Palkkasi?

[baws1]

En löytänyt tuohon artikkeliin linkkiä. Olen miettinyt monesti, että miksi tuota hajauttamista pidetään niin tärkeänä? Samoin se, miksi koko omaisuutta ei kannattaisi sijoittaa, kiinnostaa.

Koska jos et hajauta omistuksiasi moneen osakkeeseen/moniin maihin niin korotat omaa riskiäsi. Jos omistat vain 5 suomalaista yhtiötä, olet riippuvainen suomen taloudesta (joka ei kovin hyvältä nyt näytä) ja todennäköisyys hävitä kaikki on suurempi (jos joku firmoista konkkaa). Kun sijoitat maailmanlaajuisesti, saat riskinottosi hajautettua moneen yhtiöön ja minimoit mahdollisuudet hävitä paljon rahaa. Tietenkin et tienaa yhtä paljon hajauttamisella verrattuna vain muutamaan yhtiöön sijouttamisella, mutta se on sitten enemmän uhkapeliä kuin sijoittamista.

En tarkoittanut ettei koko omaisuutta kannata sijoittaa, tämän artikkelin kontekstissä tässä testissä sijoitettiin 1m$ pääoma kaikki kerrallaan vuosina 1926-1982, ja joinakin vuosina talous romahti niin pahasti että rahat loppuivat 30v 3-4% SWR:än (safe withdrawal rate) jälkeen, ja koska lisää rahaa ei voinut talouden romahtaessa/sen jälkeen simulaatiossa sijoittaa olivat tulokset katastrofaaleja. Asset Allocation in Retirement Percentage in Stocks, Bonds and Cash versus portfolio growth and volatility

- - - Updated - - -

Opiskeluaikoihin tunsin varmaan yli yhden käden sormin kavereita jotka heittäytyy vapaalle siinä 40v jälkeen (minä mukaan lukien). Aika moni ei perhettäkään koskaan hanki.

Ei ole kukaan täysin joutilas vielä tänä päivänä, ja parilla menossa jo toinen perhe. (Saa muuten olla pikkaisen tuhti osakesalkku että kestää parit avioerot ja talon jakamiset).

Keväällä lähti minua pari vuotta vanhempi kaveri autuaammille moottoripyöräily maille, pari vuotta sitten menestynyt firma myytynä ja ihan oikeasti sitä rahaa niin paljon että elelisi leveästi vähän pitemmänkin loppu elämän. No kaveri kerkesi pari vuotta toteuttamaan itseään vaikka vielä työelämässä hieman mukana olikin. Muistan kun puheli että pari vuotta vielä hieman työelämää ja sitten täysin laakereille ja moottoripyörällä maailmaa kiertämään. No koskaan ei tullut sitä päivää mutta henki lähti rakkainta harrastusta tehdessä, jos se mitään lohduttaa.

Jaa tarinan opetus. Kannattaa mun mielestä elää tänään eikä joskus 10 - 20 vuoden päästä. Ei mitenkään viimeistä päivää ja säästäminenkin on ok, mutta suuria uhrauksia sen takia että sitten kun, ei kannata tehdä...

Toi "YOLO"-ajattelutapa kun vain ei toimi todellisuudessa, jos haluat ikinä pois työelämästä tai tienata rahaa. Elämä vaatii uhrauksia, aina ei voi pitää hauskaa ja "elätä hetkessä".

Ei se naimisiinmeno ole pakollista, eli ihan omaa tyhmyyttä se jos alkaa niistä eroistaan nalkuttamaan.

 

[Jonnyb]

Koska jos et hajauta omistuksiasi moneen osakkeeseen/moniin maihin niin korotat omaa riskiäsi. Jos omistat vain 5 suomalaista yhtiötä, olet riippuvainen suomen taloudesta (joka ei kovin hyvältä nyt näytä) ja todennäköisyys hävitä kaikki on suurempi (jos joku firmoista konkkaa). Kun sijoitat maailmanlaajuisesti, saat riskinottosi hajautettua moneen yhtiöön ja minimoit mahdollisuudet hävitä paljon rahaa. Tietenkin et tienaa yhtä paljon hajauttamisella verrattuna vain muutamaan yhtiöön sijouttamisella, mutta se on sitten enemmän uhkapeliä kuin sijoittamista.

