Punttimimmien virallinen "Mikä tänään vituttaa?" -thread

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja PMLats
  • Aloitettu Aloitettu
Aivan paska keli. Vedin aika brutaalisti selälleni ja tietenki takaraivo edellä jäälle. Nyt oksettaa ja pää on kipeä eikä ole mitään tekemistä. Muutenki meni olkapää, selkä ja kyynärpää kipeäksi ja mustelmille. Vois vaikka hajota.
 
10% ALENNUS KOODILLA PAKKOTOISTO
Opiskelevana kahden lapsen äitinä (kauppatieteet ja oikeustiede) minulle on todella tärkeää että saan liikkua paljon. Muuten en jaksaisi tätä hullunmyllyä.

Hauskinta on se, että opinnot etenee normaalia tahtia, vaikka meillä monet nämä "ei muuta kuin opiskelevat" ovat samassa tilanteessa tai jopa vähemmän kursseja suorittaneita. Kyllä liikunta antaa jaksamista joka elämän osa-alueelle!

Saman olen havainnut. Mulla on tietty tahti minkä verran jaksan lukea, ja jos aikaa on enempi niin työskentelen, urheilen tai olen miehen/ystävien kanssa enemmän. Tenttitulokset ei ole yhtikäs sen huonompia kuin työskentelemättömilläkään, vaan nelkku taitaa olla yleisin arvosana mikä tupsahtaa. Yhteiskuntatieteitä luen, et opintoala on ehkäpä hieman helpompi kuin oikis... Oman kiinnostuksen takia haluis kyllä lukea ties mitä ylimäärästä sivuaineena. Töitä teen 25-37,5 tuntia viikossa. Olen treenejä muokkaillut sen mukaan miten paljon aikaa on käytettävissä, ja kuinka paljon jaksan. Joskus jos on kiire, jaan punttitreenit vaan raakasti kahtia ja tiputtelen nippeliliikkeet pois (ja teen voimanostoliikkeitä) ja juoksen pari lenkkiä, jos tuntuu että se on henkisten kantimien kannalta antoisampaa. Treenitulokset on pysyny kuitenkin koko ajan nousujohteisina.
 
Pyydän, älkää ottako kantaa siihen, miten hölmö olin tähän ryhtyessäni, ymmärrän sen kyllä itsekin ja koen suunnatonta luuserifiilistä siitä, että joudun valittamaan omasta typeryydestäni. Mutta jos joku ymmärtää tällaisten työntekijöiden oikeuksien päälle, olisin iloinen, jos voisin päästä eroon tästä stressistä, ennen kuin totaalisesti palan loppuun. Kiitos.

Sori mutta nyt on pakko tehdä just niin kuin et halunnut tehtävän, eli puutun siihen miten "hölmö" olit kun duunin otit. Niin siis mitenniin hölmö, mitä typeryyttä tuossa duunin ottamisessa on? Ethän sinä millään voinut etukäteen tietää ettet jaksa! Sinun pitää oppia olemaan armollisempi itsellesi, ei aina jaksa kaikkea, eikä aina pysty kaikkeen, eikä todellakaan aina etukäteen tiedä miten pärjää/jaksaa! Hyvä että uskalsit ottaa loparit, mutta älä tyttö hyvä tunne yhtään syyllisyyttä tai mitään luuserifiilistä siitä! Se ei vain ollu sun juttu, that's it.

Itseasiassa luulen, että tuo pärjäämisen tarve tuottaa sulle enemmän stressiä kuin työ tai muu asia itse? Täytyy myöntää, että liian usein tulee itsekin moiseen sorruttua, ja sitten ei saa mitään tehtyä kunnolla. Onneksi olen 85 % saanut muutettua asennettani, muuten varmaan olisin jo kesäduunien takia hermolomalla :rolleyes:
 
Miehet eivät tajua mitään. Kaikki täytyy sanoa ääneen.
Laiskottaa ja tekee mieli suklaata. En haluaisi lähteä treenaamaan, koska tälläinen pimeä ja sateinen keli imee kaiken energian.
Ja miksi on ihmisiä, jotka eivät kertakaikkiaan lihoa, vaikka söisivät mitä.
 
Mulla on menossa bad hair month. Aamuisin taivuttelen ja tuunaan hiukset ojennukseen ja bussipysäkille kävelyn jälkeen kaikki vaiva on hukkaanheitetty.

Vitunpaska sade ja vitunpaska tuuli.
 
