Paniikkihäiriö?

[Tigre]

Ehkä vähän mutta

Onko sulla ollut lapsena närästystä tai uniapneaa? Mulla taitaa olla uniapnea, kun joka ikinen yö mä pomppaan kesken unien pystyyn istumaan paniikissa ja alan kakoa, sydän hakkaa ja tuntuu, että kuolen siihen paikkaan. Mulla siis jotenkin nukkuessa hengitys pysähtyy ja sitten herään aina ihan paniikissa, kun henki ei kulje vielä n.5 sekuntia sen jälkeenkään, kun olen herännyt. Tai sitten mulla menee mahanestettä henkitorveen nukkuessa, kun mulla on refluksitauti (Närästysjuttu) Jompikumpi noista on varmaan syynä mulla. Sitä ei voi kyllä sanoin kuvailla, miten kauhealta tuntuu herätä siihen, kun ei saa ilmaa. Lähes aina tuntuu, että kuolema tulee.

Noista muista oireista mitä kerroit, niin niistä en osaa kyl sanoo mitään.

 

[LL Cool J]

Mukava kun jengi keskustelee avoimesti tästä aiheesta ja kiva lueskella muidenkin kokemuksista. Mulla paniikkihäiriöoireet alkoi sen jälkeen kun multa katosi jostain syystä lihashermotus osasta selän lihaksia - Tän jälkeen alkoi tulla sietämättömiä lihasjännityksiä rintaranka-/kaularanka-alueelle, syvähengitys lakkasi melkein kokonaan ja tän takia apuhengityslihakset joutui sit ihan liian kovalle rasitukselle ja alkoivat kramppailla tosi ikävästi yms.. sen jälkeen alkoi tulla noita paniikkituntemuksia välillä hengityksen käydessä vaikeaksi etenkin jos joutui tekemään jotain fyysisesti rasittavaa. Pallea ei liikkunut hentittäessä melkein ollenkaan ja tän takia vatsan toimintakin meni sekaisin ja ilmeisesti adrenaliinitasot oli aikalailla katossa välillä kun iltaisin ei päässy nukkumaan ollenkaan kun tuntui ettei pysty rentoutumaan yhtään. Tästä alkaa olla kohta pari vuotta aikaa ja nykyään nuo hermotusongelmista kärsineet lihakset on alkaneet taas pikkuhiljaa ottaa treeniä vastaan ja salillakin voi käydä, tosin isommat raudat täytyy edelleenkin jättää rauhaan.. Cipralexit ym masennuslääkkeet oli mulla käytössä unilääkkeiden ja relaksanttien lisäksi plus suht voimakkaita kipulääkkeitä oli myös mukana välillä. Nykyään joudun joskus turvautumaan relaksanttien käyttöön ja nukahtamiseen tarvii myös aika-ajoin jotain. Noista beetasalpaajista ajattelin kysäistä lääkäriltä kun seuraavan kerran siellä käyn... Rosen-terapeutilla oon käynyt noiden taannehtivien jännitysten takia joista edelleen kärsin välillä ja se on ainakin mun tapauksessa auttanut - ryhtikin alkaa olla nykyään lähes normaali kun se aiemmin oli jännitysten ja hermotusongelmia seuranneen lihasepätasapainon takia mennyt todella huonoksi. Toiveissa olisi päästä joskus takaisin 100% kuntoon ja urheilemaan kuten ennenkin, mutta kärsivällisyyttä, aikaa ja positiivista ajattelua se tuntuu vaativan..

 

[Axelpass Tommi]

Tosta oudosta mausta, sain joskus paniikkikohtauksen tyylisen ja siihen kuului se, että kieltä alkoi pistelemään ja se kuivui täysin. Kohtaus meni ohi nopeasti, mutta kieli tuntui oudolta koko päivän. Ihmisruumis on kyllä outo.

