Pohdintaa oravanpyörästä ja nuorten pahoinvoinnista

[Karttunen]

Ei kapitalismi tarkoita tuota. Ja ne tarpeet ovat oikeita. Tutustu Maslowin tarvehienarkiaan. Markkinoinnissa vain tarjotaan ratkaisuja joiden oikeudesta voi olla montaa mieltä. Aina kannattaa kuitenkin yrittää ja vastuu on kuulijalla. Esim. että saunabeltillä saat vatsalihakset joilla voit päteä

Minusta kyse on enemmänkin henkisestä tyhjyydestä. Nykypäivänä puuttuu se syy, suurempi tarkoitus jonka takia ponnistella. Ihmisiltä puuttuu tavoitteet elämästä. Sosialismissä ja muissa tasapäistävissä järjestelmissä luodaan lasikatto ja raamit ihmisen elämälle ja kun epäonnistumisen mahdollisuus koetataan minimoida niin samalla viedään mahdollisuus onnistua. Elämästä puuttuu panokset ja se tekee siitä tylsempää. Siksi osalla ihmisistä työviikko on vain viikonlopun ja dokaamisen odottelua. Ja kun ei ole vastuuta itsestään niin millään ei ole väliä.

Pari lyhyttä pointtia...

Kapitalismin määrittelyni oli tietoisen yksiulotteinen; tietenkin se voidaan selittää paljon laajemmin ja yksityiskohtaisemmin. Olen kuitenkin tykästynyt tuohon omaan kiteytykseeni, joten päätin käyttää sitä. Millään tavalla tyhjentävä se ei tietenkään ole. Maslowin tarvehierarkia on minulle jotenkuten tuttu teoria, mutta ei se minusta mitään olennaista lisää tuo kapitalismi-sosialismi-keskusteluun.

Mitä tulee ns. "henkiseen tyhjyyteen", olen täysin samaa mieltä kanssasi. Nykyihmisellä ei tosiaankaan taida olla "syytä", miksi ponnistella. Jonain toisena aikakautena ja toisaalta jossain toisessa kulttuurissa tällainen syy-kysymys ei ehkä nousisi edes esiin. Tämäkään asia ei mielestäni kuitenkaan palaudu kapitalismi-sosialismi-erotteluun, sillä eihän tätä kosmista "syytä" tarvitse etsiä työnteosta ja vaurauden haalimisesta vaan esimerkiksi uskonnosta, perheestä tai vaikkapa tieteestä/taiteesta.

Hälläväliä-asenne, nihilismi ja elämän kokeminen tylsäksi johtuu minusta siitä, että nykyihmiseltä tuntuu tietty intohimo, passio, elämää kohtaan. Kaikki on nähty, kuultu ja koettu, eikä mikään ole tuonnut elämään pysyvää "kicksiä". Minusta on mielenkiintoinen kysymys, miten kapitalismi voisi tällaisen henkisen tyhjyyden täyttää. Epäilen ettei mitenkään, mutta en väitä että sosialismi tai mikään muukaan yhteiskuntamuoto olisi välttämättä yhtään sen parempi.

Mitään sen suurempaa kontribuutiota mulla ei ole antaa tähän keskusteluun, mutta tätä on jännä lukea.

 

[123jippo]

Rahamaailma

 

[hookoo]

Hälläväliä-asenne, nihilismi ja elämän kokeminen tylsäksi johtuu minusta siitä, että nykyihmiseltä tuntuu tietty intohimo, passio, elämää kohtaan. Kaikki on nähty, kuultu ja koettu, eikä mikään ole tuonnut elämään pysyvää "kicksiä". Minusta on mielenkiintoinen kysymys, miten kapitalismi voisi tällaisen henkisen tyhjyyden täyttää. Epäilen ettei mitenkään, mutta en väitä että sosialismi tai mikään muukaan yhteiskuntamuoto olisi välttämättä yhtään sen parempi.

Tämä kuvaa kyllä aika hyvin omaa tilaani, vaikka oikein tyytyväinen olen elämääni niin mulla ei ole oikeastaan huolen häivää mistään. Totaalisen tylsyyden vältän keskittymällä töiden ja uusien projektien ohella myös itseeni, perheeseen, matkusteluun ja remontoimiseen. Huomaan että on tullu shoppailtua nyt melkoisesti kun ei ole mitään muuta tekemistä, huomaa vaan että tylsyyden välttäminen ei ole halpaa lystiä.

Vaikea uskoa että jokin yhteiskuntamuoto muuttaisi tilannetta.

 

[King Fear]

Tämä on kyllä niin totta. Monella parikymppisellä tuntuu se suurin pelko olevan ettei vaan joudu siihen kaameaan "vaimo, lapsi, koira, rivitalonpätkä Espoosta, Volvo ja siisti sisätyö"-loukkuun. Parhaimmillaan tuota vaihtoehtoa pidetään neutraalina nollapisteenä, sellaisena mihin voi sitten tyytyä jos ura huippujuristina/rocktähtenä/pokerihaina ei urkenekaan.

