Pienten lasten ISIEN ketju!

[Neuvostoliitto]

Mä en muista opettaneeni vanhempia muksuja oikein mitenkään ajamaan. Jossain vaiheessa lapsi halusi tukirattaat pois ja kai mä sitten jeesailin että pystyssä pysyy ja siitä ne kai oppi polkemaan kun ainakin nykyäänkin käyvät pyörällä koulussa ilman apurattaita.

Mulla on aika maanläheinen suhtautuminen noihin eri asioiden oppimiseen. Aika lapsen ehdoilla mennään enkä mitään ole tyrkyttämässä. Oppivat todennäköisesti juomaan viinaa ja naimaankin vaikkei isä ole opettamassa niin mitäpä sitä pienemmistäkään asioista ressaamaan. Kyllä se kipinä varmaan sieltä jossain vaiheessa tulee itsestään...

Sama. Mut viinanjuonnin aattelin opettaa vimpan päälle.

 

[Invisus]

Vähän sama juttu ollut lähes kaiken kanssa tuon oman likan kanssa, se opettelee sit uudet jutut ihan oman päänsä mukaan. Nyt kun vihdoin oppi kävelemään rontti vuoden vanhana, niin oppiminen on jotenkin tuntunut tehostuvan; syö itsenäisesti, yrittää käydä potalla, haluaa itse mennä nukkumaan, avata ja sulkea ovet ja muutenkin havaittavissa sellaista paljon enemmän itsenäistä ja yksin tekemistä. Tottakai mä siinä vieressä olen messissä mutta annan mukulan mennä ja tehdä sitä tahtia kun siitä itsestänsä tuntuu.

 

[Timba79]

Me asuttiin ennen yleisurheilukentän vieressä ja kummatkin ipanat oppi fillaroinnin sillä juoksuradalla. Ei ollut niin kova kaatuilla se tartani. Kummallakin ekana sellainen Nopsa kolmipyöräinen, sitten hetken normipyörä+apupyörät ja sitten ilman niitä. Oppivat kummatkin kertaheitolla pysymään pystyssä ilman apupyöriä. Mitään apukeppejä tai potkupyöriä eivät ole edes kokeilleet. Yleensä vaan nauroin jos menivät nurin.

Nauroit lapsellesi kun se yritti kaikkensa ja kaatui. Mietippä nyt vähän. Tiedä mitä traumoja se sai kun aikuinen meni ja nauroi. Senhän pitäisi lohdutta ja kannustaa eikä suinkaan nauraa.



EDIT:

Ja fillaroinnista, en meinaa opettelemalla opettaa. Siinä on nyt kolme mahdollisuutta pihassa, apparit, ilman niitä ja potkuversio. Saa ihan vapaasti mennä millä haluaa kunhan pistää kypärän päähänsä. Tänääkin kävi potkuttelmassa. Sanoin että tulen kaveriksi auttamaan JOS haluaa.

Ja kun joku täällä kuitenin HALUSI saada väärän kuvan, niin ei, minä en ole huutanut kuuppa punaisena pojalle että "pyöräile saatana". Vaan sanoin että mun pinna ei ole niin pitkä että mairittelisin harjoittelemaan. Eikä taida vissiin oikeasti edes auttaa. Opettelee ja oppii sitten kun on mielenkiintoa siihen riittävästi. Oppii ne vaikeampiakin asioita ihan ilman opettamista.

Kunhan nyt alunperin kyselin vinkkejä jotta on katsos tarjota niitä mahdollisuuksia kun se fillarointi tottakai kiiinnostaa kun toisetkin fillaroi.

 

[Vilu]

Mä oon nyt koittanu nuorempaa opettaan sotkeen ilman apupyöriä. En voi muuta sanoo, kun voi vittu. Aivan käsittämätöntä. Likka päätti nuorempana, että nyt haluun polkee ilman apupyöriä ja harjotteli pihassa 2päivää melkein taukoomatta, sato tai paisto, eikä halunnut apua. Tää toinen on kyllä sitten ihan toista maata. Pyörä jos vähän heilahtaa, niin johan alkaa vinkuminen, että pyörä on surkee, eikä halua polkee tai sit mä kuulemma heilutan sitä ja ohjaan ojaan. Onneks noiden äitillä on 150x pidempi pinna, ite olisin jo luovuttanut ja harjottelis sitten kun kiinnostaa.