 

[Bowseri]

Nyt on Rivatrillia ensimmäinen pönttö tiskissä

 

[Calico Jack]

Itselläni paniikkihäiriö on jo jäänyt, enkä tarvi enää lääkkeitä, mutta 4,5 vuotta yhtämittaista derealisaatiota ja depersonalisaatiota on ollut ja jatkuu edelleen.
Citalopram, Cipramil ja Sepram eivät ainakaan auttaneet. Olisko jollain parempia kokemuksia jostain muista rohdoista?

 

[Zakey]

Täällä näköjään paljon kohtalotovereita. Ite oon menny masennuslääkkeillä about 15 vuotta ja pamit 10 vuotta kaveriks paniikkihäiriöön.

 

[Valtsude]

Kuinka moni on jättäny näitten juttujen takia työt/tai koulut?

Tuli sitten regattua, vähän taka-alalta tullut pakkotoistoa ennen seurattua. Täällä kun ihan asiallista porukkaa ja kohtalotovereita tuntuu olevan.

Eli itsellänihän koulu menee ihan päin persettä ja ainakin lykkääntyy tämän turhanpäiväisen paniikkishaiban kanssa. On vissiin paniikkihäiriön lisäks muitakin ahdistuneisuushäiriöitä ja mikään ei tunnu onnistuvan. Ennen tuli stressattua vain sosiaalisia tilanteita ja julkista puhumista, mutta nykyään ahdistaa koko koulu tai mikä vaan iso paikka, jossa on paljon ihmisiä, esim Prisma. Ei hitto kun ei henkeä saa, sormenpäistä valuu hiki ja sydän hakkaa rinnasta läpi, kun vaan meneekin paikkaan missä paljon ihmisiä. Puhumisesta ei tule mitään, suu koko ajan täysin kuiva vaikka juo yhtenään, vessassa tosin pitää ravata yhtenään. Puhelimeenkaan en uskalla vastata kuin lähimmille ihmisille, saati sitten soittaa kenellekään. Kotonakaan ei enää voi olla rauhassa, jatkuva ahdistus ja murehtiminen on koko ajan päällä seuraavasta koulupäivästä, untakaan ei saa öisin paljoa yhtään. Jopa perjantaisin on elimistö sekaisin tulevasta maanantaista. :( Lähisuvussa on ollut paljon vähän samantapaisia, mutta vakavampia sairauksia, esim. mielialahäiriöitä, skitsofreniaa, alzheimeria, parkinsonia ja muita niin ei itseä yllätä oikein että tämä kohdalle osui...

Pitäis nyt yrittää käydä lääkärissä tän asian kanssa. Sekin ahdistaa aivan tajuttomasti, onneksi avokki ymmärtää ja auttaa aina, ilman sitä ei kyllä mikään onnistuis. Hitto että on suoraan sanottuna aivan käsittämätöntä paskaa koko paniikkihäiriö. Tajuan itsekin pelkojeni ja reaktioiden turhuuden, mutta en vain pääse niistä eroon, pahenevat vain. Pakko vissiin jotain pillereitä hommata, vaikka kovin nappivastainen olenkin, ei vaan mikään enää tunnu auttavan. :( Tääkin niin turha asia ettei mikään. :dance:

 

[Seryli]

^Kannattaa ottaa avokki mukaan vaikka sinne vastaanotolle jos aivan liikaa on kynnystä mennä sinne. Se voi aika paljon auttaa jos on joku tukemassa ja pitämässä puolia et saa oikeesti jotain hoitoa.

 

[Valtsude]

Tänään tuli koulussa juteltua tästä aiheesta ja eihän ne siellä mitään tajunnu. Kauhulla tullu luettua noita lääkkeiden lopettamisvaivoja ja sivureaktioita niin nyt riitti. Rrrkele jää tuo paskalaitos-amk, ei ole mun paikka muutenkaan. 2000 ihmistä on liikaa yhteen paikkaan, joka on muutenkin kaikkea muuta kuin mieleinen. Töissä ei ahdistanut läheskään niin paljoa kun oli konkreettista tekemistäkin. Jos unohtais pillerit ja vaikka taksiluvat hankkis kun autoilu rauhoittaa muutenkin mieltä ja on kivaa. Plus haistattas pitkät paniikkihäiriölle, siinäpähän tulee jatkossa jos tulee, ei jaksa enää välittää. :D

Nyt on tämmönen olo, mutta saa nähdä pysyykö, pakko yrittää.