Selkä rikki tms. Kaaduin ja yli 7 tunnin päivystyksessä istuskelun jälkeen pääsin lääkärille, joka ei puhunut kovin hyvin suomea. Selitin mikä on vikana ja tää nainen kysyy "nii, sinula oikea jaka kipeä". No ei ollut kun selän vasen puoli. Murtumia ei ollut (jotain hyvää ylimääräisestä läskistä), mutta turvotus on melkoinen ja mikään asento ei ole hyvä. Työkaverit ihan kypsänä kun olen kiireisimpään aikaan saikulla ja treenitkin jää pakosta väliin. periaatteessa olisi aikaa tehdä vaikka mitä, mutta kun en mä pysty edes kunnolla kävelemään. ristipistotyöt kutsuu...
 
Menin tänään klo 9:ksi tenttiin. Tentaattori oli puoli tuntia myöhässä, istuskeltiin siinä sitten turhaan 45 minuuttia.

Sitten herra totesi, että koska meni näin pitkään, otetaanpa yks tenttikysymys pois että ehitään tehä koko tentti kahdessa tunnissa. Joo se pois otettu oli juuri se minkä olisin parhaiten osannu...
 
Miehet. Jumankauta, kerranki ku kuvittelee tavanneensa potentiaalisenkin uroksen ja kaik palaset osuu kohilleen ja on jopa vaikea kuvitella, että synkkaa niin hyvin ensinäkemästä lukien, niin eikös tää ota ja palaa jonkun entisensä luokse. Vitun jees.

Mun elämälläkin tuntuu olevan tarkotus... Saan äijät palaamaan entistensä luokse tai muuttamaan maasta (sitäkin on meinaan tapahtunut) tai ihan muuten vaan pakenemaan jollakin verukkeella. Kerrassaan mahtava fiilis.

Väkisinkin rupee funtsii, että mikä saatanan vika minus on. Vaikkei se vika oikeesti olisikaan minussa. En vaan saakeli tajua tota urosten järjenjuoksuu. Ja mikäli vanhat merkit paikkansa pitää, alkaa vonkuviestii putoomaan taas jossakin vaiheessa. Niin perinteistä, niin tuttu kuvio. Mut se juna meni jo. Jokainen tekee valintansa ja kärsii seuraukset.
 
Torstaina on työhaastattelu, enkä löydä viimeisintä työtodistusta, joka pitäisi ottaa mukaan. Kaikki kansiot, joissa yleensä tuollaisia tärkeitä papereita säilytän, olen käynyt miljoona kertaa läpi. Ja ei löydy! Ei anna haastattelijalle kovin hyvää kuvaa, kun hukkailen tärkeitä papereita...

Ja toinen vitutuksen aihe on talossani tehtävä hissiremontti. Kamalan kovaa porausta kuuluu klo 7-17. Keskity siinä sitten tenttiin lukemiseen.
 
En oo käyny 2 viikkoon salilla. Vituttaa ja peilikuva kutistuu kokoajan (tai no, paisuu.. mutta rasvasta, lihakset kutistuu)

Pientä (ja välillä kovaa) flunssaa ollut siis, jatkuvaa lämpöilyä. Huomenna menen kyllä salillle kävi miten kävi. Tätähän voi jatkua vaikka kevääseen asti. Lääkärikin tietysti vois olla vaihtoehto. Mutta oma veikkaus on että tää on ihan perus virus joten mitä sekin auttaa.
 
KETJUSALIT!! Ku ei ees rahalla löydy salia missä voi treenata! Tai missä jäsenyyksien myyjät tietäis mistään mitään tai suhtautuisi mahdolliseen tulevaan asiakkaaseen ystävällisesti ja kohteliaasti! ARGH!
 
Samaa monesti kironnut. Olen kotikaupungissa salin kanta-asiakas, mutta vieraillessani muilla paikkakunnilla haluaisin käydä treenaamassa. Usein tutustumaan pääsee kerran ilmaiseksi, mutta kertamaksut, (jos sellainen mahdollisuus on) huitelevat usein kympin pintaan, joten väliin jää. Avokkini saa treenata ilmaiseksi työpaikallaan, mutta aina välillä olisi kiva punttailla yhdessä, (esim joulupyhät) mutta jos kertamaksu on 12 euroa niin huhhuh!
 
Onpa harvinaisen p***a olo. Lopetin just soittotunnit. Turha ottaa tunteja, jos ei harjoittele kunnolla. Toisaalta kyse on laiskuudesta, toisaalta siitä etten halua että vuorokauden jokaiselle tunnille on joku pakollinen juttu. Onneks piano on sentään oma eikä kukaan vie sitä multa pois! Tiesittekö, että oma saamattomuus on ehkä yksi pahimpia harmituksen aiheita?
 