Jos oikein surkeasti käy ihminen käyttää useamman vuoden naula päässä yrittäen keksiä miten välttyisi oravanpyörältä ja sitten kun alkaa tuntua siltä, että tasaisempi elämä maistuisi niin kyytiin onkin huomattavasti vaikeampi hypätä.

Hyvin sanottu. Uskoisin kuitenkin, että suurin osa(?) on tyytyväisiä jos tulevaisuudessa odottaa "vaimo, lapsi, koira, rivitalonpätkä Espoosta, Volvo ja siisti sisätyö"-loukku. Ainoastaan se pienempi populaatio, jotka haluavat olla aina muutenkin äänessä, ovat niitä jotka kärsivät huippujuristi/rocktähti/pokerihai ahdistuksesta. Tai ainakin oma kokemukseni on näin ja oma elämäni on myös muokkautunut tuohon formaattiin pois lukien koira, Espoon tilalle toinen kaupunki ja Volvon tilalle Honda :D

Tämä kuvaa kyllä aika hyvin omaa tilaani, vaikka oikein tyytyväinen olen elämääni niin mulla ei ole oikeastaan huolen häivää mistään. Totaalisen tylsyyden vältän keskittymällä töiden ja uusien projektien ohella myös itseeni, perheeseen, matkusteluun ja remontoimiseen. Huomaan että on tullu shoppailtua nyt melkoisesti kun ei ole mitään muuta tekemistä, huomaa vaan että tylsyyden välttäminen ei ole halpaa lystiä.

Vaikea uskoa että jokin yhteiskuntamuoto muuttaisi tilannetta.

Saapa nähdä mitä tapahtuu kun suuret ikäluokat ovat/joutuvat eläkkeelle. Siellä kun on paljon porukkaa joille harrastuksena on pitkälti kossun naukkailu viikonloppuna joko kotona tai mökillä. Kun ei enää tarvitsekaan maanantaiksi toipua töihin, eikä mielekästä tekemistä löydy niin saattaa olla että korkki jää auki.

Summa summarum. Elämässä pitää olla jotain muutakin kuin työ. Itse en omasta työstäni suuremmin nauti, mutta siisti sisätyö ei pahemmin rasita, työkavereiden kanssa voi jauhaa paskaa kaiken maailman asioista ja työstä maksettava korvaus on kohtuullinen, jolla taas voin rahoittaa perheen elämää, omaa harrastustoimintaa ja pönkittää omaa heikkoa laumasieluista itsetuntoa kaasuttelemalla sports tourerin nahkapenkissä :D

 

[Zimpanssi]

Tähän on helppo ratkaisu. Laita telkkari kiinni! Mainonta toimii, siksi sitä käytetään. Ei ole ihmekkään että mainokset ahdistaa jos katsoo telkkaria ja mainoksia kaikki illat. Hanki ne ilot muualta nimenomaan tekemällä niitä sen sijaan että katsot kotona telkkaria... Sinulla on se valinnan mahdollisuus vaikka Big Brotheria kovasti mainostetaankin isona juttuna jota ei kannata missata.

Ehkä nyt ymmärsit väärin. Minä en katso ollenkaan noita "reality" -sarjoja tai muuta vastaavaa ja hyvin vähän muutenkaan televisiota eivätkä ne vaikuta minuun millään tavalla. Mutta suurin osa katsoo ja se vaikuttaa ihmisten arvomaailmaan ja sitä kautta koko yhteiskuntaan. Kyse on laajemmasta kokonaisuudesta. Kuluttamisesta ja niiden hyvän olon tunteiden hakemisesta sieltä.

Esimerkiksi sinä ostit pleikkarin ja pelaat sitä ja siitä tulee sinulle hyvä olo. Periaatteessa ruokit sitä samaa järjestelmää, joka on sinuun luotu, jotta nauttisit metsästyksestä ja siitä adrenaliinistä, jonka saat siitä. Sinä saatat olla yhtä onnellinen pelatessasi sitä pleikkaria kuin kivikauden ihminen metsästäessään mammuttia. Työ ei tuo sinulle välttämättä samaa onnellisuutta kuin metsästys tms toisi, mutta teet sitä, jotta saisit rahaa, jolla voit ostaa niitä tuntemuksia. Ja kun sinulla ei ole rahaa, jotta voisit ostaa itsellesi sitä hyvää oloa hyödykkeillä niin olet onneton, sillä kehosi ei saa sitä vastetta, jota se kaipaa. Olisiko siis järkevää pyrkiä poistamaan tästä yhtälöstä se rahan merkitys pois? Tai ainakin vähentämään sitä? Pyri hakemaan perheestä, parisuhteesta, urheilusta ja muusta sellaisesta ne hyvät vasteet systeemillesi. Nythän yhteiskunta opettaa meitä kuluttamaan ja hakemaan sen onnellisuuden sieltä. Hyvää oloa ja terveyttä tuotteistetaan ja se myydään meille kalliilla, jotta olisimme onnellisia. Palautusjuomia, kalliita kuntosaleja, pornoa, biletystä baareissa ja BB. Miksi ei olisi hyvää kotiruokaa, fyysistä työtä, parisuhde, yhteisö ja perhe? Miksi me jopa halveksimme omaa perhettämme, tavallista elämää tai fyysistä työtä?