 

[hanshammer]

Itellää helvetin paha paniikki ollu lähes kokoelämän..Kaikki lääkkeet käyty läpi ja tällä hetkellä cymbalta 30mg ja opamox 15 mg, eipä oo oikee mistää kotosi. Pameja mites onko jotai haittaa popsii kreatiinii, aminohappoi ymsyms ku vetelee jotai rauhottavia? :arvi:

 

[lumbago]

esim Prisma.........Puhelimeenkaan en uskalla vastata kuin lähimmille ihmisille, saati sitten soittaa kenellekään.

Tuttu juttu, mikähän vittu on Prismoissa, että niis alkaa paniikkiflippailut ? Tyyliin joka kerta tuntuu että kohta iskee päälle (Mutta ei iske, tuntuu että ihan just tulee kuitenkin), kun käy prismassa, muissa kaupoissa ei juurikaan moista ongelmaa ole :D Sitten toi puhelinjuttukin on tuttu siinä mielessä, että ei vastaa juurikaan vieraisiin numeroihin saati soittele.

Kauhulla tullu luettua noita lääkkeiden lopettamisvaivoja ja sivureaktioita niin nyt riitti.............Plus haistattas pitkät paniikkihäiriölle, siinäpähän tulee jatkossa jos tulee, ei jaksa enää välittää. :D

Ei lääkkeitä juurikaan vaikea ole lopettaa, niist saattaa tulla jotain vierotusoiretta mut menee ohi. Itelläni oli Cipralex 10Mg ja siit tuli lopettaes jotain ihmeellisen tuntusii ns. sähköiskuja päässä, jotka ei toki sattunut, n. pari viikkoa kesti ja ei sitten mittään. Nykyään ei lääkitystä ole ollut yli ½ vuoteen saati paniikkikoiskeita, ellei noita prisman "lataamisia" (Eli tuntuu jossain vaiheessa, että koiske tulee, mutta ei tule ja loppuu "latailu" kun pääsee ulos) lasketa ja vuoden aikana iskeny vain kerran ite paniikkikoiske ja sekin oli sinä päivänä, kun lääkitys aloitettiin.

Ja kannattaa tosiaan haistattaa pitkät koko asialle, ite tein saman tempun kun kyseinen perkele diagnosoitiin ja psykologikin ihmetteli (Jouduin hurjat 2x käydä sillä) että miten pystyn olemaan, kun ei olisikaan mitään. Tuumasin juuri noin että jos tulee niin tulee, minkäs sille sitte voin? Ei siihe kuole/ei oo mitää vaaraa muutenkaan. No 1 panikkikoiske lääkityksen alotuksen jälkeen ja sen jälkeen tosiaan ei ole ollut mitään, ja tästä on jotakuinkin vuosi +-0. Sitä ennen iski vähänväliä ja helvetin pahoja, mutta sitten tosiaan sain napit ja tuumasin että aivan yks vitun hailee tuleeko. Parani luultavasti enempi asenteella, kuin napeilla.. Ken ties.

Itellää helvetin paha paniikki ollu lähes kokoelämän..Kaikki lääkkeet käyty läpi ja tällä hetkellä cymbalta 30mg ja opamox 15 mg, eipä oo oikee mistää kotosi. Pameja mites onko jotai haittaa popsii kreatiinii, aminohappoi ymsyms ku vetelee jotai rauhottavia? :arvi:

Eipä noista kaiken järjen mukaa yhteisvaikutuksia voi edes tulla, kun kroppahan tuottaa itessään jo kreat sun muut pienissä määrin. Ei mulle ainakaa mitää tullu koskaa jos yhtä aikaa söi.

 

[Tomekkio]

Nyt on Rivatrillia ensimmäinen pönttö tiskissä

Oliko hyvän makusia?

 

[lumbago]

Oliko hyvän makusia?