Kaikkein käsittämättömintä on se, että monella ketjusalilla joutuu maksamaan vielä ekstraa saman ketjun toisella salilla käymisestä. Joillakin se on voimassa saman talousalueen saleille eikä muiden talousalueiden saman ketjun saleilla tule lisämaksua, mutta silti.. Siinähän häviää koko ketjuuntumisen asiakkaalle tuleva hyöty. En myöskään käsitä, mikä kumma se ketjusaleissa yleisesti käytössä oleva n. 100 euron LIITTYMISMAKSU oikein on olevinaan. Ymmärtäisin jos jäsenyyksien määrä per sali olisi jotenkin rajoitettu ja sillä sadalla eurolla saisi jotain oikeaa vastinetta, kuten takuun siitä että aina pääsee haluamaansa jumppaan tms. Mutta 100 euroa ihan tyhjästä. Usein niillä onkin kampanjoita joiden aikana liittymismaksua ei tarvitse maksaa.

Vapaapainovarustelut noissa on järjestään ollut ihan pepusta eikä kukaan vapaapainotreenistä ymmärrä mitään, tai ole tähän mennessä ymmärtänyt. Ovat hankkineet halvimmat/kivoimman näköiset huterat penkit ja kyykkytelineet liian vähäisillä tai muuten huonoilla säädöillä, liian vähän tilaa, kunnollista nostoalustaa tai lavaa ei ole, jne. Mitään alennuksia ei saa vaikkei heidän omaohjaajasysteemiään ja muuta hömppää tarvitsisi, ja toisaalta jo esittelyssä udellaan hirveän tarkkaan jotain syömisiä ja treenisysteemejä ja ollaan antavinaan jotain hirmu kivoja neuvoja.

Joo ja sokerina pohjalla. Yksikään ketjusali, jossa olen viime aikoina käynyt jäsenyystarjouksia kyselemässä, ei ole antanut sitä allekirjoitettavaa sopimusta minulle rauhassa kotiin luettavaksi ja läpikatsottavaksi. Sen sijaan olen saanut "tiivistelmän" sopimusehdoista jossa on viidellä ranskalaisella viivalla hatarasti ja ympäripyöreästi kerrottu edut. Kaikki porsaanreiät ja esim. eroamisehdot on jätetty pois eikä niitä kerrota edes kysyttäessä. Sen sijaan moralisoidaan potentiaalista asiakasta tyyliin "aiotko sinä sitten edes oikeasti aloittaa tavoitteellisen kuntoilun kun jo olet eroamisesta kiinnostunut?" Onko se jotenkin niin vaikeaa ymmärtää että ihminen tahtoo harkita ja vertailla ennen kuin sitoutuu puljuun vuodeksi?

Olen siis ollut kallistumassa ketjusalin puolelle koska aerobista pitäisi lisätä, ja tulee kalliimmaksi ostaa salit ja jumpat eri paikoista kuin samasta. Mutta nyt alkaa kyllä taas v*tuttaa siinä määrin että taidanpa mieluummin periaatteesta vaan maksaa kuin mennä tuohon jäsenyyskusetukseen mukaan.

Otin tästä jo eilisen jäsenyysneuvottelukierroksen jälkeen kierroksia kotona ja vitutti ankarasti, ja mieheni suositteli että odotan vähän ennen kuin avaudun tästä pakkiselle. Odotus ei ole kuitenkaan vähentänyt ankaraa vitutusta. Tämä purkautuminen vähän kuitenkin helpottaa. :curs::curs::D
 
:offtopic:

Itsekin olen kuvatunlaisen ketjusalin jäsen. Liittymismaksua en itse aikoinani maksanut, koska liityin kampanjan aikana. Salin henkilökunta ja omistajat ovat kuitenkin olleet uskomattoman joustavia ainakin juuri opiskelijoita kohtaan ja myönsivät minullekin jäsenyyteni vuokrausmahdollisuuden työharjoitteluni ajaksi, vaikkei se ollutkaan yleisessä käytössä vielä silloin. Tänä vuonna vuokraaminen on sitten tullut ihan käytännöksi. Ja Suomen ja pohjoismaiden saman ketjun saleille pääsee kyllä ilmaiseksi omaa salikorttiaan vilauttamalla. Itse en voisi olla tyytyväisempi, tosin tiedän tämän johtuvan salin pienuudesta verrattuna esim. pääkaupunkiseudun saleihin. Kuitenkin huomaa, että omistajille on pilkunviilausta tärkeämpää se, että ihmiset ovat sitoutuneita heidän yritykseensä ja kuinkas se parhaiten käy kuin joustavuudella ihmisten eri elämäntilanteissa.

Kertamaksut toki omallakin salillani ovat nousseet huimiksi liittymiseni jälkeen, joten jäsenyys on erittäin edullinen vaihtoehto ja vuokraaminen onnistuu kyllä aina, monet haluavat lyhyemmän pätkän jäsenyyttä käytettäväkseen. Vapailla painoilla treenaamiseen on salilla omistettu noin puolet salin tiloista ja toisaalta laitteetkin ovat uusinta uutta, jos niissä tahtoo treenailla.