En tarkoittanut ettei koko omaisuutta kannata sijoittaa, tämän artikkelin kontekstissä tässä testissä sijoitettiin 1m$ pääoma kaikki kerrallaan vuosina 1926-1982, ja joinakin vuosina talous romahti niin pahasti että rahat loppuivat 30v 3-4% SWR:än (safe withdrawal rate) jälkeen, ja koska lisää rahaa ei voinut talouden romahtaessa/sen jälkeen simulaatiossa sijoittaa olivat tulokset katastrofaaleja. Asset Allocation in Retirement Percentage in Stocks, Bonds and Cash versus portfolio growth and volatility

Hyvä... Nyt olemme ainakin samaa mieltä siitä mitä tuo kyseinen artikkeli käsittää vaikka nähtävästi olemme monesta muusta asiasta eri mieltä

 

[NHB]

Koska jos et hajauta omistuksiasi moneen osakkeeseen/moniin maihin niin korotat omaa riskiäsi. Jos omistat vain 5 suomalaista yhtiötä, olet riippuvainen suomen taloudesta (joka ei kovin hyvältä nyt näytä) ja todennäköisyys hävitä kaikki on suurempi (jos joku firmoista konkkaa). Kun sijoitat maailmanlaajuisesti, saat riskinottosi hajautettua moneen yhtiöön ja minimoit mahdollisuudet hävitä paljon rahaa. Tietenkin et tienaa yhtä paljon hajauttamisella verrattuna vain muutamaan yhtiöön sijouttamisella, mutta se on sitten enemmän uhkapeliä kuin sijoittamista.

Eli ihan oikeilla jäljillä olin. Mulla riittää mainiosti tuo mainitsemasi parempi tienesti.

 

[vilho_kanuuna]

...

Tästä päästäänkin taas siihen, että se elämä ei aina mene suunnitelmien mukaan ja ne suunnitelmatkin voi muuttua matkan varrella. Monesti (ei aina kuitenkaan) tukeva ja varma tulotaso tuo turvaa/mahdollisuuksia, mikäli niitä suunnitelmiaan haluaa muuttaa. Jos joku haluaa eläköityä 45-vuotiaana ja elää elämänsä ilman lapsia ja yksin alusta loppuun saakka, niin ei ole multa pois jos haluaa ajaa mummoritsalla säässä kun säässä markettiin vaikka osakesalkun arvo huitelee päälle sadan tonnin.

...

Tätä kanssa mietin. Eli jotenkin tuntuu siltä että esim baws1:llä ei kovin suurta lapsikatrasta ole. En ole kysynyt, mutta veikkaa että eivät ainkaan meidän pojat halua siirtää lapsuuttaan eläkeikään.

Muutenkin tämän baws1:n ykkösen kirjoitukset ovat niin idealistisuudessaan niin ihanan naiveja että ei pysty kuin hymyilemäään.

 

[carcayu]

Nyt mielestäni sekoitetaan varallisuus ja vastuu keskenään. Eihän köyhänä opiskelijana solukämpässä ilman autoa tai abina ollessa oltu onnellisia milläänlailla varallisuudesta johtuvista syistä, vaan sen vastuuttomuuden takia. Aina pystyi ajattelemaan "no sitten työelämässä". Jos rahat loppui, otettiin opintolainaa koska sen saa maksaa vasta "sitten työelämässä" ollessaan.

