Punttimimmien virallinen "Mikä tänään vituttaa?" -thread

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja PMLats
  • Aloitettu Aloitettu
Unohdin eilen mennä katsomaan kauan odottamaani balettia, johon kävin vielä perjantaina lunastamassa lipun. V****tus oli suunnaton, kunnes onnistuin neuvottelemaan että saan lipullani mennä katsomaan saman esityksen tänään. Harmi vaan että väsyttää eikä yhtään huvittais.... Haluaisin vaan nukkua. Toivottavasti on edes hyvä!!!!
 
10% ALENNUS KOODILLA PAKKOTOISTO
Että sitä voi ihminen olla tyhmä. Lonkankoukistajani ovat vaivanneet "vain" jotain n. puoli vuotta ja vasta eilen kävin lääkärissä niiden takia. Sain kortisonipiikit molempiin. Oliskohan ehkä kannattanut mennä hieman aiemmin?? :curs:
 
Vituttaa suunnattomasti tilanne työpaikalla. Ilmoitin eilen raskaudestani ja sain pomolta hurjasti paskaa niskaan. Muutenkin tulossa organisaatiomuutoksia, niin aikamoinen pelko perseessä että jotenkin keplottelevat mut pihalle ennen ä-loman alkua. Viime yö meni tämän vuoksi aika kehnoilla unilla, ja koko ajan mielessä kova huoli. Sanoisivat irti sitten pikavauhtia, ettei tarvisi kauaa kärvistellä. Enivei, nyt pitää olla kiitollinen jokaisesta päivästä, jonka saa olla töissä.
 
Vituttaa suunnattomasti tilanne työpaikalla. Ilmoitin eilen raskaudestani ja sain pomolta hurjasti paskaa niskaan. Muutenkin tulossa organisaatiomuutoksia, niin aikamoinen pelko perseessä että jotenkin keplottelevat mut pihalle ennen ä-loman alkua.

No, raskauden takia irtisanominen on kiellettyä ja nyt kun ilmoitit siitä, on irtisanomisen naamioiminen jonkun muun syyn taakse vielä vaikeampaa.
 
Oikean puolen epäkäslihaksen yläosa (ennen salilla käymisen aloittamista en tuota olisi osannut sanoa) on ihan juntturassa jo kolmatta päivää. Vasemmallekin puolelle sentään vähän sattuu tänään kun kävin eilen fysioterapeutilla hierottavana. Ennen sitä tuo vasen puoli oli ärsyttävän kivuton ja rento, kuin olisi ollut kaksi täysin erilaista selkää yhdellä ihmisellä. Lääkärin eilen antamat lääkkeet tuon hieronnan lisäksi varmaan auttoivat nyt sen verran, että pää on kuitenkin suorassa nyt.

Kuvittelin jo, että tämä yleensä minulle pari kertaa vuodessa tapahtuva "hihi, väännetääs pää olkapäätä vasten että saadaan särkylääkkeitä ja lihasrelaksantteja" -ärsytys olisi jo menneisyyttä kun olen saanut itseäni nyt johonkin kuntoon. No, saa nyt toivoa tämän olevan viimeinen kerta aikoihin ja jatkossa lihasten parempi kunto estää nämä niskan prakaamiset.

Nyt pitää sitten viikon verran napsia tabuja ja ottaa vähän rauhallisemmin. Ärsyttää.
 
Eilen salilla tein vinopenkkiä käsipainoilla ja taas kuului kauheaa rutinaa oikeasta olkapäästä, ei kumminkaan tuntunut sen ihmeellisemmältä kuin toinenkaan olkapää. Vaihdoin kuitenkin liikettä, kun se ääni on niin ihnottava ja nyt tuo olkapää on sitten kipee, vetää koko hartian lihakset ihan jumiin ja joutuu liikuttamaan koko ajan kättä, ettei se mee turraksi. Ihan perseestä, vitsit kun ois taas treenit kulkenut hyvin, niin joutuu hölläämään. ARGH! Pitää nyt kattoa mitä tuo rupeaa tekemään ja loppuviikosta mennä lääkäriin, jos ei ala hellittämään.... vituttaa vaan ihan sikana
 
Ja tänään sarjassamme: huonot yhdistelmät :dance:
Puolentoista tunnin yöunet, tenttistressiä ja toinen peräkkäin syöty pilleriliuska, tulos: aikamoinen itkukohtaus ja lähes vastustamaton himo hypätä rekan alle! Jee! Myös vatsalla on kaikkeusintoleranssi, aina vääntää! Aplodeja! :hyvä: :hyvä: :hyvä:

Mä en tajua miten aion selvitä tämän päivän loppuun.

