Punttimimmien koulutus ja ammatit

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja ipana|
  • Aloitettu Aloitettu

EAA-valmisjuoma 24-pack

Pineapple Passion Fruit

1€/kpl
Viimeksi olin melkein valmis HuK, nyt olen melkein valmis maisteri. Gradu on siis valmis ja kaikki muutenkin kasassa, pitää vain palauttaa virallisesti ja odotella. Tiivistelmä on kyllä vielä kirjoittamatta, mutta viikonloppuna meinasin.

Edelleen tekisi mieli opiskella lisää, mutta en tiedä johtuuko siitä, että on niin kummallista kun on vapaa-aikaa. Jotain vähän erilaista ajattelin kuitenkin, vaikka toisaalta työhön liittyvät asiatkin jollain tavalla kiinnostavat. Syksyllä saatu vakituinen paikka + muut asiat venyttivät tuota valmistumista, mutta ei tämä 8 vuotta nyt humanistille kovin suuri häpeä ole, kun on jotain töitäkin tullut tehtyä.

Hoho, FM ja toista tutkintoa tekemässä. Edelleen samassa vakkaripaikassa (konttorirotta).
 
SUPER WHEY ISOLATE (3,9 kg) -24%
Lukion jälkeen opiskelin pari vuotta venäjän kieltä yliopistossa, mutta totesin, etten halua opettajaksi tai kielenkääntäjäksi, joten kävin ammattikoulun kuljettajalinjan. 2003 aloitin autohommissa ja nyt työskentelen täysperävaunuyhdistelmän kuljettajana kappaletavaran maakuntajakelussa.
 
Suunnitteluassistentti (amis), sekä kone- ja tuotantotekniikan insinööri (AMK).
Nyt insinöörin hommissa suunnittelupuolella.
 
Tein/teen 2 yo-tutkintoa kolmeen vuoteen, eli keväällä musta tulee ylioppilas sekä kansainväliseltä (IB) että kansalliselta puolelta.

Syksyllä 2010 suunta kohti University of Warwickia, kurssina Law and Business Studies ja sit joskus musta tulee joku yritysjuristin tapainen. Ehkä. Yliopisto voi vielä vaihtua, mutta jotain business/law/(environment) economics-settiä :)

e. Oikeita töitä olen tehnyt/teen tarjoilijana :D

Yo-tutkinnot tehty kolme vuotta sitten ja yliopistoon paasty tekemaan juurikin tuota kurssia mihin hain. Sinansa samana pysyneet haaveet, etta haluaisin erikoistua ymparistolakiin. Corporate/commercial law ei enaa kauheasti kiinnosta vaikka siina liikkuukin isot rahat. Pakon edessa ehka, jotta saa massia saastoon niin etta paasee toteuttamaan oikeita unelmia.

Valmistun vuonna 2014 ja sen jalkeen pitaisi tehda 2v harjoittelua ja 6kk-1v erikoistumiskurssi ennen kuin olen valmis juristi. Sen jalkeen oikeita toita ja olisihan se kiva tehda maisterikin... Bisneksen puolelta ehka.

Osa-aikatoita teen edelleen ravintola-alalla, tarkemmin ottaen baarissa 2-3 iltaa viikossa. Janna urakehitys muuten siinakin, ilman koulutusta olen paassyt kesatoissa tarjoilijanplantusta baarimestarin sijaisuuksia ja cocktailbaarihommia tekemaan.
 
Aiemmin KTK, tänä keväänä KTM. Kahdessa paikassa konttorirottana. OTK tutkinto kiinnostaisi, samoin liikuntalääketiede. Molemmat ois kätevästi omassa yliopistossa suoritettavia, jotain suunnitelmia on myös tämän sillisalaatin yhdistämisestä ;).

Kesäksi olisi tarkoitus saada "oikeita" töitä eli siis koulutusta vastaavaa työtä.
 
Yo ja vaatetusalan artesaani koulutukselta. Ensimmäiset pennoset taisin tienata mansikanpoimijana, sitten kaupantätinä, siivoojana, ravintolahommissa tuli piipahdettua, muutama vuosi muovitehtaalla ja nyt maatilalla emäntänä, lehmiä lypselen...:D
 
Peruskoulun jälkeen Kivi- ja Metallialan artesaani, siihen perään Tietotekniikka Inssi (AMK).

Työskentelen ohjelmistosuunnittelijana pienehkössä ohjelmisto-yrityksessä, mutta käytännössä tällähetkellä lähes 100% alikonsulttina asiantuntijan hommissa suurehkossa kansainvälisessä ohjelmistotalossa.
Urahaaveena on.. palomies :nolo:
 
Mjaah. Tämähän on ihan mun oma perustama threadi :D Paljon on muuttunut tuosta ku pistin postin pystyyn ja omat sähköasentajan hommat tyssäs alkuunsa ja palasin takasin koulun penkille. Sieltä valmistuin BBA tutkinnon kanssa vuosi takaperin ja menin töihin veikon koneelle myyntineuvottelijaksi. Tai siis pääsin. Eikai töihin enää vaa mennä :D

Kuutisen kuukautta sitä hommaa taas ja sitten mut headhuntattiin OP-Pohjolalle. Eli tällä hetkellä myyntipäällikkönä vakuutusalalla. Mitähän sitä seuraavaks :)
 