 

[Timba79]

Meillä nyt ei äiti ota mitään kantaa koko fillarointiin. Ei varmasti lähde tuonne kurakkoon opettamaan.

Eilen laitettiin tramppa ja tänään heti vanhemmalla nenä auki. Olivat kuulemma hyppineet voltteja ja kai törmänneet. Tuli sitä verta kyllä aika huolella mutta nopeesti se tyrehtyi kun jotain 10 minuuttia siitä nenenjuuresta painoin ja sitten tupot sieraimiin. Helposti tuolla muutenkin verta nenästä tulee. Ihmeen rauhallisesti ottivat pojat molemmat. Kai vähän pelästyivät kun se näyttää aina pahalta kun koko naama veressä ja valumalla tulee. Vaikka siinä nyt ei mitään sen vakavampaa sitten olekkaan.

Sattui reilu tunti sitten, enää ei edes huomaa mitään. Sanoin tosin että tramppaan ei nyt mennä kun se alkaa herkästi vuotaan uusiksi. Pomppikoot taas huomenna. Katotaan mistä seuraavaksi lentää veret.

 

[Timba79]

Poika lähti eilen sitten ajamaan ilman appareita. Muutaman kerran kävi ensin potkupyöräilemässä. Sitten tuli huuteleen että "iskä tule pudottamaan satula alemmas pyöästä jossa polkimet". No kävin pudottamassa ja pojat lähti keskenään fillaroimaan. Vanhempi tuli sitten hetken päästä huuteleen että pikkuveli ajaa jo ilman appareita.

Menin sitten kaveriksi vähän kannustamaan ja kerrattiin miten pihasta ajetaan tielle (asutaan soratien varressa, ei oo mahdollista fillaroida kuin tiellä) ja katsotaan tuleeko autoja ja samalla harjoiteltiin jarruttamista.

Illalla sitten paineli jo vallan sujuvasti. Potkupyörä oli selkeästi kipinä siihen että uskalsi kokeilla pyöräilyä kunnolla + se ettei yrittänytkään olla siinä vierellä pitämässä pystyssä vaan sai säätää itse pyöränsä kanssa.

 

[Ray Lewis]

Meillä on 1 vuotta ja 3 kk pojalla ikää. Kesällä olisi siis 1,5 vuotta jo ikää. Mielessä on ollut lyhyt ulkomaan matka tuohon kesälle, mutta vaimo vastustaa kovasti. Poika olisi kuulemma aivan hämillään ja unirytmi menisi sekaisin. Kyseessä olisi ihan vaan vajaan parin tunnin lento jne., eli ei mikään Aasian matka... kaiken kaikkiaan tuntuu enemmän olevan kyse siitä, ettei vaimo vaan ole oikein matkailija... vaikka itse maksaisin koko homman, niin siltikin häntä arveluttaa.

Onko kohtalotovereita? Toisinaanhan sitä tuntuu, että vaimot maksattaa jos jotain miehellä, mutta meillä taas se ulkomaan matka ei kelpaa ...vaimo on ehdottanut, että lähtisin kaverin tai sukulaisen kanssa lyhyelle reissulle; ei kuulemma haittaa häntä mitenkään ja saisinpahan sitten sitä vaihtelua ilman, että hänen tarvitsee osallistua.

 

[tomps123]

Hehe, ensimmäisten ehdotusten joukosta esiin noussut potkupyörä auttoi viikonlopussa pojan ajaan pyörällä. Onneksi ehdittiin porukalla tapella täällä se sama vuorokausi siitä mitä vanhempien pitäisi tehdä :D

Lasten oppimiskyky on niin tolkuton, että mä en ainakaan stressaa (vielä) noista opetteluista mitään. Meilläkin opeteltiin viime kesänä (poika oli silloin vajaa 3) ihan appareilla pyöräilyä, ei millään sisäistänyt sitä polkemista. Aina piti vanhemman työntää kepistä. Ostettiin muovinen polkutraktori, josko sillä tajuaisi sen polkemisen idean kun siinä polkimet pyörii sitä mukaa kun renkaatkin. No paskanmarjat, niin onneton se kampien pyörimis"säde", että eihän sillä voi kukaan osata polkea. Saati riittää voimat. Ehkä asvalttiseen alamäkeen.

