Ravinto, se itselleni ja varmaan monelle muullekkin vaikein asia lihasten kasvatuksessa. Olen itse maltillisella bulkilla, käytän kalorilaskuria ja pyrin syömään treenipäivisin n. 3050-3250 kaloria jonka kalorilaskuri antaa luvuksi peruskulutuksen, liikunnan ja +300-500 summana. Rupesin kuitenkin miettimään että kuinka tärkeää on hiilareiden ja rasvojen suhde? Proteiinia saan tarpeeksi, sitä tulee päivästä riippuen 2,5-4g painokiloa kohden. Tuo hiilari/rasva suhde kuitenkin heittelee, olen nyt tottumaan syömään paljon proteiinipitoisia välipaloja (mm. raejuustoa, rahkoja, pähkinöitä, tonnikalaa) mutta ne tuovat myös paljon rasvaa mukanaan. Tähän kun lisätään lounaaksi vaikka kananrintaa fetasalaatin kera niin joskus päivän ainoat hiilarit tulevat välipalaleivistä tai illallisen lisukkeesta (riisiä, perunamuussia, pastaa). En todellakaan yritä olla ketoosidieetillä enkä tarkoituksella hiilareita välttele, mutta usein rasvaa on lähes saman verran hiilareiden kanssa eli prosentuaalisesti kalorit tulevat enemmän rasvasta.
Hiilareitahan tarvitaan jaksamiseen ja sen kanssa ei ole kyllä ollut mitään ongelmia, jaksan kyllä treenit vetää täysillä ja tunnen palautuvani hyvin. Mietityttää vaan se kun en kuitenkaan mitään ketoosia havittele ja hiilaritkin on kolminumeroisissa summissa mutta silti rasvaa tulee myös suhteellisen paljon. Ne tulevat kuitenkin ns. hyvistä lähteistä eli juurikin edellämainituista välipaloista. Pitäisikö minun pyrkiä saamaan noita rasvoja alemmas ja mussuttaa vaikka riisikakkuja hiilareiden saamiseksi isompaan osaan vai onko sillä mitään väliä kunhan proteiinia tulee tarpeeksi? Tässä pari esimerkkipäivää kalorilaskurista;
Päivä1: 3209kcal P199 (2.5g/kg) H229 (2,8g/kg) R168 (2,1g/kg)
Päivä2: 3435kcal P245 (3.1g/kg) H317 (4g/kg) R101 (1,3g/kg)
Päivä3: 3297kcal P241 (3g/kg) H184 (2,3g/kg) R169 (2,1g/kg)
Päivä4: 3125kcal P324 (4g/kg) H188 (2,3g/kg) R117g (1,5g/kg)
Kuten noista voisi laskeakin niin painoa itselläni on about 80kg, pituutta 183cm.