Tuskin. Eiköhän Bjöörniä kiinnosta mahdollisuus ostaa ns. "kruununjalokiviä" halvalla. Näitähän on aikoinaan myyty mm. Herlineille (Partek). Jos en ihan väärin muista, Herlin lupasi ettei pilko yhtiötä ja myy eteenpäin. Mitä Herlinit tekivät? Pilkkoivat yhtiön ja myivät eteenpäin reippaalla voitolla.
Jeh, vitsinähän tuo lähti. Wahlroos oli jo 90-luvun alun lamassa toheltamassa joten ei ole ihme jos haaskalle palataan. Makron ope mulle suositteli paria kirjaa aiheesta; ehkä kansantajuisimpina Konttisen "Salainen pankkituki" ja Pietilän kirja "Pankkikriisin peitellyt paperit", ja meininki on aika raadollista. Sikäli tuo Iso-Britannian sotku ei ole mitenkään ihmeellinen: vastaavia kuplia puhalletaan koko ajan ja siinä, missä ennen wanhaan lähinnä katovuosi tai luonnonkatastrofi aiheuttivat taantumia, nyt sykliväli on tihentynyt huomattavasti ja graafin piikit ovat varsin syviä (ensin ylös ja taas alas).
Mitään niin vallankumouksellista ei ole keksitty, että ns. luonnollinen kasvuaste (2-2,5%) länsimaissa ei pätisi edelleen, vaan kun BKT:n kasvuaste alkaa kolkutella 5%:a pitäisi julkisen vallan jo älähtää hieman, että mikähän kupla siellä nyt muhii. Ymmärrettävästi huomauttelevat asiantuntijat saavat lähinnä pilkkaa osakseen, eihän hyvää suhdannetta kannattaisi vaarantaa.
Minusta kun molemmat yksilöt valittiin lähinnä vasemmistolaiset talouspolitiikan ajaessa karille 70-luvun lopulla. Käsittääkseni UK:n ongelma 70-80-luvun taitteessa oli ammattiliittojen suuren vallan ja muun yleisen hyvinvointivaltionismin takia jumahtunut talous. Muuten en sen tarkemmin tunne Thachteria, muutakuin, että hän tykkäsi pelata aika kovaa peliä ammattiliittojen kanssa, jotka ymmärtääkseni olivatkin lakossa pitkälti koko 80-luvun alun.
Njoo, UK ei ollut päässyt jaloilleen sodasta vielä tuolloinkaan. Imperiumi hajosi, siirtymä kohti palveluyhteiskuntaa jätti mm. teollisuudessa sektoreita taantumaan ja sodanjälkeinen, eräänlainen konsensuspolitiikka (ks. Sveitsi) koetti vielä ylläpitää hyvinvointivaltiota. Öljykriisi etenkin nosti vastarintaa ay-liikkeiden suunnalta ja talous pysyi aika alamaissa pitkään. Ay-liikkeet tosiaan vaikeuttivat elämää aika roimasti sielläpäin, joskin kunnon kapinat käynnistyivät 80-luvulla vasta kun työttömyys kasvoi 100 000 kuussa.
Mielestäni kyseessä oli (siis ennen Thatcheria) perinteinen "valta korruptoi" -ilmiö ay-liikkeissä ja sitä näkee täällä Suomessakin jossain määrin. Ehkä inhimillistä vetää överiksi ellei joku tule ja estä? Ainakin tuntuisi siltä.
pååtta sanoi:
Suomessa ymmärtääkseni oli jatkuvasti kohtalaisen tiukka rahapolitiikka 80-luvun poikki, tuskin muuten suomalaiset olisi velkaantuneet ulkomaan valuutoissa.
Pankit saivat vapaat kädet hoitaa rahoituksensa, vakavaraisuussäädös rajoitti tietysti (8%). Em. kirjoissa näkee kuinka pankit saattoivat vaihtaa markkaluoton valuuttalainaksi ihan omin päin tai kuinka terminointisopimuksia ei noudatettu pankin taholta. Ahneus hieman joka osapuolella. Vakaasta markasta pidettiin itsepäisesti kiinni, kellutus tapahtui liian myöhään. Kuten tuossa mainitsetkin alla.
Tämän takiahan devalvaatio oli niin tuskainen. Kun ulkoimainen lainanotto vapautettiin niin markkaa ei laskettu kellumaan. Mikä varmaan olisi hillinnyt velkaantumista, kun markka olisi heikennyt, toisaalta en sitten tiedä olisiko tuosta seurannut samanlainen carry trade, joka ymmärtääkseni upotti Islannin kun sijoittajat sijoitaisivat rahojaan korkean koron Suomeen ja olisivat tehneet markasta sairaan vahvan jokatapauksessa, that I do not know. Ay-liikkeet kärttivät myös isoja palkankorotuksia koko 80-luvun taitteen ja saivatkin niitä, yleisesti halvan lainarahan mania riivasi koko maata.
Suomen vienti tökkäsi alkuunsa länsimaissa, ei ollut tarpeeksi hyvää kamaa sinne. NL:ään kelpasi mutta aika huono mittarihan se
NL kun romahti pahaan paikkaan vielä (ei aiheuttanut kuplaa kylläkään). Ay-liikkeet tuossa vaiheessa eivät vielä taloutta horjuttaneet, Suomen minimipalkka on aika OK mielestäni - työttömyyden taso ei selity sillä (Ruotsissa ollut perinteisesti todella vahva ay-toiminta, sosiaaliturva ja hyvä minimipalkka mutta työttömyysprosentti luonnollisen tasolla).
Velkaa kyllä otettiin ilolla, kasinotaloudeksihan sitä kutsuttiin. Myöhemmin vielä korttitalon kaaduttua veronmaksajat pelastivat muutamat pankit ja jakoivat omaisuutta pilkkahintaan eräänlaiselle suomalaiselle oligarkialle. 1993 merkkasi verouudistusten myötä tuloerojen voimakkaan kasvun alkua myös.