Joskus poika sitten ominavuin kiipes pyörän selkään ja polki pihamme hiekkalaatikolle "kato isi, mää poljin tänne" ja jatko matkaa. Oli vähän monttu auki hetken aikaa, sitten äkkiä juokseen perään laittaa kypärää päähän ja siitä asti se sitten osas polkea itse.

 

[Neuvostoliitto]

Nauroit lapsellesi kun se yritti kaikkensa ja kaatui. Mietippä nyt vähän. Tiedä mitä traumoja se sai kun aikuinen meni ja nauroi. Senhän pitäisi lohdutta ja kannustaa eikä suinkaan nauraa.

Joo, nauraa räkätin kovaan ääneen ja osoitin sormella. Mutta niin nauroi lapsikin ja nousi hekotellen uudelleen fillarin päälle. Ei se niin vakavaa ole.

Meillä nyt ei äiti ota mitään kantaa koko fillarointiin. Ei varmasti lähde tuonne kurakkoon opettamaan.

Vähän aattelinkin, että tällaista voi olla taustalla. Lapsia yleensä alkaa vituttaa jos vanhemmat ei ole heille tärkeistä asioista kiinnostuneita. Tosin kuratien varressa fillaroinnin opettelu on varmasti haasteellisempaa ja kiristää pinnaa enemmän kuin normaaleissa olosuhteissa.

 

[tomps123]

Vähän aattelinkin, että tällaista voi olla taustalla. Lapsia yleensä alkaa vituttaa jos vanhemmat ei ole heille tärkeistä asioista kiinnostuneita. Tosin kuratien varressa fillaroinnin opettelu on varmasti haasteellisempaa ja kiristää pinnaa enemmän kuin normaaleissa olosuhteissa.

Musta nyt tuntuu, että tästä tehtäis nyt vähän isompaa juttua mitä se nyt todellisuudessa sitten onkaan.

 

[Neuvostoliitto]

Musta nyt tuntuu, että tästä tehtäis nyt vähän isompaa juttua mitä se nyt todellisuudessa sitten onkaan.

Ai kuinka? Meillä ainakin ipanat ottaa kierrosta jos isää ja äitiä ei aina jaksa kiinnostaa niiden asiat. Ihan niin kuin yleisesti tuo kommentti.

 

[tomps123]

Meillä on 1 vuotta ja 3 kk pojalla ikää. Kesällä olisi siis 1,5 vuotta jo ikää. Mielessä on ollut lyhyt ulkomaan matka tuohon kesälle, mutta vaimo vastustaa kovasti. Poika olisi kuulemma aivan hämillään ja unirytmi menisi sekaisin. Kyseessä olisi ihan vaan vajaan parin tunnin lento jne., eli ei mikään Aasian matka... kaiken kaikkiaan tuntuu enemmän olevan kyse siitä, ettei vaimo vaan ole oikein matkailija... vaikka itse maksaisin koko homman, niin siltikin häntä arveluttaa.

Onko kohtalotovereita? Toisinaanhan sitä tuntuu, että vaimot maksattaa jos jotain miehellä, mutta meillä taas se ulkomaan matka ei kelpaa ...vaimo on ehdottanut, että lähtisin kaverin tai sukulaisen kanssa lyhyelle reissulle; ei kuulemma haittaa häntä mitenkään ja saisinpahan sitten sitä vaihtelua ilman, että hänen tarvitsee osallistua.

En mä kohtalotoveri ole, meillä matkusteltais enemmän jos vaimo saisi päättää (=jos mulla olisi enemmän rahaa). Mutta meillä esikoinen oli just jotain pari kk päälle 1v kun lennettiin 5 päiväksi Riikaan. Ihan hyvin poika malttoi sen pari tuntia lentää. Sellaset huonot (=vanhat) matkarattaat otettiin mukaan ja meni ihan törkeen hyvin koko reissu. Matkasänky pojalle tuli hotellilta. En mä itse henk. koht. näe mitään syytä lapsen kannalta, minkä takia ei voisi matkustaa. Unirytmit ja muut kuulostaa juurikin vähän vaimon syiltä, lapset kyllä sopeutuu vaikka mihin.

