- Liittynyt
- 3.2.2009
- Viestejä
- 2 762
Treenit tai ennemminkin niiden vetäminen:( Vedän miekkailutreenejä muille miekkailijoille enkä pidä siitä. Minussa ei vain ole mitään opettajan ominaisuuksia. Sekoilen ja olen treeneissä enemmän pihalla kuin ne, joille sitä treeniä pitäisi vetää. Pahinta on se, etten keksi mitään järkevää ohjelmaa treeneihin, aina vain samat jutut ja onko mitään tylsempää...
Pahinta tässä on se, että on kadonnut miekkailun suhteen treenimotivaatio ihan täydellisesti tämän vuoksi. Jotenkin tuo treenien vetäminen on puuduttanut minut niin pahasti, etten enää itse treenaa juuri yhtään, ei vaan kiinnosta. Enemminkin ahdistaa vaan
Tänään pitäisi käydä treenit taas vetämässä
Ihan kuin olisin lukenut omia kirjoituksia viime syksynä - aloin tosin ohjaamaan tanssia. Mulla oli aluksi neljä lastentanssituntia ja yksi aikuisten tunti, joista ehdottomasti pahin oli se aikuisten. Minun piti ohjata latinobicia, josta minulla ei TODELLAKAAN ole minkäänlaista käsitystä, en ole edes koskaan käynyt sellaisella tunnilla. Sotkeuduin omissa kuvioissani ja junnasin samoja helppoja kuvioita. Sanalla sanoen hävetti.
Lasten ohjaamisestakaan minulla ei ollut mitään kokemusta, en osannut yhtään "johtaa tilannetta", koska sitähän ohjaajan pitäisi tehdä: olla paikan pomo. En osannut yhtään puuttua ongelmatilanteisiin, 3-4 -vuotiaani saattoivat esimerkiksi yhtäkkiä rynnätä ulos salista. Jossain vaiheessa tilanne meni niin pahaksi, että tuntui, kuin olisin saanut paniikkikohtauksen joka kerta, kun menin ohjaamaan. Tuli itkettyäkin monet kerrat.. Vieläkin ihmetyttää, miten jotkut ihmiset saattoivat pysyä tunneillani, koska en olisi itsekään maksanut niin huonotasoisesta opetuksesta senttiäkään.
Aikuisten tunti onneksi loppui lyhyeen ja pidän nyt enää lastentanssituntejani. Niiden kanssa vasta tänä keväänä voin sanoa, että osaan nyt ohjata lastentanssiryhmää, suorastaan pidän siitä. Kovan koulun jouduin kuitenkin käymään. Mitä yritin tässä sanoa, että vaikka tuntuukin kauhealta ohjata nyt ja tuntuu, että se ei yhtään ole sinun juttusi, ajan kanssa saatat vielä muuttaa mielesi. Kyllä se siitä, kunhan saat vähän kokemusta!