitoloissa. Avustusjärjestö »Äiti ja lapsi» huolehtii tulevista äideistä ja synnyttäjistä ja käytti tähän tarkoitukseen vuoteen 1936 mennessä 164.743.010 Saksan markkaa. Vähävaraisille perheille järjestettiin vielä erikoisapua hankkimalla vuoteita, joita jaettiin 675.369 eli 80.000 enemmän kuin kaikissa Saksan sairaaloissa on sairassijoja yhteensä. Tähän tarkoitukseen järjestö käytti 21.980.709 Saksan markkaa. Aikuisten terveyshuollon hyväksi toimii »Hitlerin vapaapaikkojen jakokeskus», joka voi asettaa tarvitsevien käytettäväksi 413.634 vapaapaikkaa terveydenhoitolaitoksissa ja 11.002 kylpyläpaikkaa, yhteensä 33.059.142 Saksan markan arvosta. Vuoden 1936 puoluepäivillä perustettiin avustusjärjestö tuberkuloosia sairastavien auttamiseksi, ja sen hyväksi kerättiin heti 3.150.396 Saksan markkaa. Kansallissosialistiseen terveyssisaristoon kuului v. 1936 4.446 sisarta, jotka 1.552 toiminta-asemalla antoivat apua ja neuvoja 993.112 henkilölle ja tekivät kaikkiaan kolme ja puoli miljoonaa koti- ja sairaskäyntiä. Tähän toimintaan käytettiin 9.420.000 Saksan markkaa. Nuorison- ja pakolaishuollon, vankeinhoidon ja onnettomuuksien uhrien avustamisen aloilla kansallissosialistinen kansanhuolto on käyttänyt 23.500.985 Saksan markkaa. NSV:n rahallisten ja muiden uhrausten kokonaisarvo oli v. 1936 255.854.242 Saksan markkaa. NSV:n hyväksi työskentelee 849.161 palkatonta avustajaa, ja sen palveluksessa on yli 13.000 henkilöä. Heidät koulutetaan tehtäviinsä erikoiskursseilla.

NSV:n huomattavin avustusmuoto on »talviapuorganisaatio» (Winterhilfswerk, WHW), jonka tarkoituksena on torjua talven kylmyyden ja nälän aiheuttamaa erikoista taloudellista hätää. Varat tähän avustustyöhön kootaan julkisilla keräyksillä, ja se on tarkoitettu ennen kaikkea sellaisten tarvitsevien tukemiseksi, jotka eivät nauti minkäänlaista julkista huoltoa. Mutta sen tehtävänä on samalla avustusmuodollaan vaikuttaa koko kansan kasvattamiseksi oikeaksi kansanyhteisöksi ja tekojen sosialismia varten. Sen vuoksi Hitler itse alkaa joka syksy talviaputoiminnan ohjelmapuheella, ja kaikki ministerit ja puolueen johtohenkilöt menevät keräysrasioineen kadulle. »Me uskomme», Hitler lausui 9. 10. 1935, »että me yhä uudelleen ravistelemme sellaisin mielenosoituksin hereille kansamme omaatuntoa ja iskostamme jokaisen yksityisen tietoisuuteen taaskin: 'Sinun täytyy tuntea olevasi kansalaistoveri ja sinun pitää tuoda uhrisi!'» Jo 24 tuntia ensimmäisen julistuksen jälkeen ensimmäiset lahjat alkoivat saapua. Kahden vuorokauden kuluttua oli koossa 4 miljoonaa Saksan markkaa. Työkunnat luopuivat osasta palkkaansa tehdäkseen mahdolliseksi uuden työtoverin palkkaamisen. Henkilökohtaisin uhrauksin järjestettiin vapaatarjoilua. Teatterit, elokuvat jne. asettuivat myöskin asian palvelukseen.

Talviaputoiminta laillistettiin joulukuun l p:nä 1936 säädetyllä lailla. Työtä johtaa kansanvalistus- ja propagandaministeri. Kolme ensimmäistä talviapukautta tuotti yhteensä 1.082.500.000 Saksan markkaa, joten kansan käsi oli karttuisa. Talvella 1935-1936 tähän työhön osallistui 1.234.918 vapaaehtoista. Mainittuna talvikautena jaettiin avustuksia yhteensä 365.829.716 Saksan markan arvosta. Apua tarvitseville annettiin ruis- ja vehnäjauhoja, kalaa, lihaa, rasvaa, vihanneksia, sokeria, suurimoita, kaurahiutaleita, pähkinöitä, riisiä, perunoita ym. - kaikkiaan 652,5 miljoonaa kiloa. Kivihiiltä jaettiin 2,65 miljoonaa tonnia, samoin 2 miljoonaa vaatekappaletta, 2,5 miljoonaa paria jalkineita, l,6 miljoonaa paria sukkia, 4,0 miljoonaa kappaletta alus- ja lastenvaatteita, 500.000 kappaletta talous- ja vuodevaatteita, 240.000 peittoa ja päänalusta. Sen lisäksi avustettavat saivat 39,6 miljoonan Saksan markan arvosta ostotodisteita elintarpeiden sekä vaatteiden hankintaa varten.

Toinen talviavun yhteydessä oleva järjestelmä on ns. »yhden lämpimän ruokalajin» ateria, joka on otettu kaikkialla maassa yleisesti käytäntöön. Joka kuukauden ensimmäisenä sunnuntaina jokainen saa nauttia päivälliseksi yhden ainoan 50 pfennigin arvoisen lämpimän ruoka-annoksen ja hänen on luovutettava aterian tavallisen hinnan ja tämän ruokalajin arvon ero talviavun hyväksi. Tämä systeemi tuotti talviavulle talvella 1933-1934 25.129.000, mutta talvella 1935-1936 jo 31.697.000 Saksan markkaa.*"

(Johannes Öhquist, Kolmas Valtakunta, Otava 1938, s. 170-195)

Saksan asevoimat

Hitler irrotti Saksan kansainliiton jäsenyydestä vuonna 1933. Kaksi vuotta myöhemmin Iso-Britannia ja Saksa solmivat laivastosopimuksen mikä salli Saksan rakentaa laivaston, joka oli kooltaan kolmasosa brittilaivastosta. Samana vuonna perustettiin ilmavoimat ja palautettiin yleinen asevelvollisuus.

1936 saksalaiset joukot marssivat Reininmaan demilitarisoidulle alueelle. Maaliskuussa 1938 Itävalta liitettiin Saksaan ja pian tämän jälkeen Tsekkoslovakian sudeettialueet sekä myöhemmin koko Tsekkoslovakia. Hitler halusi vielä Danzigin käytävän Puolalta (alue oli täysin saksankielinen), mutta britit ja ranskalaiset eivät siihen suostuneet, vaan antoivat takuut Puolalle mikäli Saksa hyökkää.

Saksa ja Neuvostoliitto solmivat hyökkäämättömyyssopimuksen elokuussa 1939 ja näin Hitler turvasi itärintaman. Sota syttyi 1.9.1939 kun Saksa hyökkäsi Puolaan. Kahta päivää myöhemmin Englanti ja Ranska julistivat sodan Saksalle. Myös Neuvostoliitto hyökkäsi Puolaan vallaten sen itä-osat, mutta sille Britannia ja Ranska eivät julistaneet sotaa.

Toinen maailmansota 1939-1945

Kun sota oli alkanut, julisti Englanti kaikin tiedotuskeinoin maailmalle, että Saksa oli aloittanut sodan siviilejä vastaan pommittamalla Varsovaa. Satua kertoi Englannin sisäministeri Morrison vielä sodan aikanakin 1943.

Varsovassa oli syksyllä 1939 lyöty armeija, jonne se oli vetäytynyt puolustamaan pääkaupunkiaan. Kaupungin väestöä oli houkuteltu ryhtymään sala-ampujiksi välittämättä saksalaisten antautumiskehoituksista.

Syyskuun 16. päivänä saksalaiset lähettivät neuvottelijan puolalaisen jalkaväenrykmentin esikuntaan saadakseen Varsovan antautumaan taisteluitta. Saksalaiset pudottivat kaupunkiin lentolehtisiä, joissa kehoitettiin antautumaan. Saksan pääesikunta tiedoitti:

"Saarretusta Varsovan kaupungista lähetettiin syyskuun 17. päivänä radiolla Saksan armeijan pääesikunnalle pyyntö ottaa vastaan puolalainen neuvottelija. Saksan armeijan johto on ilmoittanut suostuvansa tähän. Syyskuun 17. päivän keskiyöhön mennessä ei kuitenkaan neuvottelijaa saapunut joukkojemme keskuuteen."

Taistelua jatkettiin seuraavina päivinä. Syyskuun 27. päivänä mainittiin tilannetiedoituksessa seuraavaa: "Taistelujen alussa avoimeksi kaupungiksi tunnustettu ja avoimena kaupunkina kohdeltu Puolan pääkaupunki on nyt kaupungin puolustusjoukkojen käskystä muuttunut linnoitukseksi sen jälkeen, kun vanhat linnakkeet miehitettiin ja osa siviiliväestöä aseistettiin..."

Taistelutoimet jatkuivat ja sama tiedoitus jatkaa seuraavasti:

"Näiden hyökkäyksien jälkeen on kaupungin päällikkö tänään aamupäivällä tarjoutunut luovuttamaan kaupungin ja puolustusjoukot. Saksan armeijan ylipäällikkö on antanut kenraali Blaskowitzin tehtäväksi suorittaa antautumisneuvottelut."

Asiakirjat todistavat sen, että vasta kun saksalaisten puolalaisille tarjoama antautumiskehoitus oli torjuttu, hyökkäys kaupunkiin aloitettiin. Se että Varsova kärsi pommituksissa, johtui siitä, että puolalaiset noudattivat brittien ohjeita olla antautumatta.

Saksan Johtaja Adolf Hitler piti ilmasotaa vastustavan puheen Puolan valloituksen jälkeen 6.10.1939, jossa hän sanoi:

"Samoin kuin Kansainliiton kerran onnistui saada sivistyneet maat kieltämään haavoittuneiden murhaaminen, vankien pahoinpitely, taistelutoiminta sodan ulkopuolella olevia vastaan ja samoin kuin onnistuttiin ajan mittaan saada kaikki kunnioittamaan näitä säädöksiä, samoin on onnistuttava saamaan ilmavoimien toiminta, kaasun käyttö ja sukellusvenesota ja muut taistelutoimet rajoitetuksi siten, ettei sotaa käydä enää raa'alla tavalla naisia ja lapsia vastaan. Olen pyrkinyt jo tässä Puolaa vastaan käydyssä sodassa käyttämään ilmavoimia ainoastaan sotilaallisiin kohteisiin tai antanut niiden näyttäytyä silloin kun aktiivista vastarintaa on esiintynyt."

Samoin toimivat Saksan ilmavoimat lännen sotaretken aikana. Hitler ei halunnut pommittaa siviiliväestöä ja jokaisen ilmavoimien sotilaan tuli noudattaa Johtajan käskyä.

Rotterdam oli Hollannin puolustuksen tuki ja tilanne vaati saksalaisia ottamaan kaupunki haltuunsa, koska englantilaisten maihinnousu oli mahdollinen. Rotterdamille annettiin mahdollisuus antautua taisteluitta, mutta kun tämä ehdotus torjuttiin, tapahtui pommitus ja sen yhteydessä laskuvarjojoukkojen maihinlasku.

