Punttimimmien virallinen "Mikä tänään vituttaa?" -thread

[riitasointu]

takareisi meni paskaksi!:curs: :itku: saas nähä millon tän kintun kanssa pääsee salille :(

 

[heinni]

kisa-asut...tai siis akka niiden sisällä...kai:curs:

 

[Stalwart]

Se, että just kun sai treenit jonkinlaiselle alulle, niin iski flunssa. Lämpöä pitäny monta päivää ja kyllä tympii niin pirusti! Taas taukoa ja sohvalla makaamista :curs:

 

[Venla]

Vituttaa niin tyhmä asia, että ei mitään rajaa. Porno. Tiedän, että asuin- ja elämänkumppani silloin tällöin katsoo pornoa, mutta saatana että suivi kun se oli jättänyt jonkun sivuston auki koneelle. Mua ei vituta se, että mies katsoo pornoa, vaan se, että mua vituttaa se että ahdistun tuollaisesta asiasta. Typerää. Ja sitten olen niin idiootti, että jos toviin ei ole kullia herunut - vaikka syynä olisi ihan silkka ajanpuute - arvelen, että meikäläinen ei ole sitten niin kelpo kuin joku pornosivulla pyllistelevä ämmä. Ehkä kuvittelen, että minun pitäisi pystyä olemaan jotain enemmän, oikeastihan olen vain paska arkipano ja muutenkin ruma ja läski. Toisaalta olen tuonut ilmi, että en pidä pornosta enkä halua nähdä sitä. Kai periaatteessa voisi ajatella, että silloin minun täytyisi saada kotonani olla näkemättä sellaista. Oikeasti kukaan ei kuitenkaan ajattele noin, ajattelee vain että anna äijäs katella mitä lystää. Ja vittu että vituttaa sellaiset, joiden mielestä olen nyt kovin ahdasmielinen. Mitä se on keneltäkään pois, jos joku tyyppi jossain päin maailmaa ei halua katsoa pornoa? Vittu kun pitäisi nykyään olla niin avomielinen ja jee jee suvaitsevainen asian kuin asian suhteen, rajat auki ja elimet esiin ja nami nami positiivista. Ei kiinnosta saatana. Kyllähän mä nyt itsekin kiihotun toisinaan jostain näkemästäni ja (ehkä etenkin) lukemastani, mutta pornosta tulee vain paha mieli. Joskus saatan osata jopa nauraa sille, aidohkosti tai jopa aidosti, mutta silti ihan pikkuisen paha mieli on jossain taustalla aina. Ja siis mähän en oikeasti edes tiedä mistä puhun, pornoa en ole varsinaisesti koskaan katsonut enkä tässä kaikessa ahdistuneessa ahdasmielisyydessäni aio kyllä katsoakaan. Toissapäivänä tai eilen näkemäni jotkut kuvat ovat mielessä vieläkin, ja minä en pidä sitä hyvänä asiana, ne kuvat tuntuvat inhottavilta enkä haluaisi muistaa niitä.

Muutenkin ahdistaa kaikki. Väsyttää, en jaksa. Ikinä ei ole päivää, jolloin ei tarvitsisi tehdä mitään. Töitä, treeniä, dieetti, opiskelu, sukulaiset, apteekki, kauppa, auton tankkaus. Kivellä naamaan saatana! Pitääkö joka syksy olla joku tällainen vaikea vaihe häh. Vielä kun koko ajan tiedän, miten tyhmältä kuulostan ajatuksineni ja että tätä lukee taas joku toisen palstan tyyppi ja nauraa kyynel silmässä ja ehkä jopa tulee vittuilemaan. Toivoisin voivani olla reflektoimatta jatkuvasti omaa itseäni, nytkin tiedän syyn kaikelle vitutukselle ja tuolle pornoahdistumiselle, ja sekös vituttaa. Tahtoisin olla vain puhtaasti vittuuntunut vaikka koko maailmalle hetken. Hakkaan sen.