Omalla kohdallani kyse ei ole tästä. Opiskelijana koin elämäni mielekkääksi. En ottanut lainaa tai elänyt vastuuttomasti. Tein osa-aikaduunia läpi opintojen, joten rahaa riitti hyvin köyhään elämiseen. Mielekkyys syntyi siitä, että opinnot eteni jatkuvasti. Oli hyvä sosiaalinen verkosto ja hauskoja tapahtumia enemmän, kuin jaksoi kiertää. Lisäksi urheilin tosissaan, joten elämä rytmittyi paljon kilpailukauden mukaan. Opinnot, treeni ja kilpailut toivat elämään sopivasti haastetta. Tyttiksen kanssa peuhaaminen ja kavereiden kanssa kaljoittelu puolestaan juhlaa. Valmistumisen jälkeen lopetin kilpaurheilun, koska en enää kehittynyt. Työn ohella ei pysty reenaamaan yhtä paljoa, kuin opiskelijana. Näin jälkikäteen ajateltuna en ikinä ollut tykännyt IT-alan duuneista opiskelijana. Ne meni siinä sivussa, kun elämässä oli muuten vetoa. Arvelin että siirtyessäni oikeaan työelämään saan mielenkiintoisempia projekteja. Todellisuudessa hommat oli sitä samaa huttua, joka ei tunnu kiinnostavan minua. Nyt huttu muodosti kuitenkin leijonan osan elämästä. Vuosikausia olen tsempannut itseäni ammatin hyvistä puolista. Palkka on omiin tarpeisiini hyvä ja työ äärimmäisen helppoa. En kuitenkaan pysty kasvamaan tässä roolissa. Haluaisin enemmän vastuuta ja sisältöä duuneihin, mutta jostain kumman syystä se ei näytä onnistuvan. Kärsin kroonisesta boreoutista ja se haittaa usein siviilielämääkin. Olen kyllä pyrkinyt vaihtanut firmaa, vehdannut manageriputken suulla jne. Jostain syystä ei vaan tunnu onnistuvan. Ehkei minusta vaan ole siihen tai ainakin on usko mennyt lopullisesti. Uranvaihdos on omalla kohdallani paradoksaalinen pyrkimys saada haastavampia hommia, vaikka sitten pienemmällä palkalla. :wtf:

 

[fuGii]

Omalla kohdallani kyse ei ole tästä. Opiskelijana koin elämäni mielekkääksi. En ottanut lainaa tai elänyt vastuuttomasti. Tein osa-aikaduunia läpi opintojen, joten rahaa riitti hyvin köyhään elämiseen. Mielekkyys syntyi siitä, että opinnot eteni jatkuvasti. Oli hyvä sosiaalinen verkosto ja hauskoja tapahtumia enemmän, kuin jaksoi kiertää. Lisäksi urheilin tosissaan, joten elämä rytmittyi paljon kilpailukauden mukaan. Opinnot, treeni ja kilpailut toivat elämään sopivasti haastetta. Tyttiksen kanssa peuhaaminen ja kavereiden kanssa kaljoittelu puolestaan juhlaa. Valmistumisen jälkeen lopetin kilpaurheilun, koska en enää kehittynyt. Työn ohella ei pysty reenaamaan yhtä paljoa, kuin opiskelijana. Näin jälkikäteen ajateltuna en ikinä ollut tykännyt IT-alan duuneista opiskelijana. Ne meni siinä sivussa, kun elämässä oli muuten vetoa. Arvelin että siirtyessäni oikeaan työelämään saan mielenkiintoisempia projekteja. Todellisuudessa hommat oli sitä samaa huttua, joka ei tunnu kiinnostavan minua. Nyt huttu muodosti kuitenkin leijonan osan elämästä. Vuosikausia olen tsempannut itseäni ammatin hyvistä puolista. Palkka on omiin tarpeisiini hyvä ja työ äärimmäisen helppoa. En kuitenkaan pysty kasvamaan tässä roolissa. Haluaisin enemmän vastuuta ja sisältöä duuneihin, mutta jostain kumman syystä se ei näytä onnistuvan. Kärsin kroonisesta boreoutista ja se haittaa usein siviilielämääkin. Olen kyllä pyrkinyt vaihtanut firmaa, vehdannut manageriputken suulla jne. Jostain syystä ei vaan tunnu onnistuvan. Ehkei minusta vaan ole siihen tai ainakin on usko mennyt lopullisesti. Uranvaihdos on omalla kohdallani paradoksaalinen pyrkimys saada haastavampia hommia, vaikka sitten pienemmällä palkalla. :wtf:

Oletko koskaan ajatellut alkavasi yrittäjäksi, tai onko työtehtäväsi/alasi sellaista mikä sen mahdollistaisi? Siellä saisit itse määritellä ja asettaa sopivat porkkanat siihen arjen perustekemiseen. Vastuu ja tavoitteet eivät pitäisi tulla ihan heti vastaan?

