Raskaus ja treeni osa 2

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Hemina
  • Aloitettu Aloitettu
Pro Nutrition Fire Kick, 20 x 25 ml -20%
Nostetaampas ketjua. Nyt kasassa 14+1 ja puntilla olen edelleen treenannut melko normaalisti, ts. neljään-viiteen jaetulla ohjelmalla ja vähintään neljästi viikossa. Treenien pituus on kyllä lyhentynyt aikaisemmasta, en enää jaksa niin kauaa kerralla. Syöminen on ongelma, kun jatkuvasti on pieni nälkä, eikä oikein mikään maistu hyvältä. Pahoinvoinnista en ole edelleenkään kärsinyt, onneksi.

Punttitreenin lisäksi oon jonkin verran sauvakävellyt ja uinut. Juostakin yritin, mutta ei se oikein tunnu enää hyvältä. Tuntuu, että jaksaisin kovempaakin aerobista treeniä, ei tuo sauvakävely oikein riitä. Spinningiin ei oikein ole ikävä, pelkään että se on kuitenkin liian rankkaa. Ajattelin, että ostaisin kymmenen kerran jumppakortin ja ehkä myös kesäkortin jumppapaikkaan. Voisin jotain kevyttä steppiä, gymstickiä ja pallojumppaa kokeilla, mutta tuon kesäkortin ostaminen vähän epäilyttää. Onko joku tosiaan jumpannut raskauden aikana pitkällekin? Miten on onnistunut? Lähinnä pelkään liitoskipujen alkamista.

Vaativaan vauva-aikaan varauduin hankkimalla kotiin Wrangelta n. 50 kg vinyylipainosarjan (lyhyt tanko ja käsiapainotangot, säädettävät tietty). Pystyyhän tuon avulla jo jotain kotijumppaa tekemään. Jonkinlaisen penkin ajattelin vielä hommata kotiin apuvälineeksi.
 
SUPER WHEY ISOLATE (3,9 kg) -24%
Heips... Itellä rv 32+3 ja salilla oon vielä käyny n.3-4krt/vk. Bodypump on oikeastaan ainut jumppa missä ei maha oo tullu pahasti tielle.. Spinningissä aattelin, et olisin voinu käydä pitempää, mutta siinä joutuu käyttämään yllättävänkin paljo vatsalihaksia eli se jäi jo joskus rv 25 pois.
 
Ann06 sanoi:
Heips... Itellä rv 32+3 ja salilla oon vielä käyny n.3-4krt/vk. Bodypump on oikeastaan ainut jumppa missä ei maha oo tullu pahasti tielle.. Spinningissä aattelin, et olisin voinu käydä pitempää, mutta siinä joutuu käyttämään yllättävänkin paljo vatsalihaksia eli se jäi jo joskus rv 25 pois.

Siis vähä kait:rock: Aika mimmi! Tuohan se mullaki oli tavoitteena ensimmäisessä ja tässä raskaudessa. Mut mut,toiveeksi taitaa jäädä.Tosiaan hyvä jos kerran viikossa olen käynyt ja nyt olin vasta 2vkoa kuumeessa.Eli taukoa on taas kertynyt. Hb pysyy alhaalla(oksennan heti jos rautapillereitä syön)joten olo on kokoajan väsynyt. bodystick löytyy kaapin pohjalta,pitänee kohta sillä alkaa vetkutteleen jos ei edelleen salille jaksa.
Rullaluistimilla aion uskaltaa vielä kokeilla,kunhan kelit taas sallii.Nyt sataa kaatamalla.
 
Onpas kamala ilma... Haluais lähteä ulos raittiiseen ilmaan, mut ei tonne sateeseen halua kyllä mennä. Tuntuu, et happi meinaa loppua, kun kohtu painaa keuhkoihin... Tän kyllä kestää, kunhan pahoinvointi ei palais. Mulla oli ekat 4kk järjetöntä huonoaoloa, yrjöily oli kyllä joka päiväistä... Silloin reenailu oli kyllä lähes nollissa... 4 kk:desta eteenpäin on menny kyllä hyvin. Aika ahkerasti käyny. Bodypumppiin oon nyt jääny ihan koukkuun... Kyllä niitä katseita siellä salilla saa, et välillä ihan ärsyttää, mutta yritän vaan olla välittämättä.