 

[Mayflower]

Venla: miuta ei ainakaan huvita nauraa siun tuntemuksille, koska on itellä hyvinkin samantapainen fiilis :( Miksi nää syksyt on tällaisia, ja miksi ei ikinä ole sitä päivää että voisi vain levätä, eikä tarvitsisi hoitaa jotain velvollisuutta tai tehtävää tai jotain.

Lisäksi vituttaa se, että mie en jaksa mitään. Miten joku voi ehtiä hoitaa hyvin koulun, treenin, kaverisuhteet, kotihommat, käydä töissä ja vielä jaksaa juhlia siinä välissä? Miulla ei vaan riitä energia, ei mitenkään, vaikka haluaisin ehtiä niin moneen asiaan mukaan. Ja eniten vituttaa se, että jos haluan juhlia, niin sitten ei kyllä mihinkään muuhun kykene. Ja vielä sekin, että jos täällä vuodattaa, niin hiton moni tuntee miut (täältä) enkä oikein viitsi aukoa päätäni tän enempää.

 

[jaya]

jos helpottaa, en minäkään jaksa. Syksy on paska ja nyt on ollut tosi vaikeita asioita käsiteltävänä, mutta olen hyväksynyt sen. Olen pieni, en kykene kaikkeen ja mulla on aikaa vielä niin paljon, etten stressaa.

Ja ne ihmiset, jotka muka ehtivät tehdä tuon kaikenm kusettavat. Ne itkee iltasin tai sitten se juhliminen on dokaamista ja pahan olon purkamista.

Elämä on joskus paskaa, mutta haistattaa sille ja antaa hetken olla, niin jaksaa taas.
Ja naurattaakin ;)

 

[Maissa]

ulkona sataa ja oon kipeenä, koirakin on ihan kyrsiintyny napottamaan neljän seinän välissä kun ei millään voi tehä pitempää lenkkiä taudin takia.(nimimerkillä ikävän jälkitaudin kuumeesta saanut) :(

 

[Sabine]

jos helpottaa, en minäkään jaksa. Syksy on paska ja nyt on ollut tosi vaikeita asioita käsiteltävänä, mutta olen hyväksynyt sen. Olen pieni, en kykene kaikkeen ja mulla on aikaa vielä niin paljon, etten stressaa.

Ja ne ihmiset, jotka muka ehtivät tehdä tuon kaikenm kusettavat. Ne itkee iltasin tai sitten se juhliminen on dokaamista ja pahan olon purkamista.

Elämä on joskus paskaa, mutta haistattaa sille ja antaa hetken olla, niin jaksaa taas.
Ja naurattaakin ;)

Juhliminen on juuri sitä rentoutumista ja pahan olon purkamista. Mikään ei ole mielestäni parempaa siihen. Kaikille tulee takaiskuja elämässä, kaikki eivät vaan näytä sitä ulospäin.

Mulla myös on ollut vaikea syksy, ja tälläkin hetkellä ottaa päähän kuin nälkäistä aasia. Kaikkea pitäisi tehdä, mutta aina ei kerkeä tehdä niin kuin on suunnitellut. Se pitää vaan hyväksyä ja mennä eteenpäin. Ja mitä enemmän noita takaiskuja tulee, sitä helpommin ne osaa ottaa vastaan Nimimerkillä "been there".

 

[Tähtityttö]

Se aika itselle on jostain vain otettava. Niin, siis ihan oikeasti. Jos sitä ei itse ota, ei kukaan muukaan sitä anna. Kannattaa miettiä, voisiko oikeasti tehdä yhden vuoron vähemmän töissä/opiskella yhden kurssin vähemmän/treenata yhden treenin vähemmän, jos se auttaa. Esimerkiksi opintojen venyminen vaikkapa puolella vuodella niin että itselläkin oli aikaa opintojen aikana rentoutua kannattaa kyllä, jos vaihtoehtona on loppuunpalaminen.

