FIGURE PRO Paula Ranta

Olen tätä ketjua seurannut Paulan instaseuraajana ja nyt on pakko rekisteröityä ihan tätä varten.

Pari asiaa sieltä Paulan ihan itsensä useaan kertaan kertomana:

- Ei pidä lepopäiviä eikä kevennyksiä koskaan. Tekee 7 päivää viikossa "aamu" aerobisen ja tuplatreenit salilla. Vuoden ympäri. Ilman ainoatakaan poikkeusta. Edes valtavan leikkauksen jälkeen ei pitänyt taukoa treeneistä.

- Syö jokaikinen päivä prikulleen samaa ruokaa. Siis ei samat makrot tai säännöllisellä rytmillä vaan samaa ruokaa, samalla tavalla valmistettua ruokaa. Syö kaikki ruoat kylmänä, siis myös aamupuuron. Ruokavalio on todella yksipuolinen, esim. kasviksista käytössä jäävuorisalaatti ja tomaatti, hiilareista riisi ja puuro, proteiinista joku kinkkuleikkele, kananmuna ja kana, hedelmistä banaani ja omena.

- Ei poikkea ruokavaliostaan koskaan. Siis koskaan. Ei jouluna, juhannuksena, vappuna, lauantaina, sunnuntaina, ennen kisoja, kisojen jälkeen. Ei koskaan, ei ylimääräisen hedelmän vertaa. Ei käy ravintoloissa, ei syö kenenkään muun valmistamaa ruokaa. Ja siis korostan, koskaan.

- On hyvin usein aamuisin n. klo 3:20 tehnyt 30-50min aerobisen, meikannut (eikä ole mikään kahden tuotteen kevyt meikki) ja valmistellut päivän ruokia. Siitä voi alkaa laskea moneltako pitää herätä.

- Tarjoaa valmennuksia ihan kaikille ikään, sukupuoleen, treenitaustaan, sairauksiin tai mihinkään muuhunkaan katsomatta ilman minkäänlaista koulutusta alalle.

Jos tämä vaikuttaa teidän mielestä edes etäisesti terveeltä, järkevältä tai tarpeelliselta niin ok. Joo tulosta tullut, mutta eihän tuota mitenkään päin voi fiksuksi kääntää.

Ja siis Paula on tosiaan ihan itse tämän kaiken todennut ääneen ja moneen kertaan. Joka päivä sieltä voi nämä samat asiat käydä kuuntelemassa.
Onhan Rantakokko mentoroinut Paukkua varmasti treeni- ja ravintoasioissa ton 1,5 vuoden ajan, toivottavasti ei vaan samoja metodeja tyrkytä valmennettavilleen.

Toi on huolestuttavaa kun kun ihmiset ostavat näitä puoskareiden valmennuksia tyypeiltä jotka eivät ole käynyeet minkäänlaista koulutusta asiaan, on se oma lyhyt treenihistoria ja pohjilla vielä vääristynyt kuva syömisestä. Siinä pilataan pahimmassa tapauksessa asiakkaan terveys kun ei ole ammattitaitoa. Sitten niitä valmennuksia tyrkytetään jopa sairaille jotka ovat helppoa riistaa eivätkä osaa kyseenalaistaa mitään, tehdään sokeasti mitä puoskari sanoo.
 
10% ALENNUS KOODILLA PAKKOTOISTO
Ruokavalio on todella yksipuolinen, esim. kasviksista käytössä jäävuorisalaatti ja tomaatti, hiilareista riisi ja puuro, proteiinista joku kinkkuleikkele, kananmuna ja kana
Olen muutaman viikon seurannut stooreja ja on siellä ollut proteiinina myös tonnikalaa. 😉

Ja ilmeisesti myös heraa, koska sitä jauhoista sotkettua ruskeaa liisteriä vedetään vähän joka välissä. Edellä joku mainitsi, että päivän roheiinit olisi olleet 260g? Se on aika paljon tuon kokoiselle. Mutta joo, itse en pystyisi noin samanlaista sapuskaa syömään kurinalaisesti päivästä toiseen, vaikka olisi miten hyvät makrot.
 