Reindeerspottingii katottu selkeesti :D

 

[PPP80]

Jotain kokemuksia vois kertoa kaikille. Olen parantunut melko hyvin, 10 vuotta olen kärsinyt ajoittaisesta masennuksesta, viimeisten parin vuoden ajan myös sosiaalisten tilanteiden pelosta / harvemmin derealisaatiosta. Cipralex auttaa masennukseen hyvin. Alkoholin vähentäminen / nenän valkaisut vielä paremmin. Rivatril / muut bentsot auttaa ahdistuksiin, mutta voi koukuttaa. Kannattaa ottaa vain tarvittaessa, itsellä tuli paha derealisaatio vieroitusoireista. Nyt ei riippuvuutta. Seroquel (neurolepti) auttaa nukkumaan hyvin ja ahdistuksiin, mutta koukuttaa (ei saa nukuttua ilman) ja tekee hitaammaksi ja tyhmemmäksi, ja ei jaksa painaa pitkää aivotyöpäivää. Joskus käny niin että pitkän koulupäivän jälkeen ei tajua MITÄÄN MISTÄÄN. Aika ja raittius auttaneet minua eniten... tällä hetkellä ei masennusta ja jännityksiä hyvin vähän.

 

[Valtsude]

Itsehän en edes käytä kofeiinituotteita ja alkoholikaan ei ole koskaan kunnolla maistunut. Joskus tullut pari juotua tarkoituksella, jos on ollut tiedossa joku ahdistava tilanne, rippijuhlat tms, että saa pahimmat paineet pois. Tosin kun alkoholi haihtuu niin sitten tuntuu olevan entistä paskempi olo.

Koulu nyt tosiaan jäi kesken, melkein kuukauden kävin. Parkkipaikalla tuli parina aamuna jumitettua pitkäänkin, eikä vaan pystynyt enää menemään. Tuntuu että kuolee jos autosta nousee. Saman takia äidillänikin joskus jäänyt nuoruudessa koulu kesken ensimmäisillä viikoilla. Molemmat tosin ollaan lukio käyty ilman suurempia ongelmia, alkaa nämä sekoamiset vissiin 20v tienoilla. :S

Asunnolla on kohtuu itsevarma olo ja paljonkin suunnittelee tekevänsä, mutta heti kun pitää lähteä johonkin ihmisten ilmoille niin ai että oon rikki. Enhän mä nyt pysty ainakaan vielä taksikurssille menemäänkään kun ahdistaisi kyydissäolijat. Olis tässä saman kadun varrella joku puhelinmyyjän paikkakin vapaana, josta sais takuu-tuntipalkan, mutta ei perse että ahdistaa puhuminen. Pakko silti ois rahaa saada jostain, hitto kun ei oikein ole sopivan hiljaista ja yksinäistä hommaa tämmöselle "seonneelle". Tarjota saa Kainuun alueelta hommaa, jota voi nysvätä yksin pimeässä huoneessa. ;D

Yritän nyt tosissani päästä tästä ihan asenteella paremmalle tasolle. Varmaan vältän säännöllistä lääkitystä ja yritän saada vain jotain, joka auttaa hetkellisesti pahimpiin stressitilanteisiin. :/

 

[mikasa90]

AIka kovan luokan oireita on valtsudella. Mä kun luulin itelläni on kovat oireet. Onneks pikku hiljaa rupee itellä helpottaa ja voi nätille kassa tytöllekki sanoo muuta kun ''moi ja kiitos''. Ite olen kaikkia mahollisia esityksiä/esitelmiä oon aina pyrkiny välttämään mahdollisimman hyvin. Sukujuhlia samaten. Niin veemäiseltä kun se kuullostaa, niin välttäytymis käyttäytyminen on pahinta mitä voi tehä. Ite tein sitä- ja teen osittain vieläkin, monia vuosia. Jätin koulut, töitä en oo päivääkää tehny ja muutenkin kavereita en ollu nähny kun tyyliin kerran puolessa vuodessa mutta kaveri suhteita oon pyrkiny elvyttämää taas viime aikoina. Tänä päivänäki puhelimella soittaminen jännittää, vatsassa möyryää, sydän jyskyttää kolmatta sataa, hikoiluttaa yms. Kouluun mennessä aina samat oireet. Sitä kun pari tuntia kestää, niin keskittymiskyky on aika heikoilla sekä väsymystaso on aika hyvä.