Mites teillä muilla on ruokavalio muuttunut raskausaikana, mä olen kyllä lipsunu herkuttelee lähes joka päivä jotain pientä. Pääosin jätskiä. Ennen kaikki ruoat oli mulla vähärasvasia ja rasvattomia. Makarooni, riisi ja leivät täysjyvää... Nyt on kyllä syöty pääosin valkoista viljaa lisukkeina. Mies kyllä on tykänny. Sanokin jo että kyllä kuidut alko tullakin jo korvista... "Kauhulla" taas ootta,kun palataan mun normaaliin ruokavalioon... Painoa on tullu n.10kg ekasta neuvolakäynnistä. Inhottaa kyllä että on tullu läskiä, etenkin selkämakkarat ärsyttää, mut yritän olla nyt ressaamatta. Jätän herkuttelut, kun vauva on syntyny. Sit täytyykin alkaa timmiyttää kroppaa urakalla ens kesän häihin. Toivottavast raskauskilot lähtee kans helpolla...
Ann 32+4
 
Meillä taas mies pitää mua ihan outona kun haluan sateella ulos:D
Ilma niiin ihanan happirikasta ja tuoksuu hyvälle.

Syömiset ei mulla kauhean radikaalisti ole muuttuneet.Mutta ko kerta kesä on tullut!niin myös jäätelön syönti...sitä pitää saada melkeinpä joka päivä-JA sit ku alkaa saada mansikoita ja vattuja! :kuola: Nami nami.Oikeestaan sehän menee ihan hyvin ku kesällä alkaa kuitenkin jonkun verran turvottaa niin mansikat on siihen hyvä lääke.

Musta tuntuu että selitystä löytyisi koko ajan:nolo: Täällä kans armotonta yökötystä ekat 4kk ja sit muutoin heikko ja väsy olo hb;stä johtuen.
Koko ajan odotan sitä parempaa ja ennenkaikkea pirteämpää päivää.
 
Aika hiljasta täällä raskaana olevien treenarien parissa...
No kertoilen vähän kuulumisia, jos joku jaksaa niitä lukea...
Mulla on nyt parina päivänä ollu vihlovaa kipua tuolla alapäässä,aina liikkuessa tuntui kuin puukolla olisi sorkittu... jaiks.. varmaankin ihan niitä liitoskipuja... En sit eilen viitsiny lähteä pumppiin, vaan köllöttelin soffalla ukkoni kanssa... Nyt olo taas paljon parempi.. Koht vois lähteä käväsee vähän rautoja morjestelemassa ja sit iltapäivällä hemmotteluhoitoon, ensin kasvohoitoon ja sit kampaajalle :rolleyes:
Ollaan lähdössä ens vkl:na Tallinnaan, siis vielä kun uskalletaan... Sen reissun aattelin viel tehdä ja sit vois alkaa hieman rauhoittumaan niin reissamisten kuin tän salilla ramppaamisen suhteenkin... Salikortti kyllä kesäkuun loppuun voimassa ja heinäkuun puolessa välissä sitten se laskettu aika... No saapi nähdä...
Eipä tässä muuta kun änkemään treenikuteit niskaan...
 
Kaitpa minäkin jo uskallan ilmoittautua tähän ketjuun mukaan.
raskausviikkoja takana 11+4 maaginen 12 viikon raja siis lähenee.

salilta piti pysyä poissa melkein puolitoista kuukautta kun olo ei yksinkertaisesti ollut sellainen että sinne olisi voinut lähteä.

Nyt vihdoin päässyt kahtena päivänä takaisin raudan ääreen ja kyllä on ollut ihanaa.
Kroppa kyllä on heti kertonut onko joku liike sellainen että sitä voi tehdä.

Tsemppiä kaikille mimmeille ja masu-asukeille
 
26. kantoviikko aluillaan. Tähän saakka olen aina edes ostanut kuukausikortin salille mutta nyt jätin jo senkin suosiolla väliin. Helmikuun jälkeen siis vain muutama satunnainen treeni ja pari hengästynyttä aamulenkkiä. Syömiset on myös mitä sattuu - mikä nyt sattuu maistumaan. Päivittäin muistan kuitenkin syödä ainakin yhden Ingmannin ISO-tuutin; size does matter... Irtomelliä yms. menee kaikkiaan yllättävän vähän nyt kun kaikki olisi periaatteessa sallittua.