Liittoutuneiden sota Saksaa vastaan: Ilmasotasopimukset

Kun venäläiset taistelivat saksalaisia vastaan idässä, amerikkalaiset ja englantilaiset keskittyivät tuhoamaan Saksan kaupunkeja. Pitää myös kysyä, kuka aloitti ilmasodan?

Versaillesin sopimuksen 198. artiklan mukaan Saksa ei saanut pitää ilmavoimia tai kehitellä niitä. Sodan kokemusten perusteella Euroopan ja maailman ilmavoimat alkoivat sodan jälkeen nopeasti kehittyä, Saksa jäi kokonaan tämän kehityksen ulkopuolelle. Saksan vastustajat keksivät yhä uusia verukkeita ehkäistääkseen Saksan ilmavoimien kehittämisen saadakseen teknologisen ja organisatorisen etumatkan, jota ei enää voitaisi saada kiinni.

Syksyllä 1925 tulivat ensimmäiset lievennykset voimaan, vaikkei silloinkaan voitu puhua mistään rakennuskiellon poistamisesta. Maaliskuun 16. päivänä 1933 Englannin pääministeri MacDonald esitti sotavarustusten vähentämissuunnitelman. Siinä määrättiin maa-, meri- ja ilmavoimien määrä sekä palvelusajan pituus ja harkittiin sotavarustusten laadullista vähentämistä. Näiden määräysten piti korvata Versaillesin sopimuksen viidennen kohdan määräyksiä.

Sopimuksen tarkoituksena ei ollut kuitenkaan määrä päästää Saksaa varustautumaan länsivaltojen tasolle. Sopimus ei vastannut mitenkään Saksan turvallisuuden vaatimuksia, sillä Saksalle ei myönnetty ainoatakaan lentokonetta. Vaikka sopimus ei ollut Saksalle tyydyttävä, suhtautui Hitler positiivisesti tähän englantilaiseen aloitteeseen.

Adolf Hitler lausui puheessaan 23.3.1933:

"Kansallissosialistinen hallitus on valmis ojentamaan kätensä rehellisessä ymmärtämyksessä jokaiselle kansalle, joka on halukas lopultakin periaatteellisesti päättämään surullisen menneisyyden. Maailman kurjuus voi loppua vain silloin, kun vakiintuneet olosuhteet luovat kansojen keskuuteen jälleen keskinäistä luottamusta. Hallitus tulee tukemaan jokaista pyrkimystä, joka suuntautuu yleiseen sotavarustusten vähentämiseen ja sen ohella varmistaa Saksan jo kauan sitten oikeutetun vaatimuksen yhdenvertaisuudesta."

Vielä selvemmäksi Hitlerin ponnistelut kävivät hänen 17.5.1933 pitämässään puheessaan, jossa hän sanoi:

"Saksa olisi valmis ilman muuta hajoittamaan koko sotilaallisen järjestelmänsä ja hävittämään sen pienen määrän aseita, joka sille vielä on jäänyt, jos ympärillä olevat kansat sen myös tekisivät. Mutta jos muut valtakunnat eivät ole halukkaita toimeenpanemaan Versaillesin rauhansopimuksessa mainittua, myös heitä velvoittavaa aseistariisumista, silloin täytyy Saksan vähintään pitää kiinni vaatimuksestaan samanlaisiin oikeuksiin. Saksa ei omista ylipäänsä ollenkaan nykyaikaisia hyökkäysaseita - ei raskata tykistöä eikä tankkeja, pommikoneita eikä myrkkykaasua! Ainoa kansa, joka syystä voisi pelätä maahantunkeutumista, on Saksan kansa, jolta ei ole kielletty ainoastaan hyökkäysaseita, vaan jolta myös on riistetty oikeus puolustusaseisiin, vieläpä kielletty rajan linnoittamissuunnitelmatkin."

Toukokuun 21. päivänä 1935 pitämässään puheessaan Adolf Hitler ehdotti, että ilmavoimat sodankäynnissä kiellettäisiin ja Hitler ehdotti myös Englannille ja Ranskalle "ilmasopimusta".

Englanti ja Ranska tyrmäsivät ehdotuksen. Mutta epäonnistuminen ilmasopimuksessa ei estänyt Hitleriä ehdottamasta uudelleen tällaista sopimusta. "Saksan rauhansuunnitelmassa" joka sisältyy Saksan valtakunnanhallituksen muistiinpanoihin 31.3.1936, sanotaan, että Saksan hallitus oli toistanut ehdotuksensa ilmasopimuksen solmimisesta turvallisuussopimuksen täydennykseksi ja vahvistukseksi. Sopimuksessa ehdotettiin seuraavaa: "1. Kaasu-, myrkky- ja palopommien käyttö kielletään. 2. Kaikenlaisten pommien pudottaminen kielletään avoimille paikkakunnille, jotka ovat taistelevan rintaman keskisuuruisen tykistön kantomatkan ulkopuolella."

Tämäkin Saksan rauhanehdotus torjuttiin. Jos se olisi hyväksytty, Euroopan siviiliväestö olisi säästynyt monilta kärsimyksiltä.

Liittoutuneiden sota Saksaa vastaan: Ilmasota

"Taistelualueen käsitettä on käytettävä myöskin kotirintamasta. Tuokaa sinne sekasortoa, murtakaa kansan tahto kaasu-, räjähdys- ja palopommihyökkäyksillä. Sillä te voitte saada aikaan sen, että ydin mätänee ja pähkinä putoaa puusta."

Näin kirjoitti ilmasodasta Howard Williams ennen toista maailmansotaa.

Englantilainen sotilaskirjailija Burge selittää, että ilmavoimien pommituksien tarkoitus on herättää vastustajassa moraalinen ja fyysinen alemmuudentunne. Englantilainen Slessor kirjoittaa vielä ilmasodasta:

"Määrätty kohde voi sen takia olla sotilaallisesti katsoen suhteellisen mitätön, mutta sillä voi olla ratkaiseva vaikutus kyseessä olevan maan sisäiseen asemaan. Pommihyökkäykset, joiden nimenomaisena tarkoituksena on saada sota loppumaan nopeasti, kohdistuvat ennenkaikkea valtion johtoa sekä kansan kestämistahtoa vastaan."

Tässä todiste siitä, että Englanti oli jo ennen sotaa päättänyt tehdä ilmaterrorista sodankäynnin periaatteen. Siten on todistettu, että Englanti menetteli tarkoituksellisesti aloittaessaan ilmasodan Saksan rauhallisia kansalaisia, kirkkoja, sairaaloita, kulttuurimuistomerkkejä, asuintaloja ja turvattomia siviilihenkilöitä vastaan.

Ensi kertaa Saksan sotatiedonanto raportoi englantilaisten suorittamasta pommihyökkäyksestä Wilhelmshavenia ja Cuxhavenin merikylpylää vastaan syyskuun 5. päivänä 1939. Tammikuun 12. päivänä 1940 englantilaiset pommittivat Westerlandin kaupunkia. Saksa ei ollut pommittanut Englantia, ainoastaan laivastokohteita avomerellä. Saksa jatkoi edelleen sotalaivojen pommituksia, mutta 16.3.1940 ensimmäiset pommit putosivat Englantiin. Kyse oli puhtaasta taistelutoiminnasta, sillä kohteet olivat sotilaallisia.

Tämän johdosta englantilaiset saivat syyn kostaa pommituksen. Englantilaiset pommittivat Syltin saarta 20.3.1940. Englantilaiset väittivät pommittaneensa lentokenttiä, mutta tosiasiassa saarella ei ollut yhtään sotilaallista kohdetta. Saksan sodanjohto jätti huomioimatta ilmahyökkäykset saksalaisia siviilejä vastaan, kunnes ei ollut enää epäilystäkään siitä, että englantilaiset pommittivat tarkoituksellisesti siviilikohteita. Saksa varoitti Englantia, mutta varoitus oli tehoton. Toukokuun 10. päivänä 1940 englantilaiset pommittivat ankarasti Freiburgia. Kaupungissa ei sijainnut minkäänlaisia sotilaallisia kohteita. Iskussa kuoli 57 ihmistä ja 150 haavoittui. Pommitukset jatkuivat seuraavina päivinä ankarina.

Kesäkuun 5. päivänä 1940 todettiin, että englantilaiset olivat tehneet ilmahyökkäyksistään 105 siviilikohteita vastaan. Tosiseikkojen pakottamana Saksan ilmavoimat 30.6.1940 aloittivat kostohyökkäyksensä Britanniaa vastaan. Saksalaisten kostohyökkäykset rajoittuivat sotilaallisiin kohteisiin. Heinäkuun 15. päivänä englantilaiset pommittivat palopommein Bippspringen kaupunkia, jolloin lukuisat talot tuhoutuivat.

Adolf Hitler piti heinäkuun 19. päivänä 1940 puheen:

"Herra Churchill on juuri jälleen selittänyt haluavansa sotaa. Hän on nyt noin kuusi viikkoa sitten aloittanut sodan sillä alalla, missä hän todennäköisesti luulee olevansa kai erikoisen voimakas, mm. ilmasota ns. 'sotatärkeitä laitoksia vastaan'. Freiburgin jälkeen ovat nämä laitokset olleet avoimia kaupunkeja, toriaukioita, talonpoikaiskyliä, asuinrakennuksia, sairaaloita, kouluja, lastentarhoja ja mitä kaikkea he pommittavatkaan. Tähän mennessä minä olen tuskin antanut niihin vastata, mutta sen ei tarvitse merkitä sitä, että tämä on ja pysyy ainoana vastauksena."

Englantilaiset eivät tätäkään varoitusta kuunnelleet, vaan jatkoivat ankaria pommituksia. Ensimmäistä kertaa elokuun 26. päivänä 1940 englantilaiset pommittivat Berliiniä. Toisen kerran Berliiniä pommitettiin kolmea päivää myöhemmin. Englantilaiset pommittivat kahdeksan kertaa Berliiniä ennenkuin Saksa pommitti Lontoota.


Ilmasota kesti vielä pitkään, mutta vuoden 1943 alusta lähtien amerikkalaisten B-17 pommikoneet lensivät Saksan taivaalla pudottaen lastinsa siviilikohteisiin. Vuonna 1943 USA:n pudottamien pommien määrä (tonneina) oli pienempi kuin englantilaisten. Vuonna 1944 USA:n pommikoneet pudottivat huomattavasti enemmän pommeja kuin englantilaiset.

Kesäkuussa 1944, ensimmäistä kertaa koko sodan aikana, USA:n pudottamien pommien määrä Saksaan ylitti 80 000 tonnia ja englantilaiset pudottivat samaan aikaan yli 60 000 tonnia pommeja.

Vuonna 1945 pommitukset kiihtyivät:

Tammikuu: USA n. 45 000 tonnia, Englanti n. 38 000 tonnia
Helmikuu: USA n. 82 000 tonnia, Englanti n. 58 000 tonnia
Maaliskuu: USA n. 100 000 tonnia, Englanti n. 65 000 tonnia
Huhtikuu: USA n. 95 000 tonnia, Englanti n. 58 000 tonnia

RAF:n (Royal Air Force, Iso-Britannia) pommituslennoston kohteet ja tonnimäärät 1.1.-1.9.1943

Hampuri: 11 000 tonnia
Essen: 8 000
Duisburg: 6 000
Berliini: 6 000
Düsseldorf: 5 000
Nürnberg: 6 000

News-Chronicle -lehden (3.7.1943) mukaan, Luftwaffe pudotti brittiläisiin kaupunkeihin huippuvuotena 1940-1941 noin 35 000 tonnia pommeja. Missään vaiheessa pommitus ei ylittänyt 750 tonnia / yö. Suurin pommitus, noin 450 tonnia, tapahtui Lontoossa eräänä yönä 1941. Huhtikuussa 1941, eräänä kaikkein kiivaimmista Britannian osaksi tulleista pommituskuukausista, saksalaiset pudottivat noin 6 000 tonnia pommeja (eli noin puolet vähemmän kuin RAF kesäkuussa 1943).

