Deleted member 5830
Mua vituttaa se, etten taaskaan noudatanu vaistojani ja kieltäytyny tapaamisesta vaan suostuin tekemään toiselle mieliksi. Eksä halus viedä mut syömään, kun nyt viimisen kerran tavattiin ja hain loput unohtuneet tavarat pois samalla kun kävin yliopistolla luennolla (asutaan eri paikkakunnilla.) Ei ollu hyvä idea. Olin aamulla kotoa lähtiessä loistavalla tuulella, kuten vielä yliopistolla kavereita nähdessänikin. Ei olla nähty siis aikoihin ja olin unohtanu koko tyypin ja viritelly jo uusia tuttavuuksia.
Pelkästään vanhalla kotipaikkakunnalla käyminen latisti mielialaa, mut lopullinen ahdistus iski kun käytiin syömässä. Tajusin, etten edelleenkään ole antanu anteeks enkä todellakaan edes halua olla hänen kaverinsa, koska edellytän kavereiltanikin luotettavuutta. Miespuolisia kavereitakin mulla on ihan tarpeeksi, niin en tartte uusia. Ja kun sanoin, et eiköhän tää ollu tässä, niin hän kyseli miksi mä olen niin tyly ja et hän haluis olla mun kaveri ja soitella ja tavata aina joskut. Whaaaat? Minkä ihmeen takia? Mulle tuli hänen naamansakin näkemisestä niin huono olo, etten tajuu mitä hän noista tapaamisista kostuu. Sanoin sit vaan et mä en enää halua häntä nähä eikä tartte enää mulle soitellakkaan, et mä haluun jatkaa elämääni eteenpäin ja unohtaa kaiken menneen paskan. Ja se taas ei onnistu jos joudun tapaamaan häntä. Sit kuitenkin mä jotenkin säälin häntä, kun näki et toinen oli tippa linssissä, mut kun aattelen et hänhän sen valinnan teki kun mua petti, et ei olla kavereita. Oltas varmaan voitu olla, jos ei ois pettäny. Mut kun mä en pysty unohtamaan, enkä antamaan anteeksi niin mitä vitun kaveruutta siinä sit ois? Ihme roikkumista vaan. What´s gone is gone and tomorrow is a new day... Kiitos. Jo helpotti avautuminen.
Pelkästään vanhalla kotipaikkakunnalla käyminen latisti mielialaa, mut lopullinen ahdistus iski kun käytiin syömässä. Tajusin, etten edelleenkään ole antanu anteeks enkä todellakaan edes halua olla hänen kaverinsa, koska edellytän kavereiltanikin luotettavuutta. Miespuolisia kavereitakin mulla on ihan tarpeeksi, niin en tartte uusia. Ja kun sanoin, et eiköhän tää ollu tässä, niin hän kyseli miksi mä olen niin tyly ja et hän haluis olla mun kaveri ja soitella ja tavata aina joskut. Whaaaat? Minkä ihmeen takia? Mulle tuli hänen naamansakin näkemisestä niin huono olo, etten tajuu mitä hän noista tapaamisista kostuu. Sanoin sit vaan et mä en enää halua häntä nähä eikä tartte enää mulle soitellakkaan, et mä haluun jatkaa elämääni eteenpäin ja unohtaa kaiken menneen paskan. Ja se taas ei onnistu jos joudun tapaamaan häntä. Sit kuitenkin mä jotenkin säälin häntä, kun näki et toinen oli tippa linssissä, mut kun aattelen et hänhän sen valinnan teki kun mua petti, et ei olla kavereita. Oltas varmaan voitu olla, jos ei ois pettäny. Mut kun mä en pysty unohtamaan, enkä antamaan anteeksi niin mitä vitun kaveruutta siinä sit ois? Ihme roikkumista vaan. What´s gone is gone and tomorrow is a new day... Kiitos. Jo helpotti avautuminen.