Neuvolan puntarin mukaan painoa on kertynyt näinä viikkoina 5-6kg. Nythän se paino vasta todenteolla alkaa kertyä eli lopullinen totuus lienee aivan jotain muuta... Kyllä tämä elämä näin pallomahanakin menee kunhan ei erehdy etsimään treenattua lihasta tai kisakuntoa peilikuvasta. Mies taitaa olla salaa tyytyväinen kun ämmä pysyy kaiket vapaa-ajat kotosalla jynssäämässä sormenjälkiä rosterista - tissitkin on isot, vaikkei niidenkään koolla tietenkään ikinä mitään väliä ole... Jotenkin olen ajautunut ajattelemaan, että jokaisen miehen - sen parhaankin - sisällä elää pienen pieni sovinisti, joka saa alkukantaista tyydytystä pukatessaan naisen tiineeksi ja näin pysymään edes jonkin aikaa kotilieden lämmössä ilman "turhia kotkotuksia"... Ehkä olen vain katkera kun mies säilyy alati yhtä komeana ja korskeana, ilman näitä raskauden mukanaa tuomia fyysisiä + psyykkisiä muutoksia :rolleyes: .

Pahoinvointi hellitti pari viikkoa sitten mutta tilalle on hiipinyt jatkuva närästys eli kurjuuden määrä on elämässä vakio. Valmistautuminen rikkonaisiin öihin on jo alkanut levottomien jalkojen ja öisen suonenvedon myötä. Fastin HT-R odottaa hyllyssä, nyt otetaan Magnesiumia ja Rennietä. Mahan asukas elelee myös yörytmisenä. Öisin polskutellaan ja melskataan. Päivisin sitten nukutaan ja olla möllötellään. Ei mokoma vaivautunut liikahtamaan edes ultrassa, joten sukupuolikin selviää sitten vasta syntymässä. Tuttavat ja sukulaiset toki kaikki jo tietävät kumpi sieltä on tulossa, kun maha on milloin minkäkin muotoinen... Vaihtoehtoja lienee ne kaksi, ja minulle se on ihan se ja sama. Mieskin kun on sen pojan jo siittänyt, niin hänkin voi olla rennosti asian suhteen ;) ...

Kuukauden päästä jään kesälomalle, ja sen myötä äitiyslomalle. Tähän saakka olen töissä onnistunut pitämään raskauteni piilossa potilailta, ja hyvä niin. Psykoottiset /+ persoonallisuushäiriöiset ja siihen lisäksi kaiken maailman päihdehörhöt ovat jokseenkin arvaamatonta seurakuntaa tämänkin asiantilan suhteen. Muutenkin olen joutunut karsimaan kaikki riskialttiit hommat pois, ja kasaamaan ne työkavereilleni, joten joudankin jäämäänkin pois.

Tässä siis odotellaan; kesää ja lämmintä (ja sitä, että mies saisi terassin tehtyä). Lastakin voi loppukesän myötä jo odotella syntyväksi. Loppujen lopuksi ei mene kauaakaan kun pakkaan taas treenikassia, ja pääsen salille ryskäämään ihan entiseen malliin. Sitten ne on lapset kohdallani tehty ja maitovalas haudattu iäksi. Saatte te muut, nyt kiinteät, lihaksikkaat ja kesätimmit mimmit, upota vuorollanne tähän suohon :D .
 
Kuinka oikeassa Piude oletkin tuon peiliin katsomisen kanssa.

Onnellinenhan minä tästä raskaudesta olen ja tiedän että kuntoon pääsee sen jälkeenkin, mutta kyllä se naista syö kun ennen niin simpsakka nainen katsoi peiliin ja totesi että ihan OK, kun vain saisi lihasta vähän lisää.
Nyt kun peiliin katsoo niin ajattelee että voi hilvattu, ei ollenkaan kiva ja edelleen sitä lihasta saisi olla lisää.
Maha on pullahtanut esille, sitä ei piilota enää kyllä millään.

Ukko kittaa meikäläisen protskuja ja glutamiineja ettei mene vanhaksi.
Twinlabin once a day supervitamiinit on vaihtuneet multivitan 2+:aan

Salilla kyllä on nyt tullut muutaman kerran käytyä, mutta kyllä se naista syö kun penkkipunnerrusta teki ennen 15 kilon painoilla nyt hyvä kun jaksaa 8 kilon möllikät ylös asti työntää. :itku:
Muutenkaan energiaa ei ole puoliakaan siitä mitä ennen raskautta !