Pommitukset tuhosivat arvokkaita saksalaisia kaupunkeja lähes kokonaan. Keskiaikainen kaupunki Frankfurt am Main tuhoutui englantilaisten ja amerikkalaisten pommituksissa kokonaan.

"Dresden 1945: The Devil's Tinderbox" -kirjan kirjoittaja Alexander McKee kirjoitti pitämäänsä päiväkirjaan sodassa liittoutuneiden ranskalaisten kaupunkien pommittamisesta:

"Lisieux ja Caen ovat esimerkkejä raskaiden nelimoottoristen pommikoneiden joustamattomuudesta: ne eivät pysty katkaisemaan tietä tuhoamatta kokonaista kaupunkia. En ole yllättynyt, että ranskalaiset siviilit ampuivat joukkojamme niiden edetessä Caenin ja Lisielin välissä. Epäilemättä monet ranskalaiset eivät saattaneet helposti sulattaa sitä, että heidät vapauttivat ihmiset, jotka näyttivät toimintansa perusteella erikoistuneen heidän ystäviensä joukkomurhaamiseen."

McKee oli Emmerichin ja Arnhemin kaupunkien lopullisen tuhoamisen silminnäkijä. Hän muisteli "Emmerichissä en nähnyt yhtään ehjää taloa.... Tätä prosessia, kun kaupungista tuli liittoutuneiden, kutsuttiin hieman katkeran pilkallisesti 'vapautukseksi'. Kun sanoit, että se ja se paikka oli 'vapautettu', tarkoitit, että siellä ei enää ollut juuri kiveä kiven päällä."


Dresden on vieläkin ikävämpi tapaus. Englantilaiset ja amerikkalaiset pommikoneet hyökkäsivät täysin avoimeen ja ei-sotilaalliseen kaupunkiin helmikuun 12. päivänä 1945. Palopommit sytyttivät 1 000 celsius-asteen tulimyrskyn ja tulipaloa jatkui kolmen päivän ajan. Hyökkäyksessä kuoli arviolta 70 000-100 000 saksalaista siviiliä.

"Dresdenin palopommitus
Silminnäkijän todistus

Kun faktat USAF:n ja RAF:n suorittamista pommituslennoista Dresdeniin tulivat tunnetuiksi, enimmäkseen Kurt Vonnegutin 'Teurastamo nro. 5' -novellin kautta, on esiintynyt paljon kiistelyä siitä, miksi tämä kauhistuttava pommitus katsottiin tarpeelliseksi.

Kaupungissa ei ollut mitään maininnan arvoisia sotilaskohteita ja se tunnettiin siitä, että se oli täynnä siviilipakolaisia idästä. Tässä on Lotharin (kuvassa siskonsa kanssa), silminnäkijän todistus, joka oli pommituksen aikaan vasta yhdeksän vuotias ja selvisi.



Oli helmikuun 13. 1945. Elin äitini ja siskojeni kanssa (13-v, 5-v ja 5 kuukauden ikäiset kaksoset) Dresdenissä ja odotin kovasti 10-vuotis -syntymäpäiviäni helmikuun 16. Isäni, puuseppä, oli ollut sotilas vuodesta 1939 ja saimme hänen viimeisen kirjeensä elokuussa 1944. Äitini oli hyvin surullinen, kun hänen kirjeensä tulivat takaisin leimalla "vastaanottajaa ei löydetä". Elimme kolmen huoneen asunnossa neljännessä kerroksessa kaupunkimme työläisalueella. Muistan viettäneeni pannukakkutiistaita (helmikuun 13.) muiden lapsien kanssa. Sotatoimet idässä tulivat koko ajan lähemmäs ja lähemmäs. Paljon sotilaita kulki itään ja paljon pakolaisia kulki länteen meidän kaupunkimme kautta tai jäi sinne, kuten myös pommitusyönä helmikuun 13./14.

Noin puoli kymmeneltä illalla annettiin ilmahälytys. Me lapset tunsimme sen äänen ja nousimme ylös ja pukeuduimme nopeasti, kiirehtiäksemme alakertaan ja kellariin, jota käytimme pommisuojana. Isosiskoni ja minä kannoimme kaksois-sisaruksiamme, äitini kantoi pientä matkalaukkua ja maitopulloja vauvoille. Kuulimme radiosta kauhun vallassa uutiset: "Huomio, suuri pommikonelaivasto saapuu kaupunkimme ylle!" Näitä uutisia en unohda koskaan.

Joitakin minuutteja myöhemmin kuulimme kamalan äänen - pommikoneet. Kuului lakkaamatta räjähdyksiä. Kellarimme täyttyi tulesta ja savusta ja vaurioitui, valot sammuivat ja haavoittuneet huusivat kauhuissaan. Suuren pelon vallassa kamppailimme päästäksemme pois kellarista. Äitini ja isosiskoni kantoivat isoa koria missä kaksoset makasivat. Tartuin yhdellä kädellä pikkusiskooni ja toisella äitini takkiin.

Emme enää voineet tunnistaa katuamme. Tulta, pelkästään tulta, minne vain katsoimmekin. Neljättä kerrostamme ei enää ollut olemassa. Talomme sortuneet jäännökset olivat tulessa. Kaduilla oli palavia autoja ja kärryjä joissa oli pakolaisia, ihmisiä, hevosia, kaikki kirkuen kuolemanpelossa. Näin haavoittuneita naisia, lapsia ja vanhuksia etsimässä tietään raunioiden ja liekkien seassa.

Pakenimme toiseen kellariin, joka oli ääriään myöten täynnä haavoittuneita ja pökerryksissä olevia miehiä, naisia ja lapsia, jotka huusivat, itkivät ja rukoilivat. Muuta valoa ei ollut kuin joitakin taskulamppuja. Ja sitten yht'äkkiä alkoi toinen ilmahyökkäys. Tähänkin pommisuojaan osui, ja niin pakenimme kellariin kellarin jälkeen. Hyvin paljon epätoivoisia ihmisiä tuli sisään kaduilta. Sitä on mahdotonta kuvailla! Räjähdyksiä räjähdyksien jälkeen. Sitä ei voi uskoa, pahempaa kuin synkinkään painajainen. Niin moni ihminen oli pahasti palanut ja haavoittunut. Kävi koko ajan vaikeammaksi hengittää. Oli pimeää ja kaikki meistä yrittivät poistua kellarista sanoinkuvaamattomassa paniikissa. Kuolleet ja kuolemassa olevat ihmiset tallautuivat jalkoihin, laukkuja jäi kellariin tai pelastajat nappasivat niitä turvaan. Kori, jossa kaksoset olivat peitettynä märällä vaatteella nostettiin äitini käsistä ja takanamme olevat ihmiset työnsivät meitä rappuja ylös. Näimme palavan kadun, sortuvat rauniot ja hirvittävän tulimyrskyn. Äitini peitti meidät märillä huovilla ja takeilla jotka hän löysi kylpyammeesta.

Näimme kamalia asioita: palaneita aikuisia jotka olivat kutistuneet pikkulasten kokoisiksi, irtonaisia käsiä ja jalkoja, kuolleita, kokonaisia perheitä jotka olivat palaneet elävältä, palavia ihmisiä juoksentelemassa ympäriinsä, palavia vaunuja täynnä pakolaisia, kuolleita pelastajia ja sotilaita, monet huutelivat ja etsivät lapsiaan ja perheitään, ja tulta joka puolella, jokapuolella tulta, ja koko ajan tulimyrskyn kuuma tuuli lennätti ihmisiä takaisin palaviin taloihin joista he yrittivät paeta.

En voi unohtaa näitä kamalia yksityiskohtia. En voi ikinä unohtaa niitä.

Nyt äitini omisti vain pienen laukun jossa olivat henkilöllisyystodistuksemme. Kori missä kaksoset olivat oli kadonnut ja pian sen jälkeen myös siskoni oli kadonnut. Vaikka äitini etsi häntä välittömästi se oli turhaa. Yön viimeisiksi tunneiksi löysimme suojan läheisen sairaalan kellarista jota ympäröivät itkevät ja kuolevat ihmiset. Seuraavana aamuna etsimme siskoani ja kaksosia ilman menestystä. Talo jossa asuimme oli vain palava rauniokasa. Taloon, jonne kaksoset olivat jääneet, ei päässyt sisään. Sotilaat kertoivat kaikkien palaneen hengiltä emmekä enää koskaan nähneet kaksois-siskojani.

Lopen uupuneena, tukka palaneena ja pahoin palovammoin me kävelimme Loschwitzin sillalle, jossa löysimme hyviä ihmisiä, jotka antoivat meidän peseytyä, syödä ja nukkua kotonaan. Mutta vain lyhyen aikaa, koska yht'äkkiä alkoi toinen pommihyökkäys (helmikuun 14.) ja tämäkin talo pommitettiin ja äitini viimeiset henkilöllisyyspaperit paloivat. Täysin lopussa kiirehdimme sillan yli (yli Elbe-joen) monen muun kodittoman selviytyjän kanssa ja löysimme toisen perheen joka auttoi meitä, koska jollain ihmeen tavalla heidän kotinsa selviytyi tästä kauhusta.

Kaiken tämän tragedian keskellä olin täysin unohtanut kymmenennen syntymäpäiväni. Mutta seuraavana päivänä äitini yllätti minut makkaralla, jonka hän oli kerjännyt Punaiselta Ristiltä. Tämä oli minun syntymäpäivälahjani.

Seuraavina päivinä etsimme isosiskoani mutta turhaan. Kirjoitimme nykyisen osoitteemme tuhoutuneen talomme viimeiselle pystyssä olevalle seinälle. Maaliskuun puolessavälissä meidät evakuoitiin pieneen kylään lähelle Oschatzia ja maaliskuun 31. päivä saimme kirjeen siskoltani. Hän oli elossa! Tuona katastrofaalisena yönä hän oli eksynyt meistä ja muiden eksyneiden lasten kanssa hänet vietiin läheiseen kylään. Myöhemmin hän löysi meidän osoitteemme talomme seinästä ja huhtikuun alussa äitini toi hänet uuteen kotiimme.

Voitte olla varmoja, että tuon kauhean yön kokemukset Dresdenissä johtivat sekaviin uniin, unettomiin öihin ja häiriintyneisiin sieluihin, minulle ja muulle perheelleni. Vuosia myöhemmin ajattelin asiaa intensiivisesti, sen syitä, tuon yön poliittisia taustoja. Tämä muodostui hyvin tärkeäksi koko elämäni kannalta ja vaikutti myöhempiin päätöksiini.

Lothar Metzger
Berliini, toukokuu 1999"

(http://timewitnesses.org/english/~lothar.html)



Otteita ilmapommituksista Joseph Goebbelsin päiväkirjasta:

"2. maaliskuuta 1945, ilmasota viettää yhä hurjempia orgioitaan. Me olemme sen edessä täysin suojattomia. Valtakunta muuttuu vähitellen täydelliseksi autiomaaksi."

