Kaikki niin riippuu mistä tykkää. Tollasia Hupen reissuja en tekisi edes ilman lapsia. :D
Jos kauniisti sanotaan niin ei ole nuo autolomat munkaan mieleen. Suoremmin sanottuna aivan helvettiä.
Toi Ranskan reissu oli vähän liikaa kyllä joo Suomesta käsin. Suomesta on vaikea päästä millään minnekään, en lähde kyllä autolla enää (HEL-) lentokenttää kauemmaksi koskaan. Münchenistä oli helppo ja nopea painella autolla minne vain 200km/h vauhdilla.
Auto on sitten taas vaikka vuokra-autona kätevä ja Thaimaassa turvallisempikin kuin esim. linja-autot joiden kuskit ovat huumeissa ja kännissä ja nukahtavat rattiin ja ajavat kuin kaistahullut.
Meillä on jo muutamaan kertaan lennetty Saksaan ja sieltä vuokra-auto alle. Näin tehty yksi Legolandin matka (+vähän pohjois-Saksaa) ja Yksi Alppien kierto. Ensi kesänä sitten taas Muncheniin lennot ja vuokra-auto alle kahdeksi viikoksi. Tarkoitus käydä Gardalla ja Sloveniassa. No, lapset on jo 8 ja 11, eli ei niin pieniä enää.
Voisin hyvinkin kuvitella meidän poikien kanssa, (6 ja 8) jo nyt toteuttavani tällaisen. Mutta en TODELLAKAAN minkään vaippaikäisen kanssa.
Me oltiin 3-vuotiaan ja 3-viikkoisen kanssa kylässä Hupeilla Saksassa. Yhtenä päivänä aateltiin jos lähdettäsi käymään Itävallassa autoretkellä. Hupella oli tuliterä ökybemari kaikilla herkuilla ja meillä halvin 1,4 litrainen Ooppeli lentokentän autovuokraamosta. Hupella oli Bemarin naviin ladattuna valmis matkasuunnitelma ja lähdettiin sitten ajelemaan autobaanaa. Huppe Bemarilla pintakaasulla 150km/h ja me kaasu pohjassa Ooppelilla perässä. Suunnitelman mukaan katseltaisi matkalta joku kiva guesthouse ja oltaisi yötä Itävallassa, mutta jostain syystä se unohtui Bemarin perävaloja tähystäessä. Ajeltiin muutama tunti, syötiin schnitzelit itävaltalaisella ABC:llä ja noustiin Grossglocknerille. Hupen diesel Bemarissa vääntöä oli yli 500Nm eli nousi vuorenrinnettä tyhjäkäynnillä, kun meidän Ooppelissa noin 100Nm eli ykkösellä kytkintä luistattamalla mentiin vuoren päälle. Fillarilla menivät ohi oikealta ja vasemmalta.
Vuoren päällä ihasteltiin maisemia, tehtiin lumipallot ja otettiin muutama valokuva sosiaaliseen mediaan. Silloin Facebookissa ei ollut check-in ominaisuutta, sääli. Aloitettiin lasketuminen ja Huppe ökybemarillan moottorijarrutteli edellä ja me jarrutellen perässä. Noin vartin päästä autossa alkoi haista palaneelle ja ohikiitävät fillaristi viittoivat meidät tien sivuun. Jarrut oli tulessa. Oltiin väärässä maassa vuokra-autolla vuorenrinteellä, ipanalla paskat vaipassa, ei ollut juomista, syömistä eikä mitään hajua missä oltiin ja minne oltiin menossa. Huppe naureskeli ökybemarissaan, kun me aloitimme selviytymistaistelun. Paskavaippa heitettiin 3000m korkealta kallionkielekkeeltä alas, vaimo puhalteli jarruista tulet sammuksiin ja me juotiin Hupen kanssa oluet. Kun mittaristosta sammui tulipalovalo jatkettiin laskeutumista. Vuokra-Ooppelini kone kiersi ykkösellä 11000 kier/min ja samalla poljin pehmeää jarrupoljinta. Alas päästiin vaikka muutamassa hiussilmukassa vain kaksi rengasta oli tiellä ja loput tyhjän päällä.
Olimme jossain laaksossa johon aurinko ei ollut koskaan paistanut. Onneksi Hupen ökybemarin navigaattori oli kuin tehty tällaisia tilanteita varten. Meidän Ooppelin navigaattori näytti meidän olevan jossain Italiassa. Olimme tässä vaiheessa ajaneet jotain 7h ja lapsilla oli jano ja nälkä. Vaimo antoi niille patonginpalan, tilkan vettä ja pitkän imaisun vasemmasta nännistä. Joimme Hupen kanssa oluet odotellessa. Ökybemarin nokka Müncheniä ja Ooppelilla perään. Maisematie kiemurteli laakson pohjaa ja vuortenrinteitä. Oli tunneleita. Tunnin ajon jälkeen Ooppelin mittaristo alkoi vilkkua jotain hälyä, oli aika ottaa manuaali hanskalokerosta ja todeta, ettei tajuta siitä mitään. Buutattiin Ooppeli ja se auttoi. Nyt vaan kovaa ajoa kunnes tämä paska jättää pulaan seuraavan kerran. Huppe vaan naureskeli ja kaasutteli lesosti ökybemarillaan. Kohta maisematie vaihtui maalaistieksi ja muutama sata kilsaa myöhemmin autobaanaksi. Kohta ajettiin traktorikaistaa 150km/h, minä kaasu pohjassa ja Huppe pintakaasulla. Kohta se soitti ja naureskeli lesosti: "En jaksa enää ajaa pintakaasulla, tule perässä." Ennen kuin ehdin kysyä tarkempaa reittiohjetta, meni puhelin kiinni ja ökybemarin takavalot katosi horisonttiin.
Heti kohta 13h ajomatkan jälkeen hikisinä ja väsyneinä alkoi maisemat näyttää tutulta ja München häämöttää sadan kilometrin päässä. Huppe oli jo päässyt kotiin ja korkannut vehnäoluen, kun soitti: "Hei, pääsin jo kotiin ja korkkasin vehnäoluen. Kuuntele *thhsssiiipps, gulgulgul, rööööyh*. Avasin jo toisen, onko pitkä matka vielä? Laitanko grilliin sähköt?" Löin luurin korvaan ja ohitin Ferrarin kiukkupäissäni.
Vihdoin päästiin perille ja heti ovella käteen tuli kylmää vehnäolutta ja grillimakkaraa. Lapset laitettiin likoon kylpyammeeseen ja otettin pois tunnin päästä. Auto palautettiin kentälle muutaman päivän päästä ja jäätiin odottelemaan yhteydenottoa. Onneksi sitä ei koskaan tullut.
Ei mitään ongelmaa lasten kanssa. Turvavyöt vaan tarpeeksi tiukalle.