Jos ihmisen arvomaailma on kasvanut väärin ja hän on siksi hukassa, niin tavallaanhan hän on mielisairas, sillä todellisuus on muuta kuin mitä hän uskoo sen olevan ja hän ei sitä ymmärrä. Olemmeko me sitten oikeasti hulluja?

 

[TroynPaluu]

Suomessa lapset ja nuoret voi pahoin puutteellisen vanhemmuuden takia. Vanhemmilla ei oo aikaa lapsilleen, rajoja ei aseteta (nukkumaan menoajat, kotiintuloajat, käytöstavat.) Vaikka aikuinen olis kotona, hän ei ole henkisesti läsnä. Kouluissa meininki on nykyään aika raisua, kun yhden opettajan vastuulla on useampi erityislapsi ja ryhmäkoot kasvaa.

Nuorilla syyt on samanlaisia yhdistettynä nyky-yhteiskunnan pirstaleisuuteen. Työsuhteet, parisuhteet, perhesuhteet jne. on nykyään niin pirstaleisia, ettei oikeasti ole enää keinoja seurata mitään elämisen kaavoja, jotka luo turvaa. Eikä vanhemmatkaan lapsilleen välttämättä kykene enää roolimallia antamaan. Asioiden sujumista ei ainakaan lisää taloudelliset huolet ja työttömyyden mukanaan tuoma näköalattomuus. Nuortenkin on vaikea kiinnittyä työelämään, kun ei kerran töitä ole. Se, että vanhemmat ei aseta rajoja lapsena kostautuu murrosiässä. Rajat tuo turvallisuutta. Ja kun ei rajoja ole, ei oo turvallisuuden tunnettakaan. Kun ei vanhemmat hoida vanhemman rooliaan, lapsi joutuu tekemään ratkaisuja, jotka ei lapselle oikeasti kuulu.

Tämä on ihan totta. Vakaus, pysyvyys ja mielenrauha puuttuu jengiltä. Nykyään ehkä joutuu "aikuistumaan" turhan aikaisin, kauheat paineet jo yläasteelta saakka että "pysyy kelkassa" oli sitten kyseessä lukioon pääsy, yo-kirjoitukset, pääsykokeet tai valmistuminen ja töihin siirtyminen.

Itseä ihmetyttää ilmiötasolla tämä julkisuuteen hakeutuminen. Tuksut, BigBrotherit ym. Mitä ihmettä?

 

[SIC-]

Ehkä nyt ymmärsit väärin. Minä en katso ollenkaan noita "reality" -sarjoja tai muuta vastaavaa ja hyvin vähän muutenkaan televisiota eivätkä ne vaikuta minuun millään tavalla. Mutta suurin osa katsoo ja se vaikuttaa ihmisten arvomaailmaan ja sitä kautta koko yhteiskuntaan. Kyse on laajemmasta kokonaisuudesta. Kuluttamisesta ja niiden hyvän olon tunteiden hakemisesta sieltä.

Puhuin vain yleisesti. En pysty kuvittelemaan sinua jännäämässä big brotherin äärellä. Mainokset vaikuttaa kaikkiin, myös sinuun. Muistaakseni ostit kahvakuulan tässä joku aika sitten.

Esimerkiksi sinä ostit pleikkarin ja pelaat sitä ja siitä tulee sinulle hyvä olo. Periaatteessa ruokit sitä samaa järjestelmää, joka on sinuun luotu, jotta nauttisit metsästyksestä ja siitä adrenaliinistä, jonka saat siitä. Sinä saatat olla yhtä onnellinen pelatessasi sitä pleikkaria kuin kivikauden ihminen metsästäessään mammuttia. Työ ei tuo sinulle välttämättä samaa onnellisuutta kuin metsästys tms toisi, mutta teet sitä, jotta saisit rahaa, jolla voit ostaa niitä tuntemuksia. Ja kun sinulla ei ole rahaa, jotta voisit ostaa itsellesi sitä hyvää oloa hyödykkeillä niin olet onneton, sillä kehosi ei saa sitä vastetta, jota se kaipaa. Olisiko siis järkevää pyrkiä poistamaan tästä yhtälöstä se rahan merkitys pois? Tai ainakin vähentämään sitä? Pyri hakemaan perheestä, parisuhteesta, urheilusta ja muusta sellaisesta ne hyvät vasteet systeemillesi. Nythän yhteiskunta opettaa meitä kuluttamaan ja hakemaan sen onnellisuuden sieltä. Hyvää oloa ja terveyttä tuotteistetaan ja se myydään meille kalliilla, jotta olisimme onnellisia. Palautusjuomia, kalliita kuntosaleja, pornoa, biletystä baareissa ja BB. Miksi ei olisi hyvää kotiruokaa, fyysistä työtä, parisuhde, yhteisö ja perhe? Miksi me jopa halveksimme omaa perhettämme, tavallista elämää tai fyysistä työtä?