 

[Venla]

Se aika itselle on jostain vain otettava. Niin, siis ihan oikeasti. Jos sitä ei itse ota, ei kukaan muukaan sitä anna. Kannattaa miettiä, voisiko oikeasti tehdä yhden vuoron vähemmän töissä/opiskella yhden kurssin vähemmän/treenata yhden treenin vähemmän, jos se auttaa. Esimerkiksi opintojen venyminen vaikkapa puolella vuodella niin että itselläkin oli aikaa opintojen aikana rentoutua kannattaa kyllä, jos vaihtoehtona on loppuunpalaminen.

Yleensä tämän huomaatai tajuaa liian myöhään, silloin ei päivän tai parin lepo tai muu helpotus liiemmin oloa kohenna.

Mutta kuukauden päästä mullakin on yksi ns. vapaa viikonloppu ja huomenna saatan päästä lähtemään töistä tuntia aiemmin kuin normaalisti. Jipijei.

 

[Rae-]

Totta. Tuskin monikaan oikeasti jaksaa tollasta menoa pitkään.. Jossain välissä 'terveellä' ihmisellä tulee raja vastaan tuommosessa touhussa. Ja aina siihen oravanpyörään vaan lankeaa uudelleen, ettei muka olisi huonompi kuin muut Just joo.. Itseäänhän tossa vaan kusettaa..

Venla, sama juttu kävi meillä pari vuotta sitten ja reagoin samalla tavalla kuin sinä, joten ei naurata. Mutta ei se ole maailmanloppu, unohdat jutun aikanaan..

edit. ja tällä hetkellä kestovitutus vituttaa.

 

[Tähtityttö]

Kun oravanpyörään on kerran hypännyt, siitä on vaikea päästä pois.
Itse olin täysin ylityöllistetty vielä viime keväänä. Nyt harjoittelin sanomaan ei, ja kappas -keväällä ei ollut vapaailtoja viikolla lainkaan, mutta nyt niitä on 4.
Mullakin on vielä tekemistä tuon asian kanssa, mutta tuosta on hyvä aloittaa.

 

[eyd]

Minä opettelin pääsemään irti siitä ajatuksesta, että en olisi tarpeeksi hyvä ihminen jos en suorittaisi niin ja niin paljon asioita. Nyky-yhteiskunta on suorittajia varten, sitä parempi olet mitä enemmän teet (vau se opiskeli ylioppilaaksi kahdessa vuodessa, se on lääkäri ja tekee vapaa-ajallaan opettajan hommia, se treenaa sata tuntia viikossa opiskelun ja työn lisäksi jne.) Jos käyt koulussa, menet kotiin, katsot tv:tä, käyt treenaamassa tunnin ja tulet taas kotiin oleilemaan niin et ole mitään. Sitten se on vasta loistavaa kun opettelet kurssikirjat ulkoa ja heräät aamulla viideltä juoksemaan.

Tajusin kuitenkin, että ei meikeläinen toimi sillä tavalla. Ei siitä tule mitään kun ylisuorittaa pari vuotta, herää joka aamu viideltä ja kipittää menemään tuli perseen alla iltaan asti jolloin kaatuu sänkyyn pariksi tunniksi ja taas sama uudestaan. Olinko jonkun ihmisen silmissä valoisa yli-ihminen? Varmasti mutta itse tunsin oloni vain kuolleeksi.

Pidensin opiskelujani (lukio) puolella vuodella, vähensin rajusti liikuntaa (tulos: kehittyminen), ostin koiran ja opettelin pötköttelemään :D Niin.. ja opettelin sanomaan EI, myös itselleni.
Nyt voin vain oleilla päivän kotosalla pyjamassa, käydä koiran kanssa leppoisella metsälenkillä ja töllöttää tv:tä monttu auki koko päivän - enkä tunne siitä minkäänlaista häpeää tai saa huonoa omaatuntoa. Joku muu voi kyllä tehdä päivän aikana sata ja kaksi asiaa ja olla onnellinen mutta minäpäs olen onnellinen näin, ehkä vähän laiska mutta silti onnellinen.