 

[Neuvostoliitto]

Meillä on 1 vuotta ja 3 kk pojalla ikää. Kesällä olisi siis 1,5 vuotta jo ikää. Mielessä on ollut lyhyt ulkomaan matka tuohon kesälle, mutta vaimo vastustaa kovasti. Poika olisi kuulemma aivan hämillään ja unirytmi menisi sekaisin. Kyseessä olisi ihan vaan vajaan parin tunnin lento jne., eli ei mikään Aasian matka... kaiken kaikkiaan tuntuu enemmän olevan kyse siitä, ettei vaimo vaan ole oikein matkailija... vaikka itse maksaisin koko homman, niin siltikin häntä arveluttaa.

Onko kohtalotovereita? Toisinaanhan sitä tuntuu, että vaimot maksattaa jos jotain miehellä, mutta meillä taas se ulkomaan matka ei kelpaa ...vaimo on ehdottanut, että lähtisin kaverin tai sukulaisen kanssa lyhyelle reissulle; ei kuulemma haittaa häntä mitenkään ja saisinpahan sitten sitä vaihtelua ilman, että hänen tarvitsee osallistua.

Suoraan sanottuna en ole koskaan ymmärtänyt vanhempia jotka hyysää kaiken pilkun tarkasti "lapsen ehdoilla". Poika olisi hämillään? Mistä? Uima-altaasta ja auringosta? Unirytmi sekaisin? Mitä sitten? Näissähän ei ole kyse mistään muusta kuin siitä, että äitiä pelottaa irrottautua hetkeksi rutiineista.

 

[tomps123]

Ai kuinka? Meillä ainakin ipanat ottaa kierrosta jos isää ja äitiä ei aina jaksa kiinnostaa niiden asiat. Ihan niin kuin yleisesti tuo kommentti.

No mä tulkitsin itse ton Timban heiton siten, että heillä lasten pyöräilyn opettelu on Timban harteilla. En mä silti näe, etteikö lasten äiti olisi kiinnostunut heidän pyöräilyn opettelusta.

Voi olla että tulkitsen itse väärin sun ja Timban vääntöä tästä aiheesta, mutta siltähän tuo nyt alkaa kuulostamaan: väännöltä.

Edit. Tuli jostain syystä 3 kertaa sama posti.

 

[Neuvostoliitto]

Voi olla että tulkitsen itse väärin sun ja Timban vääntöä tästä aiheesta, mutta siltähän tuo nyt alkaa kuulostamaan: väännöltä.

En mä mitään väännä. Kunhan ihmettelen miten simppelit asiat voi olla joillekin niin vaikeita.

 

[D.Yates]

Onko kohtalotovereita?

Ei. Pelkään pahoin että joudut vaan vaimon kanssa keskustelemaan tuosta ja mahdollisesti sopeutumaan kompromissiin. Jos toinen ei haluu niin se ei haluu. Olisko sille ensimmäinen ulkomaanmatka? Vai pelkääkö että joutuu kantamaan kaiken vastuun lapsesta äijän ottaessa kuppia? Ei tarvi vastata, mutta mieti.

 

[Ray Lewis]

Ei. Pelkään pahoin että joudut vaan vaimon kanssa keskustelemaan tuosta ja mahdollisesti sopeutumaan kompromissiin. Jos toinen ei haluu niin se ei haluu. Olisko sille ensimmäinen ulkomaanmatka? Vai pelkääkö että joutuu kantamaan kaiken vastuun lapsesta äijän ottaessa kuppia? Ei tarvi vastata, mutta mieti.

Niin, siis kuten tuossa on jo tullut ilmi erilaisista postauksista, niin kyllähän vaimolla on ylisuojelemista, muutosvastarintaa ja sitä, että arkirutiineista irrottautuminen ahdistaa. Hän ei ole ollut innokas matkailija koskaan. Varsinkin kaupunkilomat, joista itse pidän, eivät häntä kiinnosta. Jos jotain, niin joku suomalaisille hyvin tyypillinen Kanarian matka olisi hänelle se juttu. Kerran olimme Berliinissä ja yli puolet matkasta hän murjotti ja valitti, kun ei saanut kotoa tutulla rytmillä vedellä proteiinipitoisia välipaloja (en kyllä estänyt häntä kaupassa; sieltähän sitä fitness-välipalaa olisi voinut ostaa), vaan elimme kerrankin muutaman päivän vähän vapaammalla tyylillä.