"3. maaliskuuta 1945, Yhdysvallat on yhä edelleen Saksan ehdottoman antautumisen kannalla. Vihollispuoli ei halua Saksan kansalle mitään pahaa, mutta natsismi ja militarismi täytyy poistaa... On kerrassaan häpeämätöntä, että Roosevelt nähtyään hävityksen jäljet Sevastopolissa päättelee, ettei kristillisyyden säädyllisyyden ja natsismin välinen yhteiselämä ole mahdollista. Niistä kauheista tuhoista, joita amerikkalaiset ilmavoimat päivittäin kylvävät Saksan linnoittamattomiin ja puolustamattomiin kaupunkeihin hän ei tietenkään puhu sanaakaan."

Saksaa pommitettiin aina sodan päättymiseen saakka. Lähes kaikki Saksan kaupungit olivat raunioina ja maaseudut oli ryöstetty ja tuhottu. Itäisen Saksan alue oli Neuvostoliiton hallussa, jossa hävitys ja miehitys oli vieläkin raaempaa.


Sodankäyntiä idässä

Itäisen Saksan hävitys sodan viimeisinä kuukausina 1945 oli omiaan näyttämään sen mitä tuleman piti. Neuvostoliiton vaikutuspiiriin joutui koko Itä-Eurooppa. Neuvostoliiton verinen kahle hallitsi ankarasti Itä-Saksaa aina 1990-luvun alkuun saakka. Adolf Hitler näki jo varhaisina taisteluvuosinaan sen, että uhka koko Euroopalle tulee idästä. Hitler aloitti sodan kommunistista Neuvostoliittoa vastaan kesäkuussa 1941. Saksan sotavoimat etenivät nopeasti ja tuottivat suuria tappioita venäläisille. Sodan pitkittyessä saksalaisten joukkojen huoltaminen petti. Saksalaiset olivat edenneet Volgan rannalla sijaitsevaan Stalingradin (nyk. Volgograd) kaupunkiin asti.

Taistelut kaupungissa alkoivat vuoden 1942 lopulla ja päättyivät tammikuun lopulla vuonna 1943 saksalaisten ja sen liittolaisjoukkojen antautuessa sotamarsalkka Pauluksen johdolla. Sotavangeiksi jäi satojatuhansia sotilaita, joista vain 6 000 palasi takaisin kotiin 1950-luvulla.

Heinäkuussa 1943 Hitler aloitti viimeisen suuren hyökkäyksen Neuvostoliittoa vastaan Kurskissa. Se oli täydellistä panssarisotaa, jossa saksalaisten hyvällä kalustolla oli merkitystä. Kurskin taistelussa ei varsinaisesti kumpikaan osapuoli hävinnyt, vaikka venäläiset menettivät lukumääräisesti enemmän kalustoa kuin saksalaiset. Tästä huolimatta venäläiset pystyivät avaamaan suoran yhteyden Berliiniin. Bolshevikkien tuloa pelättiin Saksassa ja siksi idässä taisteltiin ankarammin ja verisemmin kuin lännessä.

Neuvostojoukot saavuttivat kesällä 1944 Veiksel-joen sekä Varsovan esikaupungit. Saksalaisten puolustusjoukkojen vahvuus oli noin 2 miljoonaa venäläisten viittä miljoonaa sotilasta vastaan. Saksalaisten puolustus murtui ja Puola jäi venäläisille. Saksalaiset onnistuivat pysäyttämään neuvostojoukkojen etenemisen Ylä-Sleesiassa ja Oderin-Neissen jokilinjalla. Stalin keskeytti etenemisen 80 kilometrin päähän Berliinistä helmikuussa 1945. Miljoonia saksalaisia oli jäänyt venäläisten selustaan itämeren rannikkokaupunkeihin, Kuurinmaalle ja Itä-Preussiin.

Neuvostoliittolaiset miehitetyssä Itä-Saksassa

Kun neuvostojoukot ylittivät Saksan valtakunnan rajan idässä tammikuussa 1945, alkoi välittömästi varsin brutaali ja kylmäverinen miehitys. Saksan johto oli aloittanut siviilien evakuoimisen, mutta se oli äärettömän vaikeaa liittoutuneiden jatkuvien pommitusten vuoksi.


Neuvostoliiton punaisen laivaston sukellusveneet upottivat säälimättä matkustaja-aluksia, jotka olivat täynnä evakuoituja saksalaisia siviilejä idästä. Tällaisen terrorin kohteeksi joutuivat mm. Wilhelm Gustloff, General v. Steuben ja Goya -matkustaja-alukset, joiden mukana kuoli enemmän ihmisiä kuin Titanicissa tai Estoniassa. Titanicin turmassa 1912 kuoli 1 513 ihmistä, ja pelkästään Wilhelm Gustloffin mukana meni 7 000 ihmistä. Kuolema hyisessä meressä tuntui saksalaisten siviilien mielestä pienemmältä pahalta kuin joutuminen juopuneiden neuvostosotilaiden käsiin. Kostonhaluiset venäläiset ampuivat surutta tielleen osuneita pakolaisia ja elävinä kiinni saatuaan käsittelivät heitä kuin eläimiä.

Itäsaksalaisten siviilien oli vaikea paeta länteen, sillä amerikkalaiset ja englantilaiset pommittivat taukoamatta Saksan kaupunkeja sekä maalla liikkuvia pakolaisia. Neuvostosotilaiden terrorin kohteeksi joutuivat etenkin saksalaiset naiset.

Venäläiset sotilaat raiskasivat, ikään katsomatta 8-85 vuotiaita saksalaisia tyttöjä ja naisia. Lähes kaikki raiskatuista naisista raiskattiin useaan kertaan. Naisiaan auttavat miehet, veljet ja isät ammuttiin välittömästi. Venäläisiä sotilaita kehoitettiin valtionjohdosta saakka kostamaan omien puolesta. Kiihoitusterroria piti yllä Stalinin läheinen ystävä, korkea-arvoinen NKP:n jäsen ja propagandaministeri, juutalainen Ilja Ehrenburg.

"Hoeringstrasse 22. Sitä ei ole poltettu, ainoastaan ryöstetty, ammuttu. Seinistä kaikuu valitus, puoliksi vaiennut: äiti on haavoittunut, vielä elossa. Pieni tytär on patjalla, kuollut. Kuinka moni on ollut sen päällä? Plutoona, komppania, ehkäpä? Tyttö on muuttunut naiseksi, nainen ruumiiksi... Äiti anelee, 'sotilas, tapa minut!'" -Alexander Solzhenitsyn, "Preussin yöt". Solzhenitsyn oli Puna-armeijan kapteeni 1945, myöhemmin kuuluisa kirjailija ja toisinajattelija (Vankileirien saaristo, Ivan Denisovitsin päivä).

Neuvostosotilaat eivät jättäneet noudattamatta tämän juutalaisen kehoituksia. Neuvostoarmeijan upseerit eivät välittäneet alaistensa touhuista, vaan jopa "ymmärsivät" sotilaitaan. Neuvostoarmeijassa palveli myös useita naisia, joille tuotti syvää tyydytystä nähdä asetoverinsa raiskaamassa nuoria saksalaisnaisia, joille kirpunsyömät venakot olivat kateellisia.

Kaikkiaan noin kaksi miljoonaa saksalaista naista raiskattiin sodan loppuvaiheessa keväällä 1945. Berliinin noin 100 000 raiskatusta naisesta joka kymmenes kuoli, useimmat oman käden kautta. Kaiken tämän lisäksi neuvostojoukot tuhosivat saksalaisten asutuksia ja aloittivat ryöstelyn. Kaikki kelpasi kotiin vietäväksi, jopa sähkölamputkin vaikkei kotona ollut edes sähköä.

Etenevissä neuvostojoukoissa saksalaisalueiden vauraus herätti vihaa. Valko-Venäjän 3. Rintaman komentaja, marsalkka Vasilevski ei välittänyt venäläisjoukkojen harjoittamasta väkivallasta mikä ilmenee eräästä raportista:

"Toveri marsalkka, sotilaat eivät käyttäydy kunnolla. He rikkovat huonekaluja, peilejä ja astioita. Mitkä ovat teidän ohjeenne tässä yhteydessä?"

Marsalkka vastasi:

"En välitä paskaakaan. Nyt meidän sotilaidemme on aika luoda oma oikeutensa."

(Anthony Beevor, Berliini 1945, WSOY 2002, s. 37)

"3. Armeijan poliittinen upseeri Dmitri Stsesglov myönsi, että saksalaisten ruokakomeroita nähdessään heitä inhotti 'yltäkylläisyys', jota he kohtasivat kaikkialla. He vihasivat myös saksalaiskotien järjestystä. Hän kirjoitti: 'Haluaisin kovasti vain hajottaa nyrkillä kaikki nuo siistit purkki- ja pullorivit.' Puna-armeijan sotilaat hämmästyivät nähdessään radioita niin useissa taloissa. He saivat omin silmin syytä epäillä vahvasti, että Neuvostoliitto ei ehkä sittenkään ollut aivan sellainen työläisten ja talonpoikien paratiisi kuin heille oli kerrottu. Itä-Preussin maatilat aiheuttivat sekoituksen hämmennystä, kateutta, ihailua ja vihaa, mikä huolestutti poliittisia upseereita."

(Anthony Beevor, Berliini 1945, WSOY 2002, s. 38)

Murhien, raiskauksien ja ryöstöjen jatkuessa Neuvostoliiton propagandaministeri Ilja Ehrenburg pääsi jälleen ääneen: "älä laske päiviä, älä laske peninkulmia. Laske vain tappamiesi saksalaisten luku. Tapa saksalaiset -se on äitisi rukous. Tapa saksalaiset -se on Venäjän kamaran huuto. Älä epäröi. Älä luovuta. Tapa."


"Puna-armeijan sotilaat eivät usko 'yksilöllisiin' suhteisiin saksalaisten naisten kanssa.", näytelmäkirjailija Zahar Agranenko kirjoitti päiväkirjaansa palvellessaan merijalkaväen upseerina Itä-Preussissa. "Yhdeksän, kymmenen, kaksitoista miestä kerrallaan - he raiskaavat naisia kollektiivisesti"

(Anthony Beevor, Berliini 1945, WSOY 2002, s. 31)

Ilja Ehrenburg halusi tappaa koko Saksan kansan, eikä hän kaihtanut käyttää kovia otteita. Ehrenburg painotti, että Saksan kotirintaman murtamiseen ei riitä ainoastaan pommit, vaan saksalaisten siviilien järjestelmällinen tuhoaminen sekä naisten raiskaaminen tuottaa parhaiten haluttua tulosta. Sodan jälkeen Ehrenburg pysyi Neuvostoliiton suurena sankarina sekä sai Stalinin rauhanpalkinnon vuonna 1953.