 

[Jessie]

Mua vituttaa se etten voi antaa itselleni lupaa mennä juhlimaan... (kuullostaa ehkä oudolta!) Mutta haluaisin mennä ulos, juhlimaan, pitämään hauskaa, olen joka viikonloppu menossa, mutta sitten... AINA jämähdän kotiin, ja syynä voi olla "huomenna pitää treenata". Voi jeesus, antaisinpa itselleni luvan olla vaan, vaikka edes se yksi ainut ilta... Olen tämän ikäinen, minun kuuluu saada mennä, pitää hauskaa ja alkoholi on ok. Siitä on nyt 1v2kk kun viimeksi olen maistanut alkoholia... Joku voi miettiä että "vaude, ole ylpeä". Jep jep, muttakun niin haluaisin, en vaan voi..:(

 

[PikkuPaholainen]

Minä opettelin pääsemään irti siitä ajatuksesta, että en olisi tarpeeksi hyvä ihminen jos en suorittaisi niin ja niin paljon asioita. Nyky-yhteiskunta on suorittajia varten, sitä parempi olet mitä enemmän teet (vau se opiskeli ylioppilaaksi kahdessa vuodessa, se on lääkäri ja tekee vapaa-ajallaan opettajan hommia, se treenaa sata tuntia viikossa opiskelun ja työn lisäksi jne.) Jos käyt koulussa, menet kotiin, katsot tv:tä, käyt treenaamassa tunnin ja tulet taas kotiin oleilemaan niin et ole mitään. Sitten se on vasta loistavaa kun opettelet kurssikirjat ulkoa ja heräät aamulla viideltä juoksemaan.

Niin, juuri näin se menee..nimimerkillä "opettelemassa" mutta vaikeaa on!

Tänään tosin vituttaa toi SADE!!!!!!!!! :curs:

 

[PikkuPaholainen]

Mua vituttaa se etten voi antaa itselleni lupaa mennä juhlimaan... (kuullostaa ehkä oudolta!) Mutta haluaisin mennä ulos, juhlimaan, pitämään hauskaa, olen joka viikonloppu menossa, mutta sitten... AINA jämähdän kotiin, ja syynä voi olla "huomenna pitää treenata". Voi jeesus, antaisinpa itselleni luvan olla vaan, vaikka edes se yksi ainut ilta... Olen tämän ikäinen, minun kuuluu saada mennä, pitää hauskaa ja alkoholi on ok. Siitä on nyt 1v2kk kun viimeksi olen maistanut alkoholia... Joku voi miettiä että "vaude, ole ylpeä". Jep jep, muttakun niin haluaisin, en vaan voi..:(

Toi on kausittaista..älä ota paineita, vaikka ollaankin finskejä ei alkoo oo pakko ottaa. :D Mäkin join vuoden ajan 18-vuotiaana baarissa aina vaan; "iso vichy limellä ja jäillä!". Ja seuraavana päivänä treenaan..

 

[Venla]

...opettelin pötköttelemään :D Niin.. ja opettelin sanomaan EI, myös itselleni.

Pötköttäminen on parasta! Huvittaa, että käytät juuri samaa sanaa tuosta tietystä toiminnosta kuin minäkin.

Mä en tiedä, vaatiiko suorittamista niinkään yhteiskunta kuin ihminen itse itseltään, ja usein nimenomaan me tytöt. Minäkin olen jo paljon selvemmillä vesillä asian suhteen, mutta loka-marraskuu tuntuu olevan vuodesta toiseen vaikeata aikaa. Tänä kesänä kävi töiden kanssa ikävästi, kukaan ei tajunnut kuinka koville jouduin siellä ennen kuin oli jo myöhäistä. Tai no mies tajusi, mutta itse elin jossain ihmeellisessä kaikkivoipuuden kuplassa ja kuvittelin koko ajan, että kohta helpottaa, kohta helpottaa... sitten kun oikeasti kaikki tuurattavat olivat palanneet lomalta ja helpotti, alkoivat aamut pimentyä, kisakausi käynnistyä, selkä reistata ja ennen kaikkea väsyttää. Stressi kai laukesi, mutta tavallaan se stressin luoma hieman epätodellinen vireystilakin oli parempi tila kuin tällainen kestovitutus ja uuvahtaneisuus.