Noi ssrilääkkeet mitä normaalisti käytetää niin itellä on ainoastaa lopettamisoireita on ollu niiin sanotut sähköisku tuntemukset ympäri kroppaa. Nuita kyllä kestää mut on aikas veemäisiä.

:thumbs: valtsudelle. Oireista pääseee eroon- ainakin osittain.

 

[Juksahkka]

Sairastuin itse 2009 kesällä paniikkihäiriöön. Aiempia kohtauksia oli ollut silloin tällöin muutamia, mutta reipas vuosi sitten kohtaukset säännöllistyivät, ja muuttuivat vahvemmiksi. Ensimmäisen kunnon kohtaukseni sain töissä, ja jouduin lähtemään kesken päivän pois. Otin myös sen kolme päivää sairaslomaa, mitä omalla ilmoituksella sai. Seuraavan kohtauksen sain kaupungilla seuraavana päivänä. Olin väsynyt noiden kohtausten jälkeen, niin kovin väsynyt.

Arvoin, pohdin ja mietin sen kolme päivää, että voinko soittaa lääkärille, kun selvästi tarvitsin vielä lisää sairaslomaa. Pelotti ihan hulluna, ja jännitin täysillä sitä puhelua. Sain sitten soitettua sitten kun oli pakko, eli silloin, kun olisi pitänyt mennä jo töihin tai saada soitettua terveysasemalle. Lääkäri otti minun oireeni tosissaan, kirjoitti puolitoista viikkoa lisää sairaslomaa, ja antoi aikoja keskusteluille sekä muuhun. Samalla todettiin myös masennusoireistoa, joka olikin jatkunut jo pitkään. Tilanne oli sen verran vakava, että epäilivät, olisinko viikonlopun jälkeen enää keskustelemassa heidän kanssaan.

Itsellä kohtausoireet olivat sellaisia, että henki meni ahtaalle, syke nousi, kylmä hiki pintaan ja se pelko oli jotain täysin käsittämätöntä. En ole niiden kohtausten ulkopuolella koskaan pelännyt mitään niin paljon. Muutoin oireistooni kuuluu jännittäminen. Puhelimessa puhuminen on jotenkin tosi hankalaa, on ihan muutamia ihmisiä, joille uskallan soittaa ilman jännitystä alla. Olen jotenkin todella herkkä muiden ihmisten suhteen: pelkään jatkuvasti, että minua katsotaan, minusta puhutaan pahaa, minusta ei pidetä..

Nyt sitten olen ollut vuoden sitalopraamilääkityksellä. Lääkitys aloitettiin 20mg/vrk-annoksella, josta se syksyllä nostettiin 30mg/vrk väsymisoireiston vuoksi. Nyt olen loppusyksyllä tiputtanut sitä taas 20mg/vrk-annokseen. Tarkoituksena oli lopettaa, mutta sitä ei nykyisen elämäntilanteen takia uskalleta sitten kuitenkaan tehdä. Pystyn elämään aika normaalia elämää, ja kohtauksiin, joista minulla on "onneksi" aika selkeät ennakkovaroitusmerkit jo hyvissä ajoin, minulle on määrätty Propralia.

 

[lumbago]

Itsellä kohtausoireet olivat sellaisia, että henki meni ahtaalle, syke nousi, kylmä hiki pintaan ja se pelko oli jotain täysin käsittämätöntä. En ole niiden kohtausten ulkopuolella koskaan pelännyt mitään niin paljon.

Pirun tutun kuulosii koiskeit, pelko oli jotain ihan sairaalloist ja tuntu et noutaja tulee just nyt. Mulla oli vaa ton hengityksen kans niin, et iski sairas hyperventilaatio (Ellet sitten sitä tarkottanu).