Percelekö se joskus hyvin yrittäjä-threadissa asian ilmaisi yrittämisen plussista ja miinuksista:
+ Vain taivas on rajana
- Taivas on helvetin kaukana

 

[carcayu]

Oletko koskaan ajatellut alkavasi yrittäjäksi, tai onko työtehtäväsi/alasi sellaista mikä sen mahdollistaisi? Siellä saisit itse määritellä ja asettaa sopivat porkkanat siihen arjen perustekemiseen. Vastuu ja tavoitteet eivät pitäisi tulla ihan heti vastaan?

Percelekö se joskus hyvin yrittäjä-threadissa asian ilmaisi yrittämisen plussista ja miinuksista:
+ Vain taivas on rajana
- Taivas on helvetin kaukana

Olen ajatellut. IT-alalla tähän olisi kaksi vaihtoehtoa. Perustaa yhden miehen konsulttifirma, joka myy tuntityötä suuremmille yrityksille tai perustaa startup yritys tuotekehitykseen. Ensimmäinen vaihtoehto olisi sitä samaa mitä nytkin teen, mutta mahdollisesti paremmalla palkalla. Toinen vaihtoehto toteutettiin kaverin kanssa viime talvena. Startupin ongelmana on puolestaan rahoitus. Kaveri koodaa muhkean eropaketin turvin pari vuotta, mutta itse olen riippuvainen tulorahoituksesta. Ulkopuolisia rahoittajia ei toistaiseksi ole löydetty. Ilmoitin jo alussa, että osallistun operatiiviseen toimintaan hyvin rajallisesti. Moni kaveri on startupeissa pyörähtänyt ja palannut takaisin cubicleen istumaan. Lentoonlähtö noissa on äärimmäisen epätodennäköistä. Tämäkään ei olisi este yrittää jos ropelihattuilu kiinnostaisi. Kaveri vääntää koodia into piukassa ja on onnellisempi, kuin milloinkaan aiemmalla urallaan. Voisin heittäytyä ja elää pari vuotta säästöillä koodaten mitä huvittaa. Ongelmani on siinä, ettei kiinnosta yhtään. Ei kiinnosta yhtään kehittää vimpaimia kehittämisen ilosta. Tämä on se villakoiran ydin. Sitä ei ratkaista rahalla eikä työolosuhteita kehittämällä. Niinpä heittäydyn opiskelemaan ja laitan mahdollisesti säästöt likoon, että voin opiskella täyspäiväisesti tutkinnon loppuun asti. Jos valmistun ja saan töitä odotan tienaavani 60-70% siitä mitä nyt. Silti tämä ratkaisu tuntuu mielekkäimmältä ratkaisulta mitä pystyn näkemään.

 

[fuGii]