Tämä on puhdas arvokysymys. Sinä arvotat nyt asiat muiden puolesta ja esität että ne jutut jotka sinusta on arvokkaita pitäisi olla kaikista arvokkaita. Mutta olen samaa mieltä siinä mielessä, että onnellisuus olisi parasta hakea asioista joista oikeasti pitää eikä niistä joita mainonta syöttää. Tähän on ratkaisuna nimenomaan tv:n sulkeminen ja lehtien lukematta jättäminen. Adblock firefoxiin. Kun niitä mainoksia ei näe niin ne ei vaikuta.

 

[Eppunormaali]

Nykymenossa mua ärsytää ainakin se, että meneppä heittämään nykynaiselle (pääasiassa omaa ikää olevalle) jotain fiksua tyyliin koti, isänmaa jne. niin se tapailu olikin sitten siinä, lisäksi jenkkityyli lisääntyy (eli ääripäät, JOKA ASIASSA), miksei enään ole niitä "Metsolan Annikkeja" tekemässä karjalanpaistia:itku:?

(Tuosta voipi päätellä, että Epulla sinkkuilu jatkuu.. Pitäiskö opetella soittamaan sähkökitaraa, antaa letin kasvaa ja alkaa rokkaamaan, sekä käydä sivari, että edes naista saa täällä "oravanpyörässä"!?)

 

[Shagrath]

Itseäni ärsyttää eniten se, kun jotkut (muutamat tässäkin threadissa) kertovat faktoina miten asiat ovat, ja kun ovat itse tyytymättömiä jostain syystä, kertovat että kaikki ovat tyytymättömiä ja jos ei olekaan, niin se onkin sitten harmaata massaa oleva idiootti joka ei ole valaistunut.

Itse olen ainakin todella tyytyväinen elämääni. Toki välillä tekee tiukkaa taloudellisesti, mutta niin se on kautta aikain ollut että suurin osa on "köyhiä". En kuitenkaan olisi todellakaan valmis vaihtamaan nykyistä elämänmalliani tässä "oravanpyörässä" mihinkään Tiibetiläiseen jakkiharmoniaan. Ei sitten niinkuin vittu kiinnosta yhtään.

 

[peakz]

Itseäni ärsyttää eniten se, kun jotkut (muutamat tässäkin threadissa) kertovat faktoina miten asiat ovat, ja kun ovat itse tyytymättömiä jostain syystä, kertovat että kaikki ovat tyytymättömiä ja jos ei olekaan, niin se onkin sitten harmaata massaa oleva idiootti joka ei ole valaistunut.

Itse olen ainakin todella tyytyväinen elämääni. Toki välillä tekee tiukkaa taloudellisesti, mutta niin se on kautta aikain ollut että suurin osa on "köyhiä". En kuitenkaan olisi todellakaan valmis vaihtamaan nykyistä elämänmalliani tässä "oravanpyörässä" mihinkään Tiibetiläiseen jakkiharmoniaan. Ei sitten niinkuin vittu kiinnosta yhtään.

itse ainakin esitän asiat omien kokemusten perusteella mielipiteinä enkä faktoina! minusta on oikeasti surullista katsella läheltä ihmisiä jotka tähtäävät siihen että joka ikisestä palkkapussista saadaan maksettua lainanlyhennykset ja ruoissakin pitää nipistää. (IMO) ihmiselle ei ole järkevää/miellekästä yrittää vain selviytyä ja suorittaa elämää, tai sitä että saadaan unelmoida mutta ei koskaan saavuttaa, niinkuin niin monen ihmisen kohdalla jota tunnen. toki monet ihmiset ovat "onnellisia" katsoessaan päivittäin ne pakolliset tosi tv sarjat ja käydessään kerran viikossa baarissa heilumassa, (MINUN MIELESTÄNI) tämä on nimenomaan sitä passivoitumista systeemiin(yök määdventsöös oravanpyörään?) josta on periaatteessa mahdotonta päästä pois (perhe, yhteiskuntapaineet, raha, "muna"). itse koen että elämässä pitää olla muutakin kuin rutiinia ja pakkoa ja itse näenkin tällaisen perus duunarin elämän oikeasti melko tylsänä.. "peakz on tollanen vitun ylimielinen pieni teini joka ei ymmärrä vielä maailman menosta mitään".. eikö niin?