Tulipas hirveä mainos (siksi en salini nimeä tässä yhteydessä mainitsekaan :)) ja posti muutenkin väärään ketjuun, koska ei vituta. Mutta sillä vaan, että kyllä niitä ihan toimivia ja kivojakin ketjusaleja on olemassa.
 
On niitä hyviäkin, mäkin olen kuullut. Yhtään ei vaan ole osunut sinne päin mistä haeskelen. Mulla ei siis ole mitään kaikkia ketjusaleja vastaan yleisesti ottaen, mutta nämä missä nyt olen käynyt eivät pelaa mielestäni rehellistä peliä eivätkä ainakaan ole yhtään joustavia. Kai niillä on täällä pk-seudulla varaa olla koppavia ja kankeita. Yhdessä paikassa tosin kyllä oltiin tosi ystävällisiä, mutta sieltä puuttui kyykky/nostopaikka kokonaan joten se siitä. Ei vaan kysyntä ja tarjonta kohtaa vaikka kuinka yrittää. No, tänään on vielä yksi visiitti edessä ja lisäksi aion tuolta ystävällisten ihmisten paikasta tiedustella olisko mahdollista saada sinne kyykkyhäkki.
 
Mun ei kanssa tarvinnut maksaa mitään liittymismaksua, kun liityin saliketjuun.Katkaisin jäsenyyden sopimuskauden loppuessa välillä kun halusin vaihtaa lähempänä olevalle salille, mutta en kyseisellä salilla viihtynytkään, enkä seuraavallakaan niin palasin takaisin"kotisalille" jossa minut toivotettiin iloisesti tervetulleeksi. Mitään jäsenyysmaksua ei peritty tälläkään kerralla vaan sain jopa treenata 2,5 kuukautta ilmaiseksi. (Olin kuulunut ketjuun kolme vuotta joten taisivat haluta kantisasiakkaan takaisin.) Kyseinen sali vaan on mielestäni paikkakunnan paras: iso ja kattava sali, jossa paljon vapaita tankoja ja voimanostotreenimahikset, toisaalta myös kunnon laitteet löytyy. Alkuaerobiseen kattava välineistö, lisäksi hyvät spinni ja jumppaohjaajat ja les Milles tunnit (Joille en ikinä ehdi.) Ainut vituttava seikka on tuo kertamaksun kalleus, koska en saa ikinä kavereita mukaan salille. Jäsenyys ei ole enää ongelma, koska näköjään kävisin kyseisellä salilla ilman jäsenyyttäkin, mutta pakkojäsenyys otti pannuun alkuvaiheessa paljonkin.
 
Onpa harvinaisen p***a olo. Lopetin just soittotunnit. Turha ottaa tunteja, jos ei harjoittele kunnolla. Toisaalta kyse on laiskuudesta, toisaalta siitä etten halua että vuorokauden jokaiselle tunnille on joku pakollinen juttu. Onneks piano on sentään oma eikä kukaan vie sitä multa pois! Tiesittekö, että oma saamattomuus on ehkä yksi pahimpia harmituksen aiheita?

Otan osaa. Mä olen jo vuoden päivät pyöritellyt pitäisikö lopettaa. Musta tuntuu, että en soittais ollenkaan, jos lopettaisin, joten en lopeta, en. Niin kauan kun mua ei potkaista opistosta ulos.

Mulla on aina vaikeaa ALOITTAA se soitto. Kun kerran perseensä istuttaa pallille, vois soittaa vaikka monta tuntia.
 
Onpa harvinaisen p***a olo. Lopetin just soittotunnit. Turha ottaa tunteja, jos ei harjoittele kunnolla. Toisaalta kyse on laiskuudesta, toisaalta siitä etten halua että vuorokauden jokaiselle tunnille on joku pakollinen juttu. Onneks piano on sentään oma eikä kukaan vie sitä multa pois! Tiesittekö, että oma saamattomuus on ehkä yksi pahimpia harmituksen aiheita?

Vaikka tää kuulostaa ehkä nyt tässä hetkessä liian optimistiselta niin joskus on vaan ajateltava omaa jaksamista ja hyvinvointia ja asetettava vapaa-ajan harrastukset tärkeysjärjestykseen. Liikaa ja liian usein ei johda mihinkään muuhun kuin jatkuvaan stressiin ja suorittamiseen. Mä lopetin viulun soiton seitsemän vuoden jälkeen yläasteella koska A) en jaksanut treenata tarpeeksi ja B) muut jutut veivät voiton. Alussa harmitti (ja vieläkin mutta hyvin satunnaisesti) mutta loppujen lopuksi olen ollut tyytyväinen päätökseeni.
 
Latest posts

Suositut

Back
Ylös Bottom