- Liittynyt
- 17.7.2002
- Viestejä
- 34 685
Suomesta joukkue painonnoston MM-kilpailuihin
Suomi osallistuu neljän vuoden tauon jälkeen painonnoston naisten ja miesten MM-kilpailuihin. Syyskuun 15.-26. päivä Thaimaan Chiang Maissa järjestettäviin kilpailuihin lähtee neljän urheilijan joukkue.
Puntti-Karhuista mukana ovat Tea Grönman (sarja 48 kg) ja Anna Everi (63 kg), Parkanon Puntista Sini Kukkonen (53 kg) ja joukkueen ainoa miesnostaja on Tampereen Pyrinnön Antti Everi (+105 kg).
Joukkueen valmentajina ovat Kari Kinnunen ja Matti Everi. Lisäksi MM-kilpailuihin matkustaa tuomaritehtäviin Taisto Kuoppala.
Suomen joukkue on MM-tasolla varsin kokematon. Jokaiselle nostajalle yleisen sarjan MM-kilpailut ovat ensikokemus. Joukkueen kuopus, Anna Everi, 19, kävi tosin alkukesällä nuorten MM-kilpailuissa ja sijoittui sijalle 9.
Muut nostajat ovat hankkineet kansainvälistä lavatuntumaa EM-kilpailuissa, joista jokaisella on viime vuosilta sijoituksia 10. parhaan joukkoon.
Vancouverissa neljä vuotta sitten Suomella oli kolme kilpailijaa. Heidi Harju jäi ilman tulosta, Hanna Keränen oli paras, sijoittuen 69 kilon sarjassa sijaluvulle 17 ja Miikka Huhtala otti 23. sijan sarjassaan 105 kiloa.
Chiang Maissa jaetaan maakohtaisia olympiapaikkoja ja siitä syystä mukana on lähes 100 kansakuntaa. Suomi ei maakohtaisia paikkoja näistä kilpailuista havittele, sillä se vaatisi täydet nais- ja miesjoukkueet.
Suomi tähtää ensi kevään EM-kilpailuissa jaettaviin maakohtaisiin olympiapaikkoihin. Niihin pääsevät käsiksi parhaat sellaiset maat, jotka eivät MM-kilpailuista paikkoja ole saaneet.
YLE