Mä ihmettelen ihan samaa, että mitä ihmeen kuvia nää kattelee, että saa ton näyttämään mieheltä. Löytyy kuitenkin kuvia ilman meikkiä tai ainakin hyvin kevyesti meikattuna ja silti näyttää ihan naiselta. Huolimatta siitä, että rasvat on todella alhaiset ja yleensä se yksistään tekee naiselle jo maskuliinisia piirteitä kasvoihin ilman mitään lisukkeitakaan. Pitää silmät sojottaa todella pahasti kieroon, että saa tosta miehen näköisen. Samoin kuuntelin ääntä ihan kunnollisista äänentoistolaitteista silmät kiinni ja aivan selvästi kuulosti naisen ääneltä. Pitää olla korvat perkele otsassa ja takaraivossa, että tosta äänestä saa jotenkin maskuliinisen. Pitää olla todella harhainen ihminen, että tosta saa väännettyä jotain maskuliinisia piirteitä. Mutta toisaalta, onhan ne jotkut nähneet ufoja ja keijukaisia. Et jos sitä tarpeeksi uskoo johonkin niin kai se todellisuus alkaa vääristymään siihen omaan uskomukseen.
Oikeuslaitos on jokaisen Suomessa toimivan forumin yli moderaattori.
Sä olet syyllistynyt mahdolliseen kunnianloukkaukseen. Raskauttavana asianhaarana voisi olla vielä, että Paula hankkii ansiotuloja valmennuksilla ja väitteesi on omiaan aiheuttamaan Paulalle ansionmenetyksiä. Väännetään tää sulle rautalangasta esimerkkien kanssa. STT väitti vuonna 1998 Jari Räsäsen käyttäneen kasvuhormonia. Jari veti asian oikeuteen, STT maksoi 350kMK korvauksia. Miten tämä eroaa sun mielestä siitä, että sä väität Paulan käyttäneen hormoneja. Juttu on tietysti pari kertaluokkaa isompi, mutta aihe on sama, eikä laki ole muuttunut miksikään. Myöskin Susan Ruususen tapaus puitiin käräjäoikeudessa ja tässä oli syytettyinä ihan tavallisia internetinkäyttäjiä. Helsingin hovioikeudesta on tapaus, jossa syytetty oli kirjoitellut internettiin toisen henkilön väärentäneen kirjanpitoa ja asiakirjoja sekä kavaltaneen yrityksen rahoja. Koska tästä ei ollut näyttöä, kirjoittajalle rapsahti 30 pv ehdollista, 20k€ loukkauksen aiheuttamasta kärsimyksestä, 15k€ ansionmenetyksiä ja 30k€ oikeudenkäyntikuluja. Yhteensä siis 65k€ maksua perättömistä internetissä esitetyistä väitteistä.
Ootko sä niin vitun pölvästi, että luulet, että internetissä saa ihmisestä heitellä ihan mitä väitteitä vaan? Missä sun mielestä sitten menee raja, että mitä ihmisestä saa väittää internetissä? Saako väittää alkoholistiksi, rosvoksi, huumeidenkäyttäjäksi, pedariksi, vai missä se raja menee? Ymmärrätkö sä ylipäätään, että tässä kirjoitetaan todellisesta olevasta henkilöstä, ei mistään nimimerkistä ja ymmärrätkö mikä ero sillä on väittää nimimerkkiä roinaajaksi tai todellista ihmistä roinaajaksi?
Alkaako puntti tutisemaan?