meille on yksi elämä annettu eikä sitä IMO pidä omistaa pelkästään työlle ja rutiineille. esimerkiksi isäni joka on vähän keskivertoa paremmin toimeentuleva yrittäjä, tekee 50-60h työviikkoja että firma EI MENE konkurssiin. tällaista on ollut kyseisessä firmassa viimeiset 10 vuotta, tästä seurauksena lievä masennus, erittäin vakavat uniongelmat, josta seuraa lisää ongelmia. isä on käyttänyt koko aikuisikänsä taisteluun firman elossapitoon ja siihen että perheellä on edes jotenkin hyvät oltavat, ja tähän asti tuo tavoite on onnistunut. mutta minä näkisin isän mieluummin henkilönä joka työpäivän jälkeen pirteänä ja iloisena, mutta nyt hän kuten monet monet muut tuntemani henkilöt passivoituvat "elintaistelun" takia jopa vapaa-ajallakin = katsotaan tv:tä.

mullahan itsellä asiat on todella hyvin, ehkä vähän liiankin hyvin. en stressaa ikinä mistään enkä edes ymmärrä kunnolla mitä masennus on: ("taas toi vitun peakz ylistää itteään"). mutta ehkä sen takia osaan ottaa tämänlaisen perspektiivin asiasta kun en ole ainakaan vielä sanottakoon nyt oravanpyöräistynyt -.-.. tottakai tämäkin asia on fantasiointia eikä tässä maailmassa mikään sellainen joka muuttaisi ihmisten oloja radikaalisti positiiviseen suuntaan ole mahdollista ja plaaplaaplaa.. mutta mielestäni edelleen tuo Venus Projectin idea paperilla on minun henk. koht. taivas, jossa haluaisin asua.

- ja miksi tästä "oravanpyörästä" ei saisi puhua? siksikö että se on määdventsöös hippien hokemaa mantraa jostain paremmasta? mitä sitten vaikka se olisikin? tekeekö mielipiteen huonoksi se että mielipiteen esittäjä on ryhmä joka ajattelee positiivisesti ja on muutenkin opitimistinen? näitä maailmanparantajia on pubit pullollaan, mutta mitä se vääntäminen siellä pubissa tai puistossa auttaa kun asian voi tuoda julki isommalle väelle videoinnin kautta kuten esimerkiksi määdventsöös.. jep mä oon teini joka sekoittaa fantasian reaaliteettiin.

 

[Alyssa]

Tämä on kyllä niin totta. Monella parikymppisellä tuntuu se suurin pelko olevan ettei vaan joudu siihen kaameaan "vaimo, lapsi, koira, rivitalonpätkä Espoosta, Volvo ja siisti sisätyö"-loukkuun. Parhaimmillaan tuota vaihtoehtoa pidetään neutraalina nollapisteenä, sellaisena mihin voi sitten tyytyä jos ura huippujuristina/rocktähtenä/pokerihaina ei urkenekaan.

Mä olen yksi niistä parikymppisistä, jotka pelkäävät rivarinpätkiä ja Volvoja. En mitenkään tuomitse ns. taviselämää, mutta en vaan näe itseäni elämässä sellaista ainakaan moneen, moneen vuoteen. Vaikka paha sitä on tässä vaiheessa mennä sanomaan, koska ikää on sen verran vähän

En tosin havittele myöskään mitään kuuta taivaalta. Olen vaan ihan älyttömän kunnianhimoinen ja mulla on isoja (realistisia) suunnitelmia, minkä rinnalla perusduunarin elämä tuntuisi... noh, luovuttamiselta. Samasta syystä en jäänyt Suomeen kouluun - en halunnut tyytyä vähempään kuin siihen, mihin parhaimmillani pystyn. Ja miksi pitäisikään tyytyä? Jos jotain haluaa tarpeeksi paljon, sen kyllä saa.

Mielestäni erilaisen elämän haluamisessa ei ole mitään pahaa, sillä aina se tavallisesta poikkeava elämä ei tarkoita mitään MTV:n reality sarjoista matkittua bling blingiä.
En mä kyllä tiedä, miten tavallisesta poikkeava mun suunnitelmani loppujen lopuksi on. Haluan käydä maailman parhaita kouluja, opiskella sitä mitä rakastan (=tehdä ihan helvetisti töitä) ja tulevaisuudessa olla sellaisessa työssä mistä tykkään tosi paljon. Haluan myös säilyttää vapauteni, eli olla henkisesti valmis lyhyelläkin varoitusajalla pakkaamaan laukkuni ja muuttamaan vaikka toiselle puolelle maapalloa jos siltä tuntuu

Tämä on ihan totta. Vakaus, pysyvyys ja mielenrauha puuttuu jengiltä. Nykyään ehkä joutuu "aikuistumaan" turhan aikaisin, kauheat paineet jo yläasteelta saakka että "pysyy kelkassa" oli sitten kyseessä lukioon pääsy, yo-kirjoitukset, pääsykokeet tai valmistuminen ja töihin siirtyminen.

