Pakkotoiston Sijoituskeskustelu - osakkeet, rahastot, säästäminen

IVa

Liittynyt
18.12.2009
Viestejä
1 989
Kaupunki
Oulu
Kuten tuossa viestissäkin sivusin, niin olen tosiaan onnistunut suorissa osakkeissa niin paljon paremmin, että se puoli houkuttelee enemmän. Noin yleisesti halusin vaihtaa osan sijoituksista ihan käteiseen, ja osan ohjasin pankkitilin kautta toisenlaisiin sijoituskohteisiin.

Ja siis lähinnä tein nyt niin, että myin osan rahastoista, ja hetkeksi laitan sinne menevän rahan tauolle ja katson muuta. Jatkoa seurannee jossain kohtaa kyllä.
Hyvin olet onnistunut sitten osakepoiminnassa. Paljon paremmin kuin minä. En vain osannut lukea kaikkea rivien välistä kun 50% tuotto suorissa osakesijoituksissa voi olla hyvä tai huono, riippuen aikajänteestä :giggle:

Minusta on ihan kiva kun parissa rahastossa 13-15% p.a. tuotto rullaa ties kuinka monetta ja viimeksi katsoessani kaikki yli vuoden vanhat osakerahastosijoitukset 7-15 % p.a. haarukassa ja hankintaerä toisensa perään on tuottanut yli 200%, ilman veroseuraamuksia osingoista. Ja jos oikein rommaa niin sitten ostetaan halvemmalla lisää.

Toisaalta myös suorat osakesijoitukset houkuttelee minuakin edelleen, vaikka sitä on historiaan nojaten minun tapauksessa vaikea perustella joten koitan niitä vähän himmailla ja pitkäaikaissäästää "osta ja unohda" -taktiikalla.
 
Liittynyt
21.1.2010
Viestejä
387
Nokian renkaita seuraillut tässä kesästä lähtien. Nyt vähän huonompaa uutista ilmassa. Uskon kuitenkin että nousee kun antaa aikaa ja jos osinkoa ei leikata niin hyvä. Tuli pieni siivu ostettua kun osingon verran kurssi laski. Ostan toisen erän jos laskee riittävästi lisää. Onko muita renkuloiden omistajia?
 
Liittynyt
11.8.2009
Viestejä
3 044
Kaupunki
Helsinki
Itse myin kaiken pois toisen negarin jälkeen. Kieltämättä hinta alkaa olemaan aika houkuttelevalla tasolla. En tiedä, että odotanko niin kauan, että tulee jotain positiivista uutista maailmantaloudesta ja ostan sitten vaikka korkeammalta, vai tuijotanko enemmän kurssikäyrää koittaen pilkkiä alhaalta, kun halvalla saa.
 
doownek

VIP
Liittynyt
18.4.2019
Viestejä
7 275
Ja heti kun pääsin sanomasta, niin https://www.talouselama.fi/uutiset/...n-eniten/a6c22481-c3af-4f85-b1dd-464f955fafbb
tämän lisäksi Suomen taloudesta saatiin hyviä lukuja eilen/tänään ja aiemmin tällä viikolla raportoitiin Saksan melko hurjasta palkkakehityksestä. Lama peruttu ja otin pienen position Nokian renkaisiin :ROFLMAO:
Minusta hurja palkkakehitys alkaa olemaan jo vaaranmerkki.
Tavaraa painetaan torvet punaisena ja ollaan valmiita maksamaan työntekijöille kovaa palkkaa ja kun tulee pieni notkahdus myynnissä ollaankin kusessa ja porukkaa äkkiä pihalle=huonoja uutisia markkinoille=myynti tippuu kun kysyntä vähenee=kierre valmis ja mennään taantumaan.
 
Liittynyt
4.6.2007
Viestejä
16 138
Kaupunki
Pirkanmaa
Noinhan se enemmänkin menee, jos muistan jotain lukemastani kirjallisuudesta.