Joka päivä syö tonnikalaa, kivat elohopeat kertyy kehoon kun sitä jatkaa vuodesta toiseen.
 
Myönnän, listani ei ollut täydellinen. Pointti tosiaan kuitenkin se, että se on päivästä toiseen tismalleen samaa.
 
Joka päivä syö tonnikalaa, kivat elohopeat kertyy kehoon kun sitä jatkaa vuodesta toiseen.
Niin ja viattomia delfiinejä kuolee. Pitäskö susta olla kohta huolissaan, mä ymmärtäsin jos oisit salaa ihastunu teinipoika mutta mittarissa näyttää olevan jo 49. Nythän on niin että meillä 18v on täysi ikäisyyden raja ja jos ihminen ei ole edunvalvonnassa heikkolahjaisuuden takia niin se käsitetään siten että vastaa päätöksistään. Kilpakehonrakennus on hyvin erikoinen laji mitä tulee ravintoon ja kurinalaisuuteen , jokainen tekee sitä sillä tavalla jonka katsoo sopivan itselleen ,ei sinun maailmankuvaa ajatellen. Lisäksi valmentajien julkista haukkumista puoskareiksi voi katsoa että siinä häiritään jo ammatin harjoittamista, mene itse valmentamaan jos hoidat homman paremmin. Muutenkin hyvin erikoista se että jos joku hoitaa asioita omalla tavallaan eikä esimerksi syö skeidaa ja notku lasi kourassa niin se on joku uhraus, ei välttämättä, riippuu mikä on tavoite. Ja jos joku on sitä mieltä että kilpakehonrakentajalla on väärä tavoite kun pyrkii menestymään lajissaan ja hoitamaan sitäkautta esim elinkeinon valmennuksilla ym some näkyvyydellä niin ei voi kuin ihmetellä, oletteko nyt oikeassa ketjussa edes...
 
On kylla omituinen ketju tama. Mimmi vetaa itsensa huippukuntoon nopeasti - kukapa ei pida nopeasta kehittymisesta? Mutta yhtaakkia se onkin paha asia. Paula on mulle uusi tuttavuus mutta tekee vakuuttavaa tulosta ja ainakin minua kiinnostaa paljon mita tapahtuu tulevaisuudessa. Aivan liian paljon turhaa negaamista taalla.

Kovaa vauhtia kehittyvat miehet keraa pelkkaa glooriaa. Naisille sataa paskaa niskaan. Reilukerho kokoontunut.
Roinaamisesta mitään tiedä, mutta onko mahdollista päästä samaan kuntoon hieman hitaammin, mutta niin että näyttää ja kuulostaa vielä naiselta? Jos on niin tuohan on todella typerää kiirehtiä. Tietysti jos ei ole niin justiinsa vaikka mieheltä pian näyttää, niin silloinhan siinä ei ole mitään ongelmaa. Antaa mennä vaan.
 
Roinaamisesta mitään tiedä, mutta onko mahdollista päästä samaan kuntoon hieman hitaammin, mutta niin että näyttää ja kuulostaa vielä naiselta?
No siitähän se naisten osalla nimenomaan on kiinni, että ymmärretään pitää rojun määrä maltillisena, eikä hätäillä.
 
No siitähän se naisten osalla nimenomaan on kiinni, että ymmärretään pitää rojun määrä maltillisena, eikä hätäillä.
Okei. No sitten tuo on typerää. Vuodessa tekee itsestä lähes miehen näköisen. Oli alkujaan todella nätti tyttö. Mutta jos ei naista itseään haittaa niin eihän sitä muilla kannata murehtia.
 