Olen ajatellut. IT-alalla tähän olisi kaksi vaihtoehtoa. Perustaa yhden miehen konsulttifirma, joka myy tuntityötä suuremmille yrityksille tai perustaa startup yritys tuotekehitykseen. Ensimmäinen vaihtoehto olisi sitä samaa mitä nytkin teen, mutta mahdollisesti paremmalla palkalla. Toinen vaihtoehto toteutettiin kaverin kanssa viime talvena. Startupin ongelmana on puolestaan rahoitus. Kaveri koodaa muhkean eropaketin turvin pari vuotta, mutta itse olen riippuvainen tulorahoituksesta. Ulkopuolisia rahoittajia ei toistaiseksi ole löydetty. Ilmoitin jo alussa, että osallistun operatiiviseen toimintaan hyvin rajallisesti. Moni kaveri on startupeissa pyörähtänyt ja palannut takaisin cubicleen istumaan. Lentoonlähtö noissa on äärimmäisen epätodennäköistä. Tämäkään ei olisi este yrittää jos ropelihattuilu kiinnostaisi. Kaveri vääntää koodia into piukassa ja on onnellisempi, kuin milloinkaan aiemmalla urallaan. Voisin heittäytyä ja elää pari vuotta säästöillä koodaten mitä huvittaa. Ongelmani on siinä, ettei kiinnosta yhtään. Ei kiinnosta yhtään kehittää vimpaimia kehittämisen ilosta. Tämä on se villakoiran ydin. Sitä ei ratkaista rahalla eikä työolosuhteita kehittämällä. Niinpä heittäydyn opiskelemaan ja laitan mahdollisesti säästöt likoon, että voin opiskella täyspäiväisesti tutkinnon loppuun asti. Jos valmistun ja saan töitä odotan tienaavani 60-70% siitä mitä nyt. Silti tämä ratkaisu tuntuu mielekkäimmältä ratkaisulta mitä pystyn näkemään.

Ensimmäisessä vaihtoehdossa on myös mahdollisuus työskennellä paikasta riippumattomana, samaa työtähän se on sieltä mökin terassilta kuin konttorin nurkasta. Etätyöt tietty silloin mahdollisia kuin läsnäolovelvoitetta ei ole.

Startupin rahoitus on tosiaan pitkässä kuusessa, sen olen todistanut tässä viimeisten 3,5 vuoden aikana. Olen startupissa palkollisena mukana ja on tämä ollut melkoista vuoristorataa. Jokunen rahoituskierros ollaan pyörähdetty läpi ja tällä hetkellä taloudellinen tilanne on ihan ok, mutta nyt on kuitenkin mun vuoro hypätä kelkasta pois ja toivoa jätkille hyvää jatkoa.

Tarkoitus olisi rekisteröidä kahden miehen osakeyhtiö ja lähtä tarjoamaan konsultointia&palveluita tästä eteenpäin. Toivottavasti(ja todennäköisesti) tästä saa pientä lisäboostia perustekemiseen ja josko sitä sen myötä myös nauttisi näistä hommista taas jälleen. Tän kautta pääsee tarjoamaan asiakkaille enemmän omia intressejä ja kehittämään yritystä siihen suuntaan mitä on tarvetta ja halua. Vuoden-parin päästä sen sitten näkee oliko tämä kannattavaa vai ei.

 

[baws1]

Tätä kanssa mietin. Eli jotenkin tuntuu siltä että esim baws1:llä ei kovin suurta lapsikatrasta ole. En ole kysynyt, mutta veikkaa että eivät ainkaan meidän pojat halua siirtää lapsuuttaan eläkeikään.

Muutenkin tämän baws1:n ykkösen kirjoitukset ovat niin idealistisuudessaan niin ihanan naiveja että ei pysty kuin hymyilemäään.

Olen sen jo tässä threadissa maininnut että en halua lapsia, enkä sanoisi että olisin "naiivi idealisti". Ehkä sinun oudon maailmankatsomuksen mukaan sitten?

 

[vilho_kanuuna]

Olen sen jo tässä threadissa maininnut että en halua lapsia, enkä sanoisi että olisin "naiivi idealisti". Ehkä sinun oudon maailmankatsomuksen mukaan sitten?

No mä olenkin ollut aina vähän outo. Nykyisestä elämäntilanteesta katsottuna kommenit tuntuvat naivistisilta.