Joka tapauksessa tilanne on nyt se, että parempi kysyä kodin ulkopuolelta matkaseuraa tai jättää matka tekemättä. Uusintamatka Gdanskiin kiinnostaisi, koska matkat ja majoitus eivät yhteensä montaa satasta maksa ja muutaman päivän ruokailutkin saa maksettua kohtuullisen halvalla Puolassa.

 

[hkuja]

Mene yksin?

Itse teen loppuvuodesta yksin semmoisen 3,5 viikon turneen eteläamerikassa, väliamerikassa ja päätyen jenkkeihin, jossa sitten jatketaan lomailua kaksi viikkoa koko perheen voimin. Kyllä tuo on mielessä käynyt että mitenkähän kova ikävä lapsella on.. Toisaalta uskon että tällaiset tekee hyvää, oppiipahan arvostamaan sitä yhdessäoloa eri tavalla.

 

[Jami2003]

Niin, siis kuten tuossa on jo tullut ilmi erilaisista postauksista, niin kyllähän vaimolla on ylisuojelemista, muutosvastarintaa ja sitä, että arkirutiineista irrottautuminen ahdistaa...

Hei siis sellaista naista ei olekkaan mikä ei reagoi lasten kanssa tuolleen. Oma vaimo on innokas matkustaja ja siitä huolimatta murehditaan jostain vitun ruokailu- ja nukkumaanmeno ajoista jo ennen matkaa.

Jos et halua noin radikaalia kuin hkuja ehdottaa niin mene lapsen kanssa kahdestaan. Ehkä vähän pieni vielä mutta mä oon reissannut (kotimaassa tosin) paljonki lapsien kanssa keskenään. On muuten pikkuisen rentoa kun ei ole kukaan sanomassa mitä syödään ja milloin ja millon pitää mennä nukkumaan. Ihan oikeesti.

 

[Simba]

Niin, siis kuten tuossa on jo tullut ilmi erilaisista postauksista, niin kyllähän vaimolla on ylisuojelemista, muutosvastarintaa ja sitä, että arkirutiineista irrottautuminen ahdistaa.

No jos helpottaa niin mun eukko on ihan samanlainen "lempipingviinini katsoo aina lounaaseen" ihminen vai miten se repla Piinassa menikään. Kaikki poikkeamat millilleen määrätystä arkirutiinista ovat potentiaalisia katastrofeja. Aivan hirveen väännön jälkeen lähdettiin viikoksi syksyllä Kreetalle appivanhempien kanssa kun poika oli 1v9kk. "Ei se jaksa olla neljää tuntia lentokoneessa" -> molempiin suuntiin nukkui koko matkan. "ne lennothan lähtee ihan hulluihin aikoihin verrattuna se normirytmiin" -> ei näyttänyt kamalasti traumatisoituvan siitä että yöllä oli hetken aikaa hereillä kun lähettiin hotellista bussin. 99% taaperoista on rakennettu niin että ne nukkuu yöllä missä vaan kunhan iskä ja äiskä on vieressä. Ainakin meidän poika nautti suunnattomasti tuosta reissusta. Ei jäänyt arpia siitä että keskimäärin meni 45minsaa myöhemmin nukkumaan kuin kotona. Vinkkejä: Mä oon huomannu jo vuosi sitten että pitää vaan käyttää todella pitkäkestoista väsytystaktiikkaa eikä luovuttaa ensimmäiseen eikä toiseen eihin. Pitää puhua tulevasta matkasta (tai siitä jolle haluaisi) positiivisena kokemuksena. Pitää mahdollisimman rationaalisesti yrittää taklata "uhkia" niin että ei personifioi niitä vaimoon, pitää sanoa monta kertaa eri tavoilla että "me ollaan erilaisia ihmisiä joka on rikkaus mutta tää olis just sen takia mulle tosi tärkeää kun olen spontaani", pitää esittää paljon tietoa kohteesta ja alustavia päiväsuunnitelmia jne. Meillä eukko ei ole kyllä koskaan paikanpäällä murjottanut, ainoastaan se lähtemiseen suostuminen on valtavan suostuttelutyön takana.

Tätä kirjoittaessa poika on 2v3kk ja tyttö 3kk. Vittu että on raskasta. "Ruuhkavuodet"= "Tulen hulluksi vuodet". En olisi pari vuotta sitten osanut arvata että ihminen voi niin suunnattomasti iloita kesäajasta ihan sen takia että pojan kanssa eilen koko iltaulkoilu meni VALOISAAN aikaan.