EDIT: Onneksi ainoa elävä olento joka on tänään paikalla on Koiranen. Se kyllä kestää skitsoiluja ja tulee aina halittavaksi. Kyllä eläimet on ihan parasta :haart:
 
Vastatuuli pyöräillessä. Voiko olla veemäisempää? Kun on polkenut omasta mielestään sata kilometriä ylämäkeen ja juuri alkaa vaikuttaa siltä, että voi levähtää, niin eikös vain tuuli tartukin koko yläruumiseen asenteella "ähäkutti, et varmasti mene minnekään sen pyöräsi kanssa". Argh. :curs: Olisi kiva edes jokin päivä polkea sujuvasti ja kevyesti mutta ei tule varmaan tapahtumaan ennen kesää.
 
No, tämä ei kyllä vituta, mutta surettaa silti. Vahingossa eksyin selailemaan. Miten huonosti joidenkin asiat voivat olla?

http://krissu.vuodatus.net/
 
Koko syksy on mennyt ihan persiilleen... käsi oli kipsissä alkusyksystä pari kk. ja sen jälkeen en ole saanut oikein treenirytmistä kiinni. Käsi vihoittelee treenatessa vaikka lääkärin mukaan on ok. 3 kg silkkaa läskiä kertynyt 'pelastusrenkaaksi' kun iltaisin jää vaan telkun eteen. Kaikki kevällä saadut pienetkin lihaksen 'tyngät' on surkastuneet. Väsyttää eikä jaksaisi/huvittaisi tehdä muuta kun nukkua ja maata :( Olis jo kevät! :itku:
 
Taitaa olla kuopuksella korvatulehdus, päivysyksen aukeamista odottelen :(.

Oma olo on aika kamala :urjo: useiden huonojen öiden takia - oikeen kiva samalla tietää, että työkalenterissa piisaa kiirreellistä määräpäivää ym. Hankalat sijaistukset on näitä pienen talon kyseenalaisia etuja :jahas:.
 
Murr. Saakelin lämpöily jälleen kevyellä viikolla. Miksi aina näin? Menee kevyt viikko näköjään kokonaan taas lepäilyksi. No, siitähän on kai sitten hyvä aloittaa ihan uudenlainen treenailu.
 
Ihmiset joiden on aina sanottava viimeinen sana ja oltava kaikessa oikeassa eikä toisten anneta elää valitsemallaan tavalla, vaan arvostellaan päin naamaa ja selän takana lisää. Kaikkien kanssa pitää joo tulla toimeen jne jne mut joskus voi loistava päivä mennä vartissa pilalle kun joutuu oikein mustavalkoiseen seuraan. Äsken juuri kuuntelin taas miten typerää on että maksan kalliimman hinnan broitsufileestä kun halvempi ruoka on ihan yhtä hyvää ja miten mun urheiluharrastus on niin törkeen kallis ja miten älytöntä on tunkea rahaa urheiluvaatteisiin kun salilla voi käyttää virttynyttä t-paitaa. Juu voi. Ja jokainen tekee valintansa itse, mut mä vaan söin kanaani enkä pyytänyt mitään arvioita valinnan hyvyydestä, perkele! Ja aina sama juttu. Ja vaikka koitan ottaa etäisyyttä kyseiseen henkilöön niin ei auta, kun väkisin vaan tullaan samaan pöytään vaikka muuallakin on tilaa. Ja aina samat avautumisen aiheet. Kytätään mitä mun lautasella on ja mitä maksoi. Ymmärtäisin jos ite puhuisin aiheesta mut kun ei, mä vaan söin. Onko toi ihminen kateellinen vai mikä vittu sitä vaivaa? ja anteeksi vaan kielenkäyttö mut kun ottaa pannuun. Miksi pitää joutua kuuntelemaan tollasta jatkuvaa mitätöintiä? Kyseinen ihminen on aina ja kaikessa niin negatiivinen että tuntuu että mun kaikki positiivinen energia valuu jonnekin tyhjiöön sen seurassa.
 
Äsken juuri kuuntelin taas miten typerää on että maksan kalliimman hinnan broitsufileestä kun halvempi ruoka on ihan yhtä hyvää ja miten mun urheiluharrastus on niin törkeen kallis ja miten älytöntä on tunkea rahaa urheiluvaatteisiin kun salilla voi käyttää virttynyttä t-paitaa.