 

[Jami2003]

Ottamatta kantaa sen enempää kenenkään elämän tilanteeseen tai haluun niin täydellinen kustannus hallinta onnistuu vain siinä tapauksessa että aikoo elää loppu elämänsä yksinään. Jo pelkästään valmius parisuhteeseen tuo niin monta liikkuvaa elementtiä että on mahdotonta sanoa milloin ja millä rahalla voi heittäytyä vapaalle. Ennen parisuhdetta on helppo sanoa että minähän teen näin sanoo toinen mitä tahansa mutta ei se oikeasti niin mene. Enkä tarkoita pelkästään lapsia vaan kaikkea rahan käyttöä lomista asumismuotoon.

 

[carcayu]

Ensimmäisessä vaihtoehdossa on myös mahdollisuus työskennellä paikasta riippumattomana, samaa työtähän se on sieltä mökin terassilta kuin konttorin nurkasta. Etätyöt tietty silloin mahdollisia kuin läsnäolovelvoitetta ei ole.

Niin siis tämä on se ongelma. Sama työ ei kiinnosta. Ei kuutiossa, ei terassilla, ei riippumatossa eikä edes bordellissa. Olen senverran ekstrovertti, että mielellään poikkean toimistolla juomassa kahvia ja jauhamassa paskaa kollegoiden kanssa. Tämä on itseasiassa paljon mielekkäämpää, kuin tehtävät joita merkkaan tuntikirjanpitoon. Joskus olen epäillyt, että minua pidetään projektimaskottina hyvien juttujen takia. Muuten en ymmärrä miksi hommat tuntuu jatkuvan ikuisuuksiin, vaikkei mitään tehtävää olekaan. Tuntemani freelancerit eivät ole niin paikkariippumattomia, kuin saattaisi kuvitella. Asiakkaat tyypillisesti vaativat jonkinasteista yhteydenpitoa ja fyysistä läsnäoloa. Jos haluaa työllistää itsensä mahdollisimman paikkariippumattomasti niin pitäisin jotain Nomovokin tapaista firmaa parhaana ratkaisuna. Joku toinen hoitaa projektoinnin, joten voit huoletta asua pelkästään serverillä ja sijoittaa itsesi sademetsään.

Hyvän kuuloinen suunnitelma sulla. Palveluita myisin itsekin mieluusti jos olisi jotain mitä myydä.

 

[Pesupallo]

Ottamatta kantaa sen enempää kenenkään elämän tilanteeseen tai haluun niin täydellinen kustannus hallinta onnistuu vain siinä tapauksessa että aikoo elää loppu elämänsä yksinään. Jo pelkästään valmius parisuhteeseen tuo niin monta liikkuvaa elementtiä että on mahdotonta sanoa milloin ja millä rahalla voi heittäytyä vapaalle. Ennen parisuhdetta on helppo sanoa että minähän teen näin sanoo toinen mitä tahansa mutta ei se oikeasti niin mene. Enkä tarkoita pelkästään lapsia vaan kaikkea rahan käyttöä lomista asumismuotoon.

Tavoitteet ja niiden saavuttamisen mahdollisuus muuttuu enemmän tai vähemmän jopa vuosittain, kun vastaan tulee elämässä kaikennäköistä. Mutta ei tuo parisuhdekkaan ole pelkästään tavoitteita romuttava asia vaan se voi olla myös mahdollisuus. Samanhenkisen ihmisen kanssa asumiskulut pienenevät, lomamatkat voivat olla edullisempia jne, jolloin rahaa saa säästöön enemmän kuin yksin asuessa. Todennäköistä voi olla, että niitä lapsia sitten pamahtaa maailmaan jossain vaiheessa, mutta tärkeää on että mitä valintoja sitä ennen ja sen jälkeen tehdään.
Säästäminen ja sijoittaminen on kuin lumipallo alamäessä, joka kasvaa ja saa lisää vauhtia ajan kuluessa eikä se pysähdy vaikka siihen ei enää uutta rahaa sijoittaisikaan. Tärkeää on saada se liikkeelle ja hyvään vauhtiin alussa. Lasten saaminen varmasti hidastaa oravanpyörästä irtautumista, mutta ei se mikään este sille ole. Tästä on todisteita niin kotimaisista kuin ulkomaisistakin blogeista.
Lapsiinhan nyt voi tuhlata käsittämättömiä määriä rahaa samaan aikaan kun lapset voivat olla onnellisia paljon vähemmästäkin.