Sunnuntaina aion pötkötellä rajusti!

 

[-Kukkis-]

Mua vituttaa se etten voi antaa itselleni lupaa mennä juhlimaan... (kuullostaa ehkä oudolta!) Mutta haluaisin mennä ulos, juhlimaan, pitämään hauskaa, olen joka viikonloppu menossa, mutta sitten... AINA jämähdän kotiin, ja syynä voi olla "huomenna pitää treenata". Voi jeesus, antaisinpa itselleni luvan olla vaan, vaikka edes se yksi ainut ilta... Olen tämän ikäinen, minun kuuluu saada mennä, pitää hauskaa ja alkoholi on ok. Siitä on nyt 1v2kk kun viimeksi olen maistanut alkoholia... Joku voi miettiä että "vaude, ole ylpeä". Jep jep, muttakun niin haluaisin, en vaan voi..:(

Ihan kuin olisi minun kirjoittamaani!!!!!!!!!!!! Tuo on niin tuttua..Oon tällä hetkellä ihan saamarin yksinäinen, tai tällä hetkellä olen täyttänyt tuon yksinäisyyden treenillä, koululla ja niillä stressaamisella..
Syy siihen on, että lopetin ulkona käymisen, enkä kyllä käy edelleenkään, ja se tarkottaa sitä, että miulla ei ole sosiaalisia kontakteja..Oon itsekin ihan yhtä kieroutunut ajatusmaailmaltani:en anna itselleni lupaa pitää hauskaa, kun aina ajattelen, että ei se oo jotenkin soveliasta.. Viime viikonloppuna uusi koululuokkani piti illanistujaisia jotka päätyivät sitten baariin, ja hauskaa kuulemma oli..Itsekin viihdyin tosi hyvin, mutta pakotin iteni lähtemään kotiin jo ennen 22.00..olin tietenkin autolla liikenteessä eli nollatoleranssilinjalla..Ajattelin koko illan, etä jos nyt valvon myöhään niin sitten makaan kuitenkin seuraavan päivän väsyneenä kotona, ja se olisi suurta syntiä..:jahas:
Minulla ei ole ongelma pelkkä alkoholi, vaan ylipäätään koko ulkona oleminen.Koen olevani jotenkin huono ihminen, jos vietän vapaa-aikani, illat myöhään ulkona..
Niinpä olen kaikki illat yksin kotona, istuen tietsikalla, lukien hulluna koulutehtäviä, katsomalla telkkua..Treenaamaan nousen aamuisin kouluaamuina jo 5.30, että kerkeän käydä lenkillä/salilla aamulla, sillä illalla en enää jaksa..
Tiedän, että menetän nuoruuteni ja elämäni näin, mutta nää on valintoja..Ehkä elämä on vaan tarkottanut niin, että miun elämä tulee olemaan vain yksinoloa ja työtä/koulua..Who knows..

 

[HeatN]

Kun miettii, voiko sanoa jollekin asialle ei, kannattaa ajatella, että jos mun pitäisi sanoa sydämellä/ tunteella, niin mitä se sanoisi? Jos jokin lisäduuni jo ennen alkamistaankin tuntuu epämiellyttävältä, kamalalta ja vaikealta, ei sitä kannata edes aloittaa. Minulla olisi olut yksi koulutus, johon menoa mietin päni puhki. Järki sanoi mene, sydän sanoi ei. En mennyt. Helpotti kummasti.

En tarkoita etteikö mitään pitäisi tehdä, mutta kaikki se ylimääräinen tai lisä-juttu tai ekstraduuni kannattaa jättää pois jos lähteminen ja tekeminen on vastenmielestä. Olokin on paljon jaksavampi ja positiivisempi kun ei ole niitä vitskumaisia ja stressavia pakkopullia kalenterissa odottamassa. Niitä, joihin olisi voinut sanoa ei mutta kun oli liian kiltti.

 

[Norppaaa]

VESISADE v*tuttaa kyl.. syksy ei oo mun juttu :/