Kas tässä neljän tähystyksen veteraanin vinkkejä.
Älä odota ihmeitä jos olet menossa johonkin kaupunginsairaalaan. Sellaisessa fysioterapeutti kävi vilkaisemassa, kehaisi reisilihaksiani komeiksi (??? silloin en edes treenannut salilla???) ja antoi ohjeen ojennella jalkaa suorana n. 30 sentin korkeudelle ja pitää siellä jonkin aikaa. Höh. Lisäksi vielä sekin, että kun ei alkanut polvi taipumaan kunnolla, lekuri vain totesi sen olevan kunnossa, älä akka tyhjästä valita. Hitto, shiatsuhieroja sen sitten kuntoon sai. En ole katkera, mutta kuitenkin. Kannattaa olla tarkkana, etteivät vie koko nivelkierukoita! Tähystyksen seuraaminen monitorista ei ole ollenkaan niin oksettavaa, kuin todeta parin vuoden päästä, että kulumaa on näköjään tullut, ja treeniä on kevennettävä. Ei kyykkyhyppyjä, ei kyykkäämistä, ei, ei, ei...ketuttaa.
Sittemmin olen päätynyt myös yksityiselle puolelle, oikein urheilulääkärille, ja asennoituminen on todellakin ollut erilaista.
Kannattaa muuten varmistaa, että kääräisevät koiven ns. jussilaan tähystyksen jälkeen (taitaa olla nykyisin yleinen käytäntö). Tämä vanutoppauksen ja tukisiteen yhdistelmä pitää verenpurkaumat kurissa ihmeen hyvin (ja jarruttaa menoa sopivasti ensimmäisinä päivinä).
Mutta näitä polventähystyksen jälkeisen elämän iloja. Kannattaa etsiä hyvä fysioterapeutti, joka osaa myös hiukan jarrutella treeni-intoa siinä viikon päästä tähystyksestä, kun pääsee ekakertaa rautojen kimppuun.
Omia kuntoutussuosikkejani ovat reidenojennus ja koukistus, jalkaprässi, kyykyt puukeppi niskantakana (perse penkkiin ja siitä ylös + sama jalat kuminauhalla yhteen sidottuina). Näilläkin pääsee jo alkuun, kuntopyörää unohtamatta. Ja lopuksi sitten jääpussi polvelle ja hyvä kirja käteen.