Oikean luonteenlaadun omaaville toi on pelkästään hyvä asia. Puhun edelleen omasta kokemuksesta, sillä jos mua ei olisi ikinä painostettu eteenpäin, en tiedä missä olisin nyt. Meillä himassa mutsi oli ala-asteella tyytyväinen kaseihin koenumeroina, mutta kun huomasi etten ole mikään ihan tyhmä, yseistäkin alkoi tulla sanomista. 10- oli ehkä pahin koenumero ikinä, sillä silloin sai kotona vastailla kysymyksiin tyyliin "Mistä toi miinus tuli? Mitä sä teit väärin?" Onneksi koulujutut olivat aina suht helppoja, joten niistä ei tarvinnut ottaa erikseen stressiä pahemmin kärsinyt painostuksesta.

Toisaalta tunnen myös tapauksia, jotka ovat masentuneet täysin liian korkeiden odotusten takia. Pää ei vaan kestä sitä, että pitää suorittaa ja koko ajan pyrkiä parempaan. Nuorilla ei oikein ole aikaa etsiä sitä omaa juttua ja sit esim. käydään lukio vaikka nauttisi enemmän amiksen sähköpuolesta ja masennutaan kun ei tykätä siitä mitä ollaan tekemässä.

 

[Pyr0]

Mä olen yksi niistä parikymppisistä, jotka pelkäävät rivarinpätkiä ja Volvoja. En mitenkään tuomitse ns. taviselämää, mutta en vaan näe itseäni elämässä sellaista ainakaan moneen, moneen vuoteen. Vaikka paha sitä on tässä vaiheessa mennä sanomaan, koska ikää on sen verran vähän

En tosin havittele myöskään mitään kuuta taivaalta. Olen vaan ihan älyttömän kunnianhimoinen ja mulla on isoja (realistisia) suunnitelmia, minkä rinnalla perusduunarin elämä tuntuisi... noh, luovuttamiselta. Samasta syystä en jäänyt Suomeen kouluun - en halunnut tyytyä vähempään kuin siihen, mihin parhaimmillani pystyn. Ja miksi pitäisikään tyytyä? Jos jotain haluaa tarpeeksi paljon, sen kyllä saa.

Mielestäni erilaisen elämän haluamisessa ei ole mitään pahaa, sillä aina se tavallisesta poikkeava elämä ei tarkoita mitään MTV:n reality sarjoista matkittua bling blingiä.
En mä kyllä tiedä, miten tavallisesta poikkeava mun suunnitelmani loppujen lopuksi on. Haluan käydä maailman parhaita kouluja, opiskella sitä mitä rakastan (=tehdä ihan helvetisti töitä) ja tulevaisuudessa olla sellaisessa työssä mistä tykkään tosi paljon. Haluan myös säilyttää vapauteni, eli olla henkisesti valmis lyhyelläkin varoitusajalla pakkaamaan laukkuni ja muuttamaan vaikka toiselle puolelle maapalloa jos siltä tuntuu



Oikean luonteenlaadun omaaville toi on pelkästään hyvä asia. Puhun edelleen omasta kokemuksesta, sillä jos mua ei olisi ikinä painostettu eteenpäin, en tiedä missä olisin nyt. Meillä himassa mutsi oli ala-asteella tyytyväinen kaseihin koenumeroina, mutta kun huomasi etten ole mikään ihan tyhmä, yseistäkin alkoi tulla sanomista. 10- oli ehkä pahin koenumero ikinä, sillä silloin sai kotona vastailla kysymyksiin tyyliin "Mistä toi miinus tuli? Mitä sä teit väärin?" Onneksi koulujutut olivat aina suht helppoja, joten niistä ei tarvinnut ottaa erikseen stressiä pahemmin kärsinyt painostuksesta.

Toisaalta tunnen myös tapauksia, jotka ovat masentuneet täysin liian korkeiden odotusten takia. Pää ei vaan kestä sitä, että pitää suorittaa ja koko ajan pyrkiä parempaan. Nuorilla ei oikein ole aikaa etsiä sitä omaa juttua ja sit esim. käydään lukio vaikka nauttisi enemmän amiksen sähköpuolesta ja masennutaan kun ei tykätä siitä mitä ollaan tekemässä.

Onneksi olkoon!

 

[Robertto]

Tosi fiksu kirjoitus Alyssalta, varsinkin kun otetaan huomioon ikäsi. Näen itseni monissa noissa lauseissasi sinun ikäisenäsi. Tsemppii, tuut varmasti saavuttamaan vielä paljon elämässäsi.

 

[Shagrath]

Tekstiä

Kyllähän sitä saa haaveilla ja miettiä miten omaa elämänlaatuaa parantaa, jos ei kerran ole tyytyväinen. Monella vaan tuntuu olevan sellainen käsitys että tämä nykymeno on kaikkien mielestä ihan hirveää ja ankeaa. Itse ainakin pidän elämästäni johon kuuluu oma perhe, työ, asuntolaina, harrastukset ynnä muut "arkiset askareet". Jos joku kokee tämän kaiken liian stressaavana ja ahdistavana, niin ehkä tämä yhteiskunta ei todellakaan ole sitten se oikea paikka.