Koiran kanssa kävelyllä ollessa joutuu 3 kilometrin matkalla seisahtamaan 3-4 kertaa kun hengästyttää ihan perkeleesti, mies kielsi rullaluistelun.....mitä mun perseeelle nyt oikein tapahtuu....
Toisekseen selluliitti on vallannut persaustani ja reiteni, mistä helvetistä se sinne on tullut, 30-vuotta sai olla ilman ja nyt sitä on tullut niin että hyvä jos kehtaa uimarannalle mennä, hormonitoiminnalla täytyy olla asian kanssa jotain tekemistä ( toivon ainakin niin )

Kuinka odotankaan jo ensi kesää kun saan rullaluistimet jalkaan rattaat siihen eteen ja viuh vauh 20 kilsaa ei tunnu missään :hyper:
 
Zone-sarja -42%
Mikä siinä muuten on kun hengästyminen alkaa hyvin nopsaan kun vähän liikkuu? Silloin kun olin raskaana (meni kesken), vaikka oli ihan alkutekijöissäänkin tuo odotus, niin hengästyin ihan älyttömän helposti. Ensin ajattelin, että onko mun kunto laskenu jostain syystä niinkin rajusti, mutta raskaushan se hengästymisen aiheuttaja taisi olla.

Muuttuuko hapenottosysteemit jotenkin raskauden myötä????

Nyt täytyisi alkaa yrittämään perheenlisäystä uudestaan, kun oma hormoonitoiminta on jokseenkin normalisoitunut. Keskenmenosta jo yli puoli vuotta ja nyt vasta alan olla normaalissa kunnossa tuon hormoonitoiminnan osalta....

Tää meni nyt :offtopic: , mutta en viitsi uuttakaan ketjua aloittaa yllä mainitun aiheen osilta....
 

3 kpl M-Nutrition EAA+

Mango - Hedelmäpunssi - Sitruuna - Vihreä omena

-25%
Kokeneemmilta ja enemmän asiaa pohtineilta kysyisin, millaiset vaunut/rattaat olette aikoneet hankkia tulevaa lenkkeilyä ajatellen. Jollekin muullekin ilmeisesti on tulossa talvivauva, joten helposti kulkevat kulkupelit pitäis varmaan hankkia. Toivon ettei ens talvi ole hirmuisen kylmä, jotta pikkuisen kanssa ulkoilu ylipäätään onnistuis.

Nyt on flunssa iskenyt taas, joten yritän pysyä poissa salilta. Muuten kyllä jaksaisin, Rv:t nyt 15+4
 
Minäkin uskaltaudun jo ilmoittamaan itseni teidän joukkoon. Raskausviikkoja takana 12 ja laskettuaika 15.12.
Keskiviikkona oli ensimmäinen ultra, vautsi kyllä se elämä on ihmeellistä.. siellä se oli pieni ihmisen alku..Tämä on ensimmäinen ja jännittää niin vietävästi..Pitää vain toivoa että kaikki menee hyvin.
Salilla käyntiä olen vähän vähentänyt ja keventänyt, nyt käyn 3-4 kertaa viikossa ja lenkillä koiran kanssa päivittäin.
Pahoinvointia oli alussa ihan hirveesti, kaikki voimakkaat hajut oksetti:urjo:
Nyt pahoinvointi on loppunut, onneks..Mutta kyllä huomaa että energiaa ei oo enää niin paljoa kuin ennen..

Jaksamista kaikille!!
:thumbs:
 
Meillä oli teutonian YK3 sellaiset kolmirattaiset.Mielessä juuri lenkkeily.Mutta vähäksi jäi.Päivät pitkät kun vaunuja lykki,ei enää lenkkeily niiden kanssa kiinnostanut.Niskat muutenkin jumissa niin työntely ei auttanut kyllä asiaa yhtään.
Sitäpaitsi pitkään tuntu siltä että pissat lirahtaa pöksyyn:nolo: Nyt olen ajoissa varautunut asiaan.Kuulat on tilauksessa.Yhdet jo löytyisi mutta pentele ovat liian pienet...raskaus jo löystyttänyt páikkoja eikä meinaa kuulat pysyä sisuksissa. Paikat siis löystyy sisältä että ulkoa! Ei mee hyvin:curs:

Jotain positiivista sentään:) Olin kummipoikani synttäreillä ja tein havainnon joka piristi kummasti. Joka äidilla oli levennyt ahteri ja vyötärö:evil: (en oikeesti oo ilkee) Mutta seurueessa oli myös eräs joka aikoinaan sanoi mulle että odotas vaan kun itse teet lapsen/lapsia.Kyllä se sunkin kroppa rupsahtaa. Vyötärö katoaa,perse leviää ja tissit ei oo yhtä näpäkät.Okay,tissit kyllä meni,mutta muu ei pitänyt mun kohdalla paikkaansa. No nykyisin olen kuullut uuden version:ei mullakaan ekasta,mutta toisen jälkeen alkoi kilot kertymään.
No,tämä jää nähtäväksi sitten kun tämä toinen syntyy.

Paljon sepustusta eikä mitään treenijuttuja...hmph

Ainiin..jalkojen kramppaus alkanut täälläkin öisin.Magnesiumia tosiaan.Itse olen vielä juonut fitlinen juomaa,jossa on hivenaineet ym.en sit tiedä auttaako se.
 
Helou!!!
Juuri neuvolasta tulin. Sokerit oli yhdellä plussalla, huomen labraan PLV:n vienti... Ei kiva, jos tässä nyt täytyy siihen sokerirasitustesteihin mennä...
Mä kun aattelin, et kaikki olis ollu hyvin... Painoa tullu nyt rv 35 mennessä 10kg, eli ei mielestäni paljoo, verenpaineet ollu ihan ok.. Jaksanu urheilla näihin viikkoihin asti ja ollu muutenkin hyvässä kunnossa... mut sit se päräyttää jonkun diabetes uhkan... mälsää:( toivottavast oli vaan väärä hälytys!!! Täytyy sit vaan luopua tästä joka päiväisestä jätskin syönnistä...

En oo enää käyny reilu viikkoon pumpissa. Juttelin yhden ohjaajan kanssa ja se kerto kokemuksiaan, et oli viimisiin viikkoihin asti ensimmäisessä raskaudessa ohjannnu pumptunteja 2-3 krt vkossa ja sillä oli ollu alakerran paikat niin timmissä kunnossa, et synnytys ei tahton onnistua... Jouduttu ihan leikkaamaan paikat auki, kun ei ollu yhtään lihaksen antan periks... Joten päätin, et käyn nyt sit ihan fiiliksen mukaan kevyesti salilla... Sano myös vinkkinä et manteliöljyä kannattaa levittää päivittäin emättimen seinämiin, auttaa kuulemma, et paikat ei niin herkästi pääse repeämään synnytyksessä. Sitä saa ainakin luontaistuotekaupoista...
 
Kuinkahan totta se on että treenaavilla mammoilla paikat on niin tiukat ettei babe mahdu ulos? Pitää kysästä lääkäriltä. Maalaisjärki sanoo ettei sitä niin kovaa pysty edes treenaan, että jäisi paikat kiinni.

Mutta hyvin täällä jaksellaan 5:llä kuulla mennään ja odotetaan että masu tulisi näkyviin. Treenata olen jaksanut hyvin ja ruokailukin on palautunut aika normaaliin alkupahoinvointien ja mielihalujen takaa.

Oletteko te jättänyt/välttänyt tiettyjä liikkeitä? Itse olen tehnyt melkein kaikkea, mutta huomattavasti kevyemmillä painoilla. Paitsi jalkaprässi ja hack -kyykky ovat jääneet pois kun eivät tunnu mukavilta.
Olen ajatellut satsata tämän *massakauden* kunnon selän ja olkapäiden kasvattamiseen :)

Vointeja kaikille mammoille.
 
Ann06 sanoi:
Helou!!!
Juuri neuvolasta tulin. Sokerit oli yhdellä plussalla, huomen labraan PLV:n vienti... Ei kiva, jos tässä nyt täytyy siihen sokerirasitustesteihin mennä...
Mä kun aattelin, et kaikki olis ollu hyvin... Painoa tullu nyt rv 35 mennessä 10kg, eli ei mielestäni paljoo, verenpaineet ollu ihan ok.. Jaksanu urheilla näihin viikkoihin asti ja ollu muutenkin hyvässä kunnossa... mut sit se päräyttää jonkun diabetes uhkan...