"Kotona Moskovassa Berija ja Stalin tiesivät täsmälleen, mitä rintamalla tapahtui. Eräässä raportissa heille kerrottiin 'monen saksalaisen olevan siinä käsityksessä, että puna-armeijan sotilaat raiskaavat kaikki Itä-Preussiin jääneet naiset'. Kerrottiin useita esimerkkejä joukkoraiskauksista - 'muiden muassa alle kahdeksantoistavuotiaita tyttöjä ja vanhoja naisia'. Itse asiassa uhrit saattoivat olla jopa kaksitoistavuotiaita. '43. Armeijan NKVD-ryhmä sai selville, että Schpaleiteniin jääneet saksalaiset naiset olivat koettaneet tehdä itsemurhan', raportti jatkui. 'He kuulustelivat heistä Emma Korn -nimistä. Hän kertoi: 'Puna-armeijan rintamajoukot tulivat kaupunkiin 3. helmikuuta. He tulivat kellariin, jossa olimme piilossa ja osoittivat aseilla minua ja kahta muuta naista ja käskivät meidät ulos. Pihalla kaksitoista miestä vuoronperään raiskasi minut. Muut sotilaat tekivät saman kahdelle naapurilleni. Seuraavana yönä kuusi humalaista sotilasta murtautui kellariimme ja raiskasi meidät lasten silmien edessä. Helmikuun 5:ntenä tuli kolme sotilasta ja myös 6. helmikuuta kahdeksan humalaista sotilasta raiskasi ja löi meitä.' Kolme päivää myöhemmin naiset koettivat tappaa lapset ja itsensä viiltelemällä ranteensa, mutta ilmeisesti he eivät osanneet tehdä sitä kunnolla."

(Anthony Beevor, Berliini 1945, WSOY 2002, s. 31-32)

Antautuneita saksalaisia sotilaita kohdeltiin myös julmasti. Usein antautuneet, aseettomat ja haavoittuneet sotilaat teloitettiin välittömästi. Osa heistä lähetettiin Siperiaan työleireille, joista vain harvat palasivat takaisin. Joitain antautuneita ei tapettu välittömästi, vaan heitä kidutettiin ensin. Heidän käskettiin kävellä miinakenttään tai "tanssia" konekivääritulessa. Korsuista antautuneet saksalaiset sotilaat poltettiin elävältä venäläisten liekinheittimillä.

Neuvostoarmeijan joukot eivät tunteneet armoa edes saksalaisia kommunisteja kohtaan, useat heistäkin ammuttiin. Jopa eräs Saksan kommunistisen liikkeen edustajista säikähti neuvostosotilaiden käytöstä. Neuvostojohto käski lopettaa terroritoimet saksalaisia kommunisteja vastaan, koska he tarvitsivat kansan tuen perustaessaan sosialistista hallintoa Itä-Saksaan.

Neuvostojoukkojen valloittaessa Berliiniä se menetti kaatuneina 300 000 sotilasta. Saksan sodanjohto allekirjoitti antautumisen Neuvostoliitolle 8.5.1945. Seuraavana päivänä Neuvostoliitto järjesti voitonparaatin Berliinissä. Itä-Saksa oli alistettu veren- ja kostonhimoiselle Neuvostoliitolle.

Sodan jälkeen

Sodan päättyminen ei tuonut helpotusta Saksalle. Maa oli raunioina ja maata hallitsivat voittajavallat. Ruokaa ei ollut tarpeeksi ja kansa näki nälkää. Itäisellä, Neuvostoliiton miehittämällä alueella henkinen ja fyysinen pahoinpitely jatkui yhä.

Voitonpäivänä 1945 Neuvostoliiton ministerineuvoston puheenjohtajan sijainen Anastas Mikojan saapui Berliiniin selvittämään kaupungin elintarviketilannetta. Raporttinsa hän aloitti näin:

"Puna-armeijan sotilaat ja upseerit ovat ilmoittaneet, että ihmiset asuvat tuhoutuneissa taloissa, kellareissa ja bunkkereissa vailla valoa, vettä, vesijohtoa, ilman elintarvikevarastoja, nälkää nähden. Kaikkialla naiset, lapset ja vanhukset kerjäävät puna-armeijalaisilta leipää, ihmiset kerääntyvät joukoittain armeijan kenttäkeittiöiden luo."

Kanadalainen historioitsija James Bacque kertoo kirjassaan Crimes and Mercies 16.6 miljoonan etnisen saksalaisen tulleen karkotetuiksi kotiseuduiltaan nykyisen Puolan, Tsekin ja Unkarin alueilta sodan jälkeen, joista monet olivat eläneet alueilla sukupolvien ajan. Bacque kutsuu sitä maailmanhistorian suurimmaksi etniseksi puhdistukseksi. Bacque kertoo näiden saksalaisten joutuneen raakuuksien uhreiksi matkallaan sinne, mitä Saksasta oli vielä jäljellä tai keskitysleireille Puolaan ja muualle. Hän raportoi 2.1 miljoonan etnisen saksalaisen menehtyneen ennen määränpäähän saapumista. Hän kertoo, että

- tsekkiläiset vartijat ampuivat ihmisiä summanmutikassa
- venäläiset raiskasivat saksalaisia äitejä näiden pienten lasten läsnäollessa
- nunnia raiskattiin toistuvasti
- saksalaisilta naisilta katkottiin akillesjänteet ja tsekkiläiset miehet raiskasivat nämä heidän maatessaan kirkuen maassa
- kuolleita lapsia pantiin arkkuihin, viidestä seitsemään aina yhteen arkkuun, ja sitten heidät haudattiin yhdessä. Lapset olivat kuolleet silmät auki. Kuolintodistukset kertoivat kuolinsyyn olleen aliravitsemus.

Juergen Thorwald kertoo kirjassaan Flight in the Winter, kuinka saksalainen väkijoukko ajettiin Prahassa aukiolle, jossa väkijoukko "valeli heidät petroolilla, nosti heidät roikkumaan jaloistaan, sytytti heidät tuleen ja katseli heidän tuskaansa, jota pitkitti se, että heidän asennossaan nouseva kuumuus ja savu ei tukehduttanut heitä. He sitoivat saksalaisia miehiä ja naisia yhteen piikkilangalla, ampuivat tällaisiin kimppuihin ja pyörittivät heidät Moldau-jokeen. He hukuttivat saksalaisia lapsia veteen katuojissa ja heittivät naisia ja lapsia ulos ikkunoista. He hakkasivat jokaista saksalaista niin kauan kunnes he makasivat hiljaa maassa, pakottivat alastomia naisia purkamaan barrikadeja, leikkasivat heidän akillesjänteensä ja nauroivat heidän tuskaiselle rimpuilulleen maassa. Toiset he potkivat hengiltä."

(Juergen Thorwald, Flight in the Winter, Hutchinson 1953, s. 240-241)


Kaikkiaan Saksa menetti toisessa maailmansodassa kuolleina enemmän siviilejä kuin sotilaita - 6,6 miljoonasta huomattavasti yli puolet.

Mitä saksalaisiin sotavankeihin tulee, Bacque kertoo, että amerikkalaisilla ja ranskalaisilla miehitysvyöhykkeillä oli yli viisi miljoonaa saksalaista sotilasta ahdettuna piikkilanka-häkkeihin (leirejä kutsuttiin "häkeiksi", "cages"). Yhtä liittoutuneiden sotavankileiriä kuvailtiin majoiksi, jotka oli tehty kanaverkosta ja jotka oli päällystetty kartongilla. Vesi saatiin yhdestä hanasta per maja. Vesi oli yleensä jäässä talvisin. Vangit nukkuivat mutaisessa maassa, 180 vankia per maja. Joissakin leireissä saksalaiset vangit oli yksinkertaisesti kerätty pelloille joissa he elivät taivasalla, poteroissa, jotka he olivat kaivaneet itselleen. Näistä leireistä puuttui jopa primitiivisimmät käymälät ja vangit olivat törkeän aliravittuja. Maa heidän allaan kävi pian tunkioksi. Pian he alkoivat kuolla aliravitsemukseen ja tauteihin. "Joskus nimenhuudossa aamulla", Bacque lainaa silminnäkijän lausuntoa, "miehet kaatuivat kuolleina maahan". Noin miljoona näistä saksalaisista vangeista kuoli vankeudessaan niiden noin puolen miljoonan lisäksi, jotka kuolivat venäläisillä leireillä.

Yksi saksalaisista vangeista, mies nimeltä Charles von Luttichau, todisti olosuhteista eräällä amerikkalaisten leirillä:

"Käymälät olivat pelkkiä tukkeja, jotka oli asetettu ojien päälle piikkilanka-aitojen viereen. Nukkuaksemme, meidän piti vain kaivaa käsillämme kuoppa, sitten maata tiiviisti yhdessä kuopassa. Meidät oli sullottu hyvin lähekkäin. Sairauksien vuoksi miehet joutuivat ulostamaan maahan. Pian monet meistä olivat liian heikkoja ottamaan ensin housut pois. Niinpä vaatteemme olivat saastuneita, kuten myös muta jossa jouduimme kävelemään ja istumaan ja makaamaan. Aluksi ei ollut ollenkaan vettä, paitsi sadevettä, sitten muutaman viikon jälkeen saimme vähän vettä pumpusta. Mutta useimmilla meistä ei ollut mitään millä kantaa sitä, niinpä jouduimme tyytymään vain joihinkin suullisiin tuntien jonotuksen jälkeen, joskus jopa läpi yön. Meidän piti kävellä kuoppien välistä pehmeällä maalla jota oli tullut kaivamisesta, niinpä oli helppoa pudota kuoppaan mutta vaikeaa nousta ylös. Sade oli melkein jatkuvaa sillä Reinin alueella sinä keväänä. Yli puolet päivistä oli sadepäiviä. Yli puolet päivistä olimme täysin ilman ruokaa. Muina päivinä saimme pienen K-(ruoka)annoksen. Näin paketeista, että he (amerikkalaiset) antoivat meille kymmenesosan siitä, mitä he antoivat omille miehilleen."

Muiden kuvausten ohella, Bacque kertoo seuraavanlaisista amerikkalaisten raakuuksista:

- Kenraali Eisenhowerin käskystä amerikkalaisia sotavankileirejä pidettiin paljon Geneven sopimuksen asettamia standardeja huonommassa kunnossa. Japanilainen kenraali ammuttiin siitä, että hän piti omia leirejään vastaavanlaisessa kunnossa.

- Andernmach -nimisessä paikassa saksalaiset vangit yrittivät ruokkia itseään ruoholla. Eräs amerikkalainen yliopiston professori raportoi nähneensä, kuinka ruumiita vietiin sieltä pois "kuorma-autolasteittain".

- William Kreuznock, kanadalainen, raportoi vartijoiden ammuskelleen yöllä konekivääreillä summanmutikassa leiriin, ilmeisesti huvin vuoksi. Eräs saman leirin amerikkalainen vartija kirjoitti päiväkirjaansa: "Villiä ammuskelua yöllä, todellisia ilotulituksia. Sen täytyy olla odotettu rauha. Seuraavana aamuna neljäkymmentä kuollutta 'ilotulituksen uhreja' pelkästään meidän häkissämme, monia haavoittuneita."

- Eräässä amerikkalaisten leirissä oli 80 100 kuolemantapausta kymmenen viikon ajanjaksolla. Se teki 43% vuositasolla. Maaliskuussa 1946, ranskalaisessa leirissä, kuolemantapausten määrä nousi 25% yhdessä kuukaudessa.

- Vanki Johannes Heising raportoi amerikkalaisten vartijoiden eräänä yönä haudanneen puskutraktoreilla eläviä miehiä maahan. Hän ei ole varma kuinka moni kuoli, koska oli niin pimeää.

- 1996 löydettiin joukkohauta joka sijaitsi paikalla, jonka vieressä oli sodan jälkeen ollut amerikkalaisten sotavankileiri. Asiantuntija päätteli, että ruumiit olivat kuolleita vankeja amerikkalaisilta leireiltä, jotka olivat olleet 19-23 vuotiaita kuollessaan. USA:n armeija annoskirja, jonka entinen vanki oli salakuljettanut ulos leiristä, osoitti, että vangeille oli annettu 600-850 kaloria päivässä. Vangit olivat nähneet nälkää.

