Tämä Jenny Dahlbergin kirja kiinnitti myös mun huomion ja meinasin itse aloittaa tästä aiheesta threadin jo muutama viikko sitten, kun luin paristakin eri lehdestä (mm. Anna) hänen haastattelunsa ja ärsyynnyin (taas kerran) ihan pikkasen.
Päälimmäinen fiilis mikä mulla tuli on: SÄÄLITTÄVÄÄ. Tässä on kysymyksessä lihava nuori nainen, joka ei ole onnistunut karistamaan raskauden tuomia kiloja ja hakee nyt hyväksyntää heikolle luonteelleen. Mutta julkisuutta ja rahaa hän on saanut sillä kivasti.
Haastatteluissa pistää pahasti silmään se ristiriita, että Jennyn mielestä "paksuus pitää hyväksyä" mutta selkeästi hän itse haluaisi olla laihempi. Hän kertoo itse olevansa "välillä" laihdutuskuurilla
Jenny kertoo, että lihavien ihmisten arki on vaikeaa (lainaukset Annan haastattelusta):
"Hän paljastaa, että paksut nostavat lattialta kaiken minkä pystyvät varpaillaan, jotta eivät joutuisi kumartumaan..... Kaksoisleuan kanssa ei voi lukea selällään, koska heltat ovat tiellä". Meidän tulee siis ymmärtää paksuja, heillä on vaikeaa...
Jennyn mielestä "on tärkeintä olla tyytyväinen itseensä, olla ylpeä itsestään... Jos pitää itsestään, on myös muiden silmissä viehättävä." Mutta kuinka ollakaan: "Kun Jenny itse ei kehtaa mennä kioskille tai pikaruokalaan, hän laittaa asialle tyttären." Ohops, mihinkäs se ylpeys hävisikään?
Ja lisää: "Jos ruokaseurassa on mukana minulle tuntemattomia ihmisiä, joudun ajattelemaan käytöstäni, koska muut kiinnittävät huomiota syömiseeni". Siis haloo, kuinka moni OIKEASTI on kiinnostunut siitä, mitä ruokaseurueen virtahepo syö? Jos omaan pöytäseuraani tällainen sattuu, evvk mitä ko. henkilö syö.
Jenny kritisoi, että yhteiskunta näyttää vaatteilla, kuinka se suhtautuu ihmisiin, jotka eivät mahdu normiin. Kokoa 52 olevia vaatteita kun ei ole yhtä laajaa valikoimaa kuin kokoa 38-40. Jaa tuota tuota, monikohan vaatefirma olisi pystyssä, jos marginaaliryhmään kuuluvien vaatetarjontaan pitäisi panostaa yhtä paljon kuin suurimpaan kokoluokkaan kuuluvien? Pienet naiset joutuvat tekemään vaateostokset lastenosastolla...
Ja kauniiksi lopuksi: "En halua nousta vaa'alle eikä minua kiinnosta tietää, paljonko painan... Näen peilistä, että painan liian paljon." Heureka, tämä nainen on nero!
Kaikesta vakuuttelustaan huolimatta Jenny ei taidakaan olla ihan sinut vartalonsa kanssa.
Ja mua ottaa kyllä päähän nämä yhteiskunnan varoja kuluttavat elintasosairaat. Jos löytyisi jokin fiksu tapa "sakottaa" niistä, kannatan sellaista. Sipsejä, karkkia ym. roskasafkaa ei pidä verottaa, koska on väärin rangaista meitä, jotka osaamme kohtuukuluttaa niitä, ja tasapainotamme niiden haittavaikutukset omalla työllämme (treeni+bodiruoka) suurimman osan ajasta. Sen sijaan verenpainelääkkeiden korvattavuutta tms. voisi vähentää, tai sanotaan vaikka, että korvaavuus poistuu, jos tyyppi ei laihduta tiettyyn rasvaprosenttiin tai jotain. No, tää nyt on tällaista ö-mappi -tekstiä, mutta on se ärsyttävää, että pitää tuolla tavalla hakea julkista hyväksyntää sille, että on luonteeltaan heikko yksilö...
Tai jos Jenny vaan halusikin kerran eläissään esiintyä uimapuvussa suurelle yleisölle? :kippis1: