Sähköautot ja lataushybridit

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Simpsa
  • Aloitettu Aloitettu
No kun nyt eka panostaisivat siihen auton laatuun.

Ja joo, annetaan se anteeksi Teslalle, että onhan noita vikoja automalleissa. Mutta Teslasta koitetaan tehdä jeesuksesta seuraavaa ja sen seuraajat ovat kovin vahvan uskollisia sille merkille.

Itsee harmittaa vähän se, että ärsyynnyn asioista liikaa. Teslahan olis varmaan mulle oivallinen, pienempänäkin löytyy, mutta mä en kestä sen merkin pakottajia, pitäis oppia pääsemään noin tyhmän asian yli.

Eikä siinä pakottamisessakaan mitään väärää ole, mä vain en sitä ite kestä.
Tuon linkittämäsi haastattelun pointti oli, että laatuun nimenomaan on panostettu.

Itse en edes ymmärrä, mitä tuo merkin pakottaminen on. Kai jokaisella on täysi vapaus ostaa minkä merkkinen auto tahansa, eikä kenelläkään ole mitään keinoja pakottaa muita ostamaan tietyn merkkistä autoa. Ymmärrän kyllä hyvin sen, jos hehkuttavat Teslaa, mutta ei kai se pakota ketään muuta Teslaa hankkimaan. Tesla on kuitenkin elinaikanani merkittävin autoalalla tapahtunut asia. Siinä missä oikeastaan koko elämäni ajan autoteollisuus on ollut varsin kankea ja varovainen liikkeissään, niin Tesla on tullut tyhjistä ja muuttanut koko alan luutuneita käytäntöjä. Jo se, että yli sata vuotta vanhalla alalla voi tulla takavasemmalta ja kasvaa nopeasti merkittävän kokoiseksi ja ennen kaikkea koko alan suuntaa uudelleen määritteleväksi toimijaksi, on kova suoritus. Sekin, että Teslan peräaallossa nuo satavuotiaat valmistajat yksi toisensa jälkeen ilmoittavat siirtävänsä rahat polttomoottoreiden kehittämisestä sähköautoihin, on jotain sellaista, mitä en ole aikaisemmin nähnyt. Volkkarikin on kopioinut suoraan Teslalta tosi paljon.
 
10% ALENNUS KOODILLA PAKKOTOISTO
Vuonna 2030 noin 700 000 sähkökäyttöistä henkilöautoa

Taitaa tulla kiire että päästään tuohon tavoitteeseen. Tuossahan ei ole muuta taustalla kuin ideologia maapallon pelastamisesta (joka on tietysti ihan hyvä asia), mutta onnistuuko tälläisillä keinoilla...

Tavoitteet pitääkin olla sellaisia, ettei niihin pääseminen ole liian helppoa.

Palaanpa vielä kustannuksiin. Sen lisäksi, että Teslan ostaja saa huippuluokan äänentoiston ilman mittavaa natsikultavarantoakin, Teslan bisnesmallissa on toinenkin suuresti arvostamani tekijä. Siinä missä vanhat valmistajat ovat tottuneet tekemään helppoa rahaa huolloilla, Teslalla ei ole määräaikaishuolto-ohjelmaa ja suunta on vain lisätä itsediagnostiikkaa. Kun laskee yhteen varustelussa, huolloissa ja energiassa säästyneet rahat, niin Teslan hinta muuttuu suorastaan edulliseksi saksalaisiin premiumeihin verrattuna. Saksanpremiumiin varistelussa kymppitonni ei pitkälle riitä ja tuo raha säilyttää arvonsa erityisen huonosti. Se on melko härskiä, että johonkin vähänkään perusnäkkäriä kalliimpaan Audiin pitää maksaa kymppitonni kunnollisesta äänentoistosta sisätäen joku mukavan tonnin hintainen sisävaloledlamppusarja. Maksa kymppitonnin nyt ja parin vuoden päästä saat ehkä tonnin takaisin.
 
Vuonna 2030 noin 700 000 sähkökäyttöistä henkilöautoa

Taitaa tulla kiire että päästään tuohon tavoitteeseen. Tuossahan ei ole muuta taustalla kuin ideologia maapallon pelastamisesta (joka on tietysti ihan hyvä asia), mutta onnistuuko tälläisillä keinoilla...

Sähköautot ovat jo käytännössä verottomia ja sähkö edullista. Valtio ei ole tehnyt omaa osuuttaan. Ainoastaan pelottelee, ahdistaa ja nostaa bensan hintaa. Ei sähköauto kovin hyvin toimi tavallisille autotallittomille ihmisille kerrostalossa, kun infra ei ole kunnossa. Saatikka maaseudulla jos joutuu ajamaan pidempiä matkoja ja itse autotkin ovat toki kalliita.
Miksei sieltä elvytyspaketista vaadittu miljardia latausinfran rakentamiseen?
Ettei vaan olisi jälleen kerran projekti ilman ratkaisukeskeisyyttä, minkä perusteella voi nostaa veroja.
Siltä se ainakin tähän mennessä on vaikuttanut.
 
Älkää nyt innostuko tuosta sähköautojen edullisuudesta. Jos täällä nyt kaikki ostais sähköauton, niin valtio paikkaisi sen polttoaineverovajeen verottamalla jatkossa sähköautoja samalla summalla. Ei valtio huviseen päästä meitä halvemmalla, vaan vetää aina perseeseen myöhemmin. Miten kävi dieselin. Piti olla niin edullista.
 
Jos täällä nyt kaikki ostais sähköauton,

Tää oliskin hauska ajatusleikki. Elon Musk sanois, että vaihtaa jokaiselta suomalaiselta käyttöauton uuteen Teslaan, Suomessa kun niiiin kovasti haluttaisiin siirtyä päästöttömään autoiluun, mutta ei vaan kansalla oikein sijottaa sähköautoihin kun kalliinpuoleisia ovat. Koeluontoisesti tekee tällaisen kädenojennuksen. Mainostais asiaa vielä maailman medioissa, että Suomesta tulee ensimmäisenä yksityisautoilussa täysin päästötön, milloinka pääsee kilistämään shamppanjalaseja Suomen hallituksen kanssa, kun saatiin asia kuntoon 20 vuotta etuajassa? =D
Jumalauta poliitikot valahtais lakanan valkosiksi, ahdistuneen kuumeinen selittely alkais, että kaikkia lakeja vastaan, pakko verottaa tosi rankasti tällaista vaihtamista, perustuslaki sanoo että se on verotettava lahja ja vieraan vallan tunkeutuminen, mahdollisesti Putin homman takana, ohjelmoinu ajotietokoneet ajamaan ne puuhun. Ja rasistista olis, autottomien mamujen pitää saada Tesla myös, moraaliton teko autoilu näin väärin ja epätasa-arvoisesti tehdä päästöttömäksi, lisäksi seksuaalivähemmistöillä vähemmän autoja, heitä sorretaan.
Ilmasto unohtuis aivan täysin, se olis varma. GPS perseessä verotus tulis nopeammin kuin mikään laki ikinä ennen Suomessa. Olis kyllä hienoa nähdä miten hallitus lähtis vesittämään väitetyn "maailman tärkeimmän asian" ratkaisua. :sneaky:
 
Ei tuo noin yksiselitteistä ole. Tuontiöljyn korvaaminen kotimaisella sähköllä on hyvä asia. Bensasta ja huolloista säästyneet rahat kiertävät muuhun kulutukseen, josta tulee myös verotuloja. Akkutuotanto ja latausbisnes tuovat työpaikkoja Suomeen, joista tulee verotulojen lisäksi verottamista tärkeämpää vientiä.
 
Älkää nyt innostuko tuosta sähköautojen edullisuudesta. Jos täällä nyt kaikki ostais sähköauton, niin valtio paikkaisi sen polttoaineverovajeen verottamalla jatkossa sähköautoja samalla summalla. Ei valtio huviseen päästä meitä halvemmalla, vaan vetää aina perseeseen myöhemmin. Miten kävi dieselin. Piti olla niin edullista.
Miten on käynyt autoveron ja autojen hintojen?
 
Jos ostaa tulevaisuudessa vajaa kymppitonnin hintaisen sähköauton millä ajettu 150-200tkm, niin paljonkohan siinä tulee lisäkuluja jos meinaa ajella jonnekkin 300tkm asti? Verrattuna vaikka perinteiseen polttomoottori käyttöiseen.
 
Ei tuo noin yksiselitteistä ole. Tuontiöljyn korvaaminen kotimaisella sähköllä on hyvä asia. Bensasta ja huolloista säästyneet rahat kiertävät muuhun kulutukseen, josta tulee myös verotuloja. Akkutuotanto ja latausbisnes tuovat työpaikkoja Suomeen, joista tulee verotulojen lisäksi verottamista tärkeämpää vientiä.