(James Bacque, Crimes and Mercies: The Fate of German Civilians Under Allied Occupation 1944-1950, Little, Brown 1997, s. 28, 29, 44, 45, 47, 52, 53, 60 ja 63)


"Ensimmäiset kranaatit putosivat Keisari Wilhelmin kadulle ja tappoivat kaksi saksalaista koulutyttöä. Sitä seuraavina päivinä, venäläiset - kaikki aasialaisia, pukeutuneina kaikenlaisiin mahdollisiin turkiksiin, raskaasti aseistettuina ja X:n muodossa menevät patruunavyöt päällään - tappoivat Gleiwitzin asukkaita käytännössä summanmutikassa. He huusivat 'Du Gitler! Sinä Hitler!' ja ampuivat poliiseja, palomiehiä, postinkantajia ja konduktöörejä laivastonsinisissä univormuissa, jopa miehen, jonka kotona oli kullattu epoletti ensimmäisestä maailmansodasta. He ampuivat lääkäreitä, lakimiehiä, räätäleitä, sairaanhoitajia, puuseppiä, kivenhakkaajia, autonkuljettajia, opettajia, kellokaupanomistajia, sikarikaupanomistajia, suutareita, kirjansitojia, rehtoreita, kaivostyöläisiä ja jopa joitakin Auschwitzista paenneita vankeja, jopa juutalaisia. Kellareissaan saksalaiset kaatoivat viemäreihin Schnapseja jotteivät venäläiset juopuisi enää enempää ja niaset leikkasivat hiuksensa jotta venäläiset eivät raiskaisi heitä. 'Frau komm! Nainen tule!' venäläiset kuitenkin sanoivat, muodostaessaan jonoa raiskatakseen jopa kahdeksanvuotiaita ja kahdeksankymmentävuotiaita nunnia.

Gleiwitzin asukkaille se kaikki näytti kuin hunnien hyökkäykseltä, mutta pahinta ei vielä ollut tapahtunut. Illallisella Teheranissa, Iranissa, marraskuussa 1943, Stalin oli pyytänyt saada koko itäisen Puolan ja Churchill oli laittanut pöydälle kolme tulitikkua, jotka esittivät Venäjää, Puolaa ja Saksaa. Sen jälkeen hän oli siirtänyt venäläisiä ja puolalaisia tikkuja lähemmäs saksalaista ja ehdottanut, että jos Venäjä saa itäisen Puolan, Puolan pitäisi saada itäinen Saksa. Roosevelt sanoi kyllä, ja tammikuussa 1945, suunnitelmana oli Gleiwitzin, Breslaun, Stettinin, Stolpin ja 44 000 neliömailin saksalaisen alueen luovuttaminen puolalaisille viranomaisille, kuten Lolalle. Mutta aikaisin helmikuussa, kun Stalin, Churchill ja Roosevelt tapasivat uudelleen tsaarin kesäpalatsissa Jaltalla, Mustan meren rannalla, Stalin pyysi myös kymmentä miljardia ja - kuten kävi myöhemmin ilmi- kahtasataatuhatta työläistä Saksasta. Keskiviikkona, helmikuun 14., Lolan ensimmäisenä päivänä Valtion turvallisuusvirastossa, venäläiset julkaisivat julisteen Gleiwitzissa,

1. Kaikkien 16-50 vuotiaiden saksalaisten miesten tulee ilmoittautua 48 tunnin kuluessa Työpalvelustoimistoon...

2. Kaikkien täytyy tuoda mukanaan ainakin kaksi täydellistä talvivaatekertaa, huopia, keittovälineitä ja ruokaa ainakin kymmeneksi päiväksi."

(John Sack, An eye for an eye: The Story of Jews Who Sought Revenge For the Holocaust, BasicBooks 2000, s. 48-49)

1950-luvulle mentäessä Neuvostoliitto oli rakentanut vahvan sosialistisen diktatuurin Itä-Saksaan. Maata hallitsivat juutalaiset ja saksalaiset kommunistit. Ihmiset elivät jatkuvan pelon alla, sillä Stasi saattoi pidättää kenet tahansa. Kansallismielisiä vangittiin ja koko muisto Adolf Hitleristä tai kansallissosialismista oli kielletty.

1960-luvun alussa Berliinin ympärille rakennettiin muuri, joka erotti idän lännestä. Muuri murtui vasta vuonna 1989 ja Saksa yhdistyi seuraavana vuonna. Venäläiset joukot poistuivat maasta vuonna 1994.

Mikään maa ei ole taistellut olemassaolostaan niin kiivaasti kuin Saksa. Todellinen holocaust tapahtui Saksan kansalle. Meidän täytyy levittää tietoa Saksan kansan kärsimyksistä ja sen kokemista vääryyksistä. Meillä on virhe korjattavana ja me emme aio unohtaa! Me tiedämme, lopussa on voitto!<<<<<<<<<<

 

[paistijauheliha]

66 KYSYMYSTÄ JA VASTAUSTA "HOLOCAUSTISTA"

IHR:n julkaisu http://www.ihr.org/

1. Mitä todisteita on sille, että Natsit tappoivat kuusi miljoonaa juutalaista?

Ei mitään. kaikki mitä on, on sodanjälkeisiä todistuksia, useimmiten yksittäisiltä "eloonjääneiltä". Todistukset ovat ristiriitaisia,
ja hyvin harvat väittävät itse asiassa nähneensä mitään "kaasutuksia". Mitään sen aikaisia asiakirjoja tai "kovia" todisteita ei ole:
ei tuhkavuoria, ei krematorioita jotka olisivat pystyneet polttamaan miljoonia ruumiita, ei "ihmissaippuaa", ei ihmisihosta
tehtyjä lampunvarjostimia, ei uskottavia väestötieteellisiä tilastoja.

2. Mitä todisteita on sille, että natsit eivät tappaneet kuutta miljoonaa juutalaista?

Runsaasti oikeudellisia, väestötieteellisiä, analyyttisiä ja vertailevia todisteita osoittamaan sellaisen
lukumäärän mahdottomaksi.Paljon toistettu "kuusi miljoonaa" on edesvastuutonta liioittelua.

3. Onko Simon Wiesenthal kirjoittanut, että "Saksan maaperällä ei ollut tuhoamisleirejä"?

Kyllä. Kuuluisa "natsinmetsästäjä" kirjoitti näin Stars and Stripes'issä 24 tammikuuta
1993. Hän väitti myös, että juutalaisten "kaasutuksia" tapahtui vain Puolassa.

4. Jos Dachau oli Saksassa ja jopa Wiesenthal sanoo, että se ei ollut tuhoamisleiri,
miksi monet amerikkalaiset veteraanit sanovat sen olleen tuhoamisleiri?

Liittoutuneiden vallattua Dachaun monet sotilaat ja muut kuljetettiin leirin läpi ja heille näytettiin rakennus, jonka väitettiin
olleen "kaasukammio". Joukkotiedotusvälineet väittävät edelleen laajasti, ja väärin, että Dachau oli "tuhoamisleiri".

5. Entä sitten Auschwitz? Onko mitään todisteita siitä, että kaasukammioita käytettiin siellä ihmisten tappamiseen?

Ei. Neuvostoliittolaisten valtaamaa Auschwitziä muutettiin sodan jälkeen, ja yksi huone rekonstruoitiin näyttämään
suurelta "kaasukammiolta". Sen jälkeen kun Fred Leuchter, Amerikan johtava kaasukammioiden rakentamisen ja
suunnittelun asiantuntija, tarkasti tämän ja muut Auschwitzin väitetyt kaasutuslaitokset, hän piti
naurettavana väitettä että niitä oli käytetty tai olisi voitu käyttää teloituksiin.

6. Jos Auschwitz ei ollut "kuolemanleiri", mikä sen todellinen käyttötarkoitus oli?

Se oli internointikeskus ja osa suurisuuntaista teollisuuslaitosta. Siellä valmistettiin
synteettistä polttoainetta ja sen asukkaita käytettiin työvoimana.

7. Kuka perusti ensimmäiset keskitysleirit?

Buurisodan aikana (1899-1902) brittiläiset pystyttivät Etelä-Afrikkaan "keskitysleireiksi" kutsumiaan
leirejä afrikaaninaisia ja -lapsia varten. Noin 30 000 kuoli näissä helveteissä, jotka olivat yhtä kamalia kuin
saksalaisten toisen maailmansodan aikaiset keskitysleirit.

8. Miten saksalaisten keskitysleirit erosivat amerikkalaisten "jälleensijoitusleireistä",
joihin amerikanjapanilaiset internoitiin toisen maailmansodan aikana?

Ainoa merkittävä ero oli, että saksalaiset internoivat ihmisiä sillä perusteella, että he olivat todellisia tai epäiltyjä turvallisuusriskejä
Saksan sotaponnistelujen kannalta, kun taas Rooseveltin hallinto internoi ihmisiä pelkästään rodun perusteella.

9. Miksi Saksan hallitus internoi juutalaisia leireihin?

Se piti juutalaisia suoranaisena uhkana kansalliselle turvallisuudelle. (Juutalaisia oli suunnaton määrä mukana kommunistisessa
kumouksellisessa toiminnassa.) Kuitenkin kaikki turvallisuusriskeiksi epäillyt -eivät vain juutalaiset- olivat vaarassa joutua internoiduiksi.

10. Minkä vihamielisen toimenpiteen maailman juutalaiset tekivät Saksaa vastaan jo vuonna 1933?

Maaliskuussa 1933 kansainväliset juutalaisjärjestöt julistivat saksalaisten tavaroiden kansainvälisen boikotin.

11. Julistivatko maailman juutalaiset "sodan Saksaa vastaan"?

Kyllä. Sanomalehdet ympäri maailmaa raportoivat tästä. Etusivun otsikko London Daily
Express'issä (24 maaliskuuta 1933) julisti esimerkiksi: "Juudea julistaa sodan Saksalle".



12. Tapahtuiko tämä ennen vai jälkeen sen kun "kuolemanleiritarinat" alkoivat?

Tämä oli vuosia ennen "kuolemanleiritarinoita", jotka alkoivat 1941-1942.

13. Mikä valtio saa kunnian ensimmäisistä siviileitä vastaan suunnatuista suurpommituksista?

Britannia. Toukokuun 11 päivänä 1940.

14. Kuinka monta "kaasukammiota" Auschwitzissä oli ihmisten tappamista varten?

Ei yhtään.

15. Kuinka monta juutalaista asui alueilla, jotka joutuivat Saksan hallintaan sodan aikana?

Vähemmän kuin kuusi miljoonaa.

16. Jos Natsit eivät tuhonneet Euroopan juutalaisia, mitä heille tapahtui?

Sodan jälkeen Euroopassa oli vielä elossa miljoonia juutalaisia. Satoja tuhansia (ehkä jopa puolitoista
miljoonaa) oli kuollut eri syistä sodan aikana. Toiset olivat muuttaneet Palestiinaan, Yhdysvaltoihin ja
muihin maihin. Vielä lisää juutalaisia lähti Euroopasta sodan jälkeen.

17. Kuinka monta juutalaista pakeni tai evakuoitiin syvälle Neuvostoliittoon?

Yli kaksi miljoonaa pakeni tai evakuoitiin neuvostoliittolaisten toimesta 1941-1942.
Nämä juutalaiset eivät siten koskaan joutuneet Saksan vaikutuspiiriin.