Lähdin suoraan lukiosta kouluttautumaan urheiluhierojaksi ja valmistuin seuraavan vuoden keväällä (2008). -08 kesän pyörin sitten erään jalkopalloseuran piireissä ja seuraavan vuoden tammikuussa muutin takaisin Savoon ja sen jälkeen olenkin tehnyt hierojan hommia osa-aikaisena eräässä fysikaalisessa hoitolaitoksessa. 2010 keväällä hain lukemaan ravitsemustieteitä, vaikka mahdollisuus olla niiden viiden valitun joukossa olikin erittäin minimaaliset - kuten arvata saattaa, en päässyt sisällä, mutta syksyllä aloitin restonomin opinnot hotelli-ja ravintola-alan puolella.
Tulevaisuuden suunnitelmissa on sitten vielä tuo PT:n koulutuksen hommaaminen :)
 

3 kpl M-Nutrition EAA+

Mango - Hedelmäpunssi - Sitruuna - Vihreä omena

-25%
Mä valmistun lääkäriksi 1,5 kk kuluttua, on sitä tässä viime vuodet opiskeltukin kaiken muun kustannuksella... Terveyskeskuslääkärin sijaisuuksia olen kandina tehnyt, ja niihin hommiin palaan sitten valmistuneenakin.

Ekoina opiskeluvuosina tein osa-aikatyötä koulun ohella henkilökohtaisena avustajana. Mukavaa oli, avustettavani oli "vain" sokea ja hänellä oli opaskoira. Työtehtäviini kuului mm. koiran hoidossa avustamista ja hihnalenkkejä. Oli se ankeeta kun maksettiin palkkaa siitä, että viiletin metsäpolulla hyvätapaisen labbiksen kanssa :D Lukioikäisenä pidin pianotunteja silloisen kotikuntani seurakunnan musiikkikoulussa, ja sit mulla oli parhaillaan kolme yksityisoppilasta, mukavaa oli sekin.
 
Lähihoitaja olen ollut pari vuotta, ensin ollut dementiakodissa töissä, sen jälkeen psykiatrisella ja nyt päihdekuntoutujien parissa. ei aikomustakaan vielä piiiitkään aikaan mennä mihinkään kouluun tms, nyt on niin hyvä :) onhan tässä elämää vielä jonkin verran jäljellä :D
 
Ylioppilas, urheiluhieroja, melkein valmis ratsastuksenohjaaja, tällä hetkellä vartijana. Tarkoitus olisi lukea itselleen vielä ainakin sairaanhoitajan paperit, kunhan tässä nyt jaksaa, ja JOS pääsee kouluun :)
 
Mä valmistun lääkäriksi 1,5 kk kuluttua, on sitä tässä viime vuodet opiskeltukin kaiken muun kustannuksella... Terveyskeskuslääkärin sijaisuuksia olen kandina tehnyt, ja niihin hommiin palaan sitten valmistuneenakin.

Ekoina opiskeluvuosina tein osa-aikatyötä koulun ohella henkilökohtaisena avustajana. Mukavaa oli, avustettavani oli "vain" sokea ja hänellä oli opaskoira. Työtehtäviini kuului mm. koiran hoidossa avustamista ja hihnalenkkejä. Oli se ankeeta kun maksettiin palkkaa siitä, että viiletin metsäpolulla hyvätapaisen labbiksen kanssa :D Lukioikäisenä pidin pianotunteja silloisen kotikuntani seurakunnan musiikkikoulussa, ja sit mulla oli parhaillaan kolme yksityisoppilasta, mukavaa oli sekin.

Kappas, kollegoita :)
 
Ylioppilas. Tarkoitus oli lukion jälkeen lähteä opiskelemaan ensihoitoa, muttei paperit riittäneet. Tällä hetkellä ammattikoulussa merkonomiksi opiskelen ja viikonloppuisin osa-aikaisena kaupassa duunissa. Ehkä joku päivä opiskelen vielä tuota ensihoitoa :rolleyes:
 
Turvallisuusalan tradenomi ja valtion hommissa paiskin. Joskus vuosia sitten aloitin fysioterapeutin opinnot, ja nyt harmittaa kun ei ala silloin kiinnostanutkaan tarpeeksi, ja päädyin jättämään ko. koulun kesken :-/
 
Pakko se on tähän keskusteluun ottaa osaa :).. Tarkoitus olis olla valmis fyssari jouluun mennessä. Ja kovasti tules-puolelle suuntautumassa (ja urheilijat erityiskiinnostuksena). Valmis taksikuski olen ollut vuodesta 2005 lähtien :)
 
Pitääpä ottaa osaa keskusteluun, kun tuntuu Yo:t olevan enemmistönä (heh). Lukiot jne eivät olleet koskaan minun alaani, kävin jonkin aikaa lukemassa ammattikorkeakoulussa ammattikoulu pohjalta (tradenomi, koodauspuoli). Opiskelut jäivät sille tielle, kun tuli työtarjous lapsuudenhaaveen ammatista.

Eli olen ihan perusduunarina rautateillä (rakentamisen yksikkö).
 
Tuon jälkeen ostettu vielä pt:n paperit - ammattina jälkimmäiset.

Sori mutta mua alkoi hieman hymyilyttämään tuo sanavalinta "ostettu", kun on ollut otsikoissa näitä esim lääkäreitä jotka on ostaneet tutkintotodistuksensa. Ootko siis vale-pt? :D

(Toki tajusin mitä asialla tarkoitat, maksullista koulutusta.)

Itse siis koulutukselta varsinaisesti tarjoilija ja lukion oon käynyt myös, mutta en ole ravintola-alalla töissä vaan toimistolla, tällä hetkellä teen järjestelmän pääkäyttäjän hommia.
 
Zone-sarja -42%

Latest posts

Back
Ylös Bottom