Mun mielestä Teslassa ja Nikolassa huikea ero johtajuudessa, tuotannossa ja teknologiassa. Tesla taisi tehdä ja myydä autoja jo ennen IPOa. Heillä oli teknologia fokus ja jatkuva kehitystyö päällänsä.
Ja Musk on nero oikeasti. Myös Paypal miehen aikaansaanos ja spacex.
Täysin yliarvostettu Tesla on nyt, mutta onhan ne maailman valloittaneet, nyt niitä Tesloja näkee koko ajan Suomessakin.
Teslaa kyllä lyötiin syyttä ja osin syystäkin. Eihän uuden teknologian ja sen tuotannon kehittäminen helppoa ole. Virheitäkin tulee.
Nikolan akkuja ja muuta teknologiaa pitäisi nyt testata, rekkoja koeliikennöidä tyyppihyväksyntää varten, ehkäpä tehdä virheitäkin, pienempiä laitteita tai edes pelkkiä akkuja saada valmiiksi ja speksattua ja käyttöön. Kukaan ulkopuolinen ei ole tainnut Nikolan väitettyä vetyrekkaa koskaan ajaa. Mitään teknologiaa, patentteja tai laitetta ei ole näyttää.
Todella omituista, mikäli siellä oikeasti osaamista on. Liian omituista.