Juuri siitä syystä, että palkat korkealla ja kun notkahtaa, niin kulut edelleen isot eikä niitä helpolla karsita. Lumipallo alkaa siitä sitten pyöriä.
 
Liittynyt
11.8.2009
Viestejä
3 044
Kaupunki
Helsinki
Vientiteollisuudelle kyllä, kotimaiselle kysynnälle ei. Euroopassa talouden ongelma on ollut enemmänkin se, että Saksan vienti vetää kyllä, mutta siellä ei ole kysyntää. Myönteinen palkkakehitys voidaan siksi nähdä todella piristävänä asiana. Toki globaali talous on monimutkainen useiden asioiden summa, mutta yksi positiivinen signaali on kuitenkin aina vähän parempaan suuntaan.
 
Liittynyt
11.8.2009
Viestejä
3 044
Kaupunki
Helsinki
Tämähän näyttää siltä, että joulukuun veromyyntidipin sijaan nyt nähdään jo tammirallin ensiaskelia. Hurjaa menoa.
 
doownek

VIP
Liittynyt
18.4.2019
Viestejä
7 275
Kuinkas moni aikoo nyt miettiä tuota osakesäästötiliä?
Nordnetissä näyttää olevan suht helppo muuttaa vanha tili suoraan osakesäästötiliksi.
Mulle on nyt jäänyt hieman epäselväksi että tuleeko siitä jotain lisäseuraamuksia jos vuoden päästä tyhjennänkin tilin että saan laatikon koffia salesta vai miten ne voitot oikein lasketaan jos otetaan vain osa jne?
E: Löysinkin aika selkeän esimerkin miten verotus menee.
 
Liittynyt
4.6.2007
Viestejä
16 138
Kaupunki
Pirkanmaa
Ei oo toistaiseksi tarvetta.

Sekä olen pohtinut, keksiikö joku hallitus sille vielä jotain lisäveroja. Tuulipukukansaa yleensä rokotetaan, joten ehkä normaali arvo-osuustili saa pysyä rauhassa, kun on ehkä jatkossa enemmän hyväosaisten työkalu.
 
doownek

VIP
Liittynyt
18.4.2019
Viestejä
7 275
Kun puhutaan maista jotka on turvallisia sen takia että valtion toiminta lainsäädännössä on ennakoitavaa eikä poukkoilevaa niin alan kallistua sen suuntaan ettei Suomi ole sellainen.
Mulla on pieni kutina että tässäkin tuulipuku ottaa takkiinsa kun huomataan että joku saattaa vaurastua, tämän jälkeen muutetaan lakia ja kas, hyödyt on nolla tai miinuksella.
Hieman sama kävi eläkevatkuutukselle ja enää kukaan ei ota uusia, niiden yksi perusidea oli että pääsee omalla rahalla ajoissa eläkkeelle mutta eihän se näille saatanan sosiaalidemokraateille sopinut että joku säästää omalla työllä saamiaan rahoja jonka turvin ei tarvii olla kuolemaan asti töissä.
Onneksi itse tuli otettua "ajoissa" jonka ansiosta se mahdollistaa 58v niiden nostamisen.
 
Liittynyt
24.6.2015
Viestejä
5 736
Ikä
47
Kaupunki
Helsinki
Kuinkas moni aikoo nyt miettiä tuota osakesäästötiliä?
Nordnetissä näyttää olevan suht helppo muuttaa vanha tili suoraan osakesäästötiliksi.
Mulle on nyt jäänyt hieman epäselväksi että tuleeko siitä jotain lisäseuraamuksia jos vuoden päästä tyhjennänkin tilin että saan laatikon koffia salesta vai miten ne voitot oikein lasketaan jos otetaan vain osa jne?
E: Löysinkin aika selkeän esimerkin miten verotus menee.
Jos tarttee Salesta kaffea välillä, niin kantsii muistaa että edellinen hallitus teki ihan hyvän kädenojennuksen myös osinkosijoitttajille.
Eli osinkosijoittaja voi myydä Nokiat :LOL:ja tappiot kuittaantuu pois osinkoverotuksessa, tai siis veronpalautuksena tulee handuun.
 