Onneks on noista päästy eroon, toivottavasti muutkin pääsevät. Pahin juttu? Mitä voi tehä, on se, että jää kotii nysväämään ja pelkäämään, että uusi kohtaus tulee. Jos se tulee, antakaa tulla, ette kuole siihen, se on kyllä erittäin vittumainen mutta ei vaaraa. Pyrkikää elämään mahdollisimman normia elämää, kuten ennen kyseistä häiriötäkin. Sosiaalisia tilanteita ja ihmisen ilmoilla oloa niin kyllä se siitä, vaikka tuntuisikin vaikealta mennä mihinkään, niin pakko, tai se todennäköisesti pahenee.

joista minulla on "onneksi" aika selkeät ennakkovaroitusmerkit jo hyvissä ajoin, minulle on määrätty Propralia.

Tutun kuulosta hommaa toikin, elikkä tuns aina kuinka kroppa ns. varottelee että kohta iskee ja sieltä se iski. Itelläni on pameja kyseisen jutun takia edelleen varmuudenvuoksi, mikäli moinen kohtaus meinaa tulla.. Eli on sitte jotain ensiapuu tms edes jos se nyt sattuisi iskemään taas yks kaks. Mutta cipralexit tosiaan lopetettiin yli ½ vuotta sitten jne.

 

[mrNICEGUY]

Onneks on noista päästy eroon, toivottavasti muutkin pääsevät. Pahin juttu? Mitä voi tehä, on se, että jää kotii nysväämään ja pelkäämään, että uusi kohtaus tulee. Jos se tulee, antakaa tulla, ette kuole siihen, se on kyllä erittäin vittumainen mutta ei vaaraa. Pyrkikää elämään mahdollisimman normia elämää, kuten ennen kyseistä häiriötäkin. Sosiaalisia tilanteita ja ihmisen ilmoilla oloa niin kyllä se siitä, vaikka tuntuisikin vaikealta mennä mihinkään, niin pakko, tai se todennäköisesti pahenee.

Jep, itellä kun tuli eka ns. kohtaus, jäin sen jälkeen usein himaan ja aloin karttamaan sosiaalisia tilanteita. Kaupassa käynnistäki tuli yhtä helvettiä jossain vaiheessa ja tota paskaa alko kaatumaan niskaan jo ihan himassakin. Välillä tuntu että ois joku sairaus et kohta lähtee henki ym.. Jossain vaiheessa oli vaan pakko skarpata ja alkaa puskemaan itteensä sosiaalisiin tilanteisiin, vaikka se olikin jotain aivan älyttömän tuntusta välillä. Mutta kyllä tollasestaki noustiin ylös ja nyt ei oo vaivannu vuosiin oikeestaan ollenkaan.

 

[SOOSOO]

Kirjottelin tuolla muutama kk sitten omista oireista. Kävin lekurilla, joka määräsi Cipralexia, josta ei ollut mitään hyötyä. Luulin jo kesällä, että oireet ovat menneet ohi, mutta syksyn ensimmäinen päivä koulua ja arki palasi. Voi helvetti kun istut sinne luentosaliin muiden keskelle, alat vapista ja henki meinaa loppua. Mulla ainakin tyhjenee aivot ihan täydelliseti, enkä pysty ajattelemaan tai puhumaan mitään järkevää edes kohtausta odotellessa. Koita siinä sitten opiskella. Kun olet sen pari kohtausta päivän saanut päivän aikana ja loppuajan pelännyt muuten vaan, on illalla ihan liian väsynyt huolehtimaan parisuhteesta tai muista asioista.

Huomenna sitten soittoa lääkärille ja pakko valittaa et elämä menee seinille ja tarviin niitä pameja. Talvella pitäisi muuttaa ja vaihtaa koulua sekä työpaikkaa. Sydän alkaa hakkaamaan jo pelkästä ajatuksesta, että pitäisi mennä tässä jamassa työhaastatteluun istumaan. Nykyisestä koulusta selviää jotenkin, kun on kaverit vieressä, mutta en usko pystyväni menemään yksin kouluun.

Ois niin helvetin helppoa, jos vois olla vaan koko ajan humalassa. Ei tarttis olla koko ajan näin saatanan säikky ja epävarma itsestään.