 

[Jukkah]

Tämä on puhdas arvokysymys. Sinä arvotat nyt asiat muiden puolesta ja esität että ne jutut jotka sinusta on arvokkaita pitäisi olla kaikista arvokkaita. Mutta olen samaa mieltä siinä mielessä, että onnellisuus olisi parasta hakea asioista joista oikeasti pitää eikä niistä joita mainonta syöttää. Tähän on ratkaisuna nimenomaan tv:n sulkeminen ja lehtien lukematta jättäminen. Adblock firefoxiin. Kun niitä mainoksia ei näe niin ne ei vaikuta.

Tää on niin totta. Ite lopetin telkkarin katselun noin 2 vuotta sitten. Nyt katson joskus jotain urheilua tai Jimiltä jotain dokkareita. Nytten kun on ollut katsomatta telkkaria jatkuvasti, tajuaa kuinka paljon TV ja mainonta,aikakauslehdet ja media muuttaa ihmisten mielipiteitä ja näkemyksiä.

 

[sivis]

Lueskelin postauksia sieltä täältä ja Zimpanssilla oli mielenkiintoisia ajatuksia. Selkeästi olet itse käynyt tuon rumban itse läpi ja reflektoit asiaa sitä kautta etkä vain toistele jonkun muun toitottamia juttuja. Itse olen lukion alusta lähtien tehnyt duunia, aluksi vain koko kesät läpi, ja myöhemmin opiskeluaikoina lähestulkoon päätoimisesti niin paljon, että on ollut epäselvää, kumpaa olen tehnyt päätoimisesti. Koulu, lukio+duunia, duunia, intti, duunia ja sitten opiskelua+duunia monta vuotta putkeen mm. ilman yhtään vapaata kesäkuukautta.

Kun kaikki nyky-yhteiskunnassa on hyödykkeistetty ja hyödykkeille määritetty rahalliset arvot, niin sama kannattaa toki tehdä vapaa-ajalle. Siis kuinka tärkeitä ovat ne tunnit päivässä, jolloin saa itse päättää täysin mitä tekee? Onhan tätä toisteltu varmaan ennenkin, mutta itse tajusin tuon kunnolla vasta ehkä noin vuosi sitten ja pysähdyin vähän kelaamaan millä vauhdilla oli tullut painettua menemään duunia, opiskeluita jne. Outoa oli se kuinka vaikeaa oli aluksi pystyä rauhoittumaan ja vaan miettimään sitä mitä todellisuudessa itse haluaa tehdä - ei sitä mitä työnantajat multa mahdollisesti odottaisi, tai jokin oppilaitos tai koko muu yhteiskunta. Ainakaan itellä toi ajatusprosessi ei todellakaan onnistunut ihan tunnissa tai parissa, vaan meni useita päiviä. Aina kun yritin oikein alkaa miettimään asiaa, alkoi ahdistaa ja oli pakko siirtyä tekemään jotain muuta. Pikkuhiljaa sain kuitenkin pakotettua itseni keskittymään.

Erikoista oli se, että kun olin saanut tuon kaiken funtsittua, niin oon viime aikoina huomannut, että olen ollut siitä lähtien paljon päämäärätietoisempi. Ehkä se johtuu siitä, että en ole johtanut niitä päämääriä mihin itse tähtään siitä mitä muut haluavat, vaan siitä mitä itse oikeasti haluan. Ja vaikka ne päämäärät mitä nyt olen itselleni asettanut ovat varsin kunnianhimoisia, niiden tavoittelu tuntuu todella mielekkäältä, koska (ainakin uskottelen itselleni niin) ne ovat puhtaasti omia tavoitteitani. En tiedä onko tuo kovinkin kliseistä, mutta multa oli ainakin jäänyt tuollainen itsereflektointi kokonaan väliin kaiken kiireen lomassa. Täältä ei kuitenkaan kukaan pääse hengissä pois, joten miksi kaikki oma rajallinen aika tällä pallolla pitäisi käyttää muiden päämäärien tavoittelun merkeissä? Tietenkin mun omiin päämäärävalintoihin vaikuttaa se mitä yhteiskunnassa on ylipäätään mahdollista oikeutetusti tehdä ja samalla säilyttää katto pään päällä ja ruokaa jääkaapissa. Ja toki se aina vaikuttaa taustalla, että haluaa oman toiminnan olevan myös "yhteiskunnan silmin" hyväksyttävää, joten pulloon turvautuminen ja fattasta rahan nostaminen eivät kuulu mahdollisuuksien piiriin (ellei tietenkin ole pakko).