Mulla oli raskauden aikana sokerit ihan loppupuolella koholla ja jouduin sokerirasitukseen. En muista niitä arvoja miten meni (siitä on jo vuosi, liian pitkä aika muistamiseen :D), mutta kun menin lääkärin pakeille, niin se katto mun vinkuheinäkroppaani (mahaa lukuunottamatta) ja eka kysymys oli, että: "Mitä sä täällä teet...?" Kyseli ruokailuista ja muista ja entistä enemmän ihmetteli, että miks sut on tänne laitettu. Ei kannata siis huolestua. Raskausdiabeetikon leima on mullakin otsassa, mutta sillepä ei voi mitään. V***tti se muakin TOOOOOOSI rankasti siinä vaiheessa, mutta jälkeenpäin ajatellen: ihan sama.

Lapsi oli pieni (synty neljä viikkoa etuajassakin tosin), eikä mikään sokerilapsi, millä aina pelotellaan. Muistaakseni sain selitykseksi sen, että mun munuaiset on "laiskat", eikä käsittele sokeria yhtä nopsaan kuin ei-raskausaikana. Mä olin kanssa tosi hyvässä kunnossa ja söin bodymammaruokaa, mutta eipä sitä kaikelle aina vain voi mitään. Painoa mulle oli tossa vaiheessa (ja koko raskausaikana oikeastaan, koska 36 viikolla synnytin) tullut saman verran kun sulle, eli ihan hyvä määrä.

Älä ressaa, vaikka ressaat silti, tiedän ton tunteen. :) Ärsyttäviä juttuja, joille ei vain voi mitään. Ajattele niin, että hyvä kun tutkitaan sitten kunnolla. Tsemppiä loppuaikaan! :) :thumbs:
 
BettyBlu sanoi:
Kuinkahan totta se on että treenaavilla mammoilla paikat on niin tiukat ettei babe mahdu ulos? Pitää kysästä lääkäriltä. Maalaisjärki sanoo ettei sitä niin kovaa pysty edes treenaan, että jäisi paikat kiinni.

No en tiedä kuinka totta se loppujen lopuksi on...mutta ennen lasta treenasin suht kovaa ja muutenkin aina liikkeessä.Olin ihan mukavan tiukassa kunnossa. Lapsi ei meinannu tulla millään ulos ja sain kyllä ihan tosissani vängätä.Miettivät jo imukuppia ym,mut kyllä se sit kuitenkin lopuksi tuli:)
Mä olen kuullut ton saman jutun että voikin olla vaikeampi synnytys treenaavilla,joskin sit toipuminen parempaa.

Täällä kans käytiin jo rasitus testissä.Piikittäjä sanoi kans että luultavasti olet turhaan,kun paastoarvo oli kuitenkin niin matala.
 
BettyBlu sanoi:
Kuinkahan totta se on että treenaavilla mammoilla paikat on niin tiukat ettei babe mahdu ulos? Pitää kysästä lääkäriltä. Maalaisjärki sanoo ettei sitä niin kovaa pysty edes treenaan, että jäisi paikat kiinni.

Mä oon treenannu koko pienen elämäni ja paikat oli vähän liiankin tiukat ennen synnytystä. :nolo: :kuola: Ponnistusvaihe kesti kokonaisuudessaan vaivaiset 12 minsaa, eli en sitten tiedä... Eiköhän se tavara sen verran myöden anna, että saadaan lapsi pihalle, vaikka oliskin kuinka tiukka. ;)
 
Sovittiin miehen kanssa, ettei tästä huudella ennenkuin viikko 12 on takana, mutta nyt on ihan pakko hihkua, viisi raskausviikkoa + arviolta 5 päivää takana.:lol2: Älkää kertoko muille *hyss*
 
morgaise sanoi:
Sovittiin miehen kanssa, ettei tästä huudella ennenkuin viikko 12 on takana, mutta nyt on ihan pakko hihkua, viisi raskausviikkoa + arviolta 5 päivää takana.:lol2: Älkää kertoko muille *hyss*

Ei kerrota! Onnea silti vaikka otattekin vielä ihan hissukseen!:thumbs:
Niin meki otettiin.
 

Latest posts

Suositut

Back
Ylös Bottom