Lisäksi valmentajien julkista haukkumista puoskareiksi voi katsoa että siinä häiritään jo ammatin harjoittamista, mene itse valmentamaan jos hoidat homman paremmin.
Jotkut vaan ymmärtävät etteivät ole päteviä tarjoamaan tiettyä palvelua rahaa vastaan. Kyllä sitä saa kritisoida jos näkee selvästi epäpätevän henkilön missä tahansa tehtävässä ilman että itse olisi sen parempi. Haukutaan me kaikki politiikkojakin. Tosin olen melko varma että ihan oikeasti tältä palstaltakin saataisiin parempi hallitus kasaan. Mutta se siitä.... ''Valmentaja'' ja ''PT'' on kyllä termeinä menettäneet vähän merkityksensä kun salilla joka toisella on joku muropakettisertifikaatti, on enemmänkin asiakkaan vastuulla perehtyä siihen että kenet palkkaa. Pelkästään oman tekemisen hallitsemiseen useimmilla palaa 5+ vuotta niin pistää miettimään että miten pätevä parikymppinen voi olla. En tietysti tiedä että mitä tässä tapauksessa myydään ja mihin hintaan niin kunhan pohdin yleisesti.

Orjallisesta bodimunkki-elämäntyylistä ei voi kuin hattua nostaa ja olla hieman kateellinen. Hyvä vaan jos ihminen löytää asian johon panostaa 100%. Mieluisampi vaihtoehto se varmaan monelle on kuin elää täysin ilman mitään intohimoa. Vaikka tietysssä pisteessä sellainen neuroottisuus voi olla lähipiirille ärsyttävää jos siitä isonkin numeron tekee, mutta valintoja valintoja.
 
Okei. No sitten tuo on typerää. Vuodessa tekee itsestä lähes miehen näköisen. Oli alkujaan todella nätti tyttö. Mutta jos ei naista itseään haittaa niin eihän sitä muilla kannata murehtia.

Nuo piirteet tulee ajan kanssa vaan korostumaan mut jos se on Paulalle fine niin eihän siinä muuta ku lisää pökköä pessään
 
Okei. No sitten tuo on typerää. Vuodessa tekee itsestä lähes miehen näköisen. Oli alkujaan todella nätti tyttö. Mutta jos ei naista itseään haittaa niin eihän sitä muilla kannata murehtia.
*Mun mielestä* Hommaa kannattais lähtee purkamaan miettimällä, että millä me saatais mahdollisesti jonkinlainen hyöty lihaskasvulle ilman tai minimaalisella naaman vääristymällä. Niinku sanoit, muutokset on aika nopeita jos niiden annetaan tapahtua.
 
Maailmassa on kyllä valmentajia ketkä saa naisia tosi hyvään kuntoon tonne alempien lihasmassavaatimusten sarjoihin niin että miehistyy juurikaan.
 
Myös se on huvittavaa, että samat naamat, jotka douppi puolella mankuu miehille joilla tarkoitus aloittaa eka kuuri
"Oletko nyt varmasti miettinyt loppuun"

"Sinuna opiskelisin ja sitten tekisin päätöksen" jne. Jne. Niin täällä 21-vuotiaan naisen langassa asenne tuntuu olevan että usvaa putkeen vain.
Ps. Ei ollut sinulle suunnattu, vaan sivusi sinun viestisi aihetta.

Jos oli esim. minulle suunnattu niin, kerroppa mitä sanottavaa minulla on enää tässä vaiheessa?
Ensinnäkin, Paula on oletettavasti jo ensimmäisen "isomman siirtonsa" tehnyt fysiikan seuraavalle tasolle viemisen osalta, eli hän ei ole vasta aloittamassa.
Hänellä on myös valmentaja, joka häntä opastaa ja jolta hän kysyy neuvoa ja häntä tuskin kiinnostaa pashan vertaa, mitä mieltä minä tai sinä olet hänen suunnitelmistaan tai mistään muustakaan, mukaanlukien nämä kyseiset asiat.

Toisekseen, en edelleenkään tiedä mitä on mahdollisesti käytetty, millä on mahdollisesti aloitettu, kuinka paljon on mahdollisesti käytetty, kuinka pitkään tauotta on mahdollisesti käytetty...ja lista vain jatkuu jatkumistaan ja lopetan tämän turhanpäiväisen yksinpuhelun tähän.