 

[Jami2003]

Näin tietysti hyvässä tapauksessa. Mutta jos sitä puolisoa ei vielä ole ja aikoo parisuhteessa elää, en ihan kiveen hakattuja suunnitelmia lähtisi tekemään.

Tai ainakin itse näen onnellisuuden yhtenä perus tekijänä onnellisen parisuhteen ja sen takia tulevaisuuden suunnitelmiakin tehdään yhdessä kun se oikea on löytynyt.

 

[baws1]

Ottamatta kantaa sen enempää kenenkään elämän tilanteeseen tai haluun niin täydellinen kustannus hallinta onnistuu vain siinä tapauksessa että aikoo elää loppu elämänsä yksinään. Jo pelkästään valmius parisuhteeseen tuo niin monta liikkuvaa elementtiä että on mahdotonta sanoa milloin ja millä rahalla voi heittäytyä vapaalle. Ennen parisuhdetta on helppo sanoa että minähän teen näin sanoo toinen mitä tahansa mutta ei se oikeasti niin mene. Enkä tarkoita pelkästään lapsia vaan kaikkea rahan käyttöä lomista asumismuotoon.

En kyllä puhunutkaan "täydellisestä kustannushallinnasta", ja jos rahaa alkaa mennä aivan liikaa parisuhteessa niin kannattaisi hankkia vähän munaa eli omaa halua. Ei se nainen/mies sinua voi pakottaa törsäämään, hanki uus kumppani jos se koituu ongelmaksi. Tosi fatalistinen ajattelutapa sinulla...

- - - Updated - - -

Näin tietysti hyvässä tapauksessa. Mutta jos sitä puolisoa ei vielä ole ja aikoo parisuhteessa elää, en ihan kiveen hakattuja suunnitelmia lähtisi tekemään.

Tai ainakin itse näen onnellisuuden yhtenä perus tekijänä onnellisen parisuhteen ja sen takia tulevaisuuden suunnitelmiakin tehdään yhdessä kun se oikea on löytynyt.

Se parisuhde ei kyllä kovinkaan onnellinen voi olla jos sinun on pakko omia elämänsuunnitelmiasi kumppanisi takia alkaa paljon muokkaamaan. SINÄ olet vastuussa siitä, että teet sitä mitä itse haluat. Eli löydä nainen joka klikkaa mahdollisimman hyvin.

Tämä on tietenkin vain mielipide, mutta minun filosofiani on simppeli: naisen voi vaihtaa, tosi surkeaa elämäntapaa/elämäntapamuutosta ei kovin helpolla vaihdeta pois (esim. valtavat asunto-/mökkilainat, monta lasta, jne.).

 

[start]

Tässä nyt unohtuu se että myös ne omat haaveet saattavat muuttua sen naisen myötä. Ei sitä yksin sinkkuna kiinnosta ravintolassa istua, mutta parisuhteen yllättäessä se onkin kiva mennä kaupungilla pyöriessä raflaan. Tai josset aiemmin niin matkustelisi, niin toisen pyytäessä sua mukaan New Yorkiin se saattaa kuullostaakin aivan mahtavalta kokemukselta. Pariutumisen jälkeen sitä voi löytyä muitakin rahaa vieviä iloja kuin vain aikaisen eläkkeen odottelu. Ei se kallis parisuhde sitä tarkoita että nainen vaatisi jotain Vuittonin laukkuja.

 

[Jami2003]

Ei omia haaveita tarvitse muuttaa parisuhteen myötä mutta jos haluaa elää täsmälleen samoin parisuhteessa kuin ilman parisuhdetta niin sitten kyllä kannattaa varautua elämään yksinään. Eikä siinä ole mistään naisen vaatimuksista kiinni vaan siitä että parisuhteeseen molemmat tuo omia juttuja ja niiden mukaan eletään. En edes haluaisi sellaista naista millä ei ole omia mielipiteitä eikä haluja vaan elettäisiin juuri niin kuin mä haluan.