Koska olen lähes täydellinen ihminen niin noksu onkin ainoa murheenkryyni.
Miten se menee konkreettisesti eli tarvitseeko ne hakea erikseen vai huomioidaan automaagisesti verotuksessa?
T:Sormi myy näppäimen päällä odottava.
 
Liittynyt
24.6.2015
Viestejä
5 736
Ikä
47
Kaupunki
Helsinki
Koska olen lähes täydellinen ihminen niin noksu onkin ainoa murheenkryyni.
Miten se menee konkreettisesti eli tarvitseeko ne hakea erikseen vai huomioidaan automaagisesti verotuksessa?
T:Sormi myy näppäimen päällä odottava.
Kyllä ne luvut automaagisesti ainakin Nordean ja Nordnetin jutuista menee verottajalle ja niistä pääomaverotuksen oikea summa koostetaan. Eli veronpalauksessa sitten takaisin.
 
doownek

VIP
Liittynyt
18.4.2019
Viestejä
7 275
Kyllä ne luvut automaagisesti ainakin Nordean ja Nordnetin jutuista menee verottajalle ja niistä pääomaverotuksen oikea summa koostetaan. Eli veronpalauksessa sitten takaisin.
Myyty.
E: ja kun en muuta keksinyt niin ostin superrahastoa tilalle :)
 
Viimeksi muokattu:

IVa

Liittynyt
18.12.2009
Viestejä
1 989
Kaupunki
Oulu
Kuinkas moni aikoo nyt miettiä tuota osakesäästötiliä?
Nordnetissä näyttää olevan suht helppo muuttaa vanha tili suoraan osakesäästötiliksi.
Mulle on nyt jäänyt hieman epäselväksi että tuleeko siitä jotain lisäseuraamuksia jos vuoden päästä tyhjennänkin tilin että saan laatikon koffia salesta vai miten ne voitot oikein lasketaan jos otetaan vain osa jne?
E: Löysinkin aika selkeän esimerkin miten verotus menee.
Minä en ala ottamaan markkinariskin päälle vielä poliittista riskiä.
 
doownek

VIP
Liittynyt
18.4.2019
Viestejä
7 275
Minä en ala ottamaan markkinariskin päälle vielä poliittista riskiä.
Tuota juuri tarkoitinkin.
Mennyt Suomessa aivan liian poukkoilevaksi nämä asiat kun seuraava hallitus kääntää kelkan aina toiseen suuntaan.
 
Liittynyt
1.11.2009
Viestejä
1 827
Kaupunki
Pohjois-Suomi
Osakesäästötiliin lähtee varmasti paljon porukkaa ja raha virtaa. Mutta mitä ostettavaa löytyy nyt pörssistä? Pienyhtiöistä jotakin voi löytyä.
Arvostukset nousseet taas että laskumarkkinaa odotellessa...

Mitkä muuten ennustukset tulevalle vuodelle. Joko pörssit rommaa?
 
dave

Vikkelin kilauttaja
Liittynyt
29.4.2004
Viestejä
3 522
Osakesäästötiliin lähtee varmasti paljon porukkaa ja raha virtaa. Mutta mitä ostettavaa löytyy nyt pörssistä? Pienyhtiöistä jotakin voi löytyä.
Arvostukset nousseet taas että laskumarkkinaa odotellessa...

Mitkä muuten ennustukset tulevalle vuodelle. Joko pörssit rommaa?
Veikataan nyt huvikseen, että keskuspankkien elvytyksellä noustaan alkuvuosi reipasta vauhtia ja sit huomataan arvotuksen karanneen korkealle. Voi olla, että isoa romahdusta ei ihan heti tule, jos fed ottaa taas kopin kuten vuosi sitten.
 
Ylös