Jatkakaa...ja mielellään jollain muulla aiheella ✌️
 
Jotkut vaan ymmärtävät etteivät ole päteviä tarjoamaan tiettyä palvelua rahaa vastaan. Kyllä sitä saa kritisoida jos näkee selvästi epäpätevän henkilön missä tahansa tehtävässä ilman että itse olisi sen parempi. Haukutaan me kaikki politiikkojakin. Tosin olen melko varma että ihan oikeasti tältä palstaltakin saataisiin parempi hallitus kasaan. Mutta se siitä.... ''Valmentaja'' ja ''PT'' on kyllä termeinä menettäneet vähän merkityksensä kun salilla joka toisella on joku muropakettisertifikaatti.
Juuri näin.

Tässä tapauksessa ei kyllä ole kompetenssia valmentamiseen, eikä se koulutuskaan aina takaa osaamista. Ei ole edes vastannut mahdollisille asiakkailleen kun ovat koulutusta kyselleet. Viestit on vaan poistettu, kuten kaikki muutkin viestit mitkä ei myötäile hänen uraansa.
 
Maailmassa on kyllä valmentajia ketkä saa naisia tosi hyvään kuntoon tonne alempien lihasmassavaatimusten sarjoihin niin että miehistyy juurikaan.
Totta, ainahan ne sivarit on yksilöllisiä. Siihen virilisoitumiseen vaikuttaa myös mitä menee ja kuin nopeesti se fysiikka rakennetaan. Pitää olla myös fyrkkaa, eli kasvua, insua, IGF:ää, MGF:ää, ni siihen ei tartte paljon Vaaria ja Primoa kummempaa., mut köyhän opiskelijan coktailit noi ei oo.
 
Kuten kaikille on varmasti tullut selväksi, kun olette ketjua seuranneet, niin juuri näiden edellä mainittujen asioiden takia Paula herättää niin voimakasta keskustelua puolesta ja vastaan. On hyvin ainutlaatuinen tapaus tässä ehdottomuudessaan ja hurjissa treenimäärissään. Lisää ihmeteltävää on varmasti vielä tulevaisuudessa luvassa. Itsensä brändäämisen osalta persoona ja tunnettavuus ovat tärkeimpiä asioita ja Paula toden totta näissä asioissa erottuu muista.
 
Ei minua ainakaan ihmetytä eikä kiinnosta yhtään mitkään hänen treenimäärät ja syömiset. Se kiinnostais paljonko menny anabolisia, mutta siitä ei puhuta. Kiinnostais sen takia että millä aineilla ja määrillä virilisoituminen on noin nopeaa, kun on aika paljon noihin aineisiin tullut perehdyttyä. Niin seuraan tässä mielenkiinnolla miten miehistyminen edistyy kun noin hyvään alkuun päästy. Erottuu toden totta itsensä mieheksi muuttamisen tahdissa ja sen takia on kiinnostava. Ja siis se ei ole minulle positiivinen eikä negatiivinen asia vaan neutraali. Lääketieteellisesti mielenkiintoinen homma. Ei mitään tuomitsemista. Kaikki tekee mitä haluaa. Itsekkin käyttänyt sitä ja tätä varmasti enemmän kuin Paula. Ja tekeehän ihmiset sukupuolen vaihdoksiakin. Tuo on vähän sen suuntainen, mutta ilman värkkien vaihtamista.
 
Viimeksi muokattu:
Näin sivukysymyksenä, kun tuli tänään mieleen.
Sattuuko joku muistamaan tämän nuoren naiskehonrakentajan nimeä, josta povattiin silloin kovaa tekijää?
Katosi kuitenkin myöhemmin skenen ulkopuolelle ja sen koommin ei ole hänestä kuulunut. Kiinnostaisi vain tietää, mitä tätä nykyä mahtaa puuhailla ja päättikö kokoaan jättää lajin taakseen.
Meri jotain...olisiko T:llä alkanut sukunimi?
 
Latest posts

Suositut

Back
Ylös Bottom