Mutta tämä on ihan ot:tä. Ei muuta kuin onnea eläkkeen säästämiseen. Itse en tosin tykkää sanasta eläke kun sillä on sairaus ja vanhuus soundi. Ennemmin olen lomakkeella.

 

[Timba79]

Kyllä se vaan on niin että parisuhde on kompromissi myös rahankäytössä. Tai voi sen toki niinkin tehdä että minä määrään kaiken ja akka saatana mukautuu siihen. No ehkä mukautuu, ehkä ei. Käytännössä tuskin toimii monessakaan tilanteessa, ellei se kumppani sitten elä sun siivellä ja mukaudu tilanteeseensa.

Ja jos ajatellaan että muodostetaan parisuhde nyt ja molemmat on hyvissä hommissa. Sitten voi tulla jotain, toiselta lähtee duunit ja kun kaikki ei elä pk seudulla ja ole luonut huippu-uraa, niin ehkä sitä yhtä hyvää duunia ei löydykkään heti tai koskaan. Varmasti esim. Oulussa on tällaisia tilanteita nyt paljon. Jos on vielä lapsiakin ja ne on koulussa, ei se vaan ole niin että nyt lähdetään työnperässä sormia napsauttamalla johonkin muualle. Siinä kohtaa on varmasti muutama muukin juttu ajateltavana kun maksimaalinen palkka ja aikainen eläkeikä tai jos ei ole, niin ehkä sitä ihan oikeasti kannattaa harkita sitä yksin elämistäkin...

Itse tässä yrittänyt kääntää tätä omaa pääkoppaa nyt siihen asentoon, että tärkeintä ei ole maksimoida omaa tulotasoa. Edelleen pidän sijoitukset ja pyrin niitä lisäämään, mutta en yritä enää tehdä montaa hommaa päällekkäin ja elää jatkuvassa stressissä kun ei ehdi mitään tehdä kunnolla...

 

[carcayu]

Tai ainakin itse näen onnellisuuden yhtenä perus tekijänä onnellisen parisuhteen ja sen takia tulevaisuuden suunnitelmiakin tehdään yhdessä kun se oikea on löytynyt.

Tässä kohti kannattaa muistaa tavoitteenasettelu. Jos tavoitteena on elää mahdollisimman onnellinen elämä, onnellisuutta tuovia elementtejä on syytä priorisoida päätöksenteossa. Hyvä nainen kuuluu itselläni näihin elementteihin ja olen taipuvainen uskomaan, että niin on monella muullakin. Jos taas tavoitteena on kerätä mahdollisimman paljon rahaa ja jäädä aikaisin eläkkeelle täytyy priorisoida rahaa tuovia päätöksiä. Jälkimmäisessä tapauksessa viisas mies nai ainoastaan rikkaan naisen. Muuten rahaa alkaa valua käsistä. Ei se nainen tietenkään pakota yhtään mihinkään. Nainen huokailee miten ihanaa olis sitä ja tätä... *räps räps*. Siinä saa olla aika saamarin kova talousmies, ettei säästövirta ala kuihtumaan. Ensin sitä ottaa siivua vain yhden kuun säästöistä, että saadaan uusi sänky. Seuraavassa kuussa onkin jo tapaamisen vuosipäivä ja olisi se yksi niiiiin ihana ravintola. Siitä se lähtee.

Tavoitteita asetellessa on syytä olla varovainen, koska elämältä näyttää usein saavan sitä mitä tilaa. Onnellisuuden tavoittelu tuntuu olevan nykyään hyvin konservatiivista. Yleensä ihmiset näyttävät priorisoivan rahaa ja individualismia. Tämä on ihan ok jos tietää mitä tekee eikä taustalla ole implisiittistä oletusta, että onnellisuus seuraa rahaa.

 

[Pattitappi]

Menee rankasti offtopiciksi, mutta talouspäällikkö, 4600 eur/kk