Näin se on. On työt, tutkinnot ja ihan hyvä palkka ja elintaso, mutta silti olin esim. abina varmasti onnellisempi. Kai tämä piti oppia kantapään kautta.
Nyt mielestäni sekoitetaan varallisuus ja vastuu keskenään. Eihän köyhänä opiskelijana solukämpässä ilman autoa tai abina ollessa oltu onnellisia milläänlailla varallisuudesta johtuvista syistä, vaan sen vastuuttomuuden takia. Aina pystyi ajattelemaan "no sitten työelämässä". Jos rahat loppui, otettiin opintolainaa koska sen saa maksaa vasta "sitten työelämässä" ollessaan.
Tämä vastaava taloudellinen vastuuttomuus on mahdollista hankkia vieläkin, onhan niitä enenevissä määrin olemassa nytkin. Kaiken maailman hipit kommuuneineen ja siirtolapuutarhatouhuineen yms. Varmasti stressitöntä elämistä.
Tästä päästäänkin taas siihen, että se elämä ei aina mene suunnitelmien mukaan ja ne suunnitelmatkin voi muuttua matkan varrella. Monesti (ei aina kuitenkaan) tukeva ja varma tulotaso tuo turvaa/mahdollisuuksia, mikäli niitä suunnitelmiaan haluaa muuttaa. Jos joku haluaa eläköityä 45-vuotiaana ja elää elämänsä ilman lapsia ja yksin alusta loppuun saakka, niin ei ole multa pois jos haluaa ajaa mummoritsalla säässä kun säässä markettiin vaikka osakesalkun arvo huitelee päälle sadan tonnin.
Mutta jos tarinan kaveri yhtäkkiä mummoritsaa taluttaessaan rakastuu tulisesti perheestä haaveilevaan pirkkoon ja haluaakin lisääntyä, niin ei varmaan onnistu enää 45-vuotiaana eläköityminen.
Kenen elämäntyyli ja suunnitelmat on parempia kuin muiden? Kuten täälläkin keskustelusta voidaan todeta: jokaisen oma tapa on parempi kuin muiden. Haistakaa vittu marmattajat, oon ainakin osaa teistä rikkaampi ja toista osaa köyhempi. Se on mun paikka tässä maailmassa, toivottavasti tekin löydätte omanne
- - - Updated - - -
Tietty muuten varallisuus / sen hankkiminen tuo aika paljon vastuuta.