18. Kuinka monta juutalaista lähti Euroopasta ennen sotaa, ollen siten saksalaisten tavoittamattomissa?

Noin miljoona. (Lukuun eivät sisälly Neuvostoliittoon siirtyneet.)

19. Jos Auschwitz ei ollut tuhoamisleiri, miksi komendantti Rudolf Höss tunnusti että se oli?

Brittiläiset sotilaspoliisit kiduttivat häntä, kuten yksi hänen kuulustelijoistaan myöhemmin myönsi.

20. Onko mitään todisteita amerikkalaisten, brittien ja neuvostoliittolaisten harjoittamasta saksalaisten vankien
kidutuksesta "tunnustusten" puristamiseksi, käytettäväksi Nürnbergissä ja muissa oikeudenkäynneissä?

Kyllä. Kidutusta käytettiin paljon valheellisten "todisteiden" saamiseksi pahamaineisiin
Nürnbergin oikeudenkäynteihin ja muihin sodanjälkeisiin "sotarikos" -oikeudenkäynteihin.

21. Miten holokaust-tarina hyödyttää juutalaisia tänä päivänä?

Se auttaa suojelemaan juutalaisia ryhmänä kritiikiltä. Eräänlaisena maallisena uskontona se luo
henkisen siteen juutalaisten ja heidän johtajiensa välille. Se on vahva ase juutalaisten
rahastuskampanjoissa ja sitä käytetään perusteltaessa Yhdysvaltojen apua Israelille.

22. Miten se hyödyttää Israelin valtiota?

Sillä perustellaan niitä miljardien dollarien "korvauksia", jotka Saksa on maksanut Israelille ja monille yksittäisille
"eloonjääneille". Sionistiset ja Israelille myötämieliset painostusryhmät käyttävät sitä sanellessaan, että Amerikan
ulkopolitiikan lähi-idässä on oltava Israelin etujen mukaista. Sitä käytetään pakottamaan amerikkalaiset
veronmaksajat avustamaan Israelia vuosittain yhteensä miljardeilla dollareilla.

23. Miten monet kristityt papit käyttävät sitä?

Holokaust-tarinaa käytetään esimerkkinä todistamaan Vanhan testamentin
ajatus juutalaisista pyhänä ja ikuisesti vainottuna "valittuna kansana".

24. Miten se hyödytti kommunisteja?

Se vei pois huomion Neuvostoliiton sodanlietsonnasta ja julmuuksista ennen toista maailmansotaa, sen aikana, ja sen jälkeen.

25. Miten se hyödyttää Britanniaa?

Hyvin paljon samalla tavalla kuin se hyödytti Neuvostoliittoa.

26. Onko mitään todisteita siitä, että Hitler antoi käskyn juutalaisten joukkomurhasta?

Ei.

27. Millaista kaasua Saksan sodanaikaisilla keskitysleireillä käytettiin?

Syaanivetykaasua Zyklon B:stä, kaupallisesta tuholaismyrkystä, jota käytettiin paljon kaikkialla Euroopassa.

28. Mihin tarkoitukseen Zyklon B:tä valmistettiin?

Se oli tuholaismyrkky, jota käytettiin vaatteiden ja tilojen desinfiointiin tappamalla kuumetautia kantavia täitä ja muita tuholaisia.

29. Oliko tämä tuote soveliasta joukkotuhotarkoituksiin?

Ei. Jos Natsit olisivat aikoneet käyttää myrkkykaasua ihmisten tappamiseen, paljon
tehokkaampia tuotteita olisi ollut saatavissa. Zyklon B on hitaasti vaikuttava desinfiointiaine.

30. Miten kauan kestää tuulettaa alue Zyklon B -desinfiointikäsittelyn jälkeen?

Normaalisti noin 20 tuntia. Koko toimenpide on hyvin monimutkainen ja vaarallinen.
Kaasunaamarit ovat välttämättömiä, ja on käytettävä vain koulutettua henkilökuntaa.

31. Auschwitzin komendantti Rudolf Höss sanoi, että hänen miehensä menivät "kaasukammioihin" poistamaan
ruumiita kymmenen minuutin kuluttua siitä kun uhrit olivat kuolleet. Miten tämä voidaan selittää?

Sitä ei voida selittää, sillä jos he olisivat tehneet niin, he olisivat kokeneet saman kohtalon kuin "kaasutuksen" uhrit.

32. Höss sanoi "tunnustuksessaan" että hänen miehensä polttivat savukkeita vetäessään ruumiita
ulos kaasukammioista, kymmenen minuuttia kaasutuksen jälkeen. Eikö Zyklon B ole räjähtävää?

Kyllä. Hössin tunnustus on ilmeisen selvästi väärä.

33. Mikä oli tarkalleen se toimintatapa, jota Natsien väitetään käyttäneen juutalaisten tuhoamiseen?

Tarinat vaihtelevat kaasupurkkien pudottamisesta täysinäisiin huoneisiin katossa olevista aukoista, kaasun johtamisesta
putkella suihkuihin, "höyrykammioista" "sähköteloituslaitteisiin". Miljoonia väitetään tapetun näillä tavoilla.

34. Kuinka joukkotuhoamisohjelma olisi voitu pitää salassa niiltä jotka oli tarkoitus tappaa?

Sitä ei olisi voitu pitää salassa. Tosiasia on, että joukkokaasutuksia ei
ollut. Tuhoamistarinat saivat alkunsa sota-ajan kauhupropagandasta.

35. Jos juutalaiset jotka oli tarkoitus tappaa tiesivät heitä odottavan
kohtalon, miksi me menivät saksalaisten mukaan vastustamatta?

He eivät taistelleet vastaan koska he eivät uskoneet, että oli mitään aikomusta tappaa heidät.

36. Kuinka monta juutalaista kuoli keskitysleireillä?

Pätevät arviot vaihtelevat noin 300 000:sta 500 000:een.

37. Kuinka he kuolivat?

Pääasiassa toistuviin kuumetautiepidemioihin, jotka tekivät tuhojaan sodan repimässä Euroopassa
sodan aikana, samoin aliravitsemukseen ja lääkehoidon puutteeseen konfliktin viimeisinä kuukausina,
kun liittoutuneet olivat pommittaneet rikki käytännöllisesti katsoen kaikki tie- ja rautatieyhteydet.

38. Mikä kuumetauti on?

Tämä tauti esiintyy aina kun paljon ihmisiä on sullottu yhteen epähygieenisiin olosuhteisiin. Sitä
levittävät täit joita on runsaasti hiuksissa ja vaatteissa. Ironista, mutta jos saksalaiset olisivat
käyttäneet enemmän Zyklon B:tä, enemmän juutalaisia olisi saattanut selvitä hengissä leireiltä.

39. Mikä ero sillä on, kuoliko toisen maailmansodan aikana kuusi miljoonaa vai 300 000 juutalaista?

5 700 000.

40. Jotkut juutalaiset "kuolemanleireiltä" selvinneet kertovat nähneensä ruumiita
heitetyn kuoppiin poltettavaksi. Miten paljon polttoainetta siihen olisi tarvittu?

Paljon enemmän kuin mitä saksalaiset pystyivät saamaan, koska sodan aikana oli tuntuva polttoainepula.

41. Voidaanko ruumiita polttaa kuopissa?

Ei. Hapen puutteesta johtuen on mahdotonta, että liekit polttaisivat ihmisruumiit loppuun tällä tavalla.

42. Holokaust-historioitsijat väittävät, että Natsit pystyivät polttamaan ruumiita noin kymmenessä minuutissa.
Miten kauan yhden ruumiin polttaminen kestää ammattimaisten krematorionkäyttäjien mukaan?

Noin puolitoista tuntia, vaikka isommat luut vaativat lisäkäsittelyä sen jälkeenkin.

43. Miksi saksalaisten keskitysleireissä oli krematoriouuneja?

Jotta olisi tehokkaasti ja hygieenisesti saatu hävitetyksi kuolleiden ruumiit.

44. Jos Saksan vallassa olevien alueiden kaikkien leirien kaikki krematoriot olisivat olleet
käytössä koko ajan sataprosenttisesti, mikä on suurin mahdollinen ruumiiden määrä joka
olisi ollut mahdollista polttaa koko sinä aikana kun krematoriot olivat toiminnassa?

Noin 430 600.

45. Voidaanko krematoriouunia käyttää jatkuvasti?

Ei. Viisikymmentä prosenttia ajasta on runsas arvio (12 tuntia päivässä). Krematoriouunit
on puhdistettava perusteellisesti ja säännöllisesti, kun ne ovat kovassa käytössä.

46. Miten paljon tuhkaa yhden ruumiin polttamisesta jää jäljelle?

Kun luut on kokonaan jauhettu, noin yksi kenkälaatikollinen.

47. Jos Natsit olisivat polttaneet kuusi miljoonaa ihmistä, mitä tuhkalle tapahtui?

Se jää "selitettäväksi". Kuudesta miljoonasta ruumiista olisi tullut monta
tonnia tuhkaa, mutta mistään suurista tuhkavarastoista ei ole mitään todisteita.

48. Näkyykö liittoutuneiden ilmatiedustelukuvista Auschwitzistä (jotka on otettu silloin kun
"kaasukammioiden" ja krematorioiden väitetään olleen käynnissä täysillä) todisteita tuhoamisesta?

Ei. Tosiasiassa näissä kuvissa ei näy jälkeäkään siitä valtavasta savumäärästä jonka väitetään jatkuvasti
olleen leirin yläpuolella, eikä niissä näy todisteita "avoimista kuopista" joissa ruumiita väitetään poltetun.

49. Mikä oli Saksan vuoden 1935 'Nürnbergin lakien' pääsisältö?

Ne kieltävät avioliiton ja sukupuolisuhteet saksalaisten ja juutalaisten välillä, samalla tavalla kuin Israelin lait tänä päivänä.

50. Oliko Nürnbergin laeilla amerikkalaisia ennakkotapauksia?

Vuosia ennen Hitlerin Kolmatta Valtakuntaa useimmat Yhdysvaltojen osavaltiot
olivat säätäneet lakeja, jotka estivät erirotuisten ihmisten avioliiton.

51. Mitä kansainvälisellä Punaisella Ristillä on raportoitavanaan holokaust-kysymyksen suhteen?

Kansainvälisen Punaisen Ristin delegaation käynnistä Auschwitzissä syyskuussa 1944 tehty virallinen raportti
kertoo että internoidut saivat vastaanottaa paketteja, ja että huhuja kaasukammioista ei voitu todistaa.

52. Mikä oli Vatikaanin rooli aikana, jolloin kuusi miljoonaa ihmistä väitetään tapetun?

Jos olisi ollut olemassa tuhoamissuunnitelma, Vatikaani olisi varmasti ollut siinä asemassa, että olisi ollut asiasta tietoinen.
Mutta koska suunnitelmaa ei ollut, Vatikaanilla ei ollut tarvetta korottaa ääntään sitä vastaan, eikä se niin tehnytkään.

53. Mitä todisteita on siitä, että Hitler tiesi käynnissä olevasta juutalaisten tuhoamisohjelmasta?

Ei mitään.

54. Tekivätkö Natsit ja Sionistit yhteistyötä?

Jo vuonna 1933 Hitlerin hallitus allekirjoitti Sionistien kanssa sopimuksen, joka salli
juutalaisten muuttaa Saksasta Palestiinaan ja viedä suuria määriä pääomaa mukanaan.