Mä kommentoin sitä lähinnä, että valmis toimiva verolypsylehmä ei varmasti vaihtuis Elonin Tesloihin, vaan homma sabotoitaisiin jotenkin ja varmat verotulot menisivät ilmastonmuutoksen torjumisen edelle. Ratkaisu jonka piti olla niin yyber-tärkeä, olisikin todella kuumottava ja ikävä juttu.
Nämä ilmastoeetokset ja hyvesignalointi on niiiin tärkeää, mutta todellisuus yleensä toinen.
Ja takaisin realismiin: ratkaisu edelleenkin on infran rakentaminen, veroja niissä autoissa ei ole, pullonkaula on muualla. Niin kauan kuin hallitus ei ota infran kehittämistä tosissaan tai edes alkeellisesti edistä, vaan korottaa bensaveroa ja lässyttää jotain moraalisaarnoja, homma on täysin falskia fuulaa.
 
Sähköautokanta ja latausinfra laajenevat koko ajan. Miksi hallituksenmpitäisi rakentaa latausinfra, kun se rakentuu markkinavetoisestikin?
 
Älkää nyt innostuko tuosta sähköautojen edullisuudesta. Jos täällä nyt kaikki ostais sähköauton, niin valtio paikkaisi sen polttoaineverovajeen verottamalla jatkossa sähköautoja samalla summalla. Ei valtio huviseen päästä meitä halvemmalla, vaan vetää aina perseeseen myöhemmin. Miten kävi dieselin. Piti olla niin edullista.
Tämän pitäisi olla jokaiselle itsestäänselvyys. Suomen huoltosuhde 2030 on jo sitä luokkaa että veroja maksetaan tavalla tai toisella vähän saatanasti ja autoiluhan suomessa on se helpoin ja yksinkertaisin verotettava asia (tupakkia kun silloin ei varmasti moni enää polta eli sekin lypsylehmä ja vuotuinen miljardi on poissa valtion kassasta)
 
Valitettavasti meillä ei ole eläkejärjestelmää mikä perustuisi työntekijöiden itse itselleen maksamiin eläkkeisiin. Nyt kun eläkkeet rahoitetaan kädestä suuhun verorahoilla, pitäisi heräillä siihen, että tähän ei ole varaa ja jättää vain jonkinlainen perusosa kaikille ja kukaan ei saisi mitäään sen päälle. "Eläkkeet" pitäisi jokaisen säästää itse yksityisten rahastojen kautta. Yli-Viikarin 7000 euron eläkettä vai mitä lie kun maksetaan verorahoista 2040 kun ensin on miljoonien tuhlailut ja miljoonien palkat jo maksettu, niin on helppo ymmärtää missä on vika. Ei ikääntyminen ole niinkään ongelma (suurimmat ikäluokathan ovat jo 75v+), vaan virheellinen systeemi. Täysin absurdi eläkejärjestelmä ja liialliset julkiset menot ja poliittinen korruptio.
 
Tän takia tarvitaan maahanmuuttoa ja osaajia joilla maksetaan eläkkeet ja muut tulevat menot.
 
Voi se hyvällä tuurilla eläkeverotuksen prosenttia aavistuksen muuttaa, humanitäärisen tapauksessa mahdollisesti huonompaan suuntaan. Joka tapauksessa ratkaisu se ei ole. Pitää murtautua tuosta eläkekonseptista todellisuuteen ja alkaa maksamaan työttömyyskorvauksen kaltaista perusmaksua eläköityville ja sen päälle vain mitä ihan oikeasti se ihminen on itselleen maksanut ja rahastoinut. Mieluiten pistää homma kokonaan vapaaehtoisuuteen perustuvaksi.
Täysin käsittämätöntä että on mukamas jokin "eläkepommi", jos ihmiset eivät ole itselleen maksaneet tai poliitikot ovat ne rahat jakaneet pois, niin miksi ihmeessä pitäisi verottaa ja nykyisten työssäkäyvien/työnantajien maksaa valtavia eläkkeitä, koska joku niin vaatii tai haluaa? Ei kuulu, ei pidä maksaa. Peli pitäs viheltää poikki ja kaikki tulevaisuuden eläkemaksut rahastoida sen maksajalle, eikä jakaa suoraan pois nykyisille eläkeläisille.
 
Back
Ylös Bottom