Auttaisko ystävällinen "ei oo sun rahojas"-kommentti tai "käytän rahani ihan miten tykkään"? Meillä on kotona vähän samaa henkeä välillä, kun mä oon enemmän tuhlarityyppiä ja poikaystävä säästävisempää sorttia... Kuitenkin rahat on molemmilla omat, joten ei pitäisi olla sanomista mitä kukakin ostaa omilla rahoillaan.
 
Äsken juuri kuuntelin taas miten typerää on että maksan kalliimman hinnan broitsufileestä kun halvempi ruoka on ihan yhtä hyvää ja miten mun urheiluharrastus on niin törkeen kallis ja miten älytöntä on tunkea rahaa urheiluvaatteisiin kun salilla voi käyttää virttynyttä t-paitaa.

Hmmm... miks musta tuntuu että on olemassa tuhat ja sata typerämpääkin tapaa sijoittaa rahaa :rolleyes: Kieltämättä ärsyttävää kun ihmiset arvostelee tollasissa valinta-asioissa, mut anna kuule mennä toisesta korvasta ulos. Ja jos oikeen menee pahaks niin pistä sille jauhot suuhun. Tuntuu, että kyseinen henkilö on vaan kateellinen sulle jostain... Miks joku jaksaa nalkuttaa siitä, ostaako kaveri kanafileitä vai -nugetteja :D Voi herranjumala...
 
Jotkut ihmiset tuntuvan saavan aivan sairasta mielihyvää siitä, että saavat muutettua jonkun toisen mielipidettä. Kun on niin kiva olla viisaampi ja tarpeellinen. Todennäköisesti jos emminem söisi nugetteja tulisi sama tyyppi pätemään, että kannattaa ostaa noita fileitä kun ovat terveellisempiä ja saa rahalleen enemmän vastinetta. Pääasia että pääsee jostain sanomaan ja todellinen riemu on se kun joku tottelee.

Kuuluu samaan kategoriaan kuin toimiston "vitun nokkelat", joiden on pakko yrittää jokaisesta jonkun muun sanomasta lauseesta sutkauttaa jotain. Olisi napalmille käyttöä muutamassakin paikassa.
 
Höh, pitää taas tulla valittamaan. Kyllä on surkeeta, kun pitää vielä samalle sivulle ehtiä kaksi valitusta.

Riitelin isän kanssa, joka lähti matkalle nyt kolmeksi viikoksi. Ei kiva :(

Vituttaa myös miun lääkäri, joka ei ollu saanu aikaseks lähettää Kelalle raporttia miun psykoterapiasta, niin että nyt sitten saan kolmelta kuukaudelta maksaa ne omasta pussista. Kertakäynti 50 euroa, että silleen. Helvetin akka, muutenkaan ei oo hommaansa hoitanut kunnolla.
 
Pakko vähän avautua. Olin sitten eilen illalla saanut postiluukusta taloyhtiön säännöt ilmeisesti vinkkinä siitä etten osaa käyttäytyä :jahas:(vai jaetaanko niitä muistakin syistä?).

Ja siis asun yksin, en omista edes tv:tä, jota huudattaa ja vieraita käy ehkä pari kertaa viikossa (nyt tenttiviikolla ei ole käynyt ketään). Muutenkin elän mielestäni ihan normaalia elämää, en siis hypi seinille,riko paikkoja tai melua, jos ei viikottaista imurointia tai jotain satunnaisia tavaroiden siirtelyitä lasketa. Enkä tupakoi, eikä ole lemmikkejä. Ainut mitä keksin on radion kuuntelu. Oikeasti! Voiko joku vetää herneet nenään siitä että kuuntelen radiota? Toki se on melkein koko ajan päällä kun olen kotona ja joskus aika myöhäänkin, mutta mielestäni ihan kohtuullisella volyymillä. Tai siis en ainakaan uskoisi että kuuluisi muihin huoneistoihin, kun ei täälläkään meinaa keittiöön kuulua, jos toisessa huoneessa soi. Tai sitten mulla on vaan tosi huono kuulo.

Pitää varmaan sitten laskea äänen tasoja ja lopettaa musiikin kuuntelu 20-. Ei ole todellakaan ollut tarkoitus ärsyttää ketään ja jos tietäisin ketä rassaa, niin menisin pyytämään anteeksi. Tälläisestä jää vain niin paha maku.:(
 

Latest posts

Suositut

Back
Ylös Bottom