55. Miten Anne Frank kuoli?

Selvittyään elossa internoinnista Auschwitzissä hän menehtyi kuumetautiin Bergen-Belsenin
leirissä vain muutamaa viikkoa ennen sodan loppua. Häntä ei tapettu kaasulla.

56. Onko Anne Frankin päiväkirja aito?

Ei. Ranskalaisen tri Faurissonin kokoamien todisteiden perusteella päiväkirja on kirjallinen huijaus.

57. Entä tutut valokuvat ja filmiaineisto vapautetuista saksalaisten leireistä,
joissa näytetään kasoittain riutuneita ruumiita? Onko ne väärennetty?

Valokuvia voidaan väärentää, mutta on paljon helpompaa lisätä vain harhaanjohtava otsikko valokuvaan tai selostus
filminpätkään. Riutuneiden ruumiiden kasat eivät tarkoita sitä, että nämä ihmiset tapettiin kaasulla tai harkitusti
näännytettiin kuoliaaksi. Itse asiassa nämä olivat raivoavien kulkutautien tai leireillä sodan lopussa vallinneen ruoan
puutteen aiheuttaman nälkäkuoleman traagisia uhreja.

58. Kuka keksi käsitteen 'kansanmurha'?

Puolanjuutalainen Rafael Lemkin 1944 julkaistussa kirjassa.

59. Ovatko sellaiset elokuvat kuin 'Schindlerin lista' ja 'sodan tuulet' dokumentteja?

Eivät. Sellaiset filmit ovat fiktiivisiä dramatisointeja, jotka perustuvat vapaaseen historiantulkintaan.
Pahaksi onneksi aivan liian monet ihmiset hyväksyvät ne historiankuvauksina.

60. Kuinka monta tavanomaisen holokaust-kertomuksen jonkin kohdan vääräksi todistavaa kirjaa on julkaistu?

Tusinoittain. Lisää on tulossa.

61. Mitä tapahtui kun Institute for Historical Review tarjosi $ 50 000 sille,
joka voisi todistaa, että Auschwitzissä tapettiin juutalaisia kaasulla?

Mitään todisteita ei toimitettu palkkion saamiseksi, mutta entinen Auschwitzin asukas Mel Mermelstein
vaati oikeudessa instituutilta 17 miljoonan dollarin korvausta, väittäen että palkkiotarjouksen takia hän
ei saanut nukutuksi ja hänen liiketoimensa kärsivät, ja vetosi "tunnustetun tosiasian loukkaavaan kiistämiseen".

62. Entä syytös, että ne jotka asettavat kyseenalaiseksi holokaust-tarinan ovat vain antisemitistejä tai uusnatseja?

Tämä on loanheittoa, jonka tarkoituksena on vetää huomio pois tosiasioista ja rehellisistä vastaväitteistä. Tutkijoita, jotka
osoittavat vääräksi holokaust-tarinan väitteitä, on kaikista uskontokunnista ja etnis-uskonnollisista taustoista (juutalaiset
mukaanlukien). Holokaustin vääräksi todistamisen ja antisemitismin tai uusnatsismin välillä ei ole mitään korrelaatiota.
Kasvava määrä juutalaisia tutkijoita myöntää avoimesti, että holokaustin pääväitteiden todisteet puuttuvat.

63. Mitä on tapahtunut 'revisionisti'-historioitsijoille, jotka ovat asettuneet vastustamaan holokaust-tarinaa?

He ovat joutuneet loanheittokampanjoiden kohteeksi, menettäneet akateemisia virkojaan,
eläkkeitään; heidän omaisuuttaan on tuhottu ja he ovat joutuneet fyysisen väkivallan uhreiksi.

64. Onko Institute for Historical Review (IHR) kärsinyt kostoiskuista
yrittäessään ylläpitää oikeutta sananvapauteen ja akateemiseen vapauteen?

IHR:ää on pommitettu kolmesti ja se tuhoutui täysin 4. huhtikuuta 1984 rikollisessa tuhopolttohyökkäyksessä.
Puhelimitse on tullut lukuisia tappouhkauksia. Median raportit IHR:stä ovat olleet voittopuolisesti vihamielisiä.

65. Miksi revisionistien näkökanta saa niin vähän julkisuutta?

Poliittisista syistä valtakoneisto ei halua mitään syvällistä keskustelua holokaust-tarinan ympärillä olevista tosiasioista.

 

[Ulkki]

Originally posted by paistijauheliha
66 KYSYMYSTÄ JA VASTAUSTA "HOLOCAUSTISTA"


4. Jos Dachau oli Saksassa ja jopa Wiesenthal sanoo, että se ei ollut tuhoamisleiri,
miksi monet amerikkalaiset veteraanit sanovat sen olleen tuhoamisleiri?

Liittoutuneiden vallattua Dachaun monet sotilaat ja muut kuljetettiin leirin läpi ja heille näytettiin rakennus, jonka väitettiin
olleen "kaasukammio". Joukkotiedotusvälineet väittävät edelleen laajasti, ja väärin, että Dachau oli "tuhoamisleiri".

Dachaussa on kaasukammio, mutta sitä ei koskaan käytetty. Vaikka Dachau ei ollutkaan tuhoamisleiri kuoli siellä silti 30 000 ihmistä kidutusten, tautien ja murhien seurauksena.

47. Jos Natsit olisivat polttaneet kuusi miljoonaa ihmistä, mitä tuhkalle tapahtui?

Se jää "selitettäväksi". Kuudesta miljoonasta ruumiista olisi tullut monta
tonnia tuhkaa, mutta mistään suurista tuhkavarastoista ei ole mitään todisteita.

Olisivatko natsit kuljettaneet poltettujen ihmisten tuhkaa ympäri Saksaa ja Puolaa sijaitsevista keskitysleireistä "tuhkavarastoon"? Jos levität pari tonnia tuhkaa vaikka viiden hehtaarin pellolle ravinteeksi vuonna 1942, niin tuskin vuonna 1945 on pellolla havaittavissa muuta kuin hyvin kasvanutta viljaa.

59. Ovatko sellaiset elokuvat kuin 'Schindlerin lista' ja 'sodan tuulet' dokumentteja?

Eivät. Sellaiset filmit ovat fiktiivisiä dramatisointeja, jotka perustuvat vapaaseen historiantulkintaan.
Pahaksi onneksi aivan liian monet ihmiset hyväksyvät ne historiankuvauksina.

Totta helvetissä ne ovat fiktiivisiä dramatisointeja eikä dokumentteja. Jos Schindlerin lista olisi dokumentti, silloinhan Amon Göth ja Ralph Fiennes olisivat yksi ja sama henkilö. Schindlerin listan keskitysleirin johtaja Amon Göth oli kuitenkin todellinen henkilö ja hänen tekemisistään on olemassa ihan oikeita todisteita.

Muutenkin tämä David-tason tutkimus viittaa "lukuisiin todisteisiin", joilla perustellaan melkoisia BS-väitteitä.

 

[Nicho]

Odottaa oikein et koskas tulee vastauksia tyyliin *RASISTI* tai et *en mä tommosta paskaa usko*....
Viimeks ku linkitin noille sivuille tai kerroin siellä olevista artikkeli osuuksista tai historia palstasta niin =>Lynkkaus:curs:

Paistijauhelihalle:kippis1:

 

[AKV]

Originally posted by Nicho
Odottaa oikein et koskas tulee vastauksia tyyliin *RASISTI* tai et *en mä tommosta paskaa usko*....
Viimeks ku linkitin noille sivuille tai kerroin siellä olevista artikkeli osuuksista tai historia palstasta niin =>Lynkkaus:curs:

Paistijauhelihalle:kippis1:

Mitä oikein tarkoitat? Sitäkö, että tuo viimeinen 66 kohdan lista ei olisi ollut silkkaa bullshittiä?

Tottakai se oli. Holokaustista on tonnikaupalla dokumentteja, silminnäkijöiden todistuksia, todisteita jne. Ja ne väitteet jotka eivät olleet paskaa, niin niillä ei sitten ollut mitään tekemistä sen kanssa etteikö Holokaustia olisi tapahtunut (esim. Anne Frankin kohtalo, revisionistit jne.). Täysin järjetöntä touhua.

Nicho, mikä sun pointti oikein on?

Hyvästä esimerkistä siitä millaista soopaa huhtikuun pikkunatsit suoltavat käy tämä:


28. Mihin tarkoitukseen Zyklon B:tä valmistettiin?

Se oli tuholaismyrkky, jota käytettiin vaatteiden ja tilojen desinfiointiin tappamalla kuumetautia kantavia täitä ja muita tuholaisia.

29. Oliko tämä tuote soveliasta joukkotuhotarkoituksiin?

Ei. Jos Natsit olisivat aikoneet käyttää myrkkykaasua ihmisten tappamiseen, paljon
tehokkaampia tuotteita olisi ollut saatavissa. Zyklon B on hitaasti vaikuttava desinfiointiaine.

30. Miten kauan kestää tuulettaa alue Zyklon B -desinfiointikäsittelyn jälkeen?

Normaalisti noin 20 tuntia. Koko toimenpide on hyvin monimutkainen ja vaarallinen.
Kaasunaamarit ovat välttämättömiä, ja on käytettävä vain koulutettua henkilökuntaa.

31. Auschwitzin komendantti Rudolf Höss sanoi, että hänen miehensä menivät "kaasukammioihin" poistamaan
ruumiita kymmenen minuutin kuluttua siitä kun uhrit olivat kuolleet. Miten tämä voidaan selittää?

Sitä ei voida selittää, sillä jos he olisivat tehneet niin, he olisivat kokeneet saman kohtalon kuin "kaasutuksen" uhrit.

Eli ensin Zyklon B ei ole tappava myrkkykaasu, vaan desifiointiaine --> sillä ei siis voisi tappaa juutalaisia nopeasti. Sitten, yhtäkkiä, siitä tuleekin hirmumyrkky, jonka vaarallisuutta korostetaan & joka olisi tappanut saksalaiset sotilaat heti jos he olisivat menneet hakemaan ruumiita pois kammioista.

Täydellinen looginen kämmi. Täydet viisi Davidia:

Ja tuossa aiemmassa pätkässä oli annettu niinikään kuva siitä, että Hitler olisi muka säästellyt siviilejä. Jumaliste, KESKITYSLEIRIT!!! Haloo!!! Tämäkö mies sääli siviiliväestöä? Ja lähteiksi/todisteiksi näille oli siteraattu Aatun propagandapuheita. Voi hyvää päivää ...

Minä ihmettelen ihan oikeasti, että miksi jotkut ihmiset ei tiedä/tajua hankkia tietoa tämän enempää oman maanosansa lähihistoriasta, vaan uskovat sinisilmäisesti miljoona kertaa vääriksi todistettuja valheita?? Uskotteko te myös Joulupukkiin? Suureen Kurpitsaan? Siihen, että paavi on oikeasti Teräsmies?

 

[Ulkki]

Originally posted by AKV


Ja tuossa aiemmassa pätkässä oli annettu niinikään kuva siitä, että Hitler olisi muka säästellyt siviilejä. Jumaliste, KESKITYSLEIRIT!!! Haloo!!! Tämäkö mies sääli siviiliväestöä? Ja lähteiksi/todisteiksi näille oli siteraattu Aatun propagandapuheita. Voi hyvää päivää ...

Niin, Hiter muka yritti sopimuksella estää siviilikohteiden pommituksen. Tällä sopimuksella olisi ollut varmasti samanlainen painoarvo kuin Neuvostoliiton kanssa solmitulla hyökkäämättömyyssopimuksella.