Jos itsellä on jossain vaiheessa skidejä, niin pidän huolta siitä, että he saavat kokemusta heti nuoresta (esim. 16v) asti työnteosta, mutta aion myös pitää huolta siitä, että kaikki vapaa-aika ei mene "suorittamiseen". Varsinkaan lukioaikana en aio patistaa koko kesäksi duuniin, kuten omat vanhempani tekivät. Oon myöhemmin tajunnut, että mulla on oikestaan ollut vuodessa vähemmän todellista vapaa-aikaa kuin työssäkäyvillä vanhemmillani.

Tietyllä tapaa en myöskään tajua sitä, että miksi työelämän vaatimukset kiristyvät jatkuvasti, pitää olla tavoitettavissa 24/7, lomapäivien määrää vähennetään jne. Tuottavuuden ja tehokkuuden lisäämisen tavoittelu on kasvanut lähes absurdeihin mittakaavoihin ja tämä näkyy monissa firmoissa fetissinä kaiken määrälliseen mittaamiseen. Varmasti on monia ammatteja, joissa tällaisia vaatimuksia ei ole, mutta ainakin itse olen noita kohdannut ihan riittämiin. Pitkät palkalliset vapaat ja kohtuullisen pituiset työpäivät, jotka on yhdistetty hyvinvointivaltioon, ovat toki poikkeuksellinen asia maailman mittakaavassa. P-amerkkalaisten kavereiden kanssa jutellessa käy aina selväksi, että he ovat noista aivan helvetin kateellisia, kun itse tekevät pitkää päivää ja heillä on kahden viikon vuosiloma. Tosin harva opiskeluiden ohella töitä tekevä pääsee mistään pitkistä lomista nauttimaan Suomessakaan. Noh, onneksi niistä hankkiudutaan täällä meilläkin eroon pikkuhiljaa kaikkien osalta, kun kerta ovat niin kauhean sosialistisia käytäntöjä eivätkä sovi tähän nykymuotoiseen "markkinakuriin".

Eivät ihmisetkään kuitenkaan ole ihan avuttomia nukkeja tässä kapitalistisessa maailmanjärjestyksessä, vaan siihen järjestelmään on mahdollista vaikuttaa. Nykymuotoinen talouden globalisaatio on tietenkin näitä vaikutusmahdollisuuksia jossain määrin vienyt pois, mutta kannattaa myös muistaa se, että erityisesti kapitalismissa ihmisten täytyy olla ostokykyisiä, muuten yrityksetkään eivät toimi eikä sitä lisäarvoa synny. Kapitalismin paradoksin mukaan yksittäinen yritys voi hyötyä esimerkiksi alhaisemmista palkoista (tai pienemmästä työntekijämäärästä ja sitä kautta pienemmistä palkkakuluista), mutta yritykset kokonaisuudessaan häviävät kulutuskysynnän laskiessa. (Jota voidaan toki kiihdyttää lainannolla ja -otolla, kuten monissa maissa onkin käynyt.)

Fedit: huh, aika hirveetä tajunnanvirtaa. :D

 

[osku]

, joten pulloon turvautuminen ja fattasta rahan nostaminen eivät kuulu mahdollisuuksien piiriin (ellei tietenkin ole pakko).

Eli jos tarve vaatii niin olet myös valmis turvautumaan pulloon.Partiolainen on aina valmis.;)

 

[sivis]

Eli jos tarve vaatii niin olet myös valmis turvautumaan pulloon.Partiolainen on aina valmis.;)

Joo. Lähinnä mua mietityttää, että oliko kyseessä "honest mistake" vai eräänlainen freudilainen lipsahdus. ;)

 

[vilho_kanuuna]

Mielenkiintoinen aihe. En ole ehtinyt lukea kaikkia posteja läpi, mutta heitän tähän yhden näkökulman asiaan.

85 vuotiaan veteraanipaappani kanssa keskustelimme päivänpolttavista asioista. Jossain vaiheessa keskustelu kääntyi sitten tähän nykynuorten valitukseen, jota paappa ei tietystikkään ymmärtänyt. Vastasin kysymykseen kysymyksellä 'Miksi sinusta ei tullut lääkäriä?'. Paappa siihen sitten naureskellen vastasi, että jo pelkästään perheolot (isä merillä ja äiti keitti viinaa) rajasivat tällaiset vaihtoehdot pois. Kysyin sitten että arvaappa miksi minusta ei tullut ... ? ... 'Koska olen tyhmä ja laiska paska'.

 

[VZ58]

En oikein ymmärrä mikä ihmisillä on ongelmana. Se että on huolissaan siitä, mitä muut ajattelevat? Ei kai sitä ole kenenkään pakko olla "oravanpyörässä"? Ei kait sitä ole pakko tehdä yhtään mitään jos ei halua. Jos kuitenkin haluaa tehdä jotain tiettyä, niin kyllä sen myös voi toteuttaa, kun vain jaksaa yrittää. "Nykyään ihmiset ovat masentuneita, ennen vanhaan vain kokoajan vitutti".