No voi perkele!
Pakko myöntää, että tämä ylläoleva vitutus-teksti myös jotenkin ihastutti. Hieman sellainen kaurismäkeläinen mielikuva tuli tuosta. "Jäin auton alle." Ei selityksiä.
Itselleni tapahtui tänään ikäviä. Lukitsin vanhan Fordini oven, ja avain meni rikki. Muoviosa avaimen päästä katkesi, joten ainoa mitä minulla oli käytettävissä auton käynnistämiseen, oli eräänlainen metallinen tikku. Kuvassa hieman vihjettä. Avain ei tosin ole noin hieno, Fordini on vuosimallia -88.
Auton ovet eivät tikulla auenneet, mutta onneksi takaovi oli auki. Sen kautta sitten avasin etuoven, ja aloin kokeilla miten tikku käyttäytyy virtalukossa. Virrat sain päälle, mutten autoa käyntiin. Kokeilin samaa ilman käsineitä, käsineiden kanssa ja molemmin käsin. Ei onnistu. Jumalauta! Sitten muistin, että minulla on takakontissa säädettävä jakoavain. Jännitystä tihkuen pengoin tämän työkalun esiin kaiken sohjon, roskan, roskapussien ja vastaavien alta. Ja kuinka ollakaan, sain auton käyntiin, kun otin jakoavaimella tiukan otteen tuosta avaimentyngästä. Loistavaa! Eli oikeastaanhan vitutus on nyt jo ohi. Ainoa mikä mietityttää on se, että mitä viritelmiä väsään tuohon tikkuun, jotta en hukkaa sitä. Se ei ole suuren suuri. Ei sillä, että tuo jakoavainsysteemi olisi jotenkin kätevä. Ihme säätämistä tämäkin taas.
Myös viime päivien syöpöttelyhimo ärsyttää. Kolmisen päivää olin ihmisiksi mussuttamisien kanssa, nyt etenkin iltaisin tuntuu, että aina vain pitäisi vähän jotain hyvää saada. (Suklaata en kuitenkaan ole syönyt tällä viikolla laisinkaan!)
